Kehitystehtäväksi

Sanotaan että oppia ikä kaikki, että ihmisen tulee oppia virheistään, että kokemukset kehittävät, jalostavat ja kruunu kirkastuu. Mutt mun kokemus on, että kehittyminen ihmisenä on vaikeeta, joskus jopa mahdotonta, oppia uutta. Kehittyä!

Vanhat kaavat ja pettymykset nostaa nokkaansa, lilluu siinä missä ei pitäisi, uskoo omia tuntemuksiaan, ei hyväksy sitä mikä näyttäis paremmalta kuin vanhapussillinen koettuja masentavia kuoppia.

Sitten on vielä sanottu, ettei yksin ole kenenkään hyvä olla. MUN nähdäkseni yksin jopa halutaan olla, ettei vaan joutuis hankaamaan särmiään, eikä tulis pettyneeksi, tai turhautuneeks, pelätään hypätä tuntemattomaan ja laittaa itseään alttiiksi toiselle ihmiselle. Mitä vanhemmaks tulee - sitä ronkelimpi on, valitettavasti.

Ymmärrän äkäisyyden ja vihamielisyyden, ja toisaalta innostuksenkin. Sitten tietty reaaliteetit iskee kovaa, ja luovuttaa, ei jaksa yrittää.
Masentavaa, surullista ja ymmärrettävää.