"Lahdessa poliisi sai ilmoituksia nuorista koulujen katoilla ja erään koulun katolta ammuttiin ilotulitteita useampaan otteeseen.
Poliisi toivoo huoltajien olevan kiinnostuneita nuorten menoista ja tekemisistä erityisesti kesällä. Nuoren kanssa on syytä sopia selkeät pelisäännöt.
Nuorten kesälomaan ei kuulu päihteet ja alkoholi eikä hauskanpito tarkoita häiriköintiä tai muiden vaarantamista. Lisäksi kesäasusteisiin ei kuulu vaaralliset esineet, kuten teräaseet. Niiden hallussapito yleisellä paikalla on kiellettyä.
Ilotulitteiden käyttö muina kuin sallittuina ajankohtina on ehdottomasti kiellettyä. Ilotulitteita saa ampua vain uudenvuoden yönä klo 18-02 tai muuna alueellisen pelastuslaitoksen hyväksymänä ajankohtana (esim. venetsialaiset). Ampumalla ilotulitteita harkitsemattomilta paikoilta ja holtittomasti voi vaarantaa niin itsensä kuin ympärillä olevat. Ilotulitteita ei pidä ampua asutusalueiden tai ihmisjoukon keskellä. Ilotulitteita ei ylipäätään saa luovuttaa alaikäisille ja vastuu ilotulitteiden käytöstä on täysi-ikäisellä tuotteiden ostajalla.
Niin vanhemmilta kuin nuoriltakin poliisi peräänkuuluttaa vastuullisuutta."
Ei vaan taida vanhemmat osata, viitsiä opetella kieltä..
Mukkulan molopäät
Anonyymi-ap
1
262
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh593466Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli722797Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit712595- 942424
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412184Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise1471841Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö661825Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j1801771Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.901740Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun3881719