Porilaiset, olette hyviä näyttelijöitä jokainen!

Anonyymi-ap

Oletteko miettineet, miten suuren osan elämästään ihminen näyttelee? On olevinaan jotain muuta, mitä oikeasti on. Sanoo jotain muuta kuin mitä haluaisi sanoa tai jättää sanomatta todellisen mielipiteensä, syystä tai toisesta. Aika harva ihminen on muiden ihmisten läsnä ollessa aito oikea itsensä. Ehkä hetkellisesti saattaa olla, mutta ei sen pidempää aikaa. Ei edes aito porilainen.

Ainut paikka, jossa ihminen on aidosti oma itsensä, on yksin kotona, kun kukaan ei ole näkemässä. Sellainen ihminen oikeasti on. Sillä hetkellä, kun astuu omasta asunnosta kynnyksen yli ulos alkaa näytelmä. Jo se on näytelmää, tervehditkö naapuriasi vai etkö tervehdi. Useimmat tervehtivät, koska "se kuuluu normaaleihin käyttäytymissääntöhin". Huomaatteko, sekin on näytelmää. Naapurin tervehtiminen. Aivan kaikki on näytelmää.

Töissä olo on näytelmää. Esität sen alan ammattilaista, mitä teet työksesi. Vapaa-ajalla näyttelet vielä enemmän: leikit yhdistyaktiivia tai mitä harrastatkaan. Kun lähdet viihteelle, esität yhä vain enemmän.

Olisi kiva tavata ja oppia tuntemaan porilaisten ihmisten oikea persoona. Se on kai se pimeä puoli, josta ei koskaan puhuta. Se on se, mitä ei pääse näkemään, paitsi Satakunnan Kansan rikosuutisissa. Mutta ilman valoa ei ole pimeyttä. Eikä ilman pimeyttä ole valoa.

Porilaisille mietittäväksi päivän filosofinen pläjäys ja suosikkisanontani: Mitä lähemmäs valoa pääset, sitä pidempi on varjo takanasi.

32

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mene hoitoon💀

    • Anonyymi

      eipä tuo kosketa pelkästään poria, ihmisillä on erilaisia rooleja, kissakin matkii ilmeitä jotta saisi sillä hyötyä ainakin sen verran ettei tapeta

      • Anonyymi

        Muualla osataan käyttäytyä ihmisten ilmoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muualla osataan käyttäytyä ihmisten ilmoilla.

        kehareita on kaikkialla, ei narsismi ole mikään porilainen erityisominaisuus


      • Anonyymi

        Ei kosketa pelkästään Poria. Olet ihan oikeassa. Maailma tunnetuimmat näyttelijät ovat Donald Trump ja Elon Musk. Molemmat heistä vetävät aivan käsittämätöntä roolia jokaisen valveillaolominuutin ajan.

        Millainenhan Elon on, kun kukaan ei ole näkemässä? Ilmeisesti käyttää huumeitä, kuten WSJ on monta kertaa kirjoittanut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kehareita on kaikkialla, ei narsismi ole mikään porilainen erityisominaisuus

        Ei niin, mutta Porissa kovin yleinen ominaisuus :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin, mutta Porissa kovin yleinen ominaisuus :D

        se on vähän ku syöpä joka leviää, yhteiskunnan kiemurat ja yleinen selviytymiskamppailu suosii narsistisia piirteitä

        elämä pitää sisällään kilpailun vaikka se sairaalta tuntuu ja vihloo ohimolla, narsistit pärjäävät jos eivät vedä aivan överiksi, politiikassa tosin näkyy pärjäävän aivan seinähullutkin

        mutta evoluutio toimii ainakin rahvaan tasolla, liikaa kun narsisteeraa niin löytää ittensä kirkkomaalta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on vähän ku syöpä joka leviää, yhteiskunnan kiemurat ja yleinen selviytymiskamppailu suosii narsistisia piirteitä

        elämä pitää sisällään kilpailun vaikka se sairaalta tuntuu ja vihloo ohimolla, narsistit pärjäävät jos eivät vedä aivan överiksi, politiikassa tosin näkyy pärjäävän aivan seinähullutkin

        mutta evoluutio toimii ainakin rahvaan tasolla, liikaa kun narsisteeraa niin löytää ittensä kirkkomaalta

        Narsistit pärjäävät elämässä hyvin, Hyvin harva ihminen osaa lukea muita ihmisä niin hyvin, että tunnistaisi narsistin ennen kuin vahinko on jo sattunut.


    • Anonyymi

      Eivät porilaiset mitään näyttele :D siksi ovat niin törkeitä.

      • Anonyymi

        Se on positiivista porilaisissa, ettei olla turhan vieraskoreita. Näytellään vähemmän ja sanotaan suoremmin, miten asiat ovat. Se on plussaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on positiivista porilaisissa, ettei olla turhan vieraskoreita. Näytellään vähemmän ja sanotaan suoremmin, miten asiat ovat. Se on plussaa.

