Toiveikas.

Olinpa mökillä kerran. Minä rakastan luontoa ja pyrin käymään siellä mahdollisimman usein että pääsee kauas tätä kaupungin kiirellisyyttä ja voin levätä kunnolla psyykkisesti. Siellä teen polttopuita talven varalle ja kunnostan paikkoja.
Voin sanoa että sielu lepää luonnon hiljaisuu-
dessa. Nyt on projektina tehdä parvekkeelle kunnon koristelaudat.
Se toimii minulle myös jonkinlaisena "pakopaik-
kana". Lähin naapuri 10km päässä.

Mökkini lähellä on paikka, jota kutsun yksinkertaisesti kallioiksi. Se on keskellä metsää oleva 1km mittainen kalliojono. Aivan uskomattoman kaunis paikka ja korkein kivi on siellä 12 metriä korkea.
Toivon myös että kuolemani jälkeen minun tuhkani
siroitellaan sinne.

Kerran kulkiessani törmäsin poron vasaan joka oli melkein kuolemaisillaan. Se jaksoi hädin tuskin silmiään liikuttaa. Oliko emä hylännyt sen vai kuollut sitä en tiedä. Näky oli kuitenkin säälittävä. Korpit ympäröivät sitä eläintä, odottaen että se kuolisi. Vasan vasemmasta silmästä päätellen joku korpeista oli sitä käynyt jo nokkaisemassa kun vuoti verta.
Peloitin varikset, harakat tiehensä ja mietin mitä tehdä. Ulkoisesti en nähnyt vasalla minkaanlaisia vammoja, joten se oli ehkä tipahtanut kalliolta, joka oli tuossa paikassa melko korkea ja murtanut niskansa. Eläin kuitenkin eli vielä, ja sen sydän hakkasi voimakkaasti. Hetken mietin mitä tehdä.
Päätin palata mökille ja hakea haulikon. En uskaltanut päästää eläintä kärsimyksistään kivellä tai halolla. Halusin olla varma että se kuolisi kerralla eikä kärsisi.
Tietysti soitin paikalliselle poromiehelle joka sanoi että käy lopettamassa se mutta älä hautaa vielä. Luultavasti merkkien takia.

No homma kävi kivuttomasti ja peittelin sen risuilla ettei linnut saisi sitä kovin pahasti revittyä.
Tiedän että vasa olisi osa luonnon kiertokulkua ja linnutkin tarvitsivat ruokaa. Silti olin vihainen linnuille jotka kärkkyivät 50m päässä odottaen että pääsisi nokkimaan siltä silmät päästä. Kai ne muualtakin ruokaa löytäisi.

Tämä poromies ei kiireiltään suvainnut tulla kuin vasta seuraavana aamuna. Kävelimme yhdessä kallioille vasan kuolinpaikalle.
Jo kaukaa kuulimme hirveän säkätyksen ja lintujen mekastamista. Sanoin tässä vaiheessa poromiehelle että ei siitä kyllä mitään enää ole jäljellä.
Sitten näimme vasan ja ne risut oli levällään sen ympärillä. Olin ampunut poroa sydämeen ja sen haavan ympärillä nokki ahkerasi joukko korppeja ja variksia. Linnut tappelivat tosissaan parhaista paloista. Poromiestä harmitti koska vasan korvat oli syöty, eikä merkkiä enää näkynyt.
Linnut olivat röyhkeitä eivätkä meinanneet luopuakaan saaliista kovin helposti. Uskaliaimmat koukkivat meidän läheltä päästäen hirveän kuuloisia säkätyksiä.
Olimme samaa mieltä kuolleen vasan hautaamisesta.
Olihan siltä silmätkin syöty päästä. Kyllä korpit olivat jo syöneet sitä tarpeeksi.

Kaivoimme kuopan ja laitoimme vasan viimeiseen leposijaansa. En tiedä miksi, mutta laitoin kepin pystyyn siihen hautapaikalle.
Luonto voi olla julma. Mutta tajusin että se oli osa elämän kiertokulkua. Mikä minä olin arvostelemaan miten luonto käyttäytyi ja käyttäytyy.

Tällainen tapaus herättää ajatuksia. Ajatuksia varsinkin siitä että ihminen, on pahin elävä olento. Ihmisillä on tiettyjä käyttäytymistapoja
varsinkin kun rahasta tulee kyse.
On surullista että "maassa makaavan" ihmisen kimppuun käyvät tahot jotka haluavat tarjota pelastusta jossa tulee hintalappu mukana.

Masentunut ihminen, tai muuten heikoilla oleva on
altis kaikenlaisille vaikutuksille olivat ne sitten kuinka järjettömiä tahansa. Rahat pois systeemillä hän joutuu taloudelliseen ahdinkoon ja yhä pahempaan depression tlaan kun totuus paljastuu. Sitten voimmekin sanoa ihmistä uhriksi.

Se mitä tapahtui kallioilla, oli luonnon määräämää
normaalia elämän kiertokulkua. Korpit ja varikset olivat nälkäisiä ja söivät vasan.
Ja se mitä tapahtuu ihmiselle kun hänen kimppuunsa hyökätään väärin lupauksin ja käytetään hyväksi hänen ahdinkoaan on sitä todellista petomaisuutta.
Eli ihminen on se suurin peto maailmassa ja valitettavan monella sydämen tilalla on taskulaskin ja pelkkää mustaa hiiltä.

Onko millään enää mitään rajaa. Me tuhoamme tämän maapallon eikä kukaan ajattele kuin rahaa ja omaa
etuaan. Miten voisimme korjata tilanteen.

Löytyykö lähimmäiselle apua ilman hintalappua?
Miksemme voisi auttaa lähimmäistä aivan hyvyyttämme?
En haluaisi uskoa että todellinen peto, ihminen tekee kaiken omaa etuaan ajatellen koska muuten voisin ottaa itse haulikuuron sydämeeni.

Onneksi maailmassa on hyviä ihmisiäkin. Niitä on harvassa mutta heidän sydämensä on kultaakin arvokkaampi. Ainoastaan se pitää vielä toivoni ja odotukseni hereillä.

Toivon että maailma muuttuu. Tähän asti se on vain mennyt huonompaan suuntaan ja kuitenkin uskon että se suunta kääntyy joskus.

T: Toiveikas luonnonkulkija
0149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Del *.* kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu