Kiitos PS

Kiitos Hallitus! Kiitos PS!

Hallitus on:
- korottanut alle 3-vuotiaista maksettavaa lapsilisää

- lisännyt lapsilisien yksinhuoltajakorotusta

- kehittänyt opiskelijoiden huoltajakorotusta

- korottanut lapsilisää monilapsisille perheille

- myöntänyt lisärahoitusta neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten Kela-kuntoutukseen

- tulee korottamaan verotuksen työtulovähennyksen enimmäismäärää 50 eurolla per lapsi

- laskee vaippojen arvonlisäveron 25,5 %:sta 14 %:iin

- on muuttanut asumistuen perusomavastuuosuuden laskukaavaa (lasten ja aikuisten suhdelukuja) niin, että muiden muutosten vaikutukset olisivat lievempiä lapsiperheille

- mahdollistaa jokaiselle lapselle maksuttoman harrastuksen

- säätää pitkään kaivatun lasten ja nuorten terapiatakuun

- lisännyt perusopetuksen rahoitusta 200 miljoonalla

- tekee oppimisen tuen uudistus

- luo lainsäädännön, jolla rajoitetaan kännyköiden käyttöä kouluissa

- on myöntänyt 5 miljoonaa euroa koulukiusaamisen vastaiseen toimintaan

- on suunnannut ensimmäistä kertaa pysyvää rahoitusta koulu- ja oppilaitosnuorisotyöhön ja vahvistanut vielä tätä rahoitusta entisestään kehysriihen lapsi- ja nuorisopaketilla, jolla saatiin mm. pysyvä lisärahoitus mielenterveyden matalan kynnyksen chat-palveluihin

- uudistaa lastensuojelulain ja korjaa nykyisiä epäkohtia

- toteuttaa nuoriso- ja jengirikollisuutta koskevan toimenpideohjelman

- lisää nöyryyttämisen, kuten väkivaltateon kuvaamisen ja levittämisen, rangaistuksen koventamisperusteeksi

- lainsäädännön keinoin suojelee tehokkaammin tyttöjä ja naisia pakkoavioliitoilta ja sukuelinten silpomisilta

- kehittää neuvoloita ja kouluterveydenhuoltoa tukemaan vahvemmin perheitä ja vanhemmuutta

- tulee edistämään lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa erotilanteissa ja tulee puuttumaan vieraannuttamiseen

- jatkaa työtä väkivallattoman lapsuuden turvaamiseksi

- edistää työnteon ja lastenhoidon yhteensovittamista perheiden valinnanvapaus ja erityispiirteet huomioiden
34572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Unohtu kiitokset vielä tuosta suurituloisten isosta veroalesta! Kiitos Ps!

Äänestä
  • Isotuloset työllistää paljon pienituloisia, kiittäkäämme siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Isotuloset työllistää paljon pienituloisia, kiittäkäämme siitä.

    Ei työllistä, sen sijaan teettävät kitupalkalla omat työnsä muutamalla duunarilla ja pitävät rahat itse, siten heistä on tullut rikkaita.

    Äänestä

Persut ja koksut ovat paniikissa kun kannatus sakkaa, joten rahanjako alkoi, ei muuta kun lisää velkaa.

Äänestä

"kehittää neuvoloita ja kouluterveydenhuoltoa tukemaan vahvemmin perheitä ja vanhemmuutta"

Se on varmasti tämä etäneuvola ajatus, siinä ei tavata kätilöä ollenkaan.

Äänestä
  • Kotonakos sitä sitten "tee se itse" -meinigillä synnytetään?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kotonakos sitä sitten "tee se itse" -meinigillä synnytetään?

    Kepu saarikko lopetti synnytykset...

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kepu saarikko lopetti synnytykset...

    Orpon hallitus sulkee osastot.

    Äänestä

Ammatilliseen koulutukseen kohdistuu vuonna 2025 yhteensä 120 miljoonan euron sopeutustoimet.

Äänestä

Peruskouluun kuulemma 200 miljonaa lisää, joka toeutetaan kuntien valtionosuuksien 75 miljoonan leikkauksena. Hallituksella matematiikka ei ole vahvin osa-alue?

Äänestä

IRTAUTUMINEN OTTAWAN SOPIMUKSESTA TS. JALKAVÄKIMIINAT

RAJALAKI. ESTETTIIN VENÄJÄN HYBRIDISODANKÄYNTI

LISTA ON PITKÄ!

Äänestä
  • Kiitos PS itsenäisestä suomesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kiitos PS itsenäisestä suomesta!

    Sivarin kenraali Halla-aho on vapauden takuumies. Tirsk

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sivarin kenraali Halla-aho on vapauden takuumies. Tirsk

    Nämä perhepoliittiset tuet, lapsilisien korotukset ovat
    erityisesti KD: n ajamat tavoitteet, heillä siis kynnyskysymykset hallituksessa.

    Kiitos siis KD :lle erityisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nämä perhepoliittiset tuet, lapsilisien korotukset ovat
    erityisesti KD: n ajamat tavoitteet, heillä siis kynnyskysymykset hallituksessa.

    Kiitos siis KD :lle erityisesti.

    Persut ottavat kunnian heti itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kiitos PS itsenäisestä suomesta!

    Sivareita ja latva-b2 suurin osa persuista. Siinä se, isänmaallisuus.

    Äänestä

Hyvää työtä perussuomalaiset!

Lisäksi kiitos tiukemmasta maahanmuuttopolitiikasta ja rahan lappamisen ulkomaille suitsimisesta.

Kiitos siitä,että ette tuhlaa rahaa woke hulluuteen,vaan esim woketus liikennemerkkien sijaan korjautatte teitä ympäri Suomen.

Kiitos Ylen uusista säännöistä,joiden mukaan Ylen on kerrottava miten käyttää hirveät määrät rahaa ja olette leikanneet tuhlailevaa Ylen budjettia. Ne verovarat voisi käyttää vaikka maatalouden tukemiseen ja huoltovarmuuden varmistamiseen ruuantuotantoaloilla.

Äänestä
  • Kyllä meillä äänestetään jatkossakin Perussuomalaista ehdokasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kyllä meillä äänestetään jatkossakin Perussuomalaista ehdokasta!

    Niinpä, persu kun ei opi uusia asioita, eikä ymmärrä vanhoja.

    Äänestä

Lisäksi perussuomalaiset ovat aina vaatineet, että kaikki suomalaisilta perityt verorahat on käytettävä vain suomalaisten hyväksi, mutta siihen eivät ole vieläkään muut puolueet suostuneet ja kaikkein vähiten sellaista järkevää oikeudenmukaisuutta kannatta vihervasemmisto ja RKP?

Äänestä
  • Oikeistohan se jarruttaa rahan hussuttelun lopettamista ja estää verovapauksien poistot.

    Äänestä

Herroille annetaan yli 9000 euron veronalennukset ja vähäosaisia pilkataan! Kiitos ps!

Yksityisille terveysjäteille annetaan yli 500 000 000 euroa, mutta Oulaskankaan yöpäivystys suljetaan. Kiitos ps! Kiitos ps!

Yhtiöveroa lasketaan, mutta työmatkavähennyksen omavastuuta nostetaan! Kiitos ps!

Opiskelijoiden asemaa heikennetään, mutta varakkaiden parannetaan korottamalla ost:n maksimisummaa. Kiitos ps!

Lillukanvarsiin puututaan, esim. yöpäivystyksiin, mutta velkaa otetaan yli 13 miljardia. Valtion talous romutetaan. Kiitos ps!

Äänestä

Palio hyvvääki on persut tehny hall.!!

Äänestä
  • Näin on tavallinen kansa on tyhmää eikä ansaitse elintasoaan. Persut siirtävät heidän varat rikkaille, jotka ymmärtävät paremmin. mitä rahalla kannattaa tehdä.

    Äänestä

  • Kyllä ! Uus lentokenttäkin haapaveelle. Mehtälä ei tikkua ristii oo laittanunna

    Äänestä

Nyt yrittäjät jättävät persut.

Äänestä

Kiitos uudesta vanhatien päällysteestä ! Asvalttia saajaan!

Äänestä
  • Persujen ansiosta haapaveellä ei jouvu tylsistyyn se on kansanterveydellisesti merkittävä pointti.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Persujen ansiosta haapaveellä ei jouvu tylsistyyn se on kansanterveydellisesti merkittävä pointti.

    Vitutus heikentää kansallisterveyttä huomattavasti, ja sitä persut ovat kasvattaneet urakkatahdilla.

    Äänestä

Onneksi rajalaki saattiin voimoon ! PerusS

Äänestä
  • Silti maahanmuutto on huippulukemissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Silti maahanmuutto on huippulukemissa.

    Ap se vain pauhaa saamatta rauhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ap se vain pauhaa saamatta rauhaa.

    Siitä huolimatta, maahanmuutto on Orpon hallituksen aikana huippulukemissa.

    Äänestä

Eikä persu saa miestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiitos Hallitus! Kiitos PS!

Hallitus on:
- korottanut alle 3-vuotiaista maksettavaa lapsilisää

- lisännyt lapsilisien yksinhuoltajakorotusta

- kehittänyt opiskelijoiden huoltajakorotusta

- korottanut lapsilisää monilapsisille perheille

- myöntänyt lisärahoitusta neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten Kela-kuntoutukseen

- tulee korottamaan verotuksen työtulovähennyksen enimmäismäärää 50 eurolla per lapsi

- laskee vaippojen arvonlisäveron 25,5 %:sta 14 %:iin

- on muuttanut asumistuen perusomavastuuosuuden laskukaavaa (lasten ja aikuisten suhdelukuja) niin, että muiden muutosten vaikutukset olisivat lievempiä lapsiperheille

- mahdollistaa jokaiselle lapselle maksuttoman harrastuksen

- säätää pitkään kaivatun lasten ja nuorten terapiatakuun

- lisännyt perusopetuksen rahoitusta 200 miljoonalla

- tekee oppimisen tuen uudistus

- luo lainsäädännön, jolla rajoitetaan kännyköiden käyttöä kouluissa

- on myöntänyt 5 miljoonaa euroa koulukiusaamisen vastaiseen toimintaan

- on suunnannut ensimmäistä kertaa pysyvää rahoitusta koulu- ja oppilaitosnuorisotyöhön ja vahvistanut vielä tätä rahoitusta entisestään kehysriihen lapsi- ja nuorisopaketilla, jolla saatiin mm. pysyvä lisärahoitus mielenterveyden matalan kynnyksen chat-palveluihin

- uudistaa lastensuojelulain ja korjaa nykyisiä epäkohtia

- toteuttaa nuoriso- ja jengirikollisuutta koskevan toimenpideohjelman

- lisää nöyryyttämisen, kuten väkivaltateon kuvaamisen ja levittämisen, rangaistuksen koventamisperusteeksi

- lainsäädännön keinoin suojelee tehokkaammin tyttöjä ja naisia pakkoavioliitoilta ja sukuelinten silpomisilta

- kehittää neuvoloita ja kouluterveydenhuoltoa tukemaan vahvemmin perheitä ja vanhemmuutta

- tulee edistämään lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa erotilanteissa ja tulee puuttumaan vieraannuttamiseen

- jatkaa työtä väkivallattoman lapsuuden turvaamiseksi

- edistää työnteon ja lastenhoidon yhteensovittamista perheiden valinnanvapaus ja erityispiirteet huomioiden

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu