berlingon

koiranluu

Vaihdoin koiranluun berlingoon.

Katsastuksessa huomasivat oikean puolen luussa löysää, ja olihan se kolissut.

Maksoi noin 30 euroa, kun oli kuulemma hyvää laatua.

Vaihtaminen tapahtui pihalla itikoiden seurassa ja iltahan siinä meni. Alapää irosi kohtalaisen hyvin, mutta yläpää piti leikata rälläkällä. Käsiksi pääsi jotenkuten, kun etupyörän irrotti.

Mutteri tuntui tiukalta, ja tapin päässä oli vanhassa luussa torksin reikä ja uudessa kuusioavaimen reikä. Hylsyähän siinä ei voi käyttää, kun pitää jarrutella sitä karaa.

Että ei ei se aivan käden käänteessä tapahtunut.

5

695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Xanttu

      Vaihdettiin Xantiaan molemmat koiranluut. Kumpikaan ei irronnut suosiolla ei ylä- eikä alapäästä. Vedettiin rälläkällä irti sen kummemmin äheltämättä. Hommaan meni tunti ja vartti (tämä piti sisällään myös noin 15 minuutin kauppareissun, kun haettiin sopiva työkalu).

      Että kyllä se aika lailla kädenkäänteessä kävi.

      ps. Itikoita oli pirusti kavereina meilläkin;)

      • meni

        Samoin vaihto muttei noin kaun mennyt itikoiden seassa, 7 minuuttia kesti lysti

        Ensimmäinen lähti ilmakoneella pois, toinen pyöri läpi, vääntö vain luusta, lähti nivelestä pois, siihen vain lukkopihdit kiinni ja suraus vain oli pois

        Tosiaan lähtee nivel kampeamalla auki, sitten hyvä pihdeillä pallosta kiinni niin ei pyöri läpi


      • meni kirjoitti:

        Samoin vaihto muttei noin kaun mennyt itikoiden seassa, 7 minuuttia kesti lysti

        Ensimmäinen lähti ilmakoneella pois, toinen pyöri läpi, vääntö vain luusta, lähti nivelestä pois, siihen vain lukkopihdit kiinni ja suraus vain oli pois

        Tosiaan lähtee nivel kampeamalla auki, sitten hyvä pihdeillä pallosta kiinni niin ei pyöri läpi

        Omalla kohdalla homma ollut aina suhteellisen helppo kun irroittaa fillarin, putsaa kierteet teräsharjalla ja ruiskauttaa esim CRC MoS2 ruosteenirroitusainetta kierteille. Siinä välissä kun aine vaikuttaa voi vaikkapa käydä juomassa kahvit ja itse vaihtohomma sitten onkin jo lastenleikkiä.


    • koiranluu

      Luulisin, että seuraava luu vaihtuu jo varttitunnissa. Ilmeisesti on hyvä konsti tuo pallonivelen vääntäminen auki ja sitten pihtiä...

    • Berlingo vm. 2000

      Jeps,

      Meikäläinen ilmeisesti on päässyt helpolla, koska molemmat puolet olen erikseeen vaihtanut ja molemmilla kerroilla homma kesti alle vartin.

      Itse pidin koloavainta paikallaan ja väänsin avolenkillä auki. Aukesi siis varsin helposti, tosin yhden koloavaimen pää halkesi ensimmäisellä kertaa väännettäessä.

      Helppo operaatio, mutta kun mittarissa oli vasta hieman yli 60 000km, niin olisin suonut, että olisivat kestäneet kauemmin. Kohta tuplasti mittarissa ja toivon, että ei ole lähitulevaisuudessa taas edessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      82
      4444
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      201
      3571
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      137
      3405
    4. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      229
      2693
    5. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      21
      2311
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      43
      2298
    7. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      71
      2143
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      48
      2083
    9. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2076
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1963
    Aihe