eroni jälkeen päätin etten ala uuteen parisuhteeseen enää koskaan! Yksi hyvin kauan kestänyt parisuhde riittää minulle, näin ajattelin ja samoin ajattelen yhä! Silloiset ryhmän ihanat työkaverit tiesivät sen, joten miksi ette kysyneet heiltä mitään siitä koenko tarvitsevani parisuhdetta! Minulle oli tärkeää saada tehdä töitä ja pärjätä omillani, koin silloin eläväni parasta aikaa. koska työni oli hyvin mielekästä ja valtavan paljon hyvää mieltä tuottavaa. Nautin paljon joka ikisestä työpäivästä minulle rakkaassa työpaikassa. Olin täynnä iloa joka ikinen aamu saadessani mennä töihin työpaikkaan, jossa kaikki tuntui olevan kohdallaan! Miksi ihmeessä muut luulivat, että olisin sen sijaan halunnut tutustua keneenkään, koska minulla oli jo takana kauan kestänyt parisuhde ja kerroin siitä myös työkavereilleni! Yhä olen samaa mieltä, työ on minulle tärkeää, minkäänlainen suhteilu ei kiinnosta tippaakaan!
Aikoinaan tapahtuneen
8
164
Vastaukset
- Anonyymi
Tuntuu käsittämättömältä että muiden luulojen takia, aloitettiin jotain sellaista mihin en olisi koskaan halunnut ryhtyä! En saanut jatkaa mieluisassa työpaikassa, koska minut piti saada ymmärtämään, se mistä en ymmärtänyt mitään koko aikana! Projekti tuhosi elämäni kokonaan vuosien ajaksi! Olen totaalisen pettynyt ihmisiin, jotka siihen antoivat luvan kysymättä minulta mitään! Ei niin saisi toimia koskaan!
- Anonyymi
Minä en kyllä palstaäijä yhtään ymmärrä, että mikä työyhteisö se sellainen on joka päästää tuollaisen helmen menemään. Sikäli mikäli saan kiinni siitä, että mikä osuus tässä rallatuksessa voisi perustua todellisuuteen. Kaikki ei ymmärrä sitäkään vähää, mutta kova yritys voi olla silti päällä suoltaa jotain viiden pennin teoriaa syystä x tai y
- Anonyymi
Säälittää ne viattomat lapset ketä sinä hoidat. Ei se minään ihme ole, että nuoriso voi huonosti, kun joutuivat kasvamaan sinun ”hoidossa”. Onneksi omat lapseni ei ole ikinä edes nähnyt sinua. Säästyivät niiltä kauheuksilta ja traumoilta.
- Anonyymi
Vähän löysää tarinointia tähän mitättömään aloitukseesi, palstaäijä. Sinun kannattaa varmaan kiertää mainitut kiinteistöt kaukaa ihan varmuuden vuoksi ettei vaan satu leukaan (sais kyllä). Ja ihan niitä päiväkoteja meinaan
- Anonyymi
Jahas toivottavasti pari screenshottia tuli otettua poistuneen kommentin vastineena. Viisi vuotta alkais riittää
- Anonyymi
Ja mikä tämä metodi oikrin on hyppiä ku joku verkon interreilaaja saman sapluunan trollauksiin ku uutta alkua hakien. Cuchoo for cocopuffs i say
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup222110- 1381992
Aamu on aina iltaa viisaampi.
Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene81212Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR3881180- 621086
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen991057- 61950
- 67931
Se meidän sydänyhteys
Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi45906- 2831