on se kun olette suhteessa ja rakastut ja se toinen ei rakastu ja haluaa erota. Jäät sitten yksin sen rakkauden tunteen kanssa yksin ja toinen sulkee sinut täysin ulos elämästään eikä halua olla yhteydessä millään tavalla. Tavallaan suhde on mennyt niin että sinä olet ollut kokoajan kiinnostunut tähän päivään asti mutta hän on ollut kiinnostunut alussa ehkä vähän ihastunut ja rakastunut mutta sitten lähtenyt käyrä laskemaan ja lopulta olette täysin eri tilanteessa.
Yksinäsi sitten kaipailet ja haikailet yöt ja päivät sekä vähän tirautat itkuja välillä ja katselet hänen tuomiaan tavaroita ja muistelet muistoja ja mietit miksi näin piti käydä ja mikä meni pieleen ja miten tästä eteenpäin toinen todennäköisesti hymyillen menee eteenpäin koska ei kerran tunne mitään niin tuskin siitä tulee myöskään minkäänlaisia oireita menetyksestäsi.
Rakastumis vaiheessa loppuva suhde on verrattavissa kuulemma siihen että olet narkomaani ja sinulta viedään huumeet pois tulee vieroitusoireita ja jopa itsetuhoisuutta. Tuntuu kuin joku olisi kuollut vain muistot ja tavarat jäi.
Kaikista inhottavin tilanne
13
454
Vastaukset
- Anonyymi
Pahimmillaan voi vielä käydä niin että toinen osapuoli ei pysty kertomaan rakastuneelle ettei hän olekkaan rakastunut vaan leikkii mukana liian kauan..Puhukaa totta.
- Anonyymi
Joo noin se menee. Ei kaikki osaa rakastaa ja sitten ne pyörittää ihmisiä sen mukaan, kestä sattui saamaan parhaan hyödyn irti. Mä tiedän miltä susta tuntuu, haleja sinne 🤗💛
- Anonyymi
Niinpä, etenkin naisille tämä on vaikeampi tämä totuuden kertominen jos mies kustantaa..kukapa lypsävän lehmän heti teuraaksi laittaisi ennenkuin uusi lehmä on lypsyssä...
- Anonyymi
On olemassa miehiä jotka tekevät kaikkensa sen eteen että nainen rakastuisi. Kun sitten tämä tapahtuu, mies äkisti muuttuu toiseksi ihmiseksi ja vetäytyy. Tämänkaltaiset vaaralliset ihmiset ovat myrkkyä hyvinvoinnille.
- Anonyymi
Niin että miehet aina ? Voi härre guud !! 🤦🤦🤦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että miehet aina ? Voi härre guud !! 🤦🤦🤦
Kyllä näitä on. Tietyt tunnevammaiset näkee, minkälainen nainen on. Herkkiin ja rikkinäisiä isketään kiinni. Otetaan hyöty irti ja sen jälkeen roskiin.
- Anonyymi
no se mies sai sen mitä tuli hakemaankin. mitä siitä uliset.... itse olet syyllinen yhtä lailla.
- Anonyymi
Rikkinäiset tyypit leikkii toisten tunteilla.
- Anonyymi
Ei se noin ole. Joskus toisessa näkee jotain ja antaa mahdollisuuden ja juttu ei sitten toimikkaan. Ketä siitä voi syyttää.
- Anonyymi
Kannattaa mennä suhteeseen vasta kun molemmat on rakastuneita eikä ruveta väkisin rakkautta yrittämään.
- Anonyymi
Polta sen tavarat.
Ensi kerralla ole erittäin varovainen kun tutustut ihmiseen, pidä tunteet kurissa. Vasta pitkän ajan kuluttua salli itsellesi tunteita sitä kohtaan. Sitten vasta kun tiedät että se toinen on turvallinen ja tosissaan. - Anonyymi
Tuttua huttua. Siihen osaa jo varautua ja siksi ei enää mistään mitään pysyvää pääse syntymäänkään.
Yksin, mutta ei yksinäinen... - Anonyymi
Näinkö kävi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1453985Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville643650Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122954Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152534- 1752206
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa321564Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka491447- 541272
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih161063Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1101043