ystävyys

Saimme tammikuussa kauan odotetun tytön. Tytöllämme oli ensimmäiset kuukaudet koliikki ja se vei aika lailla isin ja äidin aikaa.

Tämän ihanan tytön myötä "menetin" kuitenkn hyvän ystäväni. Aiemmin olimme viikottain yhteydessä ja usein kävimme toistemme luona kylässä. Nyt enää ei pidetä yhteyttä. Itse asiassa se väheni jo silloin kun kerroimme saavamme lapsen. Alussa yritin pitää yhteyttä sähköpostin ja tekstiviestien kautta, mutta enää en jaksa yrittää, vastausta ei kuitenkaan tule. Miehemme tosin ovat viikottain yhteyksissä, mutta minua harmittaa suunnattomasti, että en enää voi jutella hänen kanssaan kuulumisista.

Onko muilla samanmoisia kokemuksia....
4319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On muutamia kavereita kadonnut kuvioista lapsen myötä, mutta myös tullut uusia tilalle. Joitakin on tullut takasin jonkun ajan kuluttua, ihan kuin se pieni vauva olis ollut jotain kamalan pelottavaa. Anna ystävällesi aikaa, katsele uusien ystävien perään, ehkä ystäväsi tulee takaisin, kun tarvitsee sinua.

Äänestä

Hei,
olen kuullut itse monien tuoreiden äitien valittaneen vierailijoiden määrää ja paasausta. Puheista päätellen moni haluaa olla kotona ihan vain perhepiirissä ja keskittyä pikkuiseen. Siksi esim. minä olen pyrkinyt antamaan kotirauhan lapsen saaneille perheille. Kiva tietää, että on muunkinlaisia perheitä.

Äänestä

vain niin pahalta...

Olen miettinyt, että onko minusta sitten tullut jonkin sortin "kusipää", mutta omasta mielestäni olen kuitenkin sama ihminen, kuin ennen tätä pikkuista Tietenkin pikkuinen on maailman tärkein asia tällä hetkellä, mutta ystävätkin ovat tärkeitä ja olisi välillä mukava päästä juttelemaan muistakin kuulumisista, kuin mitä täällä kotona tapahtuu, olla niin sanotusti yhteydessä myös ulkomaailmaan....

Äänestä

Minulla on täsmälleen samanlainen kokemus. En voi ymmärtää, mikä siinä lapsessa sitten on, että pitää välit katkaista noin.. Ja kaikki tuntuu höpöttävän, että syy olisi siinä, kun sitten kokoajan puhutaan vauva-sitä, vauva-tätä..mutta ei se kyllä niin mene..
Jos haluatpi keskustella asiasta lisää ja jostain muustakin, niin voipi ottaa yhteyttä:
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmi kirjoitti:

Saimme tammikuussa kauan odotetun tytön. Tytöllämme oli ensimmäiset kuukaudet koliikki ja se vei aika lailla isin ja äidin aikaa.

Tämän ihanan tytön myötä "menetin" kuitenkn hyvän ystäväni. Aiemmin olimme viikottain yhteydessä ja usein kävimme toistemme luona kylässä. Nyt enää ei pidetä yhteyttä. Itse asiassa se väheni jo silloin kun kerroimme saavamme lapsen. Alussa yritin pitää yhteyttä sähköpostin ja tekstiviestien kautta, mutta enää en jaksa yrittää, vastausta ei kuitenkaan tule. Miehemme tosin ovat viikottain yhteyksissä, mutta minua harmittaa suunnattomasti, että en enää voi jutella hänen kanssaan kuulumisista.

Onko muilla samanmoisia kokemuksia....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu