Uudet tuulet puhaltamaan vanhusneuvostoon. Ei liene tarkoituksenmukaista, että vanhusneuvoston puheenjohajaksi otetaan poliittisesti kannukset hankkineita.
Pitää valita toimiva, todellista elämää NYT elävä ihminen. Totta ihmeessä neuvostoon valitaan eri yhteisöjen valitsemia jäseniä, mutta toimintatapa, jota
nyt on harrastettu ei tuo mitään hyvää juuri asialle, mitä varten neuvosto on
lailla tarkoitettu. Pari kertaa vuodessa istutaan kokouksessa. Puheenjohtaja
istuu pöydän päässä ja antaa tiedoksi asioita, menneitä.
Toimintaa paikallisesti tarvitaan, sekä alueellisesti myös edustus senlaatuiseksi,
että se antaa puhtia koko alueen vanhusten puolesta toimia.
Ei siis vanhusneuvostoa vain napinpainajaksi ja hiljentämään ikäväestön tarpeita
merkinnällä "tiedoksi". Toimiva vanhusneuvosto yhdessä järjestöjen kanssa, sitä
me kaipaamme.
Pitää valita toimiva, todellista elämää NYT elävä ihminen. Totta ihmeessä neuvostoon valitaan eri yhteisöjen valitsemia jäseniä, mutta toimintatapa, jota
nyt on harrastettu ei tuo mitään hyvää juuri asialle, mitä varten neuvosto on
lailla tarkoitettu. Pari kertaa vuodessa istutaan kokouksessa. Puheenjohtaja
istuu pöydän päässä ja antaa tiedoksi asioita, menneitä.
Toimintaa paikallisesti tarvitaan, sekä alueellisesti myös edustus senlaatuiseksi,
että se antaa puhtia koko alueen vanhusten puolesta toimia.
Ei siis vanhusneuvostoa vain napinpainajaksi ja hiljentämään ikäväestön tarpeita
merkinnällä "tiedoksi". Toimiva vanhusneuvosto yhdessä järjestöjen kanssa, sitä
me kaipaamme.
Vastaukset 216
Vanhimmat
Eikö näillä palstoilla löydy vanhuksille tukijoita? Vai leikitäänkö kaupungissa olevinaan
niin vanhusystävällisiä, että HUH-HEIJAA! Tervetuloa kaikki ikäimmeiset Pyhäjärvelle!
Teistä tykätään täällä!
Juuri tuota olen tarkoittanut, kirjoitat asiaa.
Tyhjän pölisijöitä löytyy joka oksalta, ei asiaa ymmärtäviä.
Pyhäjärvelläkin on vanhusväestön osuus jo mittava. Turha kiistää totuutta, että "hapettomuus" on liian näkyvää.
Koulutus asioiden osaamiseen on ensiarvoisen tärkeää, ei mitään poliittisista puolueista näpättyjä turhakkeita.
Pois siis turhakkeet ja asiaa tilalle, tässä en esitä valmiita malleja, vanhusten hoito on turvattava, kunnioitusta loppuelämän taipaleelle, pois poliittiset vehkeilyt.
Vanhuksia on heitteillä Pyhäjärvellä, turha kenenkään nostaa nokkaansa näistä toteamuksista, hoitojonot kuntoon, pois poliittinen vehkeily.
Joku eläkkeellä oleva ex kapiainen olisi tehtävään sopiva.Tulisi ryhtiä toimintaan
Olisi toivottavaa, että tuon aloitteentekijän kirjoitusta tarkistellaan asiallisesti, rehellisesti kantaa ottaen, siis kommentoiden, pois turhat esitykset kuten kapiaiset jne.
On totta, että vanhusväestön asiat, heidän todelliset tarpeensa, hoidon ja avun saanti on oikeasti kartoittamatta.
On niin huonossa, je heikossa kunnossa olevia, että eivät jaksa enää pitää puoliaan, lisäksi se tosiasia, ettei kaikilla ole lähisukua laittamassa lusikkaa suuhun.
Lisäksi suurin ongelma on tämä DIGI, soita sinne, soita tänne, vastausta ei kuulu.
PYHÄJÄRVELLÄ ON ISOJA ONGELMIA,
Väitän, että hallinto hukassa.
Kyllä terveemmät ja iso suku, saa asiat jotenkuten hoitumaan, on paljon hätää, joiden ääntä kukaan kuule.
Pyhäjärvellä hallinnon nimissä tuhlataan liian paljon, vääriin paikkoihin.
Vanhukset asetettu tuottamattomien kategoriaan, muistakaa kuitenkin itsekukin, KAIKKI ME VANHENEMME, kuka milläkin lailla, kukaan teistä eikä meistä, säästy elämän tosiasioilta, näitä tulee eteen joka päivä -ja hetki.
Huominen on aina edessä, tahdomme sitä tai emme.
Hoito ja apu kuuluu myös elämäntyönsä tehneille.
Sirkus ei ole asiallista tässä ja tätä asiaa pohtiessa. Kiitos!
höh, virallinen nimetty kokoonpano ja neuvoston toimintaperiaate, poistettiin heti. Käykää katsomassa kaupungin sivuilta, ja pidelkää rahapusseistanne kiinni. Alkaen puheejohtajasta, hirvittää , kyllä sillä kokoonpanolla vanhuus muuttuu ilon kautta poliittiseen seuranpitoon.
Mikä, ettei, kunhan ei ole poliitikko ja miksikäs ei, kun jättää "politiikan kaavun" narikkaan
ja ymmärtää, että olemme matkalle sinne missä ei (onneksi) pyydetä tai vaadita puoluekirjaa
tai muutakaan merkintää, mihin kuulut, mihin saat kuulua. Ei kysytä "oletko jäsen /tai aiotko
tulla jäseneksi). Meillä on "Kohtaamispaikka". Sen käyttöä voisi monipuolistaa, mutta tämä
tarvitsee sitoutuneen työryhmän ja vetäjän.
Ikääntyneen asiat, olipa ne minkälaatuisia tahansa toimenpiteenä aivan "puhtaalta pöydältä,
ilman turhaa virallisuutta.
Tarvitsemme mm:
- kuulokojeiden huoltoa
- kela-asioihin paneutuvaa neuvontaa
- asioiden hoidon neuvontaa,
-ajanvarauksissa,
- ja vaikkapa saattajaksi sairaalareissuille(mistä saisi saattajan jne..)
- esittelyä lähipalveluista ja ohjausta, miten, missä, mistä...
- puhelinvarauksia eri paikkoihin ja muutakin asiakirjaneuvontaa.
tässä nyt pieni raapaisu mitä kaikkea vanhusneuvosto voisi potkaista toiminnassaan käyntiin.
Kohtamispaikka viikottain, kahvittelua, mahdollisesti ohjelmaa ja yllämainittuja palveluja
tarkoittavan asian esittelyä. Ja mitä ikinä ohjelmaa. (esimerkiksi kuulokojeiden huolto jne..)
Vanhusneuvosto voisi laatia kuukauden ohjelman , mitä on kunakin viikonpäivänä
tai viikkona. Kun asia tulisi tutuksi ja luotettavat (vaikkapa jo eläkkeellä olevat) henkilöt
omalta työsaraltaan saaneita oppeja hyväksi käyttäen avustaisivat. Saattaisi olla ihan
vanhusneuvoston polkaisemana hyvä idea. Kun tapaaminen tulisi selkeästi ikäihmisten
tietoisuuteen ja luottamusta herättäen, voisi tällä helpottaa monen ikääntyneen ihmisen
kotona oloa.
Tuossa lista ei ole kattava, mutta lisäisin vielä että mm. ammattilaisen luennot erilaisista
elämäntilanteista ja -tarpeista, sairauksista.
Sivukylällä asuvalle järjestettäisiin kyyti 1x viikossa virkistäytymään kerhoon, varsinkin
silloin, jos olisi "juuri hänelle" tarpeellinen ohjelma ja muutoinkin mukava menopäivä
Päivän voisi aloittaa
- kahvittelulla ja "tullaan tutuksi " osiolla
- ohjelmaa vapaaehtoisin voimin (musiikkia, pelejä, tuolijumppaa jne..)
- ajankohtaista, mitä se kulloinkin olisi (aihe.......)
- "huolia , murheita" - osio sekä mikäli henkilö haluaisi henkilökohtaista keskustelua
huolistaan jne...
Joko riittää...??
Vanhusneuvosto/yhdessä kaupungin kanssa käyttäen vapaaehtoista ammattilaista
olisi vetovastuussa. (3-4 hengen työ ryhmä tms)
Tässäpä tämä ! Tietoa ja virkistystä ikäihmisille!
Olet tosiaan paneutunut vanhusneuvostolle sopiviin tehtävä/palaute listan. Lähdetään tuosta. Hyvä
Tässä on työsarkaa vapaaehtoisille ja palkkaakin nauttiville (ainakin sen pyörittämisessä
niin, että palvelu tulee "todeksi", eikä nimellisesti tilastoihin.
...tuota poliittista vehkeilyä näyttää olleen koko ajan, outoa kaiken kaikkiaan, kuka siitä hyötyy...
...näin, tässä on vain suurin ongelma se, että näihin jokamiehen toiminnallisiin bakkanaaleihin ei kaikki kykene, jaksa, siinä se suurin kysymysmerkki ja siksi ne yksi ja kaksi pääsee meuhkaamaan päänä ja sutena, homma jää yksipuoliseksi.
Poliittiset ja itsekin ikäloput (osa) pois määräilemästä ja turha nokkailu pois.
Liian paljon sanottavaa löytyy.
Pyhäjärvi on julistautunut olevansa "ikäystävällinen". Ei riitä yksi Virkkulakoti, eikä
"tornitalo".
Nyt pyritään liikunnassa sellaisiin tilastoihin, että heikompia hirvittää. Hyvä se on.
Pitää tehdä työtä tavallisten työpaikkojen, pienyritysten saamiseen,
ellei suuryrityksiä saada pysähtymään. Lapsiperheille työtä. Ei auta ilmainen päivähoito,
siitäkin saattaa olla positiivista hyötyä, mutta se palkkatyö vanhemmille. Siitä on lähdettävä, jos jotain halutaan. Meiltä on kuihtunut ihan monet tavalliset palvelut, että kannattaisi
ottaa asiasta koppia! Nuoret perheet katoavat työn puutteessa. Takaisintulo vaatii tekoja.
Tosi on se, että "Liike on lääke" ikääntyneilläkin Sekin puoli on huomioitu aivan hyvin,
ainakin taksoissa. Se, että muu ikääntyneiden palvelu on retuperällä. Se saattaisi
olla hyvä pointti, jos Pyhäjärvi ottaisi tästä asiasta kopin, mitä esitetään.
Ainakin se olisi positiivinen signaali kauniin luonnon ja asumismukavuuksien lisäksi.
Näyttää, että sote-palvelut etenee enenevässä määrin. Siksikin esille otettu asia on
merkittävä vanhusten pärjäämisen kannalta katsoen.
Ps.todelliset avuntarvitsijat, heidän äänensä jää kuulematta, eivät he jaksa osallistua johonkin yläympyrän peukalon pyöritykseen, sitä en nyt ihan tarkoittanut.
Ne kaikkein hiljaisimmat, todelliset avun tarvitsijat eivät tule istumaan näihin pölyttyneisiin pikku kabinetteihin.
Siellä se avuntarve on suurin, tätä pohtimaan tarvitaan gerontogin tietoa ja mielellään professorin opinnäytettä.
Tuliko siellä joku hätä, onko painopisteet stopattu vääriin kohtiin?
Tämä on pieni kylä, sisälämpöinen, juoruille altis, vaikea yhtälö, mietti tätä mihin suuntaan hyvänsä.
Ihminen on ihminen, susi lammasten vaatteissa.
Vaadit yrityksiä tänne ja vastustat jokaista yritystä saada tänne töitä.
Eläpä tyrmää asiaa. Tässä olisi aihetta kehitellä ihan oikeasti "palvelua vanhuksille" osio.
Saattaisi muodostua alueellamme "Ikäystävällinen Pyhäjärvi palveluineen" jopa
aiheeksi muuttaa Pyhäjärvelle.
Kustannuksissa voitaisiin verrata täällä saatavaan ilmainen päivähoito. Mitä sillä
saadaan? Kannattaa verrata kustannuksia. Paljonko on tullut/saatu veroeuroja!?
Tuskin esitetty vanhuspalvelu veisi kaupungin varoja kovin tuhoisasti, kun asiaa oikein
ymmärtää. Vanhukset ovat veronmaksajia , eivätkä yksinomaan palvelujen saajia.
Varsinkin, jos tällaisella aputoimella olisi merkitystä jaksamiseen kotona.
Nimenomaan AMMATTILAISIA, pois nämä pikkusievät omaa kartelliaan pyörittävät vaan, kunnan ulkopuolista joukkoa, laitetaan täällä rahaa turhempaankin, eikä sisäsiittoista poliittista oman puolueen turhia pipertäjiä.
Eiköhän tämä jo riitä.
Täällä on unohdettu vanheneva väestö;
"Liike on lääke" sen me tiedämme, Pyhäjärvellä ei ole tehty MITÄÄN vanhenevan väestön hyväksi.
Ei noilla mainitsemillasi Virkkuloilla ja torneilla ole mitään tekemistä iäkkäiden hyvinvoinnin kannalta.
Ei se ole mistään, että meidät survotaan johonkin sumppuun kuin kanit koppiin, luukku auki, lusikka lentää suuhun, sait tarpeeksi, slops.
Ilmaa valoa, siihen muu normaaliin ihmisen hyvinvointiin tarvittavaa, pientä, inhimillistä apua, se on ihan normaalia tavoiteltavaa, veronsa maksaneita kohtaan.
Tekemämme työn tuloksia nautitte koko ajan, ei tämä voi olla noin vaikeaa.
Vanhustenhoito kuuluu nyt Sotealueelle ja ministeri Juusolle. Persut hallituksessa aiheuttava vain tuhoa.
Niin, mutta kait muistat, että Pyhäjärvi on markkinoinut paikkakuntaamme
esim. paluumuutajille:" Pyhäjärvi ikäystävällinen kaupunki... jne....
Jos tuo vanhusneuvosto polkaisisi apureineen täällä esitetyn "Ikäparkin"
toimintoineen, niin so what!! Olisi lisänä virkkulaan, tornitaloon ja luonnon moni-
muotoisuuteen, maakuntajärvi on alueen helmi.
Älä tuo noita joutavia höpötyksiä, nyt "puhumme" asiaa.
Politiikka ja keskusta pois, on turhaa vetää yrityksiä, sitä ja tätä, kyse VANHUSTEN PUUTTEELLISESTA AVUN JA HOIDON SAANNISTA.
Ettekö te per**** ymmärrä oikeiden asioiden päälle mitään?
Ei ole kyse vanhustenhoidosta, on kyse ennaltaehkäisystä . Niinhän liikuntatoimikin
ennaltaehkäisee joutumasta sote/Pohteen palveluiden käyttäjäksi.
Samoin tämä tehty esitys on ennaltaehkäisyä, että ikääntyneet kykenevät olemaan kotonaan. Vanhusneuvoston palvelulla tuotettaisiin hyvinvointia, ettei Pohde nappaa
laitokseen ennenaikojaan. Pohde antaa hitaasti ympärivuorokautista hoivaa, epää
heikkokuntoisille ympärivuorokautista hoitopaikkaa, koska valtion talous on kuralla.
Ehkäisyksi, että "kykenee olemaan kotona" veronmaksajana, on tämä nyt kuviteltu teko.
Sitten, kun Pohde vie laitokseen, se samalla ottaa kaiken eläkkeen vuorokausimaksuna
asiakkaalta, eikä pörssikeinottelijoiden laskuun riitäkään hoitovuorokauden hinnaksi.
Joten, asiaa pitää funtsia monelta kantilta. Tässä saattaisi mummo/pappa ym.
kyetä kerryttämään pussinpohjalle vaikkapa lapsille vähän perintöä. eikä kaikkea
tarvitsisi tyhjentää Atendolle. Siis veti tukasta tai parrasta! Miettikää tätä!
Siis Liike on Lääke, olipa nuori tai vanha! Vanha fraasi, mutta niin toimiva ja paikkansa
pitävä.
Ei ole tarkoitus houkutella pelkiksi veronmaksajiksi, eikä hyväksikäytettäviksi, pysytään asiassa.
Meiltähän puuttuu kaikki palvelut, älkää unohtako tosiasioita.
Pienet piirit alkaa heti visioimaan vain omaa hyvinvointiaan mistä pääsisi nykäisemään siivut omaan taskuun.
Tämä on koko Suomeakin koskeva, vanhusten hyvinvointia avittava visio, EI RAHASAMPO eliitille.
Pysykäähän raiteilla, olemme maaseudulla olevia vanhuksia, sodan jälkeen kovaa leipää kyrsineitä, itsemme elättäneitä, meitäkin riistetty työelämässä, jätetty pienelle eläkkeelle, nyt on määrätty taho joka niistää räkäänsä silkkiliinaan ja kuvittelee riistävänsä vielä viimeisetkin.
Tällä mennään, huomisiin, jos eletään.
Vanhukset pitää Pyhäjärven toiminnassa, se on totuus.
Osa teistä vedättää täällä ja maksaa veronsa, kuka minnekin.
Jätetään politikointi, etkö ole ymmärtänyt, Pyhäjärven osuus on meidän kuntalaisten harteilla.
Ssinulla ri näytä ikä riittävän näihin arviointeihin, mikä sitten lieneekin syy...
Höpön, höpön, nämä on näitä kaupunginjohdon turhia höpinöitä, niillä ei ole merkitystä.
Kuka tänne tulee, jos täällä EI OLE MITÄÄN, täällähän ei ole mitään.
"Lypsylehmiä" vain yritetään saada, ei pojat, ei se näin mene.
Kaljasammiot ovat entisajan hapatusta, nyt töihin tai ulos.
Olen taas erimieltä kirjoittajan kanssa.
Loppupeleissä eläkeläinen olisi vielä veronmaksajana kaupungille. Kaupunki antaisi
työpaikkoja ja eläkeläinen maksaisi kaupungille palveluksista, niin kauan kuin pystyisi
asumaan omassa kotonan, antaisi kotipalvelulle työtä ja jäisi vähän ropoja verottajalle, eli kaupungille. Mikä siitä tulema. Kaikki hänen varallisuus ei siirtyisi Pohteen palveluihin, eli pörssikeinottelijalle. Ja mikä parasta, valtio ei joutuisi maksamaan niin paljon hoidettavista
myös tälle pörssiyhtiölle asukkaan hoivasta. Siis kuka tässä pärjäisi? Niin kaupunki kuin
yksityinen vanhus ja hänen omaisensa.
Hox Hox, verotuloja jäisi kaupungin kassaan!! Ja myös niitä paljon tarvittavia työpaikkoja.
Että, jos olet eri mieltä, niin kerro!. Elämä olisi inhimillistä, kannattaisi ellää!!
Siis= MOT
Hyvinvoititalo on yksi tälläinen toimi. Toivottavasti rakennetaan nopeasti.
Tämä sijoitus taitaisi olla liian suuri. Lähdetään nyt tästä ruohonjuuritasotoiminnasta, niin ei maksa 10 milj.euroa. Aika ajaa ohi, ennenkuin hyvinvointitaloa voisi ajatella tällaiseen.
Kaupungin varallisuus sen sanoo.
Taidat olla niitä kepulaisia tuuleen uskovia haihattelijoita. Olisiko aika herätä jo vaaleanpunaisesta harmamasta. Vai hyvinvointitalo näillä talousluvuilla? No toisaalta jos se Laulurämeelle rakennetaan, niin mikä ettei.. Hi Hi Hih Hii
Ålä höpsi, persut ottaa nokkiinsa, niin kuin muutkin pellet.
Vanhuksia kuolee jo nyt, tätä hallitusta ei kiinnosta hevon pas*** miten voimme.
Siellä on ne jotka varsin hyvin tiedämme.
Nyt on kyse Pyhäjärven seisovasta tilanteesta.
Pysy sinä Tikkalanmäen siipiveikkojen rattaissa.
Huonosti on asiat, Tk - kiinni, vanhuksia heivataan hevon kuuseen, taksiruletti pyörii, silläkö kansataloutta kohotetaan.
Kuntakonserni kituu, kituset haukkoo ilmaa.
Sote on hyvinvointialueen asia. Jos meidän persuilla asiassa seisoo - järki niin se ei auta.
Jos kunta ehdottaa jotain niin persut vastustat.
Sinähän kommentoit ihan riistäjän suulla.
Nyt en jaksa enää vastata, liian monta korjattavaa jutussasi.
Näin käy, kuka vienee tuhkatkin pesästä?
Kaupunki ei voi toimia lakien vastaisesti eli Pohde hoitaa.
Köpsin ehtivät laittaa lihoiksi, menikö Viroon vai myytiinkö Ukrainaan.
Jompikumpi, jompi kuitennii.
Ei ne Pyhäjärvelle, nimittäin ne lastut lentele.■
Meitä on ehkäisty jo vuosikymmenet, eikä tuosta ehkäisystä näytä loppua tulevan.
Kaupunki riistää kuulemma nyt jo hoitomaksuissa välistä, eiköhän jutustella uusiksi näitä erheitä.
Tämä kaupunki on kuulemma ohittanut kuntalakeja ennenkin, joten eipäs nyt, tosin nykyinen Pohde on tehty riistoa varten, ei se toimi kuntalaisten etujen mukaan.
Kaikki tiedämme, että se ei toimi, vain rahojen siirto toimii vikkelästi, sekin välillä hieman ontuen ja potilaan kustannuksella.
Isopalkkaisten iltakoulu koko Pohde.
Mitä tämä tarkoittaa? En ymmärrä?
Mennäänkö aloitukseen?
Kotipalvelu ja kaupunki yhdessä, veisivät vanhuksen perikatoon, se olisi teillä yhteistä lihaliemen mättämistä, monine eriveloitusversioinaeen, se toimii nytkin näin.
Toinen kuppaa toista, vanhus häviää siinä leikissä viimeisenkin veripisaran.
Me tiedämme veloitukset Atten osalta, että Virkkulan "virheet".
Niissä ei tavallisen kuolevan rahkeet kestä, = pörssitalo Atte = kunta-valtio järjestelmä joka verottaa ja vie hampaatkin suusta. Mitä jää jäljelle, keksivät vielä vähän veroa niistä vähistä jo vedätetyistä.
Tässä näin raakileena ja pikana esitetyt, rahasummia ei esitetty tässä, ei siis omakohtaisia riistonmuotoja, vain ne jotka näytetty toteen.
Malli Köpsinrinne takaisin käyttöön, riisto pois vanhuspalvelusta, elämä ja raikas ilma takaisin, sillä me saattaisimme niitä veroja vielä teille luisuttaa, mutta lakien mukaan, ei Pohteen sääntelyn muodossakaan, liika on liikaa ja palveluntaso ja hoito on kärsinyt pahasti.
Pyhäjärvellä taso tipahti kerralla.
Herra varjele, siinä kaupassa menee siemen perunatkin.
Mitä hiton hyötyä siitä vanhusväestölle?
Ette te meitä baareilla sinne raijaa, eikä meillä ehkä älynkellokaan kilkata, istua permannolla puoliälyttömänä, no voi siellä muutama "viisas neitsyt" rallattaa ehkä muutaman kerran, nitropurkki hikisessä kämmenessään.
Kuka verhosi Köpsin palvelut pörssin taskuun, ei puhuta nyt vikaan korjatusta talosta myi vanhukset huutolaisiksi nykymalliin, vähine rahoineen kiertotietä bulvaaneille eli pörssimeklareiden kautta todella aurinkorantojen iloitteluun, meidän valtion piikkiin, niin kai voi vanha talonpoika ajatella.
Tässä ei oke kyse persuista, eikä persujen mielipiteistä, stop.
Kumpikin laillaan, vääntää, kääntää ja huijaa.
Vanhukset hoidon puutteessa poteroissaan oksentaa verta.
Meillä ei ole sitä mahdollisuutta kuin,"liehuvalla liekinvartijalla," - " minulla käy kolmekertaa sairaanhoitaja viikossa," kyllä niillä varoilla voi syödä siirapin sijasta hunajaa, entä vanha mökin akka, ryyppää raanasta kusista vettä jos sattuu huono päivä , kaivas peltopalasesta ruttoisen perunan, syö sen sellaisenaan, kun ei koukulle kääntyneillä käsillään kykene enää enempään.
SE ERIARVOISUUS ON PALANNUT SUOMEFN UUDEN POHTEEN MYÖTÄ JA RASKAIMMAN KAUTTA.
Ei tässä tarvita yrityksiä, eikä rahastusta, vanhuksia rahastetaan pienestä eläkkeestä jo aivan tarpeeksi.
Tämä Sote sotkettu digioperoinnillaan liikaa vahuksia rasittamaan.
Yksinkertaistettu palvelu, vastaan ihminen, ei kone.
Tämä on kuin koulumaailma, joka mennyt aivan vinoon.
Tässä arka aihe, johon digi-ihmiset päivätyönään hakkaavan tietoa ruutuun.
Vanhus ja sairas simät puolihorisontissa huutaa digijumalaa avuksi, ei kuulu, ei näy,
Voimat vähissä, kuume rassaa, ei ketään lähellä, halooooooo, huuto hukkuu tyhjyyteen, mummo tai pappa, väsyneenä uinahtaa ikiuneen. Verivana suupielestä valuu, kissa raapaisee mennessään, naukaisee uikuttavan oudon äänen lyyhistyy lattialle, kuin odottaen jotain ihmettä.
Kyllä ne vanhuspalvelut ja vanhukset on myyty ennen Juusoa rahastajille ja rahanpuutteessa.
Taisi myynti tapahtua aikaan kun paljon käräjäkuluja ja kaupungille aiheutettiin suurta taloudellista vahinkoa.
Osimoilleen tapahtui niinä aikoina..Hallinnon kokeneitten piti kehittää peitetarina, kärhämä, ajojahdista puheiden vähentämiseksi...eli viemään sivuraiteelle.
Vertautuu ei muuta mahdollisuutta- ohjaukseen, siinähän juntta liittoitui yhteiseen viholliseen.
Ja samaa kusetustouhua versio 3.0 on meneillään, missä kuntalaiset on saatu tänä päivänä uskomaan, että Hyvinvointitalo on lääke kaikkeen pahoinvointiin
Pahoinvointiin, jota itseasiassa syntyy samoissa pöydissä.
Voi verrata tuulituostosta rallattavien pintahehkuun siellä, missä iloiset rosvot kokoontuvat. Jesper, Jasper ja Joontan plus joukko typeryksiä kuikuilemassa.
Hiljaa hiljaa hiivitään Kardemummam yössä...
Nyt tämä asia meni aivan raiteiltaan. Aloittajan esityksestä haettiin aivan toista.
Ymmärrän hyvin, että nykytilanne kiehuttaa ja antaa kiehua ja puhutaan ja kirjoitetaan
" suu puhtaaksi". Tilanne ei kuitenkaan näin korjaudu.
Aloittaja kirjoitti vanhusneuvoston toiminnasta. Vanhusneuvosto, joka lailla saatiin
käytäntöön kaikissa kunnissa, tulisi toimia lainpuitteissa mahdollisimman tehokkaasti
niin kaupunkiin kuin Pohteeseen suunnaten.
Laki kannattaa ottaa vakavasti vanhusten hoidon työkaluksi. Käyttää niitä voimavaroja
ennaltaehkäisyyn ja kykyyn toimia itsenäisesti, vaikkapa omaishoitajan kanssa, kotona, ennen ympärivuorokautiseen hoitoon joutumista.
Kuten toisaalla on pyritty kertomaan kustannusten suuruus, mitä ympärivuorok.hoito
nykyisin maksaa. Lienee n. 6000 euroa kuukausi Pohteella Attendon tuottamana.
Sinne siis menee todellisesti eläkeläisen omt varat. Pieni kuukausiraha eläkkeestä
henkilökohtaiseen käyttöön, on lakiin merkitty. Kun eläke ei riitä, tulee kuvioon
palveluseteli, jonka määrittää Pohde.
Ennaltaehkäisyä tehdään ikääntyneen väestön keskuudessa jo liikunnan puolella. Se ei ole
vähäistä, mutta hyvin merkityksellistä .
Samaa kaavaa soveltaen ikääntyneen väen keskuudessa edellä esitettyä viriketoimintaa
eri muodoissaan ja yksinäisyyttä torjuen.
Pallo on heitetty, ottakaa koppi aloitteesta tavalla tai toisella, mutta johdonmukainen
yhteisöllinen kokoontumispaikka palveluineen saattaisi torjua yksinäisyyttä ja antaa
virikettä elämiseen ja ajatuksia jaksamiseen. Ja tietoa hyvinkin pienten asioiden
käytännön toimista ja avusta.
Tämä työsarka ei ole Pohteen alaista, kuten ei liikuntakaan eri muodoissaan, Tällä
saataisiin jossainmäärin elämisen arvoisia vuosia kotona. Sotepalvelut ovat nyt valtion rahoitettavana. Se on yksi syy, mksi esim. Pohdekin sensuroi entistä tiukemmilla
säännöksillä ympärivuotista paikkaa myöntäessään .
Ikäihmisille hyvää kesää. On valoisat yöt ja aurinko paistaa "ihan haitalle asti".
Silloinpa, silloin kuppikunnat oman voiton toivossa alkoivat jo Köpsillä ollessa laskemaan omiaa voittojaan, tulos tässä.
Eihän se toimi, turhaa jaaritusta, muutama akka jonkun politiikan pellen selän takaa kuikkii ja höpöttää pari joutavaa sanaa, siihen se jää.
Olen ollut aloittamassa ja tukemassa mielipiteitä miten Vanhustyön lakiin kirjoitetut
mahdollisuudet olisivat meillä Pyhäjärvelläkin käytössä, jos puoluepolitikointi unohdetaan ja ettei puheenjohtaja seurailisi vain meidän poliittisia päättäjiä, ilman omaa ajatusta
vanhusasioissa niin paikallisesti kuin alueellisestikin.
Vanhusneuvosto, joka lailla saatiin antaa täydet oikeudet toimia ikäihmisten puolesta, ilman valtapuolueen käsitystä. Mielipiteitä ja toimia ikääntyneiden puolesta.
Siksi nykytoimi on ollut vain kokousta ja kahvittelua ja tapaamiset Lähimmäisen kammarissa
vain kosmetiikkaa.
Meillä on hyvät liikuntamahdollisuudet, mutta erilaisia ystäväpalveluja ei oikein osata käyttää. Esim. SPR tarjoaisi siihen mahdollisuuksia. Yhteisiä kävelyjä, höpöttelyä, pelejä ja kauppareissuja voi jokainen tarjota.
Olet oikeassa, aloitettu alennustila alkoi jo vuosia, vuosia sitten, muistelkaahan rehellisesti, tehtyäjä ei saa tekemättömäksi.
9.6.2025 ei edelleenkään kuulu valtuuston uutta kokoonpanoa.
Nyt sukelletaan.
Riisto vanhuksia kohtaan on saatava pysähtymään, ei meille tarvitse mausoleumeja rakentaa.
Ei näin kalliisti pysty kukaan tavallinen ihminen asumaan.
Normaalia asumismuotoa, pyhäjärvellä on pinta -alaa asumiseen ja elämiseen.
Rahan ahneet ovat halunneet nämä korkeat tötteröt, saaneet niistä omat prosenttinsa täyttämään taskuja, epämukavia meille vanhuksille.
Ilmattomia, ahtaan tuntuisia koppeja, joista ei näy aina edes palaa taivasta, muusta puhumattakaan.
...niinpä, kun saisi olla jossain rauhassa, nähdä vihreää ruohoaa, kuulla edes hetken linnun laulua, ei tarvitsisi tunkea ahtaisiin koppeihin, istua jököttämään kuin patsas paikoillaan.
Joku, joka ei pääse itse tuohon olotilaan, toivomme, että hän saisi kokea tuota kesän olotilan ihanuutta, hengittää raikasta ilmaa.
Kesä on meillä lyhyt, syksyn pimeys koittaa aina liian aikaisin.
Viekää vanhuksia ulos, ei paistumaan suoraan aurinkoon, vaan mukavaan ilmanalaan, hengittämään happea.
Se antaa kummasti voimaa vanhalle.
Oman egon nostoa, jolla ei muille merkitystä.
Mitä persut sukeltavat?
Juuri näin. Vanhuneuvosto Pyhäjärvellä on ihan lapsen kengissä- Poliittisista syistä.
Pois Puoluepolitikointi ja ihan oikeasti vashusten puolesta työtä jo lakiinkin perustuen.
Siis tämä on Pyhäjärven tärkein työ. Hoitaa vanhuksensa kunniallisesti niin henkisesti kuin
taloudellisesti.
Kuka vastustaa!! Vanhusneuvostoon toimintaan niin paikallisesti kuin alueellisesti
Ihminen ihmisten joukosta valitaan tähän vaativaan tehtävään, Löytyykö sellaista,
joka antaa , vielä viimeiset toiminnanvuodet, tälle alttarille. Se on "tuhannen taalan kysymys.! Saattaa olla esimerkki PPP:ksikin, joka kihuilla valitaan vuosittain.
Hoitaminen kuuluu alueelle, mutta virkistystoimintoja voisi järjestää. Sitä voi muuten tehdä vapaehtoistyönä kuka tahansa.
virkistystoimintaa, mutta myös asiatietoa. Sitä monikin kaipaa yksin ollessaan ja vielä asioita hoitaessaan. Käsitin, että tässä on juuri siitä kyse.
Täysiaikaisia työntekijöitä, ei näitä ilmaistyöntekijöitä, eli talkoolaisia.
Näiden ilmaisvispaajien homma pyörii hyväksikäytön asteella.
Panoksella useammassa tapauksessa, ei ole mitään merkitystä.
Joku palkitsee itseään tällä metodilla.
Asiat asioina.
Hoitoalan työntekijät ovat Pohteen asia.
Pysyhän nyt asiassa.
Ei Kepuli osaa olla asiallinen .Valehtelee AINA!!
Saadaanko niitä palveluita, no ei saada, tyhjästä on huono nyhjäistä.
Ilmaiseksi saa kaiken antaa, se on molemmin puolista.
Köyhät saa vielä 2025 vetää Pyhäjärvellä kivirekeä, ei se ole miksikään muuttunut.
Hyväksikäyttäjiä löytyy joka lähtöön.
Ei tarvitse lässyttää takaisin, etteikö näin ole.
Liikuntapalvelut ovat vain karpaaseille ja eliittiä leikkiville tasajalkahyppelyä.
Vanhukset tarvitsevat ilmaa, tilaa siis olla voimiensa mukaan ulkosalla, kuulla muutakin kuin pölynimurin äänen, jos sitäkään.
Kulttuuri on kuoletettu olemattomiin, torilla kerran kesässä tasajalkahyppelyä, oh ja voi, enää näitä kihusia ja makkaraa.
Niissäkin on itua, ehkä suurinta tarvetta, eikö nämä asiat olisi kuulunut Köpsin malliseen hoitopaikkaan?
Pyhäjärveltä häviää nämä ihmiset, jäljellä olevat tarvitsevat itse nämä palvelut.
Ne joilla on paljon rahaa, kyykyttävät näitä, jotka joutuvat pakolla nöyristelemään, korjaavat paskakasat, eikä sekään heille riitä.
Lopeta tollo, persuilla ei ole mitään osaa asioiden alennustilaan.
Nelostien varrella ABC: n suoralla, hölmöjä mainoksia, nuo ei tuo leipää, eikä kohenna vanhusten olotilaa.
Ei onnistu, vanhusväestö on suurin, näkyvin ja nykynuoriso (osa) kuikistelee ruoho suussa nurkan takana.
Jotenkin homma luiskahtanut kuin Trumpin populassa, Muskin malli tarttunut,
kukaan ei välitä mistään.
Miksi nyt vastustat asioita mitä aikaisemmin olet vaatinu?
Valheen tunnusluku 46 51
Juuso ja Purra ovat persuja ja kiitos heidän Sote on pulassa.
Voin sanoa, että onnetonta porukkaa kaikki tyynni!
Me olemme maksaneet veroja moninkertaisesti, mikään ei näytä riittävän.
Voimansa menettäneet, ovat lypsylehmiä loppuun asti, siis kenellä on vähänkin riistettävää.
Tämä on koettu tosiasia.
Ahneiden pidot ei näytä loppuvan, Arkadianmäki loistava malli hyväksikäyttäjistä, kaikki nämä mallit rantautuu näihin pikkukyliin.
Nämä pyssyjä kantavat, ovat röyhkeyden malliesimerkkejä.
Miten näistäkin tulee myöhemmin vanhuksia, olisi hauska nähdä heidät ruikuttamassa paskat vaipoissa, yleensä he eivät ehkä näe tuota sateenkaaren päätä.
Meitä onnettomia on maa puolillaan, jotka sotkemme eteenpäin tyylillämme, kuka mitenkin, eikä auta ruikuttaa apua.
Turpa vesiämpärissä siksi, että saisi edes vettä juodakseen, lampaanviulusta ei voi edes uneksia.
Mummo Haapavedellä julkikuppilassa totesi ;
"minä tulen tänne aamukahville,saan suoraan pöytään kaikki, ostan tuolta joskus jäätelön, se on tosi hyvää."
Siinä vielä toimiva vanhus keppeineen, meitä on harvassa
Missähän saisi tuollaisen aamupalapalvelun, kykenisi vielä rollaattori apuvoimana noutamaan ja syömään jäätelön viihtyisässä paikassa?
Onko vanhana liikaa toivottu moinen manna?
Pyhäjärvellä se ei onnistu, onko täällä edes totuttu moiseen?
Maailmaa kierrelleet, ei pitäne ihmeenä, Ranskassa on luonnollista hieman monimuotoisempaan vanhusten tarpeisiin, onnistuu se Italiassakin.
Meidän kaurapuuro ja lautaselle lätkäisty puoliraaka kananmuna, on tämän kunnaan herkku.
Ötyä, sanoi joku Tv-hahmo aikoinaan ja vaipui saunan jälkeen taivaalliseen nirvanaan, itselleni näyttää käyvän samoin.
Ihahhaa, "latsuleima" inahtaa, ehdottaako täällä kunta jotain järkevää, se on jotain karpaasien hiekkaläjää, tai lumenaurausta purtsalle.
Tuo on vitsi, ei täällä ole toimittu ennenkään.
Lopeta teennäinen pönötys.
Miksi et ymmärrä, etkö mukamas ymmärrä rahan päälle?
Minä en ymmärrä nyt.
Tänään vai eilenkö kirjoitettiinkin, että 2 - kertaa käy kotona hoituri hoitelemassa ja kyllä myö nauretaan. (Uutinen oli ensin, että 3 - kertaa vko:ssa, voi, voi)
Myökii nauretaan ja itketään, meitillä ei rahhaa riitä ilonpitoon noin paljon, eikä meillä ole Topeja, jotka jätti niin isot perut, että voidaan kiepsahtaa isolla kirkolla pikku bakkanaaleilla, kipata pienet nirvanat ja kehuskella, " minä voin hyvin."
Kyllä me olemma jääneet laitapuolen asemaan. Näin ne puhemiehet (entiset) ikakoi ja voi vanhana hyvin.
Meitillä aamulla kaurapuuroo, maitookin on vielä pikkasen jälellä, sitten pöntölle loppuhommat. Heissan sitten.
Syytä asiasta oikeita tahoja Purra ja Juuso antavat rahat eli eivät anna.
Persuilla ei mitään tekemistä Soten tekosilla, oikeisto aloitti jo vuosia, vuosia sitten ajojahdin köyhiä kohtaan.
Alkoi Attendon ilmestymisellä kuvioihin, yksityistämisellä (Sipilä) pörssien pelaamisella, tässä olemme, näillä resusseilla meno jatkuu.
Suomessa on tullut väestöön jo raskaasti kahtiajako, vanhukset kärsii osaltaan raskaasti, näkymä on ympärillänne, jos haluatte nähdä.
Naurua pimeässä.
Juuri näin, tämä on tullut todettua käytännön tasolla
Turhaa jaarittelua pikkusormi pystyssä.
Lässähti jonkun entisen pikkupolitikkoa leikkivän osalle, vain siksi, että ollut suu selällään, tuloksia ei synny sillä, että kuppikunta synnytetään ja pilkistellään nurkan takaa.
Aina te vetäydytte jonkun selän taakse.
Pohde on iso virhe, isopalkkaisine edun vetäjineen, vievät leivän vanhusten suusta.
Katsokaa tilannetta terveydenhuollon kannalta, vanhuksia riistetään kulkemaan pitkin maakuntia, mukamas hoidon nimikkeellä.
Tämä Oulaisissa juoksuttaminen tulee kalliiksi meille ympäristökunnissa asuville.
Itse jouduin pelkän kuvantamisen tuloksen kuulemisen takia Oulaisiin asti.
Kaksi eri kertaa, tämä viimeisin aika - 10 minuuttia vastaaotolla, jotkut marssi vielä nopeammin ulos, ( meillä Tk- kiinni)
Tässä ei säästä potilas, eikä tämä nykyjärjestelmä.
Pyhäjärven vastaanotto ei toimi lääkäreiden osalta = osaamattomuutta tai oman egon kohotusta, säästetään, nytkin säästö osui väärään kohtaan.
Ikä-ihmisten tarvittavaa hoitoa on karsittu mielivaltaisesti, näyttää todella siltä, että jäsenkirjan leima tulee olla lyötynä otsaan.
Niin on käynyt nytkin, mieslääkärin yliolkainen käytös kostautui potilaalle.
Näin pakotettu yksityisen lääkärin palveluun, onneksi toimi ja hengissä olen jotenkuten.
Ketään se ei kiinnosta, itselle sillä on vielä merkitystä. Amen!
Ei nuo henkilöt perustaneet sotea, pysyhän taas asiassa, siinä vedettiin tarkoituksella vanhukset kölin alta, tässä ollaan, äläkä inise enää enempää.
Ei asiat päädy noihin kahteen, mene asioissa taaksepäin, pysähdy mieti, miksi kohdistuu vanhuksiin ja terveydenhuoltoon, ajeluttamiseen ympäri maakuntia, ymmärrätkö mitään?
Niinpä, niin, ei juoksuratoja vanhuksille, me olemme jo ne matkat taittaneet.
Tasamaalle joku yhteinen, isompi paikka, johon vanhukset pääsee tapaamaan toisiaan, vaikka kahvinkeitin nurkkaan, ennenkaikkea, ei kelloaikaan liian tiukkaan sidottu, ei näitä pieniä tunkkaisia asematien tiloja ja mitä noita koppeja onkaan.
Ei tarvitse olla mitään turhia kerhoja, oma normaali vapaus, oman voinnin mukaan, se on paljon mukavampaa, ei tunnu pakkosyötöltä.
Jokainen korjaisi omat jälkensä, se ei olisi iso uhraus vanhuspalvelulle.
Siis ajatus sinnepäin.
Kukaan ole vaatinut yrityksiä, älä hölmöile.
Vapaus tulla ja mennä, yhteistä tilaa ja ennenkaikkea WC -tiloja, ihmiset on ihmeissään kun isompi määrä koolla, ne luonnolliset jutut puuttuu.
Kesälomalla kävijät ihmettelee näitä meidän alkuasukasmaisia tiloja.
Jotenkin nämä toiminnot ontuu kaikilta osin.
Höpön, höpön, se on kunnassa jokaisen velvollisuus ja varsinkin heille, joita äänestetty, mitä pirua ne siellä Tikkalanmäellä keekoilee, jos eivät saa mitään aikaan.
Miten me ehkäisemme kohdallemme tulevan vanhuuden, se tulee, ei se kysele, eikä kakistele, siinä se on kun turvallaan makaat ensimmäisen matonkulman kompurointiin ja nenä on litissä kämmenten välissä, ei ehtinyt ehkäistä mokomaa.
Ei se ymmärtänyt, ei sille kannata enempää...
SEPÄ SE, ISO YHTEINEN TILA, VAPAUS TAVATA, NÄHDÄ IHMISIÄ, EI PAKKOSEURUSTELUA.
ISTUKOON KUKIN, KENEN KANSSA HALUAA, HALKOA MAAILMAN ASIAT RISTIIN RASTIIN,.
JOSKUS SE ON MUKAVAA, KOTIIN EI JAKSA TÄLLAISIA MESSUAMISIA.
NÄIN, TÄLLÄKERTAA.
Sinulla näyttää olevan mania noista persuista, käyhän lääkärissä.. jossain.
Ei oteta näitä kihuja taas vetimiksi, ne ovat aikansa eläneet.
Laki jossain muodossa, joka takaa vanhuksille jonkun kunnon tilan, jossa voi oleskella ilman politiikan messuja ja ikiarvontaa.
Tv - nurkkaan, jos joku haluaa nähdä maailman tapahtumia, edelleen, ei pieniä hikisiä koppeja, ILMAA!
Totta, mutta se tila, edelleen taistelen vastaan näitä kanikoppeja.
Meillä alkaa loppua nämä vapaaehtoiset tekijät, se on tosi, lieneekö jo loppu.
Tasamaata rallatellen, yhteistä tilaa riittävästi.
Pyhäsalmi kököttää kallion päällä, suon silmäkkeet reunustalla, kyllä täällä tiloja löytyy.
Voi, että jos ja kun, tuon hotellikompleksin saisimme, siinä olisi meille, vähenevälle, haitaksi koetulle vanhusväestölle sopivaa tilaa, kuinka mukavasti rollaattori rullaisi, ovet avautuisivat automaattisesti, vastaan kajahtaisi epävireinen yhteislaulu, riemukasta sekin.
Kaikki saisivat olla yhteisessä lysthinpidossa, tai vetäytyä pasianssinpeluuseen vieremöön, yhteinen melu kuittaaisi jokaiselle oman olotilansa.
Sillai sekin voisi luistaa.
T Ä H!
Eikö eläkkeellä olevat ole jo moninkertaisesti eläkkeensä maksaneet, vieläkö tänne periferiaan näitä tyhjäntoimittajia pitää elättää.
...se talo ei tuo, se vain vie...
Hoito kuuluu, se ei vain toimi.
Kaikille muille on tahkottu jos mitä vempainta ja vieteriä, kaipaamme yhteistä
TILAA, EI MITÄÄN POLITIIKAN NIMISSÄ TAPAAMISIA, TILAA, JOSSA KUKA VAIN VOI KÄYDÄ, OLESKELLA JA TAVATA.
ISO PLUSSA, JOS JOKU KEITTÄÄ KAHVIT JA NIILLÄ TUOTOILLA VOI PULLAT KUSTANTAA, ei mitään ahtaita pieniä tiloja, tämä ei vie kaupunkia konkurssiin, pari latukoneen vesikelin sessiota voi vähentää, esimerkiksi...Pohti kuluttaa aika paljon kaupungin varoja, ei tarvitse toisin väittää. Löytyy kyllä muutakin.
PERSU vanhukset joutaisi myydä syytinkiin rangaistuksena pahoista teoistaan toisille kanssakulkijoille🌈💦💦💦😇🙏
HUOM! Katse tähän emojipostaajaan.
Poliisille nimetön ilmianto, jos hänet tiedetään ja "tunnetaan" !
Häiriö ei jääne suomi24;lle, hänen käyttäytymisestään huolestuneet!
KEPU vanhukset voisi myydä ja rangaista vittuilukirjoituksista!!
Sinä kakolaan ensi saatossa.
Se on totta, tuo emojipelle on sairas, uskoisin että useimnat tietää kenestä on kyse, ilmoitus tehy.
Nistit Kakolaan, pilaamasta ilmanalaa.
Korjaus; t e h t y...
Kyllä Siikajokinen tiedetään🌈💦💦💦
Eikös tuo ole ollutkin jossain hilut kintuissa, se poikien kyysääjä▪︎°▪︎°
Stop, stop.
Kyllä tuo tiedetään...raamattu, vesiposti ja vessa.
Höpsis, joku Siikajokinen on sinun tekoraamatun välimerkkinä, ikuiben trauma.
Lopettakaa jo tuo hölynpöly.
Vanhusneuvostoon on paljon neuvoja ja ohjeita antavia, nutta itse neuvoston vetäjiä ei sitten juuri ole.
Kukapa lähtisi hommaan, kun täällä anonyymisti irvitään.
Paljon on toiveita, mutta kun ne pitäisi olla ilmaisia, ja kaikki maksaa..
No, onhan meillä vanhusneuvosto, ei sinne sen enempää tai vähempää tarvita.
Toimeksi puheenjohtaja ja sihteeri ja mukaan 2-3 hengen työryhmä. Siitä se alkaa.
Pitää ottaa nuorempia mukaan. Ja talousarvio toiminnalle, ilman rahaa ei tule
asia hoitumaan.
En vaan ymmärrä, mitä vanhusneuvosto pystyy tekemään.
Onhan täällä kai kolme eläkejärjötöä..
Mitä vielä erillistä vanhusneuvostoa.
Pitämään tönkkökokouksia, joilla ei rahanpuutteen vuoksi mitään merkitystä.
Joku innokas voi alkuun olla, mutta pian huomaa, että parempaakin tekemistä on,
vanhusneuvostoko? no se on kuntapolitiikan rampa ankkojen loppusijoituspaikka ja tehtäväksi siirretty istu ja ihmettele. ovathan he tottuneet istumaan ja ihmettelemään viisi-kuusi vaalikautta, joku kait enemmänkin. Nollatulos edustajina kannanottoineen, laumassa aikaanssatu talouden rapauttaminen ja miljoonien velkasaldo jälkeenjääneille.
Sinä voisit ottaa tehtäväksesi vanhusneuvoston puheenjohtajuuden, kun niin tietävänä olet.
Kai siellä on muitakin kuin persuja?
Ei kukaan irvi, homma vain ei ole ollut toimiva.
Ongelma on siinäkin, että se on politisoitunut , näin ei voi olla, siksi lienee kuollut jo syntyessään.
Tila, tilaa ilman päsmäreitä, asioita ja juttuja kuka ehtii, haluaa, ei se tänäpäivänä ole vaikeaa.
Näitä halleja, juoksuratoja ja mitä kaikkea teille muille on tehtykään, ei vanhat jaksa
ainaaä kirkossa istua, ne jotka sinne haluaa, siellä on heille vapaa taivas ja siitähän veronmaksajat jotkut jopa maksaa.
No mutta, meillähän on ollut tämä malli, miksi sieltä ei kuulu mitään, ei tapahdu mitään, ollut vain omaa egoa nostamassa, että nimi on painetun nappulan päässä.
Toivotaan vain, että heikoimmassakin asemassa olevat vanhukset huomattaisiin.
Aihe ei ole mikään nokkaantumisen aihealue, vain todettua tosiasiaa, liian paljon vanhuksia oman onnensa nojassa.
Katson, että olen todennut mielipiteeni moninaisesti, joten lopetan kannanottoni ko. aiheesta.
Miten heidät pitäisi huomoida? Sote kuullu alueelle. Liikuntapalveluja meillä on. Virkistystoimintaa voi järjestää kuka tahansa.
Kaikkea ei pidä ulkoistaa vaan pitää tarttua itse toimeen.
Onhan meillä vanhusneuvosto! Sehän on pitänyt niitä tönkkökokouksia.
Tässähän esiteltiinkin juuri muuta!
Laki 980/2012
Laki ikääntyneen väestön toiminakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspaleluista.
- Lain tarkoitus
1§
1) Lain tarkoitus on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, tervettä toimintakykyä ja itsenäistä suorittamista;
2) parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa ja
hyvinvoint612ialueella.
-----------
5§
Kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi osana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 6 §:n 3 momentissa tarkoitettua hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa.
Hyvinvointialueen on......... (meillä Pohde..)
--
11 §
Kunnan vanhusneuvostosta säädetään kuntalain (410/2015) 27 §:ssä
Kunnan vanhusneuvosto on otettava mukaan tämän lain 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman
valmistamiseen.
--------
Tässäpä tämä.
Ei siis ole väärin vaatia toimintaa kotona asuville kuntalaisille Kuntalain puitteissa!
Eikä ole aiheetonta ottaa kantaa vanhusneuvoston nykyiseen toimintaan.
Juokseville ikääntyneille järjestetään teatteri- ym. matkoja. Mutta todellisuus on tarua ihmeellisempi. Paljonko on ikääntyneitä, jotka eivä esimerkiksi liikuntarajoitteen vuoksi
kykene osallistumaan näihin pippaloihin. Kuka tietää lukumäärän, paljonko heitä on, joita tämänkin lain pohjalta tulisi ottaa huomioon!?
Voisi myös kysyä, kenellä on varaa näille retkille . Kuka huolehtii, että matka onnistuu?
Eläkelläisjärjestöjen retket ovat edullisia. Samaten monilla aloilla ay-liike tarjoaa monia etuja mm. kuntoremonteja myös eläkelläisille.
Älkää tehkö näistä aina näitä bakkanaaleja, vähempikin näissä kuusikon kurveissa riittää.
Mikäpä ettei, nuoremmat voi ajatella näinkin, tiedätkö mitä, homma on politisoitunutta peliä, sieltä se on lähtenyt alkuun, asiaan kannattaa miettiä muunnosta. Hyvä!
Hitsi vieköön, olet aivan oikeassa, heitin tuota samaa ajatusta jo yhteen viisaaseen kommenttiin, näin kannattaa ajatella.
Ne poliittisiin argumentteihin perustuvat joutavuudet ainakin pitää jo hylätä.
Sillä mennään, oikeita toimijoita käytännön hommiin, ei enää tyhjän saivartelua.
Vanhuksia on, jotka kaipaavat joskus jonkinlaista apua arjen yksinäisyyteen se on taatusti hyvin moninaista, rikä täsdä enempää.
Siis käytäntöä toimintaan.
Lopetahan nyt, jätä poliittiset argumentit omaan pilttuuseen, häiriköit joka sivulla.
Et näytä ymmärtävän asioista mitään.
Pyhäjärven Sanomien kyselyssä tänään joku nero toteaa, että vanhuksilla vaikka mitä tapahtumia.
Ohoh, mitähän nämä ovat, onko ne jollain Pyhäjärven poliitikan sivuilla, kerho, matka tulevaisuuteen, maksa kassaan .
Hupsis, sitä samaa vanhakantaista pölyä.
Ei sinne politiikan piperrykseen ja jäsenkirjan kainaloon.
Siitähän on ollut kyse koko ajan, höpön, höpön juttu.
Kenen tämä toiminta pitäisi järjestää? Minusta jokaisella on siihen mahdollisuus toimia itse eikä odottaa ja vaatia, että joku tekisi homman.
Niinpä, terveydenhuoltoa myöten, homma joka ei herra paratkoon toimi mitenkään.
Ei viitsitä edes vääntää enempää, vanhusten hoito täysin retuperällä, hrivataan maakunnista toiseen, muusta puhumattakaan
Nostakaa nyt pikkusormi taas pystyyn, riemuitkaa, näin on paperilke saatu, ei jaksa edes lukea enempää, kun heittää jo alussa liki herjan puolelle.
Tätä juuri olen tarkoittanut, meillä ei ole tehty mitään kartoitusta,
MIKÄ ON TODELLISUUS, se on karua, tätä kartoitusta nämä politiikan pellet ei kestäisi nahoissaan, heillä vuotaisi juttua kuin turkin hihasta, totuuden torvet heivattaisiin ulos kaikista neuvostoista, tapahtuisi muutakin, yksin näiden mielipiteiden kirjoittajia kaivetaan ja naulataan, siitä vain, "perse kestää,"niinkuin joku pikkupoliitikko on todennut muissa asioissa.
No tee se kartoitus. Ai niin sinä tässäkin asiassa toteutat itseäsi eli vain itket.
Vieläkin olen sitä mieltä, että esimerkiksi "IkäParkki" johonkin. Ja aloituksessa mainituja
toimintoja. Kun asian sisäistää ja paikka on pysyvä ja mahdollisia eri asioita viikottain/
päivittäin kahvin lomassa. Yhteydenottopuhelin jne... Jotain kuitenkin on syytä tehdä, että lainkirjainta ja suunnitelmia "aikuisen oikeasti" toteutetaan. Se on vanhusneuvoston tehtävä. Suunnitella ja esittää päättäjille hyväksyttäväksi. Meidän paikkakuntamme on
todellakin vanhusvoittoinen.
Aloituksessa ei mainitaan ensimmäistäkään toimintoa vanhuksille eli olet sitä mieltä, että mitään ei tarvita?
Tuon totesit naulankantaan, mitäpä tuohon tarvinnee lisätä.
Uskohan jo, kaikki ei jaksa juosta eläkeläismatkoja, sitäpaitsi, nehän on niitä politiikan varjolla syötettyjä reissuja.
Kahvipaketti ja makkarageissejä.
Tätä aihetta on jauhettu harvinaisen paljon, siinä näyttää olevan isoja ongelmia.
Nämä ongelmat on luotu sellaisiksi, että näillä resursseilla ne eivät ratkea.
- suurin syy ahneus
- nykyinen hallitus pilannut vanhusturvan
- hyväksikäyttöä liikaa
- Terveydenhuolto suistunut raiteiltaan
- Vanhuksia kuljetetaan ympäri lähikuntia,
puuttuu vain, että taksit muutetaan eläinkuljetusautoiksi, niissähän on ilma-aukot sivussa, laverit seinille, rollaattorit kahteen kerrokseen, edullista, säästöä syntyy virtanaan, yksityislääkäreille huimasti lisää palkankorotusta.
Muskin avaruuslaboratorio järjestää parhaiten säästöjä keränneille lääkäreille Marsiin uutuusmatkoja, siellä kuulemma vettä punaisen hiekan ja jään uumenissa.
Hieman punaista santaa maanpinnalle, syntyisi uusi, tuottava elinvoimaa lisäävä eliksiiri vanhuksille.
Siinä sitten hippaisteltaisiin naama punaisen värin peitossa, elinvoimaa uhkuen, ei tarvittaisi ketään avuksi, eikä neuvostoja uhkumaan pikkusormi pystyssä, lentelisimme jopa Marsiin mekin, ilman kihtejä ja muita kolotuksia.
Nyt kuulkaas juttu loppuu, ötyä.
Eikös siitä ole tehty laki, löytyy kun hakee, se ei vain näy täällä koskaan julkisesti.
Höpön, höpön koko neuvosto, joutavaa lätinää.
Ei koskaan saatu käyttöön, koska ne sulutettu Pyhäjärvellä poliittisen pelin hännystelijöiden tarpeisiin.
Lopettaisitte tuon tyhjänpäiväisen rallatuksen, meillä palkattu kaupungintalolle tyhjäntoimittajia, jotka käyttää vain veroeuromme hyväkseen.
Tulokset nollatasoa.
Siinäpä se, ei ainakaan näiden politiikan nimissä leikkivien eikö näitä palkattuja ole ylämäellä virkasuhteessa.
Meillä pitäisi aina talkoovoimin työstää keskustan politiikan intresseihin sopivaa, oman hyödyn tavoittelua.
Ei kuntalainen merkitse mitään, pitää olla rahaa perstaskut täynnä, olla näkymätön, ei pyytää mitään, veroeurot kelpaa.
Tollojen aatelia, vasta argumentti, liki naamalle sylkien, näin meillä kuusikoiden ja risukoiden siimeksessä.
Tämä se on sitä yhteishenkeä.
Tämä vanhusparkki on vain sanojen helinää.
Tuo "ikäparkki" on sanana hyvä, vaatii sen asiallisen tilakompleksin, näille pitäjän parhaille on tehty näissä oloissa kaikkea, vanhukset ovat jääneet sivuilmiöksi.
Sillä ei ole mitään merkitystä.
Juuri niin, rampa - ankkojen neuvosto, jäänne vanhaa, alkukantaista poliittista peliä.
Tarvitsemme vain töllin, varottava vain, että huumepiirit ei majoitu, ne kyttää vanhusten siivellä, niistä tulisi varmaan ongelma.
Siinäpä pulma.
Totta, ei tämä niin yksinkertaista näytä olevan, kuitenkin, e i politiikan voimin.
Kukaa hoitelisi jotain Ay:n matkoja, pysytään vielä täällä, ilman sitäkin politiikkaa.
Vanhuksille pakollinen maksullinen eutanasia.Eli kaikki omaisuus valtiolle/kunnille korvauksena lopetuspiikistä.Tämä koskee tietenkin vain Duunareita/työttömiä/muun maalaisia/vähemmistöjä.Tekevät tällä palveluksen itselleen kun eivät joudu kitisemään ettei eläke riitä mihinkään.Terv:PerusS 🌈💦💦💦
Eikö kirjoittaja ole Kepulainen?? Siis Kepu on eutanasian kannalla.Olisi pitänyt olla Terv.Keskustapuolue.Miksi pitää vääristellä ja Valehdella.Sun sepustuksiin ei kukaan maailmassa edes usko
Aloitit siis taas keskustelun itsesi kanssa kahdella edeltävällä viestillä.
Sairas Pyhäjärvi!!! M.O.T.
Raskasta kirjoittelua: Vanhuksille eutanasia! Onpa aikoihin eletty. Häpeällistä.
Toivon hänelle, kirjoittajalle, oikeamielistä vanhuutta. Tätä toivoo yx "ikäihminen"
Miksi totuus poistettiin. Hän ei tänne kirjoita vaikka vihassasi niin kuvittelet. Tiedäthän hänen olevan mies ei mikään mittättömyys.
Miksi sinun pitää aia turvautua valheisiin,Sanotaan että kun aikansa valehtelee niin alkaa itsekin uskoa omin valheisiin,.Ilmeisesti näin on käynyt sinulle
Minä kerron totuuden vihaamasi henkilö ei ole kyseisten viestien kirjoittaja. Tämän toki voi poistaa, mutta tuo nimittely kertoo sinun oelevan ihmiss aastaa.
Mistä tiedät vihani kohteen .Olen jutellut kirjoituksistasi asianajajan kanssa ja ne ovat sellaisia että ylittvät syyterajan.katsotaan sitten oikeudessa kuka on kirjoittanut ja mitä.
Kaikki tietävät kuka olet ja ketä vihaat ja toivottavasti hän hastaa sinut kärjäjille. On raukkamaista syyttää vihaperustella viatonta henkilöä,
Lisäys: Tällä on näitä emojipellen kirjoituksia, jotka piätisi myös tutkia perusteellisesti.
Tuo ei ymmärrä asioista mitään, on se kulkuk. Joka on ns.saalistaja, ei normaali.
Lopeta, et sovi tälle sivustolle.
Älkää välittäkö, on sairas yksilö, ei normaali.
Sinä et päätä ketkä täällä kirjoittavat. Minun kaltaisia rehellisiä todenkertojia tarvitaan ei omassa vihassaan kiemurtelevia.
No, eiköhän liittyne siihen, ovat ressukat erehtyneet väärään kabinettiin, lähinnä tuo emojipelle.
Tämä emojipelle on kirkkaasti tämän ala-arvoisen, typerän, asiattomaan, vanhuksia halventavan kirjoittelun takana.
Kyllä tiedetään kuka takana, lusikalla annettu, kauhalla ei voi vaatia.
12.6.iltapv.
Emolahdentiellä kuului kovaäänistä takaa -ajoa, poliisiauton ääni oli kiivasta, oliko huumediilereitä ja "yhteisöasiakkaat"kohteena?
Jotain pitää tapahtua, että rauha saataisiin kuntalaisten elämää ja olemista turvaamaan.
Miksi nämä tuholaiset pirineen saavat mellastaa pitkin kylää....edelleen.
Kuka täällä heitä suojelee?
Nyt vedät väärää tekstiä, jos olet emojipelle, kaikki tietää mikä on.
Sinun kirjoituksia tuskin kukaan boikotoi, ellet ole kaksinaamainen ja tuskin olet nyt niin ihme tekstiä heittänyt, että parantaisi hyvin aloitettua aloitusta, suuntaan tai toiseen.
Eepostele rauhassa.
Emojipelle!!!
Rasta hiljaa.
Kotona asuvien vanhusten huomioiminen, jotka eivät kykene osallistumaan järjestöjen
tilaisuuksiin, on puutetta. Onko selvitetty näitä puutteita? Me, jotka vielä jaksamme lähteä teatterireissuille ja vaikkapa Lapin matkalle, on paljon. Haluankin kaupungin selvittää vanhusneuvoston turvin, mikä on se "hiljaisten" määrä. Mitä he tarvitsevat.
Että otetaanpa asia ihan oikeasti selvitettäväksi. Ja mikä instanssi: Se on vanhusneuvosto, jolle lain mukaan kuuluu tällainen huolenpito ja mahdolliset esitykset
ikääntyneen hoivaan. Pohde hoitaa omaa sarkaansa. Kuten laki edellyttää, tuolla toisaalla on luettavissa lakipykälät. Että toimeen on tartuttava ja valittava vanhusneuvostoon toimivat, ehkä työtäkin kaipaavat, henkilöt toteuttamaan tämä asia. Kuka puoltaa meidän hiljaisia. Kunnia ikäihmisille ja hoidetaan
arvokkaasti pyhäjärvinen vanhus hänen viimeisten elinvuosien aikana. Olisiko paljon pyydetty!?
Kunta ei voi tehdä yhtään mitään, se on on ajan ja rahan tuhlausta.
On vaan hyväksyttävä, että aika tekee tehtävänsä.
Voihan omaa häntää nostaa vaatimalla kuntaa tekemään, mihin kunta eikä kukaan muukaan pysty..
Ennen vanhukset oli ruotimummoina ja pappoina , nyt yksinäisinä omassa yksiössä..
Turhaa siihen kuntaa avuksi huutaa.
Koko vanhusneuvosto, kuolleenasyntynyt ajatus.
Eläkeläiset ja vanhukset takaa kunnan olemassa olon, mitä te raukat sitten haukutte.
Tuostahan oli lehtijuttu.
Heitä käytetään muutenkin hyväksi milloin myydään ja riistetään varat.😅
Tässä näkee suomalaisen. Kauniita sanoja, ei tekoja.
Laki edellyttää vanhusneuvoston ottavan koppia tällaisesta toiminnasta.
Joissakin maissa vanhukset ovat kotona perheen keskuudessa. Meidän kulttuurimme
oli myös ennen, mutta nykyaika on melko kylmä yksinäistä vanhusta kohtaan.
On suuri joukko perheitä, jotka kaukaakin pitävät yhteyttä vanhempiinsa ja huolehtivat.
Ei maksaisi maltaita, jos/kun tehdään todellinen tilasto ja tieto siitä, keiden kohtalo on
olla yksin. Puhelin ei pirahda, naapurit ovat etäällä omissa toim issaan.
Lopetettaisiin asiasta puhuminen. Seurakunta voisi antaa ikäluettelon vanhusneuvostolle ja
yhdessä kyläyhteisöjen kanssa keskusteltaisiin ja käytäisiin läpi asiat ja palveluntarpeet.
Yhteisöasiamies kylien kanssa olisi melkoisesti avainasemassa vanhusneuvoston kanssa .
Pitkä tarina toiveita muille(kunnalle).
Mitä lie itse tehnyt
Tehdään tilasto, mikä on tilastin arvo vuoden kuluttua. Niin päivitys, joo, joo hah hah..
Tämä ei ole kunnan tehtävä.
En mölyä ole pitänyt,kun omalla pienellä osalla olen jotai asian eteen tehnyt, ja lähitulevaisuudessa vastakin.
Jos tämän ikäiset, kunnossaolevat yli 70,t kaikki tekisi saman verran, ko ongelma olisi hyvin vähäinen.
Niin että tästä voi ottaa koppia.
Juuri näin, tästä on puute ja pula.
Turhan törisijät pilaa sivuston.
Kiva, meiltä löytyy aina joukosta joku, erinomainen yksilö, joka tehnyt suuria juttuja, ei vain näy missään.
Se siitä.
En suuria juttuja ole tehnyt.
Enkä missään nimessä halua näkyä missään.
En myöskään tehdä enempää numeroa tekemisistäni.
Mutta koko vanhusneuvosto on kuolleena syntynyt ajatus näin riitaisessa kunnassa..
Tulee vain turhaa riitelyä entisten riitelyjen päälle.
Dataa pukkaa, veden pumppausta onkaloista, ei onnistu, ei onnistu, harhaa syytää taas kuin Laguuna ja sirkat salolla.
Vanhukset heitteillä, muutama vanhus näyttää olevan itse agitoimassa syövereihin hautaamista.
Virkkeitä tullut annettua, katsotaan löytyykö knoppi, vai jääkö kaljasammion syvyyksiin.
Kello käy...
Hyvä kommentti, näin on nähty.
Kunta kerää vain rahat ja elättää turhakkeita liikaa, kuuntalaiset ovat siis VAIN sivutuote rahanliisauksessa taskuunsa.
Voi kitarisa tätä aatosten jaloutta.
Pakkohan se on toimimatonta turhaketta surkastuttaa, mitä siellä muutamia ylätalon vintin entisiä asukkeja ruokkii, pitää kuulemma jo ansaitun eläkkeen päälle saada hiemaan lisää nyhjäistyä, ettekö tiedä, että röyhkeys kannattaa.
Ehdotus onko meillä sopivia alan esim. sosiaalipuolen opiskelijoita. Hän voisi tehdä tutkintonsa lopputyön esim. gradun aihepiiristä. Haastattelututkimus olisi asiallinen keino.
Lisäehdotus kunta voisi tarjota tukea selvityksen tekoa esim. palkkaamalla kesätyöhön.
Ehdotus on meidän valtuutetuille vapaasti käytettävissä,
Hyvä idea! Kannattaisi. Eikä haittaisi vaikka parityöskentelisi 2 henkilöä.
On ollut niin kummallista, kun melkein kaikki pitävät ääntä vanhuksista ja
heidän yksinäisyydestään. Mutta kukaan ei tiedä totuutta.
Meidän hyvinvointijohtaja olisi hyvä johtaja tähän projektiin. Tietysti yhdessä
vanhusneuvoston kanssa, joka olisi asiantuntijana ja ideoijana.
Kuka veisi asiaa eteenpäin?
Tässä kannattaa unohtaa puoluepolitiikka. Kunnalle ei tulisi suurta kustannuserää. Jopa Pohde tai valtiokin voisi innostua, kun asia esitetään oikein eihän Pyhäjärvi ole mitenkään poikkeava paikkakunta.
Haastatteluja ja esim.ennakkoon kunnan sivuille mahdollisuus kommentoida asiaa vinkiksi työntekijöille?
Sen jälkeen vapaamuotoinen asia esittely ja keskustelutilaisuus vaikka koululla kahvitarjoillulla. Sitten nuori/nuoret tekemään tutkimus.
Pyyntö jos tämän lukee joku valtuutettu niin välittäisitkö asian kunnalle?
Olisiko meistä yhteistoimin tekemään?
"Joukko pyhäjärvisiä" voisi allekirjoittaa tämän aloitteen hallitukselle/valtustolle.
Tästä tämä lähtisi liikkeelle. Idea on loistava!
Tekisimme vanhustyölle valtakunnallista huomiota/välittämistä! Edistäen yksinäisyyttä
ja kotona pärjäämistä.
Kuntien tehtävä on ennaltaehkäisevä toiminta. Hyvinvointialueet hoitavat ja antavat
sotepalvelut.
Pyhäjärvi on ollut liikunnan puolesta edelläkävijänä ja ennaltaehkäisinä lasten, nuorten ,
työikäisten ja ikääntyneen väen osalta.
Kyllä voisi, ilman kepulaista sivusta ohjausta.
Eikä siinä tarvittaisi muitakaan sivusta vedättäjiä.
Ei missään tapauksessa, liian selvä sivusta ohjattava, ei varjelkoon, ei niin.
Kannattaisin, ilman poliittista vedätystä, aihe on kuuma peruna, meidän jälkeemme tulevat lapsemme, jotka kohta samassa kiirastulessa, saisivat oppia tulevasta, kannattaako heilimöidä vanhaksi, jäädä arvottomaksi, yhteiskunnan hyväksikäytettäväksi ja vähän muunkin ongelman eteen.
Ei sitten pilkunviilaajia se menisi taas politiikan piikkiin äänestetään taas, siihen se lopahtaa.
EI, EI JA EI, taas poliittiseen pelleilyyn...
...hox, hox, ikääntyneet on jätetty rollaattorin ja Ollintien kävelyn vispaajiksi, kaikki ei jaksa edes vispaajiksi.
Riidankylväjä ei siis halua mitään positiivista ja huutaa ei ei järkevälle asialle.
Nekin rahat mitä käytetään tässä valtiossa vanhusten hoitoon/eläkkeisiin voitaisiin käyttää ennemmin vaikka Natoon ja Eu:n tarpeisiin.Terv:Riikulli ja iloiset rosvonsa🌈💦💦💦
Kun tämä asia saa tuulta purjeisiin, saattaisipa henkilö olla ainesta valitaessa Pyhäjärvelle seuraavana vuonna PPP:tä.
Älkää sotkeko asiaan politiikkaa.
Ja Kepu/Vasemmiston yhteistyö Pyhäjärvellä on ollut tuhoisaa.Velalla maksetaan pois entistä velkaa.4,8milj.euron velalle 41vuoden maksuaika Korkoa maksetaan enemmän kuin lainamäärä on..Miten käy kulttuuritalon lainan.? Onko sen velan maksuaika lähemmäs sata vuotta kun velan määrä on 10milj..euroa.
Elekää hyvät ihmiset loukatko näitä puoluepolitikkoja. He kun eivät ymmärrä,
miksi kunnallisvaaleja pidetään. Kokevat olevansa poliittisten puolueiden apujoukkoja.
Todellisuus on tarua ihmeellisempi. Ymmärättekö tehtävänne.? En ole koskaan
havainnut, en milloinkaan, että Kuntalaki edellyttää Kunnallisvaaleissa äänestämään
poliittisesti. Se on täysin järjetöntä. Kun äänestäjä ymmärtää, että henkilö, jota
kannattaa äänestää tuo esille kaikissa toimissaan paikkakunnan edun ja
tavoitteet. Siis Kunnan ja kuntalaisten edun. Silloin ollaan oikeilla jäljillä.
Kannattas harkita, kun päätetään Pyhäjärven kunnan/kaupungin asioista.. Se onnistuu
yhteistyöllä KUNNAN yhteisiä asioita ja kuntalaisten hyvinvointia ajatellen. Näin
tulee toimia. Eihän täällä mikään muutu, ellei järki rupea pakottamaan näiden
viisaiden päätä. Eripura ja oikeiden asioiden esilletuominen tallataan poliittisesti.
Ei kuulla, ei kuunnella, saatikka keskustella esityksistä.
Mikä on ryhmäkuri? Sana KURI jo inhottaa....
Istukaa yksi iltakoulu tämän asian merkeissä. Ei haitaksi, vaikka on ulkopuolinen
luennoitsija asiasta.
Tässä vielä toiveita: Hallintosääntö uudelleen auki ja vastuut ja oikeudet tarkasteluun
Konsernisääntö auki ja mietittäväksi , miten kaupungin omistamien osakeyhtiöiden
toimet tulevat julkiseksi. Konsernisäännön uudelleentarkastelu, jolla selvitetään
uusiksi viranhaltijoiden vastuut ja oikeudet toimia ohi hallituksen ja valtuuston.
Tässäpä tämä! Jos löytyy samoin ajattelevia, niin KIITOS!
Vastustajat varmaan poliittisesti ryntäävät herjaamaan ja panettelemaan.
Ei haittaa, kun saisilukea yhdenkään Kuntalain pykälän, joka oikeuttaa TÄLLAISEEN
TOIMINTAAN kunnan sisällä.
Tällä eripuralla ei saada mitään rakentavaa aikaan.
Asiat ratkaistaan ryhmäkokoukssissa. Se vain menee näin. Kaikki on hoidettu asiallisesti.
Siinä se vika.
Ne päättävät jotka saavat ääniä He ketkä ovat jääneet kiinni valehtelusta itkevät.
Oikein menee.
Kuka kurja on valjastettu tänne hokemaan kepu/vasureiden puolesta. Kun olisi edes
asiaa, mutta ei, tyhmää hokemaa vain.
Päättäjät ovat vastuussaPyhäjärven rappiotilasta.Ollaan hyvää vauhtia menossa kohti kriisikuntaa.
Persut on ainoa joukko jossa ryhmäkuri on 100%! Muissa ryhmissä äänestykset jakautuvat....
..........muissa ryhmissä ollaan sammoo mieltä kuin Jukkis
Helppo olla kun Jukka tietää kokemuksellaan miten asiat pitää hoitaa!
Pyh, mikä varjovaltuusto se ryhmäkokous on. Hiljennetään toisinajattelijat ja
nuoret,jos heitä nyt on. Heidät hiljennetään tilanteessa, kun yksi kaikkivaltias
avaa suunsa ja antaa ymmärtää, ettei noviisi mitään ymmärrä. Se siitä ryhmäkokouksesta.
Olisi syytä selvittää toimitaanko tässäkin lainkirjaimen mukaan. Miksi meillä on sitten
valtuustoja, kun mykkinä istutaan ja ajatellaan niitä näitä, katse pöytään tuijottaeen.
Jos joku rohkenee olemaan toista mieltä suurimman ryhmän esityksestä, suoritetaan
äänestys. Ja ryhmän päätös voittaa, ja ryhmässäkin toisinajattelija joutuu häpeään, koska ei kyennyt kertomaan mielipidettään. Saattaisi olla jopa eriävän mielipiteen kanssa yhtä.
Onko tämä kunnan, meidän yhteisten asioiden hoitoa demokraattisesti?
Miksi aina pitää vaatia ,että joku muu järjestää kohtaamispaikkoja ym ? Palveluliikenne kuljettaa mummot ja papat ja ystävälliset kuskit auttaa huonompaakin liikkujaa.Kyllä kahvipaikkoja ja juttuseuraa kylältä löytyy.On monenlaista kerhoa eikä kaikissa ole politiikka mukana eikä kysytä jäsenkirjaa.
Ketjussa ehdotettu tutkimus olisi hyvä tehdä. Opiskeljioille työtä ja koko maalle tietoa.
PERSUja ei asia koske koska eivät tule elämään vanhoiksi...Muuten miksi PERSUjen täytyy aina valehdella kaikessa/kaikesta???🌈💦💦💦
Tunneälyllisesti vajavainen; kirjoittaa kuin taistelisi hengesään...ei tunnetaitoja ei keskustelutaitoja.Näin on Emojin laita.