Nuorten tupakoinnista. Minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia. Olin vähän yli kymmenvuotias. Kaupasta sai tupakkaa ja sitä poltettiin salaa metsissä. Jäin ns. kiinni asiasta alle rippikouluiässä ja sain isältä selkää (sitä harvemmin enää kukaan lapsista ja nuorista saa – valitettavasti)!
Selkäsauna pysäytti minut. Siihen paikkaan loppui tupakointi, enkä ole siihen sen jälkeen enää koskenut, vaan olen inhonnut sitä yli kaiken.
Nuorena kuljimme seuroissa ja osa uskovaisista tupakoi, kuten nykyäänkin. Tosin tupakointi ainakin tyttöjen keskuudessa on paljon yleisempää. Jouduin paljon kärsimään kulkiessamme seuramatkoilla samoilla autoilla osan tupakoidessa auton sisällä ikkunan ollessa vähän raolla.
Alustuksessaan Alaranta otti esille nimenomaan sen näkökulman, että tupakointi alle 18-vuotiaiden keskuudessa on hälyttävää, koska se on laillakin kielletty (välillisesti kun tupakkatuotteita ei saa myydä tai luovuttaa alle tuon iän). Lain tarkoitus ilmeisesti on, että siirtämällä tupakoinnin aloitus mahdollisimman myöhään vaikutetaan samalla siihen, että nuoret kypsemmässä iässä sitten havahtuvat huomaamaan, ettei tupakointi olekaan muodikasta – sitä se ei todellakaan ole puhumattakaan sen terveydestä. Serkkupojallani todettiin keuhkoahtaumatauti vähän yli 20- vuotiaana. Miettikää sitä.
Tutkimusten mukaan ”duunarit” tupakoivat ja ”valkokaulustyöläiset eli oppineet” eivät. Mistä tämä sitten johtuukin, siinä on meille miettimistä.! Tämän olen selvästi huomannut työelämässä. Näyttäisi vielä siltä, että ”heikot sortuvat tupakkaan”! Anteeksi vahva ilmaisuni.
Suviseuroissa saimme paistatella ”armonauringon” valossa. Miten mukavaa olikaan aamuisin klo. 8.00 herätä virren lauluun asuntovaunussa. Monilla lahjoilla meitä aivan hemmoteltiin Jumalan Sanalla. Virren ja Siionin laulut kuuluivat kovaäänisistä koko päivän.
Samalla peilasin omaa uskoani siihen, mitä saarnoissa puhuttiin. Mietin myös sitä, että onko Jumalan valtakunta ja sen sanoma muuttunut vaikkapa 30 vuoden aikana. Ei se ole miksikään muuttunut vaan edelleen se sama parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen sanoma niistä kuuluu.
Puhujaveljien arvioinnista/arvostelusta.
Jotkin kirjoitukset tästä aiheesta saivat minut pahalle mielelle. Onko niin, että
meillä on varaa ja ennen kaikkea onko tämä oikea foorumi meille vl-kristityille arvioida veljien puheita ja niiden sisältöä ? Emmekö me enää usko siihen, että seurakunta kyllä hoitaa meitä kaikkia? Kyllä meidän kannattaa vaalia yhteistä rakkautta Siionissa, koska ”siitä teidät minun opetuslapsikseni tunnetaan, että te rakkauden keskenänne pidätte”. Miltähän nimeltä mainituista tuntuu, jos he sattuvat lukemaan tätäkin palstaa ? Toivottavasti eivät lue.
Tässä puuttuvainen kirjoitukseni
Veljenne JanHus
mies menneisyydestä
Selkäsauna pysäytti minut. Siihen paikkaan loppui tupakointi, enkä ole siihen sen jälkeen enää koskenut, vaan olen inhonnut sitä yli kaiken.
Nuorena kuljimme seuroissa ja osa uskovaisista tupakoi, kuten nykyäänkin. Tosin tupakointi ainakin tyttöjen keskuudessa on paljon yleisempää. Jouduin paljon kärsimään kulkiessamme seuramatkoilla samoilla autoilla osan tupakoidessa auton sisällä ikkunan ollessa vähän raolla.
Alustuksessaan Alaranta otti esille nimenomaan sen näkökulman, että tupakointi alle 18-vuotiaiden keskuudessa on hälyttävää, koska se on laillakin kielletty (välillisesti kun tupakkatuotteita ei saa myydä tai luovuttaa alle tuon iän). Lain tarkoitus ilmeisesti on, että siirtämällä tupakoinnin aloitus mahdollisimman myöhään vaikutetaan samalla siihen, että nuoret kypsemmässä iässä sitten havahtuvat huomaamaan, ettei tupakointi olekaan muodikasta – sitä se ei todellakaan ole puhumattakaan sen terveydestä. Serkkupojallani todettiin keuhkoahtaumatauti vähän yli 20- vuotiaana. Miettikää sitä.
