Mikä viivyttää uuden valtuustokauden järjestäymistä?

Useimmissa kunnissa on uusi valtuustokausi kirjattu paikkajako- luottamushlö valintoineen alkaneeksi.

Pyhäjärvellä yksinvaltaisella persoonalla eli koollekutsujalla on suunta kotiin tai baariin.

Valtuutettujen takaraivon perusteella veikkaan kuitenkin, että ikämiehet-ja naiset eivät vetelyydessään kiirehdi muualle kuin vessaan.
1742614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 174

Vanhimmat

Vetelä siellä vetelä täällä eipä ollut paikanpäällä

Äänestä

Paikkajako on Kepun savusaunassa jo tehtyYksinvaltias on sen suorittanut!!

Äänestä
  • Uudet kunnanvaltuustot ja aluevaltuustot aloittavat työnsä kesäkuussa. Virallisesti toimikaudet alkavat 1. kesäkuuta.

    Keskusta ja vasemmisto ottavat rusinat pullasta, jota myös itse ryhtyvät paistamaan omintakeisilla tavoilla, mm lämmittävät käsiään ja täyttävät velkasampoaan surutta veronmaksajien selkäreppuun.

    Älä tule samantavan paha valta, joka vetää meidät kölin alta.

    Äänestä

Jotkut vissiin valitti kun ei miellyttänyt vaalitulos.

Äänestä
  • Lupasivat kuulemma esitellä Kvantti Oy:n kuulumiset. Odotellaan.

    Äänestä

  • Pyhiksen johtoryhmä on saanut ylimääräisen esittelyvapauden olla "töissä".

    Äänestä

  • Eikö siellä ole vähän peukaloitu, olihan pyhäkkäässä selvää kuvaa.
    Tänään 2/6 ja toiminta mykkää kaupungintalolla
    Yrittäkää nyt ilman kepua saada joku järjestys tähän kulahtaneen kunnan imagoon.
    Tekemätöntä ja heikosti tehtyä raitit puolillaan.
    Herra armahda meitä itsevaltiailta, saata meitä levolliseen huomiseen, ilman huumeita, ilman väkivaltaa ja anna meille huomisen leipä.

    Äänestä

Pyhäjärvellä on malli kuin Unkarin örkillä, pers* vain paksunee ja ähinä lisääntyy.
Mitään ei tapahdu, kaikki murenee alta.

Äänestä
  • Vaalikauden alussa noviisit höynäytetään hyväksymään noin 15 miljoonan riskisijoitus, entisten vastuiden lauetessa joulukuuhun mennessä.

    .ja kuten on toisteltu kunta ei voi mennä konkursiin ja kun puikoissa ovat tarinointiin ihastuneet huihai-johtajuudet, niin kalliisti kostautuvat vanhat velat ja uudet pöydällä siirrellyt , huikeat suunnitelmat.

    Menetelmä pohjautuu mm. nyrkkiä pöytään- kokemukseen, maksoi mitä maksoi kisällikoulusta, röyhkeyden happotesti on tehty ajojahdissa kaikkien kuntalaisten nimiin ja kustannuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vaalikauden alussa noviisit höynäytetään hyväksymään noin 15 miljoonan riskisijoitus, entisten vastuiden lauetessa joulukuuhun mennessä.

    .ja kuten on toisteltu kunta ei voi mennä konkursiin ja kun puikoissa ovat tarinointiin ihastuneet huihai-johtajuudet, niin kalliisti kostautuvat vanhat velat ja uudet pöydällä siirrellyt , huikeat suunnitelmat.

    Menetelmä pohjautuu mm. nyrkkiä pöytään- kokemukseen, maksoi mitä maksoi kisällikoulusta, röyhkeyden happotesti on tehty ajojahdissa kaikkien kuntalaisten nimiin ja kustannuksella.

    Kuulin, että Siikajoelta häpeää paennut ei vaikuta marinallaan mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kun kommentoit tuolla tavoin, mitä se muuta on kuin marinaa, herjausta ja itkemistä.
    Mistä syystä jatkat makumistasi, koska sillä ei ole mitään merkitystä!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    mankumista

    Ja Kärsämäeltä pois ajettu häpeänpilkku vain vittuilee Ei vaikuta mihinkään kuin Kepun maineen menetykseen..

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja Kärsämäeltä pois ajettu häpeänpilkku vain vittuilee Ei vaikuta mihinkään kuin Kepun maineen menetykseen..

    Tiesitkö, että joka kylältä löytyyy mielenterveystoimisto?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kun kommentoit tuolla tavoin, mitä se muuta on kuin marinaa, herjausta ja itkemistä.
    Mistä syystä jatkat makumistasi, koska sillä ei ole mitään merkitystä!

    Totuus pitää kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Totuus pitää kertoa.

    Mikä totuus? Kerroppa se!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    mankumista

    Kualeppi taas "mankuu". OOO Hilijoo!!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mikä totuus? Kerroppa se!

    Miksi et kestänyt: Yhden hoitoa tarvitsevan mankuminen ei vaikuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kuulin, että Siikajoelta häpeää paennut ei vaikuta marinallaan mitään?

    Lopeta tuo hullun mölö.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tiesitkö, että joka kylältä löytyyy mielenterveystoimisto?

    Jos on ISO VIKA, pitää kyydittää Ouluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tiesitkö, että joka kylältä löytyyy mielenterveystoimisto?

    JOO cepujen tupa - illat.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kuulin, että Siikajoelta häpeää paennut ei vaikuta marinallaan mitään?

    Lopeta tuo älytön älämölö.
    Käy myös päälääkärillä.

    Äänestä

Yrittävät varmistella pahoinvointitaloa, mutta
kiirettä pukkaa. Veronmaksajat eivät tätä hyväksy.

Äänestä
  • Yksi Marisija ei ole veronmaksajat.

    Äänestä

  • Aivan, siitä se kiikastaa ja ylipaino vaikuttaa meihin kaikkiin hidastavasti.

    Äänestä

Milloin se totuus hoidetaan, että valtuutettujen määrä ei ole tuo 27.
Väestömäärä vähenee, pitopöytien valmius vähenee myös, lukekaapa noita kirjainmerkkejä, siellä se seisoo, eikä puhu mitään.

Äänestä
  • Pyhäjärven asukasmäärän mukaan 13 valtuutettua on /olisi kuntalain mukaan riittävä.
    vanhat ukot ja akat keskusta ja vasemmisto riveistä jeesustelivat että 27 olla pittää, demokratian toteutumiseksi, ja lautakunta ym paikkojen jakamiseksi.

    tekopyhyyttä ja rinnakkaistodellisuutta,muodollisesti pintaa selitellen, se vaan on niin surullista meidän kuntalaisten kannalta.

    Nyt on vaan niin, että vaikka pääluku on 27, asioista päättää 13 näköalatonta ja kehityskyvytöntä vanhaa pierua, röyhkeys on kuin toinen persoona heissä, ja heidän sydämensä on märäntynyt omaa nokkaa kaivellessa ja palvomisen hehkutuksessa märehtiessä.

    Voitte ihan itse lukea rivistöstä, pääisännän rengit ja piiat, miksi hurskaat puheet putoavat kuin tuulimyllyn siivet, rakenteellisiin virheisiin ja valuvikoihin koskematta! Kokemus ei tee ihmisestä itsessään pahaa, ellei ihminen ole synnynnäinen kieroilija ja itsekäs. niin makaa kuin petaa, kuolevat unelmat kun ei aika ei riitä.
    Näette heti, vakiovaltuutettujen kasvoista, ketkä ovat nämä 13,sta vahakabinettiin pyrkinyttä ja sinne jäänyttä yli-ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Pyhäjärven asukasmäärän mukaan 13 valtuutettua on /olisi kuntalain mukaan riittävä.
    vanhat ukot ja akat keskusta ja vasemmisto riveistä jeesustelivat että 27 olla pittää, demokratian toteutumiseksi, ja lautakunta ym paikkojen jakamiseksi.

    tekopyhyyttä ja rinnakkaistodellisuutta,muodollisesti pintaa selitellen, se vaan on niin surullista meidän kuntalaisten kannalta.

    Nyt on vaan niin, että vaikka pääluku on 27, asioista päättää 13 näköalatonta ja kehityskyvytöntä vanhaa pierua, röyhkeys on kuin toinen persoona heissä, ja heidän sydämensä on märäntynyt omaa nokkaa kaivellessa ja palvomisen hehkutuksessa märehtiessä.

    Voitte ihan itse lukea rivistöstä, pääisännän rengit ja piiat, miksi hurskaat puheet putoavat kuin tuulimyllyn siivet, rakenteellisiin virheisiin ja valuvikoihin koskematta! Kokemus ei tee ihmisestä itsessään pahaa, ellei ihminen ole synnynnäinen kieroilija ja itsekäs. niin makaa kuin petaa, kuolevat unelmat kun ei aika ei riitä.
    Näette heti, vakiovaltuutettujen kasvoista, ketkä ovat nämä 13,sta vahakabinettiin pyrkinyttä ja sinne jäänyttä yli-ihmistä.

    Niinpä, on aika toimia kuntalakien ja ohjesääntöjen mukaan.
    Siinä vahvuudessa on myös iso rahansäästö, henkilömäärä on oleellinen asia.
    Pyhäjärvellä on kaupunginjohtaja monine sihteereineen, monet osin turhat lautakunnat, nämä asiat todelliseen tarkasteluun.
    Kaupunginjohto tekemään työnsä palkkansa eteen.
    Taatusti säästöä saadaan, kun tartutaan oikeisiin kohtiin, ei aina näihin vähäväkisten, heikoimpien osuuksiin.
    Se miljoonatalo, on kuopattava jo pelkän ajatuksen tasolla.
    Puhdistus tulee toteuttaa nyt, muualla on jo huomattavasti nuorennettu kunnan hallintoa ja valtuustoa.
    Ouluhan sanelee nyt jo, mitä Pyhäjärvellä tehdään.
    Vanhat rykimään jo sivuun,, sylkykuppeja löytyy jo riittämiin.
    Säästöt aloitettava oikeista kohteista ja kuntalaisten (vanhusten) asiat oikeisiin raameihin.

    Äänestä

Piti laskea vielä äänet uudestaan sattunut joku virhe,uusien tulosten valossa yksikään PERSU ei pääse valtuustoon🌈💦💦💦

Äänestä
  • Niiiiin kauan ääniä lasketaan että tulos on Jukkiksen mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Niiiiin kauan ääniä lasketaan että tulos on Jukkiksen mieleen.

    Joo, oli tutut vaalipäärlyt numeroita katsomaan. Pitkän kaavan kautta manipuloidut, yhden äänen merkistys on suuri. ja siksi himmailu vertautuu takastuslautakunnan jäseniin, hehän näkevät kuinka vaan, kunhan sopuilun "hinnasta sovitaan ".
    Pyhäjärvisyys on kuin sameaa ja seisovaa vettä, vaalit eivät valitettvasti puhdista sitä, haiskahtaa aina vaan ummehtuneemmalta--uusvanha vaalikausi, vanhat kujeet ja tekijät saastoinen siirtyy uuteen vaalikauteen.

    Äänestä

  • Älä toista tuota mantraa emojipelle.
    Kyllä me kentällä tiedämme, mistä kiikastaa, mikä on tohina.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Joo, oli tutut vaalipäärlyt numeroita katsomaan. Pitkän kaavan kautta manipuloidut, yhden äänen merkistys on suuri. ja siksi himmailu vertautuu takastuslautakunnan jäseniin, hehän näkevät kuinka vaan, kunhan sopuilun "hinnasta sovitaan ".
    Pyhäjärvisyys on kuin sameaa ja seisovaa vettä, vaalit eivät valitettvasti puhdista sitä, haiskahtaa aina vaan ummehtuneemmalta--uusvanha vaalikausi, vanhat kujeet ja tekijät saastoinen siirtyy uuteen vaalikauteen.

    Tämä on kuin natsiPutinin perintöä.

    Persut eivät teidä edes miten äänestyslappu täytetään? Osaavatko muuta kuin valehdella? Esim. Oulaskangas?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Persut eivät teidä edes miten äänestyslappu täytetään? Osaavatko muuta kuin valehdella? Esim. Oulaskangas?

    Tuntuuko siltä että kepulla alkaa nousemaan, kun jatkuvasti perussuomalaisten perässä roikut kuin "jätkän räkä"

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Niiiiin kauan ääniä lasketaan että tulos on Jukkiksen mieleen.

    Piripäätkö täällä Pyhäjärven sivuilla latelee emojiensa kanssa tuotoksiaan.
    Pysykää asiassa, mieluummiin pois sivuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Niiiiin kauan ääniä lasketaan että tulos on Jukkiksen mieleen.

    Ei se nyt ihan niin mene.

    Äänestä

Yksi huuhaa muutti tänne rakastajattarensa perässä vai sanoisiko perään, kun tämä viskattiin pihalle nyrjähti päässä.

Äänestä
  • Uusi valtuusto lupasi olla toimiaikanaan avoin kampanjansa aikana. Lupauksen lunastuksen aika. Kvantti Oy:n alkupaaomamiljoona euron tilanne. Onko tallella? Lagunaahan ei tullut.

    Äänestä

  • Siis, kumpi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Siis, kumpi ?

    Kummalla nyrjähti, vai nyrjähtikö molemmat.
    Uusi asia ompi tää, hääkö, vai tää.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Siis, kumpi ?

    46 vai 51?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    46 vai 51?

    33 39? Huijaus vai vedätys?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kummalla nyrjähti, vai nyrjähtikö molemmat.
    Uusi asia ompi tää, hääkö, vai tää.

    Onko Luuvalo×vetelä vertti?
    Heillä, ei ole oikeiden asioiden kanssa mitään tekemistä.
    Onko hallinto hukassa?

    Äänestä

Tikanmäki on Virossa savusaunaa rakentamassa niin ei ehdi muodostaa uutta valtuustoa.

Äänestä
  • Ei Virossa saa savusaunoja pystyttää.
    Svetlana ei katsele vanhoja ukkoja, hyhyh.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei Virossa saa savusaunoja pystyttää.
    Svetlana ei katsele vanhoja ukkoja, hyhyh.

    liha on heikko, rahalla rako aukeaa, sormeilla ja silitellä mirriä

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Höpsis, ei se sitä, suunta kuulemma muualle.
    Pysykää asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Höpsis, ei se sitä, suunta kuulemma muualle.
    Pysykää asiassa.

    Nythän on jo 5.6.2025. Miksi uusivaltuusto ei ole vielä kokoontunut ja järjestäytynyt? Mikä/kuka estää?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jukkis ei ole saanut listoja valmiiksi Vanhat toimielimet on virattomia .Päätösvaltaa niillä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Miksi vanha lupajaosto piti vielä kokouksen 3.6 ? päätösvaltaahan sillä ei pitäisi olla.Eihän täällä ole ennenkään lakeja noudatettu.

    Paikkaneuvottelut ainakin pitäisi olla pitkällä, loppusuoralla.
    Puheenjohtajisto, ykköspj --ehkäpä vaihtuu toisinpäin, jiitee hallituksen ja jiijii valtuuston.
    Nyt on nimittäin käynyt päättyneellä kaudella siten, että kaupunginhallitus (johtuiko pj osaamattomuudesta) että tapahtui moka.
    He kuntalaisten edustajina, hallituksen jäsenet suostuivat vallan siirtoon kaupuginjohtajalle, ja näin ollen maalasivat poliittisen vaikutusvaltansa yhteen pieneen nurkkaukseen, yritysjohtamisen uusiomalli on kylmää kyytiä kuntalaisten omaisuuksille.
    Jiiteen röyhkeää osaamisalaa (vallanpidon paluttamisessa) tarvitaan operatiivisen,yhden lautasen johtamismallin vastavoimaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hallinto-oikeus ei ole antanut valitukseen päätöstä. Uusi valtuusto aloittaa toimintansa, kun on saatu hallinto-oikeuden päätös asiaan. Odotellaan, mutta ei pitkästytä.

    Höpö höpö. Entiset toimielimet toimivat kunnes uudet valitaan! Opetelkaa perusasiat ennen kuin märisette!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Muistojen Belomorsk.. Hi hi Hih Hii

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Muistojen Belomorsk.. Hi hi Hih Hii

    Oliko siellä kualeppi, joka ei ole moksiskaan.

    Äänestä

  • Uusi valtuusto vanhoilla vetäjillä tarvitsee pettymys vaalikauden jälkeen syntipukin.

    Epäonnistuneista takauksista, pelleilyuusioista kaivosinfrassa ja mikä kurjinta, kuntalaisten mielipiteiden ylikävely ja ja selkeä, tiukkarajainen kahtiajakautumisesta.nyt on voittajat, saavat mitä tahtovat ja toiveen maksajat nostettu tikunnokkaan.

    Johtoryhmästä hän tulee, syntipukki, voi tulla kaksikin.
    Poliittinen tuki on ainut, jolla vapaa kelluminen voi jatkua.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Uusi valtuusto vanhoilla vetäjillä tarvitsee pettymys vaalikauden jälkeen syntipukin.

    Epäonnistuneista takauksista, pelleilyuusioista kaivosinfrassa ja mikä kurjinta, kuntalaisten mielipiteiden ylikävely ja ja selkeä, tiukkarajainen kahtiajakautumisesta.nyt on voittajat, saavat mitä tahtovat ja toiveen maksajat nostettu tikunnokkaan.

    Johtoryhmästä hän tulee, syntipukki, voi tulla kaksikin.
    Poliittinen tuki on ainut, jolla vapaa kelluminen voi jatkua.

    Eivät kuitenkaan valehtele.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Eivät kuitenkaan valehtele.

    ......kuten sinä HeKo AINA VALEHTELET. Kun jollekkin toivotat hyvää päivää ,niin silloinkin valehtelet!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Eivät kuitenkaan valehtele.

    ..eivät ole vielä jääneet kiinni päätekijänä valehtelusta, ovat pokkana selittäneet kinkkiset jutut muiden valheina (sanomisina)

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    ..eivät ole vielä jääneet kiinni päätekijänä valehtelusta, ovat pokkana selittäneet kinkkiset jutut muiden valheina (sanomisina)

    Juuri noin Suomen hallitus tekee parasta aikaa Eduskunnassa. Heidät töppöilyt ovat epäonnistuneiden mielestä epäasiallista.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Eivät kuitenkaan valehtele.

    Valehtelivat Lagunastakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Hallinto-oikeus ei ole antanut valitukseen päätöstä. Uusi valtuusto aloittaa toimintansa, kun on saatu hallinto-oikeuden päätös asiaan. Odotellaan, mutta ei pitkästytä.

    Montako kepulaista siellä kikkailee, taasko tämä show alkoi.
    Isorahako (rahoittaa) Oulun suunnasta kimpoilee, miten tämä voi olla pelleilyä, suorastaan henkien päälle käyvää, ei pienen Pyhäjärven kannata mafiaa pyörittää, jotenkin outoa tämä touhu teillä taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Höpö höpö. Entiset toimielimet toimivat kunnes uudet valitaan! Opetelkaa perusasiat ennen kuin märisette!

    Ei normaaliin menoon kuulu noin pelleillä, epärehellistä ja piilottelun makua koko touhu.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ei normaaliin menoon kuulu noin pelleillä, epärehellistä ja piilottelun makua koko touhu.

    On varmaan tulossa uudet vaalit, käydyt kuntavaalit kumotaan Pyhäjärvellä. Liian paljon epäselvyyksiä, alkaen äänestäjien ohjeistamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    4 vuoden päästä tulevat. Jos persut eivät osaa täyttää vaalilippua niin ei siitä tule uusia vaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Höpö höpö. Entiset toimielimet toimivat kunnes uudet valitaan! Opetelkaa perusasiat ennen kuin märisette!

    Äläpä isottele, nuo entiset "elimet" kyky ja taito hukkunut.
    Kuulo huonontunut, tekarit tippuu suusta, ontuvia eriksoneita meistä joka toinen, älykellot homeen rippeessä, lopettakaa hyvät ihmiset tuo vouhkaus.
    Kirkon toimintakin mennyt harakoille, lesbojen ja homojen pitäisi saada rietastella pitkin kirkon käytäviä, on aikoihin eletty.
    Kirkollisvero pois tai sitten näille versoville kuhilaille tuplamaksut.
    Kaikki menettää arvonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Ottaako koville, kun jälleen palajstui, että et hallitse edes hallinon alkeita.. Siinä ei muiden haukkuminen auta, kun kyse on omasta tyhmyydestä.

    En muuten kelpaa edes homon lattiamatoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Paikkaneuvottelut ainakin pitäisi olla pitkällä, loppusuoralla.
    Puheenjohtajisto, ykköspj --ehkäpä vaihtuu toisinpäin, jiitee hallituksen ja jiijii valtuuston.
    Nyt on nimittäin käynyt päättyneellä kaudella siten, että kaupunginhallitus (johtuiko pj osaamattomuudesta) että tapahtui moka.
    He kuntalaisten edustajina, hallituksen jäsenet suostuivat vallan siirtoon kaupuginjohtajalle, ja näin ollen maalasivat poliittisen vaikutusvaltansa yhteen pieneen nurkkaukseen, yritysjohtamisen uusiomalli on kylmää kyytiä kuntalaisten omaisuuksille.
    Jiiteen röyhkeää osaamisalaa (vallanpidon paluttamisessa) tarvitaan operatiivisen,yhden lautasen johtamismallin vastavoimaksi.

    Konsernisääntö uudelleen käsitelyyn sekä hallintosääntö. Molemmista on poistettava
    kaupunginjohtajan yksinvaltius kaupungin omaisuuden ym. asioiden päätöksiä tehdessä.

    Vastustimme kaupunkilaisina sääntömuutoksia, joita johtaja esitti. Mutta ei, ei kaupunkilaisten mielipidettä kuultu. Nyt on housut nilkoissa. Yksinvaltias touhuaa, miten touhuaa. Kiinteistöjä myydään ilman kaupunginhallituksen/kaupunginvaltuuston hyväksyntää.
    Koulutusta näyttivät antavan uusille luottamushenkilöille mm. Joensuusta tullut tv-ohjelma näytti. Miten lienee koulutuksen laita Pyhäjärvellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    En ole kuullutkaan että kaupunkilaiset vastusti! Missä vastusti ja miten? Halpa-Hallin tuulikaapissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Tollon kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    liha on heikko, rahalla rako aukeaa, sormeilla ja silitellä mirriä

    Höpöhöpön, ei kykyä, lieneekö suuntaus johonkin, mihin lie.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Nythän on jo 5.6.2025. Miksi uusivaltuusto ei ole vielä kokoontunut ja järjestäytynyt? Mikä/kuka estää?

    Ei kykyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    On varmaan tulossa uudet vaalit, käydyt kuntavaalit kumotaan Pyhäjärvellä. Liian paljon epäselvyyksiä, alkaen äänestäjien ohjeistamisesta.

    Ei tämä nykymeno vaaleilla parane, osaavat, oikean ikäiset ihmiset puuttuu, kaikki kynnelle kykenevät ovat liukuneet isompiin, kehittyviin kuntiin ja kaupunkeihin.
    Pakon sanelema, eikä muuta totuutta kaivata.
    Syyt saatte Pyhäjärviset säksättää miten haluatte, vikaa löytyy.
    Lisäksi kieroileva politikointi lienee ahdistavin perusvirhe.
    Avoimmuus puuttuu, sisäänlämpiävyys paistaa kuin, jääköön ....

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jukkis ei ole saanut listoja valmiiksi Vanhat toimielimet on virattomia .Päätösvaltaa niillä ei ole.

    Nehän kähmii uimahallin vieressä, se pieni kivitontti on liputettu ja laputettu, pitävät pystyssä niitä tolppia, onkohan niillä jo keräyslipas kerjuukepin päässä, siitä se homma kiristää.
    Hulluksi on mennyt homma, ahneudella ei rajaa, mummot ja papat huokaa pilttuussaan, rahaa ei löydy hoitoihin, vammaiset vikisee euron kolikko pivossaan, Tikkalanmäen pikkupatruunat laskee valtion tulopussista, paljonko heille jää.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Paikkaneuvottelut ainakin pitäisi olla pitkällä, loppusuoralla.
    Puheenjohtajisto, ykköspj --ehkäpä vaihtuu toisinpäin, jiitee hallituksen ja jiijii valtuuston.
    Nyt on nimittäin käynyt päättyneellä kaudella siten, että kaupunginhallitus (johtuiko pj osaamattomuudesta) että tapahtui moka.
    He kuntalaisten edustajina, hallituksen jäsenet suostuivat vallan siirtoon kaupuginjohtajalle, ja näin ollen maalasivat poliittisen vaikutusvaltansa yhteen pieneen nurkkaukseen, yritysjohtamisen uusiomalli on kylmää kyytiä kuntalaisten omaisuuksille.
    Jiiteen röyhkeää osaamisalaa (vallanpidon paluttamisessa) tarvitaan operatiivisen,yhden lautasen johtamismallin vastavoimaksi.

    Ettekö nyt osaa laskea, mistä koko homma kiikastaa, uusi valtuusto ei pysty korjaamaan tehtyjä virheitä, he kuitenkin joutuvat sijaiskärsijöiksi.
    Uskokaaa jo vähemmällä, keskusta rikkoo lopullisesti Pyhäjärven rauhan.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Hallinto-oikeus ei ole antanut valitukseen päätöstä. Uusi valtuusto aloittaa toimintansa, kun on saatu hallinto-oikeuden päätös asiaan. Odotellaan, mutta ei pitkästytä.

    NÄIN PELIÄ TAAS PELATAAN, HALLINTO - OIKEUS ON TÄYNNÄ KEPULAISIA.
    USKOKOON KEN TAHTOO, RAHA PYÖRII RULETISSA, KUIN PUTININ OMA PAJATSO.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Höpö höpö. Entiset toimielimet toimivat kunnes uudet valitaan! Opetelkaa perusasiat ennen kuin märisette!

    Älä jähnää, kyllä totuus tiedetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Nythän on jo 5.6.2025. Miksi uusivaltuusto ei ole vielä kokoontunut ja järjestäytynyt? Mikä/kuka estää?

    Nyt on jo 8.6. ja rahaa palaa €€€€€€

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Höpö höpö. Entiset toimielimet toimivat kunnes uudet valitaan! Opetelkaa perusasiat ennen kuin märisette!

    Hupsis, tuossa ei ole opettelemista, rehellisyys alkoi taas tökkimään, turhake valtuusto tussahtelee, filunki alkoi taas rapsahdella raiteilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Eivät kuitenkaan valehtele.

    Samaa paskaa tuutin täydeltä, todella tympeää touhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    En ole kuullutkaan että kaupunkilaiset vastusti! Missä vastusti ja miten? Halpa-Hallin tuulikaapissa?

    Meillä näyttää olevan pikku-keisari omasta takaa, joka halveksii Halpa -Hallin asiakkaita, itse näyttää vaeltavan pers pitkällä samaa kaavaa, sylki lentää suusta tuolta apostolilta, joutava ukko tällä tundralla. Hyhyh, haju tulee tänne asti.
    En alennu enempää n toistoon.

    Äänestä

En äänestä enää ikinä.

Äänestä
  • 6.6.2025 ja PHJ:llä uusi valtuusto ei ole vielä aloittanut, vaikka olisi pitänyt jo 1.6.2025 aloittaa. Eikö Komunrannan savusaunaosatolta ole tullut "PUOLTOA" asiaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    6.6.2025 ja PHJ:llä uusi valtuusto ei ole vielä aloittanut, vaikka olisi pitänyt jo 1.6.2025 aloittaa. Eikö Komunrannan savusaunaosatolta ole tullut "PUOLTOA" asiaan?

    Viruvalkiaa on vielä jälellä, harasoo sanoop nuapuri ja jatkaa, harrasoo....

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Viruvalkiaa on vielä jälellä, harasoo sanoop nuapuri ja jatkaa, harrasoo....

    7.6.2025 ja PHJ:llä uusi valtuusto ei ole vieläkään järjestäytynyt, vaikka uuden valtuuston toimikauden olisi pitänyt alkaa 1.6.2025. Mikä mättää?? Eikö ole lyöytynyt sopivaa ja helposti käskytettävää mallia Komunrannan Savusaunaosastolle? Kuntanaapureissa näyttää olevan sopuisampaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Siellä on muutama paha kanto kaskessa jotka pitää aivopestä.Lauri.Annamaija ,Risto.Raija ja muutama muukin.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Tarkoitatko, että pelkkä kepulinko orrelle, voi kristus, niin ja vasureita torkkumaan lisäksi.
    Eläkää ihmisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Siellä on muutama paha kanto kaskessa jotka pitää aivopestä.Lauri.Annamaija ,Risto.Raija ja muutama muukin.

    ...se talo, se talo, ettekö jo usko.

    Äänestä

Vanha hyvinvointilautakunta pitää kokouksen 10.6 .Jatketaanko täällä entisillä kokoonpanoilla? Oliko vaaleilla mitään merkitystä?????

Äänestä
  • Ja ensi viikolla nousee taas uusi mylly Laulurämeelle. Mitenkäs Pumppuvoimala investointituen takaraja(Deadline) oli 4.6. 2025. Elikkä oliko taas niitä kuuluisia Komunrannan Saunaosaston vedätyksiä?

    Äänestä

  • Niin näyttää vanha kokoonpano jatkanee edelleen, vaaleilla ei merkitystä.🤣
    Omintakeista touhua.😅

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Ja ensi viikolla nousee taas uusi mylly Laulurämeelle. Mitenkäs Pumppuvoimala investointituen takaraja(Deadline) oli 4.6. 2025. Elikkä oliko taas niitä kuuluisia Komunrannan Saunaosaston vedätyksiä?

    Mitä et saa enää huijattua metsiä?

    Äänestä

  • Koko valtuusto pitää lopettaa, vanhanaikaista kierrätystä.
    Isommat rahkeet tapetille, on jo kiire.

    Äänestä

Toivottavasti uusi valtuusto ekana katsoo talousarvion. Unelmien varaen ei kannata talousarvioita tehdä.
Vilkaisin nopeasti sitä. Mistä tulet rahat, kun näyttää vuonna 27 jo alijäämä pienentyvän hurjasti. Jja vuonna 28 on valtavat toiveet.
Käsittääkseni sähkö linjoille on ollut tunkua. Onko Pyhäjärvi muka ekana listalla siltä osin ?

Äänestä
  • Olipa sekainen teksti.
    Ilmeisesti talousarviossa on haavekuvia tulevista kiinteistöveroista. Toivottavasti on rakentamispäätökset jo tehty tuulivoimaloista. Siinä menee oma aikansa sen jälkeen ennenkuin kaikki muut asiat selviävät.
    sähkön hinta tällä hetkellä sen verran halpa eli jos ei löydy hyvää firmaa ostamaan sähköä , tuulivoimaloita ei tule. Yksikään rahoittaja ei lähde rahoittamaan näillä sähkön hinnoilla tuulivoimaloita. Kyllähän nämä firmat puhuu ja lupaa vaikka mitä. Vaan se mikä toteutuu on eri asia.

    Äänestä

  • Uusi valtuusto on hampaaton, jo tehdyille virheille.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Olipa sekainen teksti.
    Ilmeisesti talousarviossa on haavekuvia tulevista kiinteistöveroista. Toivottavasti on rakentamispäätökset jo tehty tuulivoimaloista. Siinä menee oma aikansa sen jälkeen ennenkuin kaikki muut asiat selviävät.
    sähkön hinta tällä hetkellä sen verran halpa eli jos ei löydy hyvää firmaa ostamaan sähköä , tuulivoimaloita ei tule. Yksikään rahoittaja ei lähde rahoittamaan näillä sähkön hinnoilla tuulivoimaloita. Kyllähän nämä firmat puhuu ja lupaa vaikka mitä. Vaan se mikä toteutuu on eri asia.

    ...ne vaalilupaukset jatkuu, savu vain piipusta tupruaa...

    Äänestä

MARISIJAN ansiota tämä viivytys,Ei ole nuollut PERSUjen PERCEITÄ tarpeeksi puhtaiksi että kelpaisivat valtuustoon

Äänestä
  • Tuo on niiiin kova väite että vaadimme väitteelle todisteita.Uskomme että tapasi tuntien VALEHTELIT TAAS JÄLLEEN! Muita syytät valehtelijoiksi mutta itse olet valehtelijoiden ylivoimainen ykkönen..Sulla on AINA tuo perse ajatuksissa!! Oletko........?

    Äänestä

Valtuuston kokouksiin kannattaa hommata asiansa osaava ja tarvittaessa koviinkin otteisiin pystyvä ulosheittäjä sillä häirikköPERSUt tuntien ei ole ihme vaikka alkaisivat ammuskelemaan kesken kokouksien jos valheensa eivät mene läpi.Joten paikalla on hyvä olla Sotilaallisen erikoiskoulutuksen saanut henkilö🌈💦💦💦

Äänestä
  • Sinäkö se olet. 🤣
    Kyllä sairauksia on monen näköistä.
    Pyhäjärven asiat ovat maankuulusti huonolla tolalla. Jos käyttö kuluihin täytyy velkaa ottaa niin kyllä saa joku tulla opettamaan rahan säästämistä. Käyttämistä on opittu liikaakin .

    Äänestä

  • Olet säälittävät mielipuoli vihassasi väärän henkilön kimpussa.

    Äänestä

  • Älähän uhoile, näytät olevan itse sormi liipasimella.

    Äänestä

Se viivyttää,kun pitää tarkistaa ne hylätyt äänestysliput.Että onko oikeasti hylättyjä .

Äänestä
  • Ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Ovat.

    Joko Komunrannalla savusauna lämpiää ja minkä väristä savua pukkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Miksi et pysty edes yhtä asiallista viestiä laittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Joko Komunrannalla savusauna lämpiää ja minkä väristä savua pukkaa?

    Mustaa, mustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Ovat.

    Ei se ole vielä kirkossa kuulutettu. Odotetaan hallinto-oikeuden ratkaisua, onko
    numero 51 vai 56. Sitten vasta juhlat pystyyn, kuka mistäkin syystä!?

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Ei se ole vielä kirkossa kuulutettu. Odotetaan hallinto-oikeuden ratkaisua, onko
    numero 51 vai 56. Sitten vasta juhlat pystyyn, kuka mistäkin syystä!?

    Kun on epäselvä ei ole kumpikaan. Vain seiskassa on ylhäällä viiva.

    Äänestä

Monitoimitalo, on monisuuntainen, monenmutkan ja tempun päässä oleva, monsterien mysteerimatka.

Äänestä
  • Ja koko porukkaa huijaa.

    Äänestä

10% vaalien äänistä on hylätty. Ei niitä tuomioistuin muuta.

Äänestä
  • 9.6.2025 ja uusi valtuusto ei ole vieläkään pitänyt järjestäytymiskokousta. Mistä kivestää? Eikö Komunrannan savusaunaosatolta tule puoltoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    9.6.2025 ja uusi valtuusto ei ole vieläkään pitänyt järjestäytymiskokousta. Mistä kivestää? Eikö Komunrannan savusaunaosatolta tule puoltoa?

    Siellä on uusia valtuutettuja,ja menee jonkinverran aikaa että ne saadaan KEPU ruotuun.Eli olemaan sammoo mieltä kuin Jukka asiassa kuin asiassa.Vasemmisto on jo aivopesty.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Siellä on uusia valtuutettuja,ja menee jonkinverran aikaa että ne saadaan KEPU ruotuun.Eli olemaan sammoo mieltä kuin Jukka asiassa kuin asiassa.Vasemmisto on jo aivopesty.

    Persuja ei voi aivopestä. Meinaan siihen tarvittaisiin heiltä aivot.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Persuja ei voi aivopestä. Meinaan siihen tarvittaisiin heiltä aivot.

    Sinähän olet tunnetusti aivoton yksilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Sinähän olet tunnetusti aivoton yksilö.

    Olen todellakin joskus äänestänyt perussuomalaisia, mutta en erehdy siihen varmaan enää koskaan. SMP:n pienen ihmisen kunnioitus on vieras nykyiselle puolueelle.

    Eteenkin Pyhäjärvellä porukan on vallannut kovaa oikeistolaista Venäjään ihannoivaa linjaa ajavat.

    Työväki on heistä roskasakkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Lopeta tuo älämölö, mistä olet saanut moisen aivokurkiaisen.
    Kaikki on samaa kaavaa, duunareita koko Suomi pullollaan, olipa persu, kepu, vasuri mitä niitä nyt onkaan.
    Näyttää tulevan tilanne, että orjaduunarit loppuu, kaikki haluaa olla pikkupomoja, pikkusormi pystyssä, kikattaa mennessään, arvatkaa mitä, mikä se uuden tyylin osaaja edustaja on?
    Jätä se sana persu kuitenkin omaan punttiisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Minun siis pitäisi hyväksyä teidän kanta, että työväki on roskasakkia kuten Pyhäjärven persu on sanonut.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Mene sinäkin raukka keskustelemaan nimelläsi, saattaisi olla jotain uskottavuutta.

    Miksi pitää hokea samaa kuukaudesta toiseen?? Taidat olla latvalaho!

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Mene sinäkin raukka keskustelemaan nimelläsi, saattaisi olla jotain uskottavuutta.

    Ottaako totuus koville? Taidat olla valehtelusta tunnetun porukan edustaja?

    Miltä tuntuu elää häpeässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Miksi pitää hokea samaa kuukaudesta toiseen?? Taidat olla latvalaho!

    Maksettuja manifesteja, vallanpitämisen harrasteluja. Kaikkea näkyi, kaukaakin tunnettiin ja niin väkimäärän vähentyminen, vetovoiman ja elinvoiman panostukset eivät osoittaneet kasvua- järkiään jäivät tussahduksi.
    Täydenkuun Tanssit, Pyhäsalmen lentokenttä, Lonkerofestarit, Laguuna, monitoimihalli, ystävyyskuntatoiminta, kansanedustajaksi pyrkimiset, Selänne ppky, kaupungin metsäomaisuuden suruton ja hyödytön hyväksikäyttäminen, Torkkolan ja Virkkulan kerrostaloinfra, miljoonakatu, Ollintien remontit, asemakaavoituksen epäonnistuminen, taajama ympäristöjen huolehtimatta jättäminen, heikot eväät viranhaltijoiden valinnoissa, Kehitys oy nolo saldo, jne jne

    Pyhäsalmen kaivoksen saattohoitoon räätälöidyt uusiovedätykset, TÄMÄ potilas on edelleen sairas, nyt "omaiset" yhdessä vaatimaan, että tehohoito, tekohengitys ja itkeminen menettyjen työpaikkojen nimissä ja kustannuksella ---terminaalivaiheen osalta elvytys riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Onneksi valehtelijoiden porukka ei päätä mistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Olet periaatteessa oikeassa, asioista päättävät Pohjois-Pohjanmaan kuulut pikkukunnan isopäiset ja häpeämättömät huijarit, keskusta, vasemmisto ja ai niin eihän muilla ole sananvaltaa..eikä sillä ole mitää yhteyttä heihin, jota valehtelijaksi osoitat.
    Kunhan vaalikausi etenee ensimmäiseen tilinpäätökseen, niin tarkastuslautakunta on poissa kokouksesta, koska he eivät omantuntonsa vielä muistuttaessa halua tulla jukisesti valehtelemaan puuta heinää hyvästä vuodesta, maksettu on mairittelut.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Onneksi valehtelijoiden porukka ei päätä mistään.

    Valehtelijat ne just on jotka päättävät.Siksi Pyhäjärvi lipuu kohti turmiota!laguna,pumppuvoimala eivät tulleet.Tuulimyllyjä piti tulla 285 kpl tulee alta sadan työpaikoista on pula,työttömysaste on suurin naapureihin verrattuna ja tästä huolimatta mainostetaan 4 tien varressa miljardikaupungiksi.Kyllä ohikulkijoita naurattaa

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Miten 3 paikalla voi päättää?

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Miten 3 paikalla voi päättää?

    Siinäpä se, kolmessa on kuitenkin enemmän rehellisyyttä ja tilannekuvan kannalta realistisuutta, kuin vas/keskustan harmaan talouden tuohivirsuilla laahustavilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Ainakin yksi heistä on valehdellut mm. Oulaskankaasta.

    HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ

    Demokratia toimii aina ja vain silloin, kun on vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Ainakin yksi heistä on valehdellut mm. Oulaskankaasta.

    HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ

    Yksi? Vähäksi käy sinulla valheesta maalitettavat, kun jäljellä on enää yksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Miten 3 paikalla voi päättää?

    Mitä JÄLLEEN sekoilet!!??? Eihä tuossa puhuttu lukumääristä mitään.Pane korkki kiinni ja vedä peittoa korville,

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Valehtelijat ne just on jotka päättävät.Siksi Pyhäjärvi lipuu kohti turmiota!laguna,pumppuvoimala eivät tulleet.Tuulimyllyjä piti tulla 285 kpl tulee alta sadan työpaikoista on pula,työttömysaste on suurin naapureihin verrattuna ja tästä huolimatta mainostetaan 4 tien varressa miljardikaupungiksi.Kyllä ohikulkijoita naurattaa

    Tuulimyllyjä tai ei, naiset kärsii pahiten, nuo pelkät piian paikat ei riitä, eikä toimi.
    Pyhäjärvi elättää vain Isis - tyyliset miehet, hallinto samaa luokkaa, skootteri piripää äijät ajelee ja juoksuttaa edelleen noita huumenisti pareja, nyrkit pystyssä naisia kohtaan toikkaroivia huumehemmoja Vesitornintien kupeella, lähellä eläinlääk.
    tiloja, olikohan ajatus "tutkimusmatkasta," pälyily oli sen mukaista.
    Eikö tähän kuntaan saada toimivaa järjestystä, pitääkö sanoa suoraan; lähteekö malli Tikkalanmäeltä?
    Jenkeissähän on jo toimiva huumekartelli käytössä maan johtotasolla.
    Näkyi välittömästi tuon natsitervehdyksen myötä, Ukrainan sota lisää tätä hälläväliä tyyliä, virkavallalla ei näytä olevan mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Ainakin yksi heistä on valehdellut mm. Oulaskankaasta.

    HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ

    T o l l o!

    Äänestä

"Pyhäjärvi on niin vasemmitolainen, että täälät pitäisi päästä pois."

Miksi ei jo lähde? Muuttoauttajia riittäisi.

Äänestä
  • Kunhan vaalikausi etenee ensimmäiseen tilinpäätökseen, niin tarkastuslautakunta on poissa kokouksesta, koska he eivät omantuntonsa vielä muistuttaessa halua tulla jukisesti valehtelemaan puuta heinää hyvästä vuodesta, maksettu on mairittelut.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Kunhan vaalikausi etenee ensimmäiseen tilinpäätökseen, niin tarkastuslautakunta on poissa kokouksesta, koska he eivät omantuntonsa vielä muistuttaessa halua tulla jukisesti valehtelemaan puuta heinää hyvästä vuodesta, maksettu on mairittelut.

    Tuski he ovat kaikki perussuomalaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Tuski he ovat kaikki perussuomalaisia?

    Nyt on jo pakko sanoa:
    Miten voitte heittää herjaa perussuomalaisiin. Heidän edutajiensa määrä on ollut AINA
    vähäinen.
    Nyt näyttää ja TUNTUU, että perussuomalaiset on ollut suurin ja kaunein puolue
    Pyhäjären päätöksenteossa. Ja alasajossa.
    Ollaanpa ihan rehellisiä.
    Keskustapuolue, yhdessä vasemmiston kanssa , on hoitanut Pyhäjärven asiat tähän malliin,
    missä nyt olemme.
    Riittääkö tämä!?
    Joka toisin sanoo, OLKAA HYVÄT!

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Mies kysyi lääkäriltä voisi tämä leikata hänestä perussuomalaisen. Mihin lääkäri, että se on hieman vaikeaa. Suun suurennusleikaus kyllä onnistuu, mutta aivojen pienentäminen on vaikeaa.

    Muuten tällä hetkellä Pyhäjärven perususomalaiset ovat Mv-lehteä lukevia Putinia ihailevaa äärikovaa oikeistoa. Ei kannata elää menneisyydesää vaan nylyisyydessä.

    Riittääkö tämä!?
    Joka toisin sanoo, OLKAA HYVÄT!

    Äänestä

  • Mafian tekele täällä nostaa ulokkeitaan, nuo vasurit ei pysty mihinkään, sen kummemmin kuin muutkaan.
    Toimintaympäristö maatuu ja kuihtuu, ukot ja akat käy vain kumarammaksi.
    Leivän saanti ja ansainta on kuntalaisilta ripustettu nahkurin orsille.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Nyt on jo pakko sanoa:
    Miten voitte heittää herjaa perussuomalaisiin. Heidän edutajiensa määrä on ollut AINA
    vähäinen.
    Nyt näyttää ja TUNTUU, että perussuomalaiset on ollut suurin ja kaunein puolue
    Pyhäjären päätöksenteossa. Ja alasajossa.
    Ollaanpa ihan rehellisiä.
    Keskustapuolue, yhdessä vasemmiston kanssa , on hoitanut Pyhäjärven asiat tähän malliin,
    missä nyt olemme.
    Riittääkö tämä!?
    Joka toisin sanoo, OLKAA HYVÄT!

    En sano toisin, oikeassa olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Mies kysyi lääkäriltä voisi tämä leikata hänestä perussuomalaisen. Mihin lääkäri, että se on hieman vaikeaa. Suun suurennusleikaus kyllä onnistuu, mutta aivojen pienentäminen on vaikeaa.

    Muuten tällä hetkellä Pyhäjärven perususomalaiset ovat Mv-lehteä lukevia Putinia ihailevaa äärikovaa oikeistoa. Ei kannata elää menneisyydesää vaan nylyisyydessä.

    Riittääkö tämä!?
    Joka toisin sanoo, OLKAA HYVÄT!

    Älä puhu paskaa.

    Äänestä

Oulaskankaan yöpäivystys lopetetaan, koska siellä on tehty vain 3 yöllistä leikkausta.

Ketkä valehtelivat näin?

Äänestä
  • Sulla eioo aivojen paikalla kuin ku..a kun hoet tuota samaa.Et osaa ilmeisesti muuta ajatellakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Sulla eioo aivojen paikalla kuin ku..a kun hoet tuota samaa.Et osaa ilmeisesti muuta ajatellakaan.

    Meinaat, että krooninen valehtelu pitää hyväksyä? Tästä syystä minusta ei tule koskaan persua. Olen siis rehellinen.

    sinä just sinä 2025-06-09 20:07:13, pitikö iltapäivällä nousta hetekasta, kun yövaippa täyttyi ?
    Laita uusi oikeastaan laita kaksi, niin nukut kellon ympäri, ja me muuta saamme hengähtää pas ka jurnutukseltasi.
    ymmärrätkö,

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Meinaat, että krooninen valehtelu pitää hyväksyä? Tästä syystä minusta ei tule koskaan persua. Olen siis rehellinen.

    Rehellinenkö???? päivän paras Vitsi.Miksi pitää toistaa?? Taidat sairastaa dementiaa kun et muista mitä olet kirjoittanut jokin tunti sitten.Toisaalta saatat olla aakkosia opetteleva lapsikin.Rehellinen henkilö EI vittuile!!

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    hän on sairas, parantumaton, tosin hän ei sitä vielä käsitä, kun on niin kipeä päästään.

    Äänestä

  • Kirjoitan ihan pois-politiikasta.
    Olkoon miten on, mutta Pyhäjärven perussuomalaiset ovat olleet erityisen pieni
    joukko meidän kaupungin/kunnan kehityksessä- kannustamassa tai jarruna.
    Siksi edelleenkin ja siksi olen vieläkin sitä mieltä, etä Pyhäjärven alasajo on tapahtunut
    vuosien vuosikymmenten ajan keskustapuolueen ja tukenaan vasemmiston toimesta.
    Piste, Pilkku ja Huutomerkki.
    Edelleen sitä mieltä. Nyt perussuomalaiset eivät ole ehtineet Pyhäjärvellä tekemään mitään hallaa.
    Meillähän keskusta/vasemmisto hallinnoi kaupungin asioita, ellei jostain syystä
    muutosta saataisi aikaan. Vuodet, vuosikymmenet. Keskusta ei yksin, mutta vasemmisto, vaikka on pieni puolue on ollut keskustan kämmenellä ja paikkoja on herunut.
    Toivon, että Pyhäjärven kaupungin edustajat kaupunginvaltuustossa yhdessä
    ratkaisisi vat asioita asioiden pohjalta, siinä voisi olla se "Jyvä", että paikkakunta voi
    jotenkin jatkaa olemassaoloaan. Mutta, jos puoluepolitikointi, mikä ei kuulu pienen
    kyläpahasen toimintaan, jatkuu, niin huonosti käy. Sano minun san oneen.!

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Rehellinenkö???? päivän paras Vitsi.Miksi pitää toistaa?? Taidat sairastaa dementiaa kun et muista mitä olet kirjoittanut jokin tunti sitten.Toisaalta saatat olla aakkosia opetteleva lapsikin.Rehellinen henkilö EI vittuile!!

    Ymmärrän hyvin, että teille on katkeraa, kun esitätte kovaa ja osaavaa ja koko pitäjä pitää koko porukkaa pelleinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Olet jälleen olevinas oraakkeli, joka tietää hah hah hah..laske alkkaris ja katso on siellä enää muuhun ...munaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Olet jälleen olevinas oraakkeli, joka tietää hah hah hah..laske alkkaris ja katso on siellä enää muuhun ...munaa.

    Miltä tuntuu jäädä aina toiseksi fiksumman kanssa?

    Onneksi pelleporukat loppuvat ennen seuraavia vaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Miltä tuntuu jäädä aina toiseksi fiksumman kanssa?

    Onneksi pelleporukat loppuvat ennen seuraavia vaaleja.

    Missä. Et ainakaan sinä oo fiksu

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Kirjoitan ihan pois-politiikasta.
    Olkoon miten on, mutta Pyhäjärven perussuomalaiset ovat olleet erityisen pieni
    joukko meidän kaupungin/kunnan kehityksessä- kannustamassa tai jarruna.
    Siksi edelleenkin ja siksi olen vieläkin sitä mieltä, etä Pyhäjärven alasajo on tapahtunut
    vuosien vuosikymmenten ajan keskustapuolueen ja tukenaan vasemmiston toimesta.
    Piste, Pilkku ja Huutomerkki.
    Edelleen sitä mieltä. Nyt perussuomalaiset eivät ole ehtineet Pyhäjärvellä tekemään mitään hallaa.
    Meillähän keskusta/vasemmisto hallinnoi kaupungin asioita, ellei jostain syystä
    muutosta saataisi aikaan. Vuodet, vuosikymmenet. Keskusta ei yksin, mutta vasemmisto, vaikka on pieni puolue on ollut keskustan kämmenellä ja paikkoja on herunut.
    Toivon, että Pyhäjärven kaupungin edustajat kaupunginvaltuustossa yhdessä
    ratkaisisi vat asioita asioiden pohjalta, siinä voisi olla se "Jyvä", että paikkakunta voi
    jotenkin jatkaa olemassaoloaan. Mutta, jos puoluepolitikointi, mikä ei kuulu pienen
    kyläpahasen toimintaan, jatkuu, niin huonosti käy. Sano minun san oneen.!

    Tähän väliin mahtuu lista Pyhäjärven Persujen ja heidän edeltäjiensä eli Pro Pyhäjärven ansiot Pyhäjärven hyväksi kautta aikojen:
    -

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Missä. Et ainakaan sinä oo fiksu

    Voi olla, että en ole, mutta sinua fiksumpi olen. Sinun kannalta tämä on surkeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Tähän väliin mahtuu lista Pyhäjärven Persujen ja heidän edeltäjiensä eli Pro Pyhäjärven ansiot Pyhäjärven hyväksi kautta aikojen:
    -

    Lueskelin juuri Pro-Pyhäjärven arkiston aineistoa. Voi pojat, jos yhteistyötä ja
    järkeä olisi käyetty yhdessä, olisi tapahtunut ihmeitä Pyhäjärven puolesta.
    Todellisuus on tarua ihmeellisempi.
    Pro Pyhäjärven toiminta sattui ajalle, jolloin äänestyksen tuloksena Pyhäjärvelle valittiin
    Tita Rinnevaara. Dokumenteista voidaan saada tietoa, mikä lahja hän olisi ollut meille
    näinä aikoina ja jo silloinkin. Kaupungin varallisuusaste oli yli 70 prosenttia, siis
    yli kuntien keskitason. Entä nyt. Varallisuusaste jostakin luettuna , velkojen jälkeen +20.
    Hei ymmärrättekö, missä mennään. Että kehtaatte vuosien jälkeen heittää herjaa
    ihmiselle, joka omalla fiksulla ja edustavalla tavallaan olisi nostanut Pyhäjärven
    edelleen alueen ykköskunnaksi . Ja entä nyt!? Olemme irti tästä alueellisesta yhteisestä
    yrittäjätoiminnasta. Olemme siis yksin. Woltt on vienyt tavaransa entises toimitilastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin, että teille on katkeraa, kun esitätte kovaa ja osaavaa ja koko pitäjä pitää koko porukkaa pelleinä.

    Nyt heräsin. Mikä on se kylä, joka herjaa. Tämä on , täytyy olla vain harvojen valittujen
    "päähänpinttymä". En ole kuullut mitään sellaista, en yleensäkään perussuomalaisista, en niin hyvää, mutta en huonoakaan, Että kuka täällä puhuu meidän kaikkien puolesta.

    Perussuomalaiset on puolue siinä, missä muutkin. Rötösherroja ihan joka puolueessa.
    Että sanoisinpa "kuka nostaa ja heittää sen ensimmäisen kiven" haluan nähdä.
    Kepu/vasurit ovat heitelleet jo kauan aikaa sinne tänne. Typerää, menkää itseenne.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Lueskelin juuri Pro-Pyhäjärven arkiston aineistoa. Voi pojat, jos yhteistyötä ja
    järkeä olisi käyetty yhdessä, olisi tapahtunut ihmeitä Pyhäjärven puolesta.
    Todellisuus on tarua ihmeellisempi.
    Pro Pyhäjärven toiminta sattui ajalle, jolloin äänestyksen tuloksena Pyhäjärvelle valittiin
    Tita Rinnevaara. Dokumenteista voidaan saada tietoa, mikä lahja hän olisi ollut meille
    näinä aikoina ja jo silloinkin. Kaupungin varallisuusaste oli yli 70 prosenttia, siis
    yli kuntien keskitason. Entä nyt. Varallisuusaste jostakin luettuna , velkojen jälkeen +20.
    Hei ymmärrättekö, missä mennään. Että kehtaatte vuosien jälkeen heittää herjaa
    ihmiselle, joka omalla fiksulla ja edustavalla tavallaan olisi nostanut Pyhäjärven
    edelleen alueen ykköskunnaksi . Ja entä nyt!? Olemme irti tästä alueellisesta yhteisestä
    yrittäjätoiminnasta. Olemme siis yksin. Woltt on vienyt tavaransa entises toimitilastaan.

    No totuushan on. että kepulainen uuskeskustan Komunrannan sivupuolue alkoi ajaa PHJ:ä ahdinkoon. 2012 kun Tita oli kaupunginjohtaja, velka/asukas oli 270€. Nyt 2025 velka yli 6000€/asukas. Siitä voi päätellä miten hyvää on Kepu/Vassareiden taloudenpito ollut. Ja tämän päälle vinkuvat hyvinvointitaloa. Mitähän tuohonkin sanoisi? Kirsikkana kakun päällä Kvantti Oy:ssä tuhlattu Reporahamiljoona. PS. Kaupunkilaiset, Lagunaa ei tullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Huonosti luettu oppikirja. Pyhäjärvellä noin 8000 euroa velkaa per asukas..
    Sitten kun lasketaan konsernin velat päälle niin komea on summa..
    Talousarvio on tehty haaveisiin tuulivoimaloista.. minusta talousarvio pitää tehdä realistisin lukemiin..ei haavekuviin..

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Ja Laulurämeellekö seuraava mylly nousee?? Kepulit lupailevat kaikenlaista vailla parempaa tietoa. Vanha vedätysjuttu. Uskoo ken haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Ja Laulurämeellekö seuraava mylly nousee?? Kepulit lupailevat kaikenlaista vailla parempaa tietoa. Vanha vedätysjuttu. Uskoo ken haluaa.

    Vihreä Energia compo ry-sekalaisia oletuksia 90%.
    Johtoryhmä on innostunut ensi-sijaisesti ottamaan hyödyt henkilökohtaisesti.
    Enemmän se näkynee helpossa työnsuorituksessa, ehkä myös palkan lisäyksinä?
    Ei tee sinänsä poikkeusta ajanjaksoon Valivaara-Nissinen-Pietiäinen-Viitasaari- takki auki menetelmää,talouden perälauta viskattu tienraviin ja kaivos ruokki verotuotoilla tikkalanmäen himmeät karkeloinnit

    Siitä jatkuen, kiihtyvällä tahdilla mukaan astui kukkulan kuninkaan näytös.
    Traaginen alkusoitto ja kahden viulun ystävyys.
    Kaivosmiljoonien humputtaminen oli harjoitusta kausiin ,elikkäs 2013- alkanutta kunta lihoiksi- myydään metsää, vanhuksia, kouluja ja hyvitellään,kokemus oli alkusoittoa , tuuleen kylvämistä ilman pysyvää.
    Taivas varjele, mitä vaalikaudelta ja paikkajaoista oikein tulee ?
    Ei ei ei, kyräilevä kollikissa ovenraossa ja resguekoiralla liian pitkä juoksunaru.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Ja taas sama värssy ja aamumärinä! Muistanet Laimi että olit itse hallinnossa mukana tuolloin, jopa kaupunginhallituksessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Pysytään alkuperäisessä asiassa, valtuuston hidastettu järjestäytyminen kertoo olemassa olevista järjestelmän valuvioista ja henkilökemioiden sisällä kytevistä ongelmista.
    Hallinnossa on nykyisellään 3/4 narsistisia ja patologisten valehtelijain piirteitä omaavaa persoonaa.
    Mihin se lopputuloksena johtaa, se on jo odottamassa järkyttävin seurauksin.
    Oli kyseessä sitten verovilppi tai kavallus, narsistit kiertävät sääntöjä ja lakeja, huijaavat liikekumppaneita, vähättelevät ja piinaavat perhettään tai kumppaniaan avioeron partaalle.
    1. Kieltäminen
    2. Hyökkäys on paras puolustus
    3. Syyllisten osoittelu
    4. Oman erinomaisuuden korostaminen – ja muiden polkeminen
    5. Valehtelu
    6. Ei koskaan yksin häviämässä
    7. Uhrin viitta harteille

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Ja taas sama värssy ja aamumärinä! Muistanet Laimi että olit itse hallinnossa mukana tuolloin, jopa kaupunginhallituksessa?

    Sinähän Heikki niitä samoja värssyjä kirjoittelet aamusta yöhön saakka.,

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Kirjoitan ihan pois-politiikasta.
    Olkoon miten on, mutta Pyhäjärven perussuomalaiset ovat olleet erityisen pieni
    joukko meidän kaupungin/kunnan kehityksessä- kannustamassa tai jarruna.
    Siksi edelleenkin ja siksi olen vieläkin sitä mieltä, etä Pyhäjärven alasajo on tapahtunut
    vuosien vuosikymmenten ajan keskustapuolueen ja tukenaan vasemmiston toimesta.
    Piste, Pilkku ja Huutomerkki.
    Edelleen sitä mieltä. Nyt perussuomalaiset eivät ole ehtineet Pyhäjärvellä tekemään mitään hallaa.
    Meillähän keskusta/vasemmisto hallinnoi kaupungin asioita, ellei jostain syystä
    muutosta saataisi aikaan. Vuodet, vuosikymmenet. Keskusta ei yksin, mutta vasemmisto, vaikka on pieni puolue on ollut keskustan kämmenellä ja paikkoja on herunut.
    Toivon, että Pyhäjärven kaupungin edustajat kaupunginvaltuustossa yhdessä
    ratkaisisi vat asioita asioiden pohjalta, siinä voisi olla se "Jyvä", että paikkakunta voi
    jotenkin jatkaa olemassaoloaan. Mutta, jos puoluepolitikointi, mikä ei kuulu pienen
    kyläpahasen toimintaan, jatkuu, niin huonosti käy. Sano minun san oneen.!

    Totta! PerusS.. .ovst olleet pidni joykko, kyllä rehellisesti sanottuna uusikeskusta on ajanut Pyhäjärven kanveesiin, ketkä siinä siivellä olleet nuolijaiset, ovat tyytyneet kokouspalkkioihin, tulokdet jääneet kaljasammion samentumiin ja pohjia myöten.

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Totta! PerusS.. .ovst olleet pidni joykko, kyllä rehellisesti sanottuna uusikeskusta on ajanut Pyhäjärven kanveesiin, ketkä siinä siivellä olleet nuolijaiset, ovat tyytyneet kokouspalkkioihin, tulokdet jääneet kaljasammion samentumiin ja pohjia myöten.

    Järjestäytymiseen oikeudenmukainen malli:
    Aika on kypsä, nyt täytyy tehdä valinnoissa mikä on parasta meille kuntalaisille ja kunnalle.
    Ei siten mikä on sinulle, kavereillesi ja tukipoppoolle paras paikka syödä kuormasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Järjestäytymiseen oikeudenmukainen malli:
    Aika on kypsä, nyt täytyy tehdä valinnoissa mikä on parasta meille kuntalaisille ja kunnalle.
    Ei siten mikä on sinulle, kavereillesi ja tukipoppoolle paras paikka syödä kuormasta.

    Eiköhän valinnat tehdä lainmukaisesti, eli vaalitulos ratkaisee! Eihän tätä persut tietenkään niele🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Eiköhän valinnat tehdä lainmukaisesti, eli vaalitulos ratkaisee! Eihän tätä persut tietenkään niele🤣

    Höpö Höpö. 10.6..2025 ja uusi valtuusto ei ole vieläkään pitänyt järjestäytymiskokoustaan. Mistä kivestää? Eikö Komunrannan Savusaunaosastolta irto puoltoa? Kuntanaapureissa lienevät uudet valtuustot/hallituksen jo toiminnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Voi olla, että en ole, mutta sinua fiksumpi olen. Sinun kannalta tämä on surkeaa.

    Elät harhoissasi, sen näkee kommenteistasi toisensa perään.
    Olet jo avun ulottumissa, harhaisuutta kutsutaan lääketieteessä skitsoiluksi.
    Harha-aistimukset ovat yleinen oire erityisesti skitsofreniassa. Tavallisimmat harha-aistimukset skitsofreniassa ovat luonteeltaan luuloharhoja, jolloin henkilö luulee äänen kommentoivan hänen käytöstään tai kehottavan häntä tekemään jotain tai luulee kahden äänen keskustelevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Oli aika, kun kauppamatkustajat olivat kauppaamassa pyhäjärvisten vanhusten hoivapalveluja itselleen ja hakemassa kaupunginvaltuuston päätöstä, että
    vanhukset myydään Attendon hoivaan ja Köpsin palvelut kunnan kustantamana
    lopetetaan.

    Silloin, eräs valtuutettu, nykyisin vasemmistolainen, sanoi puheenvuorossaan
    vastustaen vanhushoivan myyntiä. "valtuusto laittaa tällä päätöksellä pyhäjärviset
    huulolaisiksi". Olen usein miettinyt tätä ja tullut huomaamaan, että niin kävikin.
    Pyhäjärvi luovutti vanhuksensa pörssikeinottelijoiden haltuun. Kustannukset
    nousivat/nousevat pilviin verraten, että olisimme kuntalaisina pitäneet omaisemme
    ja antaneet vanhuudenpäivät Köpsin tapaisessa kuntakodissa.
    Attendon hinnat ovat nyt pilvissä, joten tämä suuri ja kaunis Pohde pitää vanhusväen
    hoivapalveluja tiukasti niin, että heikkokuntoisten pitää olla kotihoidossa, vaikka
    tarve olisi ympärivuorokautiseen hoitoon. Rahaa ei ole yhteiskunnalla hoidettaville
    laitoksiin.
    Tämä valtuutettu oli aivan oikeassa, kun asiaa peilaa tämän päivän palvelutasoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    tarkoittaa: vanhukset myydään huutolaisiksi, eli hoitovastuu pois kotikunnan
    päättäjiltä. Silloin henkilökuntakin siirtyi Attendon leipiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Elät harhoissasi, sen näkee kommenteistasi toisensa perään.
    Olet jo avun ulottumissa, harhaisuutta kutsutaan lääketieteessä skitsoiluksi.
    Harha-aistimukset ovat yleinen oire erityisesti skitsofreniassa. Tavallisimmat harha-aistimukset skitsofreniassa ovat luonteeltaan luuloharhoja, jolloin henkilö luulee äänen kommentoivan hänen käytöstään tai kehottavan häntä tekemään jotain tai luulee kahden äänen keskustelevan.

    Tuskin on montaa, joka ei olisi sinua fiksumpi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Useimmissa kunnissa on uusi valtuustokausi kirjattu paikkajako- luottamushlö valintoineen alkaneeksi.

Pyhäjärvellä yksinvaltaisella persoonalla eli koollekutsujalla on suunta kotiin tai baariin.

Valtuutettujen takaraivon perusteella veikkaan kuitenkin, että ikämiehet-ja naiset eivät vetelyydessään kiirehdi muualle kuin vessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu