Patti kurkussa/nielussa..

Huolestunut..

Hei,

minua on vaivannut ja askarruttanut jo pidempään, kun on ollut nielemisvaikeuksia, palan tunnetta kurkussa, outoa muljahtelua nielussa jne..
Nielurisat leikattiin vähän aikaa sitten kun olivat tulehtuneet.
Tää mikä erityisesti vaivaa, on minun kurkun/nielun oikea puoli ( jonka puoleinen nielurisakin oli paljon vasenta pahemmin tulehtunut )..
Ennen leikkausta minulle oli ilmestynyt jokin outo, ovaalin muotoinen, n. pikkusormenpään kokoinen patti/rakkula kurkunkanteen oikealle puolelle, sinne perälle.
Sitä ei varsinaisesti näy, paitsi kun työntää kielen ulos/tekee sellaisen "yökkäys"reaktion, niin se ns. pullistuu esiin sieltä nielun jänteistön reunasta pikkukielen viereen ja, no, näyttää huolestuttavalta ( ei tosin onneksi veriseltä tai tummuneelta tms. ).
No, näytinpä sitten lekurille kurkkua, ja sanottiin tyyliin, että ei sielä mitään ole vialla.?. Ennen leikkausta pyysin kirurgiakin varmistamaan ohimennen että onko sielä kaikki ihan kunnossa. Kuulemma oli.
Mutta se patti/kyhmy on sielä vieläkin, nielurisat lähti, mutta kyhmy jäi..
Ja oikealta puolelta on imusolmukkeet kaulan alueelta hieman turvonneet/aristavat koko ajan..
Ärsyttää/vaivaa kun en varsinaisesti tiedä mistä oikein on kyse, ja sitä ajattelee koko ajan, niin ei tuu mistään mitään..

Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta jutusta.?
Tiedän ettei tämä välttämättä varsinaisesti sovi tänne syöpä osioon, mutta en nyt oikein muuallekaan keksinyt laittaa, ja syövän/kasvaimen pelostahan tässä pohjimmiltaan on kuitenkin kyse..
Muutoin voin ihan suht ok fyysiseti, ruoka maistuu, ei ole pahoinvointia tms. vain tuo nielun jänteistössä sijaitseva epämääräinen kyhmy vaivaa..

On varmaan myös syytä mainita, että olen kärsinyt vuosia erittäin voimakkaista masennustiloista, ahdistuksesta ja luulosairauksista jne. joten olen taipuvainen ajattelemaan/odottamaan aina pahinta..
Haluisin vaan tietää mistä on tod.näk. kyse, joten pienikin osviitta on erittäin tervetullutta/arvostettua!!
Kiitos jo etukäteen, kaikille jotka vaivautuivat edes lukemaan =)

8

23496

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      minullakin on nielussa oikealla puolella sellainen pieni valkoinen ovaalin muotoinen patti... olen sitä ronkkinutkin välillä... samanlaisena pysynyt... uskonpa että siellä kuuluukin olla sellaisia/sellainen... älä hätäile.. ja ikää minulla 27 ja kaikinpuolin terve luulosairauksia lukuunottamatta

    • jep jep

      Itselläni nielun oikealla puolella ollut erinäistä vaivaa jo kohta parin vuoden ajan aika ajoin.Lääkärillekkin on tullut näytettyä monta kertaa mutta vastaus on ollut että "voi siellä olla jotain sellaisia, ei näytä pahalta."Asia ei olekkaan pitkään aikaan vaivannut paitsi nyt hetki sitten kipeytyi taas oikea puoli tuolta nielusta jostai kohdasta jota en oikein osaa määrittää.Huomasin samalla että tuolla todella pitkällä ku suun avaa äärimmilleen ja kielen "rännille", niin näkyy oikealla puolella nielua sellainen lähes valkoinen patti/kyhmy jollaista ei toisella puolella ole ja se näyttää hieman ylimääräiseltä sekä poikkeaa kun on valkoinen lähes kokonaan.Se tulee esille kun tekee hieman "yökkäys efektiä".Mikäs sinulla on tilanne nykyään?

    • kävijä
      • seppoilmarinen

        Minulla on myös samanlainen vaaleahko pallero vasemmalla puolella suuta hieman ennen nielurisoja tavallaan piilossa. Kyseessä ei ole proppu. Tulee myös näkyville kun avaa suun ihan ammolleen.. Mikähän helvetti se mahtaa olla ja kuuluuko sen olla siellä? Ainoastaan toisella puolella suuta tosiaan. Onko kellään mitään uutta tietoa?


    • :s

      mullakin tällä hetkellä nyt samanlainen ja kovasti olisin kiinnostunut tietämään mistä moinen voi johtua ja voiko siihen jotenkin liittyä tupakointi tai voiko mahdollisesti olla oikeasti esivaihe syövästä?

    • Anonyymi

      Tämä on tosi vanha ketju.. Mutta kokeillaan onko ketään linjoilla! Googlailin ja löysin tämän keskustelun ja mulla täysin sama.. Oikealla puolella kurkunkannessa näkyy yökätessä joku ylimääräinen juttu.. Onko kellään tietoa mitä tämä on?

    • Anonyymi

      refluksin aiheuttamaa nielurisojen turvotusta..?
      mut lääkäriin kertomaan oireista!
      jos vaikka oikeeaa apua löytys..??

    • Anonyymi

      Voi olla nielupaise. Terveyssivustolla kerrotaan että epäiltäessä nielupaisetta pitää hakeutua heti tai viimeistään seuraavana aamuna lääkäriin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe