sä oot vihainen ja haluat unohtaa mut tai olet unohtanut jo. Ei tämä ole ollut mullekkaan helppoa jos se siltä on näyttänyt. Mä oon ainoastaan toivonut koko ajan, että meidän välit säilyisi hyvinä ja se on ollut yksi syy, miksi en ole tehnyt mitään tän selvittämiseksi. Ironista kyllä sä ilmeisesti loukkaannuit siitä ja nyt ne välit on jokatapauksessa mennyttä. Olen siitä pahoillani, en osannut hoitaa tätä hyvin. Ehkä me kuitenkin pystytään pitämään asialliset välit ja hoitamaan tarvittavat asiat. Mä ainakin yritän parhaani.
n->m
n->m
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tule joskus halimaan minun kanssa. Rauhassa kahdestaan. Ollaan vaan. Ei mitään hätää. Kaikki on hyvin.
🥹🫶
En usko, että hän haluaa halia. Hän ei varmaan halua edes nähdä mua.
Hyvä on sitten. Next!
Ei kiukkuiset ihmiset halaile eikä me olla ikinä halattu. Mut susta on kyllä kiukkua, jota hänessäkin varmasti on.
Halitaan sitten ko kädet yltää ympäri. Läskin syleily ei ole normaalia. Ymmärrät kai? Rajansa kaikella
Me ollaan halittu ja kädet ylsi ympäri silloinkin. Nyt vielä paremmin, kun olen pienempi. 😂 Ja pienemmäksi tuleva.
👍👍
Ihan niin kuin asioiden olisi ollut pakko mennä näin. Valintoja valintojen perään. Ja miksi, sen kun tietäisi. Toisaalta voi olla parempi ettei tiedä, joskus tieto vain lisää tuskaa. Olisin vain toivonut että yhteytemme olisi ollut sinulle tärkeämpi.
Tommoselle aivan ihanalle en oo ikinä vihanen.
❤️🥲 Saa mulle olla vihainen, jos on syytä. Hänellä on. Mut sä oot ihana, kuka ootkin. Sait mut liikuttumaan. Kiitos siitä.
Mitä meidän sitten tarvitsee vielä hoitaa?
Kaikken sielut minttiin
Mitenkäs se sitten tapahtuu? Ja keiden kaikkien, koko maailmanko? Siinä vierähtää kyllä hetki jos toinenkin...
Työt!!
/Sivusta
Mitä tarkoittaa "hoitamaan tarvittavat asiat"? Joko se on sama duuni paikka taik sitten se on jotain muuta.
Hyvästi!
Sä se tässä olet ollut se ongelma miksi käyttäydyt tuolleen ilkeesti jos kerran haluat hyviä välejä vai mihin se sun ajatus välillä katoaa monesti käynyt niin ei meillä taida enään olla mitään kun et kerta opi niin antaa olla mä en enään jaksa piste m->n
Kuha lämpimikseni kirjottele
Huomenta kaikki hyvin pidetään yhteys
Tapaaminen lähiaikoina
Kerro aika ja paikka, niin tavataan.
Se olisikin kiinnostavaa, jos tänne laittaisi ajan ja paikan, et ketä sinne saapuisi. 🤪
oon sika vttumainen kun taRpeeks kauan höynäytetään.
Kuka sua on höynäyttänyt??
Ai siitä, että sinulla on se toinen?
Asialliset välit haluan pitää ehdottomasti. Ehkä joskus menen liian pitkälle tai mulla alkaa vanhuus vaivata. Siitä saa huomauttaa mutta mielellään suoraan, ei selän takana. Selän takana touhuaminen on inhoittavaa😟. Inhoan sitä mutta teen sitä itsekin🤔. Uskon ”sinuun” toimijana. Yritän olla vänkäämättä totuutta vastaan. Se on huono puoleni! Vänkään ja sanon aina ensimmäiseksi EI.
Niin no älä tee selän takana ikävyyksiä, minä en nimittäin itse tee. 🤔