        Se on käytöstapojen puutetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on käytöstapojen puutetta.

        On se ilmeisesti osittain sitäkin, mutta vaikka en ole porilainen, arvostn sitä, että ehkä porilaisten äly tai luonne ei saa häntä näyttelemään viekkaasti kuten esimerkiksi savolaiset tai lappilaiset, ehkä karjalaisetkin tekevät. Hämäläiset ja turkulaiseet ovat välimaastossa tämän suhteen. Pääkaupunkiseudulla ei ooikeastaan ole omaa identiteettiä tässä suhteessa, siellä on niin paljon kaikkialta tulleita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on positiivista porilaisissa, ettei olla turhan vieraskoreita. Näytellään vähemmän ja sanotaan suoremmin, miten asiat ovat. Se on plussaa.

        Se on myytti. Stereotypia joka ei pidä paikkaansa mutta jotkut ovat ottaneet roolin vastaan nimeltään porilainen ja suora. Yleensäkkään nämä mitä eri kaupungista tai maista olevat ihmiskuvat esitetään ei ole totta vaan jonkinlainen uskomusten stereotypia.


    • Anonyymi

      Porissa on moni asia pielessä, tässä yksi:

      SK: "Porilaisilla autoilijoilla on outo, vaarallinen tapa opettaa pyöräilijöille vääriä väistämissääntöjä: väistämisvelvollisia jäädään jopa oikein odottamaan"

      • Anonyymi

        Porissa on myös kalluja vanhempia jotka ajavat fillarilla kulman takaa suojatielle auton eteen ja sitten uhriutuvat kun itse ensin rikkovat sääntöjä, lisäksi oma pieni lapsi kyydissä ja silti uhriutuvat.
        Lastensuojelun kuuluu puuttua tuollaiseen, ei ole turvallinen vanhemmuus hallussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porissa on myös kalluja vanhempia jotka ajavat fillarilla kulman takaa suojatielle auton eteen ja sitten uhriutuvat kun itse ensin rikkovat sääntöjä, lisäksi oma pieni lapsi kyydissä ja silti uhriutuvat.
        Lastensuojelun kuuluu puuttua tuollaiseen, ei ole turvallinen vanhemmuus hallussa.

        Ja joku tekee sitten asiasta niin asenteellisen lehtijutun kuin vai voi mistään asiasta yleensä tehdä. Onneksi olkoon Aleksille!

        Emme kukaan nähneet sitä, miten tapahtumat etenivät! Meillä ja tällä toimittajallakin on vain tämän ilmeisen "kallun" näkemys asiasta.

        Väinönkadulta tulevan auton kuljettajalla on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus ja on varsin mahdollista, että tämän auton kuljettaja ( oliko hän paikalle jäänyt vai siltä poistunut, emme tiedä vielä?) havainnoin liikaa vain vasemmalta Maantiekatua tulevaa liikennessä ja törmäsi sitten pyöräilijään, joka luotti siihen, että hiljentävä tai jopa pysähtynyt auto väistää häntä.

        Olisi mielenkiintoista tietää auton merkki ja vuosimalli ja siinä olleiden iät noin suunnilleen. Outoa toimintaa heiltä, sen voi todeta melko huonosta lehtijutusta huolimatta. Ellei pyöräilijä ole vähän ..... no ehkä johdatellut toimitajaa omaan ymmärryksensä suuntaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja joku tekee sitten asiasta niin asenteellisen lehtijutun kuin vai voi mistään asiasta yleensä tehdä. Onneksi olkoon Aleksille!

        Emme kukaan nähneet sitä, miten tapahtumat etenivät! Meillä ja tällä toimittajallakin on vain tämän ilmeisen "kallun" näkemys asiasta.

        Väinönkadulta tulevan auton kuljettajalla on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus ja on varsin mahdollista, että tämän auton kuljettaja ( oliko hän paikalle jäänyt vai siltä poistunut, emme tiedä vielä?) havainnoin liikaa vain vasemmalta Maantiekatua tulevaa liikennessä ja törmäsi sitten pyöräilijään, joka luotti siihen, että hiljentävä tai jopa pysähtynyt auto väistää häntä.

        Olisi mielenkiintoista tietää auton merkki ja vuosimalli ja siinä olleiden iät noin suunnilleen. Outoa toimintaa heiltä, sen voi todeta melko huonosta lehtijutusta huolimatta. Ellei pyöräilijä ole vähän ..... no ehkä johdatellut toimitajaa omaan ymmärryksensä suuntaan?

        Jokainen tuolla suunnalla asuva tietää miten tuossa risteyksessä hommat menee, pitää oikeasti olla melko harkintakyvytön kallu jotta ajaa oma lapsi kyydissä suinpäin sinne auton eteen vaikka onkin etuajo-oikeutettu.


    • Anonyymi

      Aloittajalla ihan mielenkiintoisia näkemyksiä, mutta esimerkiksi minä en näyttele, vaikka astun omasta asunnosta ulos kynnyksen yli. Eli ei kaikki hänen kirjoituksensa ole mitään "totuutta" Ei ole näytelmää jos tervehdin naapuria tai kysyn hänen vointiaan tai muita kuulumisia.

      Onko porilainen enemmän vai vähemmän "oma itsensä" muiden seurassa, siis vaikka verrattuna tamperelaiseen? Se ei kai ole tutkittu asia, MUTTA asiasta voi ja saa olla ihan mieltä haluaa! :)

    • Anonyymi

      "Porilaisille mietittäväksi päivän filosofinen pläjäys ja suosikkisanontani: Mitä lähemmäs valoa pääset, sitä pidempi on varjo takanasi."

      Tuo ei oikein kerro minulle mitään, tai kuten typerykset nykyisin sanovat, että ei avaudu!!!

      Avaa nyt, koska typerys mahdollisesti ole, mikä on tuo varjo, joka pidentyy kyseisessä tilanteessä valon lähestyessä! Ei se valokaan minulle ihan selvä asia ole,

    • Anonyymi

      Niin mielenkiintoinen ajatuksia herättävä kirjoitus. Kuinka paljon esitän. Tottakai esim töissä asiakaspalvelussa et voi sanoa välttämättä mitä oikeasti haluaisit sanoa vaan täytyy seurata firman tapaa miten asia hoidetaan. Naapuria morjestan koska on mukava ja usko pois on niitäkin joille en morjesta tai edes puhu. Asioiden hoitaminen virastossa yms toteutuu parhaiten olemalla rauhallinen ja selostamalla asian ja kunnioittamalla myös sitä jolle asia kerrotaan eli käyttäytymällä hyvin. Monessa asiassa toimii se että tee niinkuin itsellesi haluaisit tehtävän ja yleensäkin se että osaa ajatella toisen kannalta tilannetta. Maailma ei pyöri sinun ympärilläsi joten ota myös muut huomioon. Itse olen kyllä porissa syntynyt ja en omaa mitään mullistavaa porilaista sukupuuta tai porilaisen identiteettiä (jos sellaista edes on olemassa) geeniperimäni tulee muualta suomesta mutta voin sanoa heti että ässät tai jääkiekko ylipäätänsä ei kiinnosta yhtään. Itse olen enemmän nyrkkeily ja moottoriurheilumiehiä. Käyttäytyminen riippuu varmaan persoonasta muutenkin osa on omasta mielestään rehellisiä mutta laukovat jotain täysin ala arvoisia kommentteja jotka osoittaa että he ovat myös sen lisäksi tyhmiä. Monesti kuulee että sanon näin koska en välitä muiden mielipiteistä yhtään. Kuulostaa mukavalta. Toiset taas ei halua konflikteja vaan surffaavat ja luovivat matkansa mukavammin ja tasaisemmin. On myös olemassa älykkäitä ihmisiä jotka ovat tutkineet itseä ja muita ja ihmisyyttä joita ei muiden kommentit satuta vaan he ajattelevat että jokaisella saa olla oma mielipide ja sen toisen mielipide ei välttämättä ole se mitä olen eikä muuta sitä mitä olen. Sama ihminenhän voi näyttäytyä hyvin erillaisena eri ihmisille koska meillä on monta puolta.

      Ajattelen niin että on x määrä katkaisijoita olemassa päässä ja yksin ollessa ne on kaikki päällä mutta sitten tilanteesta ja seurasta riippuen ne on osittain suljettuna. Eli muille en näytä kaikkia puolia silti ne on kaikki minua mitä näkyy. Yleensähän ihminen haluaa näyttää ne paremmat puolensa ulospäin kun taas niitä negatiivisia puolia piilotellaan varsinkin somessa pomolle yms tilanteissa. Osahan valehtelee ja kehuu itseänsä silmät ja korvat täyteen ja todellisuus on pelkkä tuhnu joka voi olla paljon huonompi kuin moni muu joka sanoin olevansa keskinkertainen. On kahdenlaista toimintamallia. Ne jotka ovat rehellisiä ja ajattelevat että tiedoilla ja taidoilla pääsevät eteenpäin ja tulevat valituiksi ja sitten on niitä jotka ovat tottuneet selittämään ja luomaan kuvaa ikäänkuin rakentavat sen lahon perustuksensa päälle kauniin kuvan jostain mitä ei ole olemassa. He pitävät pystyssä sitä omilla sankaritarinoilla itsestään ja verkostoituvat sekä tekevät palveluksia silmäätekeville ihmisille ja voivat sitä kautta suhteilla päästä nousemaan lähes osaamattomina mihin tahansa. Näitä on aika paljon mutta jos palkkaisin itse henkilöitä palkkaisin näitä jotka eivät kehu itseään ja ole pomon jalassa roikkumassa mutta ovat hyviä ja heillä on realistinen kuva itsestään.

