Minusta on tulossa muslimi

Anonyymi-ap

Rukoilin ensimmäisen rukouksen allahille. Ollen vakuuttunut siitä että Jeesus oli vain profeetta ja Muhammed viimeinen lähettiläs. Olen ottanut vuoden tietoa Raamatusta ja verrannut sitä Koraaniin ja todennut ettei jeesus ole Jumala. Olin niin hämmentynyt olessani kristitty että kummalle rukoilen Jeesukselle ja Jumalalle. Jeesus Rukoili Jumalalle pyytäen siltä apua joten miksi Jumala rukoilee Jumalalle ja pyytää itseltään apua?? On myös paljon muitakin kohtia Raamatusta joka osoittaa että Jeesus ei ole Jumala. Bibliaan kolminaisuus lisättiin vasta keskijalla erasmuksen kynällä eikä sitä ollut käsikirjoituksissa tässä on muutama esimerkki. Islam on totuus. Tätä en pysty kertomaan vanhemmilleni että haluan kääntyä islamiin he eivät hyväksy sitä mutta suomessa on uskonnon vapaus

143

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ok. Kerro terveisiä.
      Jumala on 1 eikä Allah ole siitä irti.

    • Anonyymi

      Jos olet mies, niin otapa 4 vaimoa iloksesi -lapsi lukupitää saada nousuun.

    • Anonyymi

      Mohammed oli ihan vastaava huijari kuin Jeesus. Hän vain toimi vieläkin röyhkeämmin ja tietoisemmin.

        Toinen Rakasti ja paranti..toinen raiskasi ja tappoi..Kumpi on huijari?

    • Anonyymi

      Onneksi olkoon! Olet päättänyt seurata keskiajalla elänyttä pedofiilia.

      • Anonyymi

        Se on mielestäni ihan normaalia että vaimona on nuori nainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muhammedilla oli kahdeksanvuotias "nainen" vaimona.

    • Anonyymi

      Lähettiläitä on tullut monta Muhammedin jälkeen, vaikkei Islamissa halutakaan muuttaa tai lisätä Koraaniin enempää kuin jo ollaan lisätty.

    • Raamatussa on selkeästi, että Jeesus on Jumalan Poika, Jumala, Immanuel, ihmiseksi tullut Jumala taivaasta.

      Se mitä kristinusko ei ole, on polyteismi; on selvästi kolme Jumalaa ja lisäksi Taivaassa on lukuisia jumal'olentoja näiden kolmen Jumalan lisäksi, ja puolisot ja lapset ym.

      Yksijumalaisuus Kristinuskossa tarkoittaa vain sitä, että yksi vaan on Ylijumala, Isä-Jumala ja nämä kolme yhdessä. Ja kaikki jumalat seuraavat näitä kolmea saumattomasti.

      Sellaista monijumalaisuutta kuin hindulaisuudessa, ei kristinuskossa ole, ja kristinuskon valtakirkot ovat täysin vääristelleet jo alkuseurakunnan opin.

      • Anonyymi

        Kylläpäs on. Jeesus sanoi ristillä Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit, miten Jumalalla voi olla toinen Jumala?? Jeesus rukoili Jumalaa ja pyysi siltä apua joten kysymys kuuluu miksi Jumala rukoilee apua Jumalalta jos hän itse on Jumala? Rukoiliko hän itselleen 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi Jumalaa. Yksijumalaisuus ei ole mikään dogmi.

      • Anonyymi

        Siinä tapauksessa kristittyjen pitäisi ymmärtää, että Allah on samaa kuin Jeesus. Mutta onko näin? Ei ole.
        Kristinusko ON polyteismi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa kristittyjen pitäisi ymmärtää, että Allah on samaa kuin Jeesus. Mutta onko näin? Ei ole.
        Kristinusko ON polyteismi.

        Allah on sama kuin Isä-Jumala tai Jeesus. Aabrahamin Jumala. Juutalaiset ja muslimit eivät vaan ymmärrä sitä, minkä kristityt ymmärtävät, että Luoja ja Vanhan Testamentin Jahve ja Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli Jeesus ennen syntymäänsä.

        Vain joskus harvoin Vanhan Testamentin Jahve oli Isä-Jumala. Luojana ohjasi Jeesusta ym. Hän ilmestyy vaan sanomaan aina: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa Häntä!"

        Siinä mielessä kristinusko ei ole monoteistinen uskonto. Muussa mielessä taas on.

