Joka paikassa kerrotaan, että jos mies ei saa seksiä, tai masturboi, niin pallit täyttyy ja sitten panettaa valtavasti. Fetissini on, että saisin komean nuoren varusmiehen käsittelyyni hänen oltuaan 2-3 viikkoa kasarmilla ja metsäleireillä.
Haluaisin kiusata hepin kivikovaksi ja sen jälkeen läimiä täysiä palleja, puristaa kudoksia ja vetää siemennyöreistä. Haluaisin nähdä kuinka rajalle täydet pallit pystyy viemään ja taas stoppaamaan läimäyttämällä (kivulla). Ja lopuksi nähdä, kuinka iso lasti sitten tulee.
Blue ballsien edging
8
707
Vastaukset
- Anonyymi
Mun kaverini oli aikoinaan yli 2 viikon metsäleirillä ja tuli sitten lomille. Lähdettiin yhdessä baariin jossa törmäsin tuttuun muijaan jota minä itse ja moni muukin oli nussineet, oli kiimainen typy.
No kerroin gimmalle että nyt olisi kaveri kovassa puutteessa jos hän haluaisi munaa niin neuvoin tulemaan kaverin juttusille. No kumpikin kävivät kuumina ja pikaisen tutustumisen jälkeen he päättivät mennä baarin vessaan vähän vehkeitä lämmittelemään. No muijan oli ajatuksena ottaa vähän suihin härnätäkseen jotta voisivat sitten lähteä muijan kämpälle naimaan kunnolla.
Homma ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti kun molemmat palasivat jo melkein heti sieltä vessasta. Kaverini kertoi että muija oli vessakopissa ottanut rinnat esille ja pudottanut farkut alas niin että vain läpikuultavat pikkarit olivat jäljellä. Siinä muija oli avannut kaverini vyön ja vetänyt farkut myös häneltä alas niin esiin oli ponnahtanut hänen kivikovana seisova 17-senttinen paksu kyrpä jota muija oli ihastellut ja samassa kun hän siihen tarttui ja veti esinahan taakse, oli se ollut kaverille liikaa ja likka sai sillä sekunnilla valtavan spermalastin päälleen. Oli pimahtanut ihan tosissaan kun kaverini sotki hänen vaatteensa mutta syytön hän kuitenkin siihen oli ettei pystynyt yhtään pidättelemään. Ei 20 -vee kundi pysty tuollaisessa tilanteessa jarruttelemaan vaikka kuinka haluaisi. Yli 2 viikkoa ilman laukeamista ja kiihottava tilanne päälle niin sen pituinen oli se eikä uusintaa tullut kun muija häipyi baarista nolona kun niitä roiskeita oli vaikka missä sen vaatteissa ja myös paljaalla pinnalla. Oli kuulemma väkevä mällin haju täyttänyt tilan nopeasti. No saipahan kaveri paineet pois vaikka pimppipano jäi haaveeksi. En ole varusmies, mutta muuten tämä kuulosti hyvältä. Mulla on ballbusting fetissi. Kerran pidin tarkoituksella taukoa laukeamisesta, kun oli potkija sovittu valmiiksi. Olisin halunnut kokea miltä potkut tuntuu mahdollisimman täysille palleille. Henkilö kuitenkin perui samana päivänä eikä enää tavattu, vain blue ballsit jäi..
- Anonyymi
Täällä olis aloittajalle vajaat 3 viikkoa kineksessä ollut solttupoika. Palleja pakottaa koko ajan ja himot ihan hirveet!
- Anonyymi
Vieläkö olet säästellyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö olet säästellyt?
Hanskaan meni taas koko satsi.
- Anonyymi
Täällä ois myös halukas lypsäämään varusmiehen mällit
- Anonyymi
Mies vai nainen?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842727On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892075Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk521539Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161476Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve351467