Tutkimusten mukaan ”duunarit” tupakoivat ja ”valkokaulustyöläiset eli oppineet” eivät. Mistä tämä sitten johtuukin, siinä on meille miettimistä.! Tämän olen selvästi huomannut työelämässä. Näyttäisi vielä siltä, että ”heikot sortuvat tupakkaan”! Anteeksi vahva ilmaisuni.
Suviseuroissa saimme paistatella ”armonauringon” valossa. Miten mukavaa olikaan aamuisin klo. 8.00 herätä virren lauluun asuntovaunussa. Monilla lahjoilla meitä aivan hemmoteltiin Jumalan Sanalla. Virren ja Siionin laulut kuuluivat kovaäänisistä koko päivän.
Samalla peilasin omaa uskoani siihen, mitä saarnoissa puhuttiin. Mietin myös sitä, että onko Jumalan valtakunta ja sen sanoma muuttunut vaikkapa 30 vuoden aikana. Ei se ole miksikään muuttunut vaan edelleen se sama parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen sanoma niistä kuuluu.
Puhujaveljien arvioinnista/arvostelusta.
Jotkin kirjoitukset tästä aiheesta saivat minut pahalle mielelle. Onko niin, että
meillä on varaa ja ennen kaikkea onko tämä oikea foorumi meille vl-kristityille arvioida veljien puheita ja niiden sisältöä ? Emmekö me enää usko siihen, että seurakunta kyllä hoitaa meitä kaikkia? Kyllä meidän kannattaa vaalia yhteistä rakkautta Siionissa, koska ”siitä teidät minun opetuslapsikseni tunnetaan, että te rakkauden keskenänne pidätte”. Miltähän nimeltä mainituista tuntuu, jos he sattuvat lukemaan tätäkin palstaa ? Toivottavasti eivät lue.
Tässä puuttuvainen kirjoitukseni
Veljenne JanHus
mies menneisyydestä
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toiset vanhemmat osaavat kasvattaa lapsensa ilman väkivaltaa. Toiset taas eivät ja heiltä pitäisi ottaa lapset välittömästi huostaan. Minä en ole koskaan joutunut antamaan lapsilleni selkään ja heistä onkin tullut erittäin hyvätapaisia aikuisia.
Isälläsi taisi olla periaatteena ajatusketju "Poika oli tuhma. Annan pojalle selkään ja toivon sen auttavan, koska en osaa muutakaan kasvatusmenetelmää."
En tiedä isäni kasvatusmenetelmiä. Siihen aikaan ei vielä ollut nykyistä lakiakaan ruumiillisesta kurituksesta. Piiskan antaminen oli melko tavallista. No kun piiskaa sai, niin sitä teeskenteli, että ai ai kun sattuu ja väänsi muka itkua. Mutta hyvää se teki!
Itselläni on noita lapsia siunaantunut joitakin. Kenellekään en ole piiskaa antanut. Joskus tosin hermostuksissani vähän tukistanut. Mutta siitä olen saanut huonon omantunnon ja halunnut lapsienkin edessä pyytää kiivastumistani anteeksi.
Tukistaminen voi olla tarpeen joskus. Mielestäni se on riittävä kuritus lapselle. Sitäkin harvoin tulee käytettyä ja lopulta pyydettyä anteeksi ja puhuttua lapselle.
Ei sen tarvi noin olla. En pidä siitä, jos joku yrittää nolata toisten vanhempia.
Olis hyvä puhua asioista, eikä ihmisistä...
Ennenhän on ollut monelle vanhan ajan ihmisille ihan tavallista tällainen menetelmä...
Olisi toivottavaa, että vanhoja ihmisiä kunnioitettais...
Silloin ei laki vielä kieltänyt kurittamista, kun monen palstalaisen vanhemmat kasvattivat lapsiaan.
Ja monen asian kanssa on suuri ero tämän päivän ja entisen kanssa.
Mutta eikö meidän ihmisinä tulisi heitäkin kunnoittaa, siis vanhempiakin ihmisiä..? Ja eikö olis ainakin aiheellista opettaa sitäkin lapsille.
Muuten voi olla itsellä vaikeat ajat edesssä.
Sillä miten me kohtelemme vanhoja ihmisiä,lapsemme kohtelevat samoin meitä, kun olemme vanhoja.
On kyllä asioilla toinenkin puoli, jos ei saa kuritta ja puhe ei auta... Mitä sitten..?
Antaako asioiden olla, ja odottaa, että omien kantapäiden kautta oppii...
Nämä on varmaan hvin vaikeita asioita monille vanhemmille, eikä varmaan aina tiedä mitä tehdä...
Täällä Ruotsissa ainakin laki kieltää kaikenlaisen kurittamisen.
Ja minusta se on ainkin ihan oikein. Koska lapsi on puolustuskyvytön ja näitä asioita osataan myös väärin käyttää.