        Hän oli silloin Jumalan poika,ei kirkastettu Jumalaksi.
        Kuoleman ristillä ja tekojensa tähden hän istuu ISÄN oikealla puolella.
        Siellä ei näy ihmistä jonka nimi olisi Mohammed tai muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa kristittyjen pitäisi ymmärtää, että Allah on samaa kuin Jeesus. Mutta onko näin? Ei ole.
        Kristinusko ON polyteismi.

        Allah on samaa kuin Jeesus

        Ei, Allah on 1300 lukua ja Kristus on ajan laskun alkua 0.
        Allah on sanalta Jumala mutta se ei Rakasta mitään vaan on sadisti.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Allah on sama kuin Isä-Jumala tai Jeesus. Aabrahamin Jumala. Juutalaiset ja muslimit eivät vaan ymmärrä sitä, minkä kristityt ymmärtävät, että Luoja ja Vanhan Testamentin Jahve ja Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli Jeesus ennen syntymäänsä.

        Vain joskus harvoin Vanhan Testamentin Jahve oli Isä-Jumala. Luojana ohjasi Jeesusta ym. Hän ilmestyy vaan sanomaan aina: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa Häntä!"

        Siinä mielessä kristinusko ei ole monoteistinen uskonto. Muussa mielessä taas on.

        Jumala islamissa on imaami al-Ghazalin (1057–1111) mukaan ykseys, vaikka Islam on alkujaan 1300v luvulta.
        Kovin paha suuntaus on alkujaan jo ollut.
        Minä teidän mutta tiedättekö te,montako kertaa heidän koraanissa mainitaan sana Rakkaus?

        Jumala on Islamissa Aabrahamin Jumala. Kuten kaikki uskonnot, se on täysin turmeltunut uskonto. Kamalia traditioita on syntynyt, mutta Koraani antaa mahdollisuuden myös maltillisille suuntauksille, niin että muslimit voivat toimia laillisten hallitusten kanssa tehokkaasti ääri-islamin terrorismia vastaan.

        Ei saa leimata koko uskontoa. Myös Kristinuskossa on fundamentalistisia terroristeja. Juuri murhasivat demokraatteja USAssa.

    • Anonyymi

      Islam on puhdasta monoteismia. Katolinen kirkko keksi kokonaisuus opin on tuhosi raamatun sanoman ja Muhammad palautti alkuperäisen opin ennalleen. Katsokaa tämä video kuinka kokonaisuudessaan lisättiin raamattuun tämä perustuu fakta tietoon joka on oikeasti tapahtunut https://youtu.be/-CvLBJBeMl8?feature=shared

      • Anonyymi

        Islam on puhdasta monoteismia. Katolinen kirkko keksi kokonaisuus opin on tuhosi raamatun sanoman ja Muhammad palautti alkuperäisen opin ennalleen.
        Täyttä roskaa ja oksennusta kirjoitat.
        Islam syntyi 1300 luvulla vasta monen pahan kautta.
        Katolinen kirkko,sekö pahuus oli vaihtoehto?
        Kyllä Kristuksen usko lähti Ortodoksuudesta ja se on Rakkaus ja toinen oli Katolisuus pedofilia ,tuo saastainen papisto.Nämä lähti 200 luvulla ja Islam-z lähti 1300 luvulla..On aika pitkä eroaika..eikö?
        Mutta arabian maissa ihmiset oli 1300-luvulla melkein kuin nyt(osin)

    • Anonyymi

      Anteeksi tarkotin kolminaisuus en kokonaisuus automaatti kirjoitin muokkaa

    • Anonyymi

      Tuossa videossa on Suomen kielinen tekstitys katsokaa tuo ja järkyttykää miten kirkko on meille valehdellut

    • Anonyymi

      Koraanissa on sellaisia noloja mokia kuin Jeesuksen äidin nimen sekoittaminen Mooseksen sisaren nimeen, ja lainauksia kristittyjen gnostikkojen harhaoppisista kirjoituksista.

    • Anonyymi

      Muhammed viimeinen lähettiläs.?
      Miettippä tätä hemmoa miten perusti uskontonsa.
      Ei mennyt niin hyvin,että Rakkaus olisi ollut vaan tappamalla. väkivaltaisesti.
      Entä hänen 4 vaimoaan ja nuorin oli Aisha 6v.
      Onko se normaalia?
      Monessakin asiassa meni ihan kuperkeikaa tällä hemmolla.
      Hän kirjoitustusten mukaan ratsasti aasilla kuuhun?
      No jokainen saa uskoa ja tuntea mitä vain,olkoon se elämäsi sitten.

