Topparia veneen kylkiin!

Anonyymi-ap

Moi, nyt topparimaisterit huomio! 70-luvun veneen kyljet on nyt hiottu vanhasta maalista pois ja alta on paljastunut todella hyvännäköinen gelcoat-pinta, mutta hionnan aikana joistakin yksittäisistä paikoista alkoi nähdä, että lasikuitu ja polyesterihartsi alkaa olemaan lähellä, joten nyt olisi tarkoitus antaa näille tietyille kohdille vähän lisapaksuutta topparin avulla.

Ja ihan selvennykseksi ennen kuin menee riitelyksi, niin kyllä, toppari on parafiiniöljyllä varustettu gelcoat. Korjauskohdat ovat kuitenkin sen verran laajat, ettei gelcoatin käyttö tule kyseeseen, koska se pitäiskö saada tasaisesti jollakin tavalla peitettyä, koska Gelcoat kovettuu lopullisesti vasta, kun se ei ole ilman kanssa kosketuksissa. Kyljessä ei muutenkaan ole mitään selviä millien syviä koloja, mitkä olisi helppo korjata esim. gelcoat-fillerillä, vaan kämmen kokoisia alueita hyvin loivalla reunalla. Ideoita saa toki heittää.

Tässä olisi kuitenkin pari kyssäriä;

1. Millä karheudella hioa gelcoat pintaa, jotta sen ja uuden päälle tulevan topparin rajakohdasta tulee mahdollisimman näkymätön? Tarkoitan sitä, että tavoitteena olisi se, että vaikka hioisi uuden topparikerroksen puhki, niin siinä ei huomaisi selvästi sitä, milloin uusi topparikerros loppuu ja milloin alkuperäinen gelcoat-kerros alkaa. Tällä hetkellä kyljet hiottu K180-paprulla. Kävin sävyttämässä topparinkin mahdollisimman lähelle kylkien nykyistä väriä, että sen puolesta ei pitäisi tulla ongelmaa.

2. Onko jotain takarajaa sille, kuinka kauan aikaa sitten hionta on suoritettu? Gelcoat ja topcoat-pinnat taitavat "elää" jonkin aikaa hionnan jälkeen ja tästä on nyt kulunut noin viikonpäivät, kun aloitin hiomisurakan, joten jos mahdollinen takaraja on jo mennyt, niin hion nämä topparoitavat kohdat vain uudelleen.

Lopuksi tosiaan tarkoitus sitten hioa korjatut kohdat samalle karheudelle muun kyljen kanssa ja sitten portaittain hioa yhä hienommalla ja yhä hennommin ja lopulta myllyttää kyljet niin kiiltäviksi kuin vain mahdollista.

6

312

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainiin ja AP vielä lisää sen, että muutenhan maalaisin koko kyljen uusiksi, mutta valitettavasti 10.6. on viimeinen päivä pitää venettä maissa, eikä näin ollen siihen riitä aika, ensi syksynä/keväänä sitten.

    • Anonyymi

      Ei mitään hajua miten ammattilaiset sen tekee, mutta näin olen saanut parempaa jälkeä kuin ammattilainen, jonka paikkaukseen en ollut tyytyväinen: Rajaa uudelleenmaalattavan alueen teipillä. Hioo niin karkealla kuin uskaltaa ilman pelkoa gelcoatpinnan puhkaisemista lähellä suojateippiä, ja varoo puhkaisemasta teippiä. Vetää uuden topparin pintaan tuolla samalla rajauksella, ja tekee uudelleenmaalatun alkuhionnan vielä samoilla teipeillä. Aina kun siirtyy hienompaan hiontaan, tekee uuden teippirajauksen teipinleveyden verran kauemmas ja poistaa vanhan teipin.

      • Anonyymi

        Kiitos tiedosta! Mites topparin kanssa rajausteipin käyttö, kun toppari kovettuu kuitenkin aika nopeasti ja aika tiukkaan ns. kalvoksi, että tuleeko ongelmaksi se, että jos on vetäissyt rajausteipin päälle asti uuden topparikerroksen ja kun niitä lähtee myöhemmin kovettumisen jälkeen poistamaan, että lähtisi teipin mukana vähän isompi pala topparia tai että topparin alle jäänyt teippi repeää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tiedosta! Mites topparin kanssa rajausteipin käyttö, kun toppari kovettuu kuitenkin aika nopeasti ja aika tiukkaan ns. kalvoksi, että tuleeko ongelmaksi se, että jos on vetäissyt rajausteipin päälle asti uuden topparikerroksen ja kun niitä lähtee myöhemmin kovettumisen jälkeen poistamaan, että lähtisi teipin mukana vähän isompi pala topparia tai että topparin alle jäänyt teippi repeää?

        Se uusi topparihan pitää joka tapauksessa häivyttää vanhan gelcoatpinnan tasoon. Siksi uuden topparin eka hionta poistamatta sitä suojateippiä. Hionnan jälkeen ei teipin päällä paksua topparikerrosta enää ole, mutta uusi hiottu hiontanaarmuinen topparipinta on teipin paksuuden verran koholla. Uusi rajausteippi hiukan kauemmaksi ekasta, jotta vanhan teipin ja uuden topparin raja saadaan häivytettyä, mutta uusi teippi kuitenkin pitää työstöalueen selkeänä ja suojaa vanhaa pintaa mitä ei ole tarkoitus kuin kiillottaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se uusi topparihan pitää joka tapauksessa häivyttää vanhan gelcoatpinnan tasoon. Siksi uuden topparin eka hionta poistamatta sitä suojateippiä. Hionnan jälkeen ei teipin päällä paksua topparikerrosta enää ole, mutta uusi hiottu hiontanaarmuinen topparipinta on teipin paksuuden verran koholla. Uusi rajausteippi hiukan kauemmaksi ekasta, jotta vanhan teipin ja uuden topparin raja saadaan häivytettyä, mutta uusi teippi kuitenkin pitää työstöalueen selkeänä ja suojaa vanhaa pintaa mitä ei ole tarkoitus kuin kiillottaa.

        Totta, kiitos selvennyksestä, toihan on hyvä systeemi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      881
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      848
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      756
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      710
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      584
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      553
    7. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      549
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      59
      527
    Aihe