siitä että on vain yksi ainoa mies johon halauan tutustua ja hän on minua noin kymmnen vuotta nuorempi!
Olen jo varma
5
395
Vastaukset
- Anonyymi
Kukaan muu ei ole koskaan tullut uniini kuin vain hän, enkä ole pystynyt näkemään itseäni samassa tilassa kenenkään muun kuin hänen kanssaan! Hän teki lähtemättömän vaikutuksen jo ensi hetkinä kun näin häntä. Huomasin hänen käytöksestään, että myös hän haluaisi tutustua minuun. Hän on juuri sellainen halattavan tuntuinen, mitä olen miehestä halunnutkin.
- Anonyymi
Milloin tapasitte ekan kerran?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin tapasitte ekan kerran?
Varmaan reilu kakskyt vuotta si oletukseni mukaan hän on jo sen ensinäkemisen jälkeen tehnyt päätöksen jos joskus tulee mahdollisuus tilaisuus ja ne puheet mitä musta on haminassa ne on ollu jo kauan ennen sitä siksi puheilla musta ei kai ole mitään vaikutusta hänen päätökseensä ja siitä on kai jo lähemmä vuosi ellei kauemminkin kun itse häneltä kysyin että kannattiko
- Anonyymi
Missä kaupungissa?
- Anonyymi
Meinasit että pärjäät elämässä sillä että ei ole olemassa kuin yksi kenet tunnet tunnetko edes omia vanhempiasi oletko koskaan osannut keskustella heidän kanssaan rehellisesti ovatko he osanneet olla rehellisiä sinulle kysymyksenä mistä lapset ensisijaisesti oppivat ihmissuhde taitonsa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16210094Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877465Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217248Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845720Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495