Jyväskylässä kaupunki kylvi 12 kukkalajin niityn – nyt rinne pursuaa pelkkää päivänkakkaraa
Kaupunki painottaa viheralueillaan luonnon monimuotoisuutta. Puistomestari kertoo, että luonto tekee myös kylvetyillä niityillä lajivalintoja.
https://yle.fi/a/74-20167046
Kaupunki painottaa viheralueillaan luonnon monimuotoisuutta. Puistomestari kertoo, että luonto tekee myös kylvetyillä niityillä lajivalintoja.
https://yle.fi/a/74-20167046
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämäpä on "hauska" juttu ! Olen poiminut luonnon päivänkakkaroista
siemeniä omaan pihaani, mutta ne eivät idä ollenkaan. Miksiköhän ?
Olen yrittänyt kahta eri metodia. Olen tiputtanut siemenet mullan pintaan
niinkuin ne luonnossakin putoavat ja toisiin olen millin-pari laittanut multaa päälle
ja pitänyt mullan kosteana ja toin paikoin en, mutta ei idä !
Olen kylvänyt niitä sekä syksyllä että keväällä. Ei idä.
Olen sekä möyhinyt multaa ennen kylvöä ja toisille siemenille en,
koska luonnossakin siemenet kylväytyvät kovaan maahan.
Ei auta. Ei idä.
Olen lisäksi lukenut, että tuoreet siemenet itävät parhaiten,
mutta ei ainakaan minun kylvämäni päivänkakkaran siemenet.
Luonnossa kuivanakin kesäkin siemenet lähtevät itämään.
Niityllä lähellä on paljon päivänkakkaroita.
Minun penkeissäni ei idä yksikään.
Olisiko kellään selitystä tähän mysteerioon ?
Miksi päivänkakkarat vihaavat minua eivätkä kasva ?
Minä niin rakastaisin niitä.
Ne ovat ihanan raikkaita kesäkukkia.
Veikkaan että luonnonkukka vaatii erilaisen kasvualustan. Happamuus ja moni muu tekijä vaikuttaa kasveihin.
Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat siemenet itämään
Voikukkia kasvaa varmasti ja vaikka et kylväkään
Minä ruusun istutan tarhaani, jalon, vahvarunkoisen
Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee, koko päivän iloitsen
Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat ruususi kasvamaan
Ja sen piikit tunnet varmasti jos kukka ei puhkeakaan
Ja lintulautoja joukoittain panen puihin korkeisiin
Lahorastaat aamulla laulavat, minä herään säveliin
Suloinen runo, kiitos!
Kukkaniityistä tulee varmastikin ihan erilaisia luonnonvaraisina kuin perustettuina. Kuivahkot luonnonniityt ovat jo sinne soputuvat kasvinsa aikojen saatossa "valinneet", lajit eivät liikaa kilpaile keskenään, jos olosuhteet pysyvät samoina. Esimerkiksi ympäristön rakennushankkeet, tiet ja talot, muuttavat kosteussuhteita ja ravinneoloja, silloin kasvivalikoima voi muuttua. Ihana silmänilo ja perhospaikka oliskin vaikka päivänkakkaraa, kissan- ja harakakelloa , ketoneilikkaa, mataraa, siankärsämöä ja apiloita kasvava niitty, saisi upeita kukkakimppuja ja seppeleitäkin.
Täällä kaupunki ilahduttaa asukkaitaa kukkaniityillä, joista saa käydä poimimassa kimppuja. On auringonkukka-, hunajakukka- ja kukkaseospeltoja. Ne ovat yleensä vahvaan peltomaahan kylvettyjä, hyvin reheviä kukinnoiltaan ja eri lajeja kuin karun maan luontaiset niittykukat. Saattaa olla vaikea jäljitellä luonnonniityn olosuhteita. Ennen karja laidunsi, laidunmailla on taas eri kasvinsa, kuten ahomansikka. Vieläköhän mesimarjaa löytyy jostain.
Norjassa olen nähnyt isoissakin taloissa kukkaniittykattoja, erityisesti niitä on aitoissa. Itselläni on postilaatikon ja roskiksen katoksessa mehikasveja ja maksaruohoja kasvava katto, kyllä nekin kukkivat ja helppohotoinen se on, sain ohjeen aikanaan Kotipuutarha-lehdestä. Tontin kuivimpaan nurkkaan olen kylvänyt niittykukkia ja enneestään siinä oli päivänkakkaraa ja harakankelloa. Jotkut lajit säilyvät, jotkut taantuvat. Olen huomannut, että taimena siirretty säilyy paremmin kuin ostosiemenistä kylvetty kasvi. Pienet unikkolajit kestävät ihmeen hyvin ja vaihtavat väriään. Kissankäpälää olen yrittänyt siirtää, mutta se aina katoaa, harmi.
Voikukka on niin pirteä ja kaunis kevätkukka, että jos ei sitä olisi se keksittäisiin
jalostamalla.
Ehkä se on niin, että päivänkakkaran siemenet on ostettava kaupasta.
Onkohan ne jotain muita lajeja kuin luonnossa ? Niitä on tosi monta lajia.
Pustomestari palkatiin apu koulusta
Luonto valitsi
Minusta on hienoa, että kaupungeissa joutomaille kylvetään niittykukkia. Apilat ovat kaikonneet yhä useampien pihanurmilta,harmi.
Kun apilat häviävät pihanurmilta ampiaiset ja mehiläisetkin häviävät,
jos ei muuta kukkivaa ole.
Se on niin totta. Muistelen lapsuuden pihanurmea, kun piti olla tarkkana ettei astu ampiaisten ja mehiläisten päälle.
Poimulehdissä pisarat aamukasteesta.
Apilat takaisin, ratamot ja poimulehdet!
Taloyhtön pihassa on poimulehtiä levinnyt ihanasti käytävillekin ja nyt kun satoi
kolmena päivänät vesipisarat olivat kuin kauniita helmiä niitten lehdillä. Kukkia ei näy olevan tulossa ollenkaan, vaikka ne eivät näyttäviä olekaan olisi ne kivoja kuitenkin.
Kukkiikohan se vuosi ? Muistini streikkaa nyt.
Meidän pihalle on jätetty aarin kokoinen alue, johon ei kosketa. Joskus siellä villiintyy joku, ja toisena kesänä joku muu. Vaihtelee suuresti En ole laskenut, mutta ainakin parikymmentä eri kukkakasvia.
Alppiruusuissa on mahtavat nuput. Aukeavat jouluksi, jollei pakkasta tule. Luonto elää.