      En oikeastaan koen näytteleväni ketään muuta vaan en vaan näytä kaikkia puoliani kaikille ja kuten sanoin asiakaspalvelija on työntekijä eikä voi siksi käyttäytyä kuten normaalisti käyttäytyisi vaan hänen on käyttäydyttävä sen firman osoittamalla tavalla. Ehkä siinä kohtaa esitetään sitä firman työntekijää. Kyllä se varmaan jonkinlainen rooli on.

      • Anonyymi

        Kirjoita lyhyemmin, en jaksanut lukea


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoita lyhyemmin, en jaksanut lukea

        Se ei ole minun ongelmani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei ole minun ongelmani.

        Se juuri on Sinun ongelmasi, että et osaa lyhyemmin kirjoittaa! Miksi haet vikaa lukijasta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei ole minun ongelmani.

        onhan se, et saa sanomaasi perille ja sehän sinua riepoo :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onhan se, et saa sanomaasi perille ja sehän sinua riepoo :D

        Ja luin sittenkin vaikka hankala tekstiseinää on lukea, jaksota hieman ensi kerralla.

        Asiasisältö oli hyvä, fiksu kirjoitus ja täyttä totta.


      • Anonyymi

        On se näyttelemistä, jos tietoisesti et käyttäydy aina niin kuin voisit tai jopa haluaisit. Mutta siinä ei ole mitään huonoa tai pahaa. Fiksu osaa käyttäytyä,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoita lyhyemmin, en jaksanut lukea

        Kaikki kiteytyi tähän. "En oikeastaan koe näytteleväni ketään muuta, vaan en vaan näytä kaikkia puoliani kaikille ja kuten sanoin, asiakaspalvelija on työntekijä eikä voi siksi käyttäytyä, kuten normaalisti käyttäytyisi, vaan hänen on käyttäydyttävä sen firman osoittamalla tavalla. Ehkä siinä kohtaa esitetään sitä firman työntekijää. Kyllä se varmaan jonkinlainen rooli on."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kiteytyi tähän. "En oikeastaan koe näytteleväni ketään muuta, vaan en vaan näytä kaikkia puoliani kaikille ja kuten sanoin, asiakaspalvelija on työntekijä eikä voi siksi käyttäytyä, kuten normaalisti käyttäytyisi, vaan hänen on käyttäydyttävä sen firman osoittamalla tavalla. Ehkä siinä kohtaa esitetään sitä firman työntekijää. Kyllä se varmaan jonkinlainen rooli on."

        Harvinaisen hienosti kiteytetty viimeiseen kappaleeseen, jota kaikki vaan eivät havainneet.

        Sopii hyvin sanana kiteyttäminen, tiivistämisestä tulee enemmän mielleyhtymiä muuhunkin tekemiseen.

        Kaksi pitkää kappaletta kirjoituksen alussa sisälsivät monia erittäin mielenkiintoisia ajatuksista kyseisestä asiasta. Kannattaa yrittää lukea niitä uudelleen, jos ovat tuntuneet liian vaikeilta lukea.


    • Anonyymi

      Parhaat näyttelijät löytyy Taukokarilta.

    • Anonyymi

      Minö olen näytellyt orgasmia monta kertaa perhesovun vuoksi. Eukko ei ole varsinaisesti mikään sänkytiikeri vaikka välillä kuvittelee niin. Näyttelen mukana niin pyykkää ja tekee makkarasoppaa.

    • Anonyymi

      Ex vaimoni ei ollut sänkytiikeri mutta oli kuin tiikerintalja. Vanha harvakarvainen haljasnahka, jonka päälle voi asettua maaten, mutta ei lämmitä yhtään. Elämä kaikonnut jo kymmeniä vuosia sitten.

    • Anonyymi

      Mut millai keskisuamalaisest ku saa viran kaupunkist ja tulee Poriinii saatanallinen, kymmenienvuosien näyttelijä jota johtoryhmät , "rehdit urheilijat" ja muut "ammattiosaajat" pitivät totuudentorvena Pori TPK:lla uskoivat kaikkeen...jopa että Isomäestä tehdään Laajavuori!?! Hiihto ei ollut hänen vastuulla vaan aivan muut joihin ei ollut osaamista...ei minkäänlaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2977
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2879
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2333
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1843
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1699
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1624
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1566
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1236
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1235
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1060
    Aihe