    • Anonyymi

      Viestinne missä kritisioitte Raamatun "uhkauksia" on nyt poistettu. Hyvää jatkoa!

    • Anonyymi

      "ja todennut ettei jeesus ole Jumala."

      Hän Kristus on Rakkaus,tie ja totuus. Jumalan poika joka kirkastettiin Jumala asemaan ja hän on hallitseva maailmaa.
      Hän Kristus on ainut joka elää,voitti kuoleman !
      Kaikki muut profeetat ei ole kirjoitusten mukaan noussut,ovat tomua.
      Allah,ei ole mielestäni sama kuin Rakkaus vaan ...se toinen
      On kaksi persoonaa,toinen on Rakkaus ja toinen on paha,sotaisa ja orjuuttava.
      Näin näen sen vaikka elin usean vuoden lähi-idässä.

    • Anonyymi

      Uskonasiat on henkilökohtaisia. Eipä se muille kuulu mihin kukakin uskoo. Yleensä kyseessä on maailmankatsomuksellinen matka koko elämän läpi kestävässä totuuden etsimisessä. Kaikki uskonnot sisältävät kuitenkin oman osansa tekopyhyyttä, ryhmäkuriin alistamista , vääristelyä ja hallintaa. Toki niistä on noukittavissa paljon sivistystä ja todellista tietoakin. Vaikeaa on tietää mikä on milloin mitäkin. Onnea matkaan.

      • Anonyymi

        Viestinne missä kritisioitte Raamatun "uhkauksia" on nyt poistettu. Hyvää jatkoa!
        Kaikki on palautettu jo ja lisää tulee.

        Kaikki on jo palautettu kuuteen eri viestiketjuun, ja lisää on tulossa, ja koko ajan nuoremme palauttavat lisää poistettuja viestiketjuja ja viestejä moninkertaisesti.

      • Anonyymi

        Aamuun mennessä jo varmasti yli 20 ketjuun. Ahkera nuoriso meillä. Kaikki on palautetu moninkertaisesti.

        Ja lisää tulee.

        Viestinne missä kritisioitte Raamatun "uhkauksia" on nyt poistettu. Hyvää jatkoa!

        Palautettu moninkertaisesti.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        "Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

        Haluatko perustaa oman Gestapon hindupalstoille, haluatko natsihallituksen tänne, jossa kontrolloisit kaikkia. Ilman lupaasi kukaan ei voi kirjoittaa hinduviestejä?

        Aamuun mennessä jo varmasti yli 20 ketjuun.

        Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia:

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jo pelkästään tämä kirous osoittaa, että Raamattu on ihmisten tekemä, Jumala ei koskaan sanoisi niin.
        Jälleen kerran, se on ihmisen kirjoittama, ei jumalallinen.

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Raamattu on muutenkin täynnä pelottelua, uhkauksia ja julmuutta - vain ihminen tekee niin, ei jumala.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        Ikuisen rangaistuksen” oppi rinnastaa kristinuskon maailman pakanallisiin uskontoihin.
        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.

        PAKANUUS.

        Katolinen kirkkoko on ehkä lisännyt sen ja muuttanut sitä, koska se on jo ennestään muuttanut ja lisännyt Raamattuun.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        Ihmisperäistä.

        KR 1933/-38
        2Moos. 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Ihmisperäistä.

        KR 1933/-38
        2Moos. 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka KOSTAN isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat

        Saatanan puhetta. ei jumalan.

        Ilmestyskirjassa ja muinaisissa kiroustauluissa on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä kielen, kuvien ja rituaalisten elementtien käytössä, erityisesti siinä, miten niissä kuvataan vihollisten kukistumista ja lupausta jumalallisesta väliintulosta. Molemmissa käytetään voimakasta, usein väkivaltaista kuvastoa herättämään tunne jumalallisesta voimasta ja tuomiosta, kun taas kiroustauluissa sitä käytetään yksilöiden kiroamiseen ja Ilmestyskirjassa pahojen voimien tuhon ja Jumalan valtakunnan perustamisen kuvaamiseen.

        ”Sitominen” ja ‘vapauttaminen’:
        Sekä kiroustaulut (jotka tunnetaan myös nimellä defixiones) että Ilmestyskirja käyttävät käsitettä ”sitominen” ja ”vapauttaminen” kuvaamaan yliluonnollista vaikutusta. Kiroustauluissa tämä viittaa henkilön sitomiseen tiettyyn toimintaan tai lopputulokseen, kun taas Ilmestyskirjassa se viittaa Jumalan voimaan sitoa tai vapauttaa Saatana ja hänen joukkonsa.

        Inklusiiviset kaavat:
        Sekä kiroustaulujen että Ilmestyskirjan yhteydessä käytetään inklusiivisia kaavoja, joilla puhutellaan kaikkia voimiensa mahdollisia kohteita (esim. ”olipa kyseessä mies tai nainen, vapaa tai orja”). Tämä osoittaa, että halutaan kattaa laaja joukko yksilöitä

        Merkinnät ja sinetit:
        Ilmestyskirjan käsitteellä ”pedon merkki” on rinnakkaista käytäntöä, jossa ihmiset merkittiin kiroustauluihin tai amuletteihin heidän hallitsemisekseen.

        Ritualistinen käyttö:
        Siihen sisältyi loitsuja, uhreja ja fyysinen teko, jossa taulu kirjoitettiin ja haudattiin. Ilmestyskirja, joka ei ole fyysinen taulu, rakentuu sarjasta näkyjä ja symbolisia tekoja, joita voidaan pitää eräänlaisena rituaalisen viestinnän muotona.

        lmestyskirjan teksti on monimutkainen "teologinen teksti "ja kiroustaulut ovat muinaisia maagisia käytäntöjä, niillä on perustavanlaatuisia yhtäläisyyksiä

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Mainzin Johannes Gutenbergin yliopiston (JGU) tutkijat ovat havainneet, että Ilmestyskirjassa on joitakin kuvauksia ja lauseita, jotka muistuttavat muinaisia kiroustauluja.

        Ilmestyskirja on Uuden testamentin viimeinen kirja, joka käsittää kolme kirjallisuuden lajia: kirjeenomaisen, apokalyptisen ja profeetallisen. Perinteisesti kirjan uskotaan kirjoitetun joskus 1. vuosisadalla jKr., vaikka kirjoittajan (joka nimeää itsensä yksinkertaisesti ”Johannekseksi”) tarkka henkilöllisyys on ollut pitkään akateemisen keskustelun aihe.

        Antiikin aikana kiroustaulut olivat hyvin yleisiä kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, jossa niitä käytettiin pyytämään jumalia, henkiä tai vainajia suorittamaan jokin teko henkilölle tai esineelle tai muulla tavoin pakottamaan kirouksen kohde.

        Kiroukset raaputettiin ohuille lyijylevyille, jotka sitten joko rullattiin, taitettiin tai lävistettiin nauloilla, ja sitten ne sijoitettiin maan alle: joko haudattiin hautoihin tai hautakammioihin, heitettiin kaivoihin tai altaisiin, suljettiin maanalaisiin pyhäkköihin tai naulattiin temppeleiden seiniin.

        Kirottuja tauluja käyttivät kaikki yhteiskunnan jäsenet taloudellisesta tai luokka-asemasta riippumatta, ja eri puolilta roomalaista maailmaa on löydetty noin 1 700 taulua, jotka ovat peräisin pääasiassa vuodelta 500 eaa. ja 500 jKr. väliseltä ajalta.
        Tutkimushanke nimeltä ”Disenchanted Rituals. Traces of the Curse Tablets and Their Function in the Revelation of John” on tutkinut kiroustaulujen roolia roomalaisessa yhteiskunnassa ja sitä, miten ne ovat terminologialtaan samankaltaisia kuin Johanneksen ilmestyskirjassa.

        Tohtori Michael Hölscher JGU:sta sanoi: ”Ilmestyskirjassa on näkökohtia kiroustauluihin liittyvistä kirjoituksista ja käytännöistä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun.”

        ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut pelkästään loitsun sanamuotoon sellaisenaan, vaan siihen olisi kuulunut myös sen ylöskirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli kielletty Rooman laissa.

        Tutkijat ovat analysoineet tauluissa käytettyjä sanontatapoja ja tarkastelleet, miten ne ovat jättäneet jälkensä Ilmestyskirjan tekstiin ja miten ensimmäisen vuosisadan lopun lukijat ovat saattaneet tulkita Raamatun tekstiä.

        ”On mahdollista, että ne, jotka lukivat tai kuuntelivat Johanneksen ilmestyskirjan sanoja, saattoivat helposti nähdä kokonaisia kohtia, yksittäisiä lauseita tai käsitteitä kirousloitsujen valossa”, Hölscher korostaa kiroustaulukulttuurin vaikutusta.

        Hankkeessa on tutkittu näiden kahden lähteen päällekkäisyyttä sitä taustaa vasten, miten taikuuteen ja uskontoon suhtauduttiin antiikissa.

        ”Löydämme Ilmestyskirjasta sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluissa esiintyneet sanat, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti.

        Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki, Babylon, kukistetaan väkivallalla, eikä sitä enää löydetä.”

        Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään.

        ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        Johannes Gutenbergin yliopisto Mainz

        https://www.heritagedaily.com/2023/02/book-of-revelation-has-terminology-similar-to-ancient-curse-tablets/146163

        Book of Revelation has terminology similar to ancient curse tablets

        https://www.heritagedaily.com/2023/02/book-of-revelation-has-terminology-similar-to-ancient-curse-tablets/146163

        https://press.uni-mainz.de/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/

        Echoes of ancient curse tablets identified in the Book of Revelation

      • Anonyymi

        Kirousrituaalit olivat osa jokapäiväistä elämää laajoilla alueilla Rooman valtakunnassa tuhannen vuoden ajan.
        Kiroustauluja alettiin koota ja tutkia järjestelmällisesti 1800-luvulla. Pienille lyijytauluille kirjoitetuista loitsuista löydetään kuitenkin jatkuvasti aiemmin tuntemattomia versioita, jotka on tulkittu. Niitä on tähän mennessä koottu noin 1700 kappaletta, ja ne tarjoavat tietoa niiden muinaisten ihmisten kulttuurista ja kielestä, jotka luottivat niihin. Arkeologiset löydöt ovat peräisin ajalta noin 500 eaa. ja 500 jKr. väliseltä ajalta. Toisin sanoen rituaaleja suoritettiin noin 1 000 vuoden ajan alueella, joka ulottuu Välimereltä Euroopan pohjoisimpaan osaan. Kiroustaulut oli suunnattu vastapuolille oikeudenkäynneissä, urheiluvastustajille hippodromilla tai kilpakumppaneille rakkaussuhteissa. Lyijytaulut ja niihin kaiverretut kiroukset talletettiin usein tiettyihin paikkoihin, kuten hautoihin tai pyhien paikkojen läheisyyteen, joissa oletettiin olevan manalan henkiä, jotka varmistivat kirouksen tehokkuuden. ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut vain loitsun sanamuotoon, vaan siihen olisi kuulunut myös loitsun kirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli säädetty Rooman laissa.
        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan tekstin väliset yhtäläisyydet

        Hölscher on tutkinut kiroustauluja käyttäneiden tahojen käyttämiä sanamuotoja ja heidän odotuksiaan siitä, miten kirousten oli tarkoitus toimia, ja hän on tutkinut, miten nämä ovat jättäneet jälkensä Johanneksen ilmestystekstiin. Se on kirjoitettu 1. vuosisadalla jKr. ja osoitettu Vähä-Aasian länsirannikon kristityille. ”Ilmestyskirjasta löytyy sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluilla esiintyneet, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti. Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki Babylon on väkivalloin kaadettava, eikä sitä enää löydetä.” Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään. ”Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka kunnioitti rutiininomaisesti keisarin lisäksi myös Rooman tärkeimpiä jumalia”, selitti Hölscher.

        DFG:n rahoittamassa hankkeessa ”Disenchanted Rituals” etsitään analogioita Ilmestyskirjan ja kiroustaulujen välillä ja analysoidaan, miten ensimmäisen vuosisadan lopun lukijat saattoivat tulkita Raamatun tekstiä. ”On mahdollista, että ne, jotka lukivat tai kuuntelivat Johanneksen ilmestyskirjan sanoja, saattoivat helposti nähdä kokonaisia kohtia, yksittäisiä lauseita tai käsitteitä kirousloitsujen valossa”, Hölscher sanoi ja korosti kiroustaulukulttuurin vaikutusta. Hankkeessa tutkitaan näiden kahden lähteen päällekkäisyyttä sitä taustaa vasten, miten taikuuteen ja uskontoon suhtauduttiin antiikissa.

        Tutkimushanke, joka kuuluu JGU:n Human Challenges -tutkimusalueeseen.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkimushanke, joka kuuluu JGU:n Human Challenges -tutkimusalueeseen.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.
        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n HUIPPUTASON TUTKIMUSALUEEN ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ JUMALAN KANSSA, VAAN SEN KANSSA, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ JUMALAN KANSSA, VAAN SEN KANSSA, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA JUMALA.

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Raamattu on muutenkin täynnä pelottelua, uhkauksia ja julmuutta - vain ihminen tekee niin, ei jumala.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Raamattu on muutenkin täynnä pelottelua, uhkauksia ja julmuutta - vain ihminen tekee niin, ei jumala.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        "Jumala tietää, että me emme ole tehneet oikein, ja siksi hän lähetti ainosyntyisen Poikansa, Herran Jeesuksen Kristuksen, kuolemaan meidän puolestamme"

        Ei ole mitään sellaista, mistä pitää "pelastua".

        Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta

        KRISTINUSKO - IHMISET PITÄÄ PELASTAA JUMALALTA.

        PATOLOGISTA.

        SAIRASTA.

        KETÄÄN EI PITÄÄ PELASTAA JUMALALTA, KOSKA JUMALA EI OLE SADISTI, JOLLAISEKSI KRISTITYT HÄNET TEKEVÄT JA KUTSUVAT SADISMIAAN RAKKAUDEKSI, JA HALUAVAT SITTEN PELASTAA IHMISIÄ - JUMALALTA.

        SE, JOKA VÄITTÄÄ OLEVANSA "JUMALA" KRISTINUSKOSSA ON AIHEUTTANUT ONGELMAN, JA NYT TEIDÄN ON PELASTETTAVA IHMISET "JUMALAN" AIHEUTTAMALTA ONGELMALTA.

        JA TÄMÄ SAATANALLINEN JULMA DOKTRIINI PAKOTETAAN YKSINKERTAISILLE IHMISILLE VÄKISIN.

        PALVOTTE SAATANAA, MUTTA KUTSUTTE HÄNTÄ JUMALAKSI. MUTTA ETTE YMMÄRRÄ SITÄ ITSE.

        Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?

        Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on SADISMIA

        Uhkaukset: jos et usko oikealla tavalla ja ”oikeaan jumalaan”, ”rakastava” ”jumala” kiduttaa ja rääkkää sinua loputtomiin. Ettekö te dogmaattiset kristityt todellakaan tajua, että kyseessä on, jos mikä, kaikkein pahimman tason demonismi, eikä mikään muu paha kaikkialla maailmassa oleva julmuss voi vedä vertoja tällaiselle pahuudeelle.

        Ainoastaan Saatana, jos hän olisi ollut olemassa, olisi voinut keksiä tällaisen satanistisen väitteen. ja kun tällainen suunnaton ja pöyristyttävä pahuus ja sadismi pakotetaan yksinkertaisille ihmisille ainoana ja oikeana totuutena, suurempaa petosta ei voi olla koko ihmiskunnan historian aikana. Ja kaikki tämä on ”rakkautta”, vaikka se on juuri päinvastoin - äärimmäistä raakuutta. Onkohan kristinuskossa sekoitettu rakkauden ja pahuuden käsitteet? Raakuutta kutsutaan rakkaudeksi ja helvetin pelossa, sitä ei uskalleta kyseenalaistaa, se on obskuranttiutta.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18969819/miten-idan-filosofit-handlaa-heidan-ocd-oireiden-kanssa
        Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

        ”Vaadimme vapautta kaikille uskonnollisille tunnustuksille valtiossa, sikäli kuin ne eivät vaaranna sen olemassaoloa tai ole ristiriidassa germaanisen rodun tapojen ja moraalisten tuntemusten kanssa. Puolue sellaisenaan edustaa positiivisen kristinuskon kantaa, ilman, että se on velkaa jollekin tietylle tunnustukselle....”
        - Saksan työväenpuolueen (myöhemmin nimeltään kansallissosialistinen Saksan työväenpuolue, NSDAP) ohjelman 20 artikla.

        Adolf Hitler: Hitler: Uskonnollinen elämä korkeimpana ja toivottavimpana ihanteena.

        Minulla oli erinomainen tilaisuus huumaantua loistavien kirkkojuhlien juhlallisesta loistosta. Kuten oli luonnollista, apotti tuntui minusta, kuten kylän pappi oli aikoinaan tuntunut isästäni, korkeimmalta ja toivotuimmalta ihanteelta.
        - Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 1. luku.

        Adolf Hitler: Adolf Hitler: Jumalan kiittäminen

        Vielä tänäänkään en häpeä sanoa, että myrskyisän innostuksen vallassa lankesin polvilleni ja kiitin Taivasta ylitsevuotavasta sydämestäni siitä, että hän oli suonut minulle sen onnen, että sain elää tänä aikana.
        - Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 5. luku.

        Adolf Hitler: Hitler: Jumalan tahdon mukainen toiminta

        Uskon tänään, että käytökseni on Kaikkivaltiaan Luojan tahdon mukaista.
        - Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 2. luku.

        Adolf Hitler: Hitler: Oikeuden tekeminen Jumalalle

        Tehdäksemme oikeutta Jumalalle ja omalle omalletunnollemme olemme jälleen kerran kääntyneet Saksan kansan puoleen.
        - Adolf Hitler puheessaan Saksan moraalisen uudistuksen tarpeesta, 10. helmikuuta 1933.

        15
        of 19
        Adolf Hitler: Hitler: Menossa sinne, minne Jumala tahtoo

        Kuljen sitä tietä, jonka kaitselmus määrää unissakävelijän varmuudella.
        - Adolf Hitler, puhe, 15. maaliskuuta 1936, München, Saksa.

        16
        of 19
        Adolf Hitler: Hitler: Jumala siunatkoon meitä

        Siunatkoon jumalallinen kaitselmus meitä tarpeeksi rohkeudella ja päättäväisyydellä, jotta voimme havaita itsessämme tämän pyhän saksalaisen tilan.
        - Adolf Hitler, puhe, 24. maaliskuuta 1933.

        Adolf Hitler: Hitler: Kun me ilmestymme Jumalan eteen...

        Me emme pyydä Kaikkivaltiaalta: "Herra, tee meidät vapaiksi!". Me haluamme olla aktiivisia, tehdä työtä, työskennellä yhdessä, niin että kun tulee se hetki, jolloin ilmestymme Herran eteen, voimme sanoa hänelle: "Herra, sinä näet, että olemme muuttuneet." Saksan kansa ei ole enää häpeän ja häpeän, itsetuhoisuuden ja pelkuruuden kansa. Ei, Herra, Saksan kansa on jälleen kerran vahva hengeltään, vahva päättäväisyydeltään, vahva halussa kantaa kaikki uhraukset. Herra, siunaa nyt taisteluamme ja vapauttamme ja siten Saksan kansaa ja isänmaata.
        - Adolf Hitler, rukous, 1. toukokuuta 1933.

        Adolf Hitler: Hitler: Taistelu Herran työn puolesta

        Uskon tänään toimivani Kaikkivaltiaan Luojan mielessä. Torjuessani juutalaisia taistelen Herran työn puolesta.
        - Adolf Hitler, puhe Reichstagissa 1936.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adolf Hitler: Hitler: Taistelu Herran työn puolesta

        Uskon tänään toimivani Kaikkivaltiaan Luojan mielessä. Torjuessani juutalaisia taistelen Herran työn puolesta.
        - Adolf Hitler, puhe Reichstagissa 1936.

        Viestinne missä kritisioitte Raamatun "uhkauksia" on nyt poistettu. Hyvää jatkoa!

        Palautettu moninkertaisesti.
        Aamuun mennessä jo varmasti yli 20 ketjuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestinne missä kritisioitte Raamatun "uhkauksia" on nyt poistettu. Hyvää jatkoa!

        Palautettu moninkertaisesti.
        Aamuun mennessä jo varmasti yli 20 ketjuun.

        Ahkera nuoriso meillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahkera nuoriso meillä.

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.
        lmestyskirjan teksti on monimutkainen "teologinen teksti "ja kiroustaulut ovat muinaisia maagisia käytäntöjä, niillä on perustavanlaatuisia yhtäläisyyksiä

        Ilmestyskirjan terminologia muistuttaa muinaisia kiroustauluja.

        Edellä selitetty ja linkit annettu.

        "Minusta on tulossa muslimi"
        Joka tapauksessa se on parempi kuin kristinusko.

        Hyvä valinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahkera nuoriso meillä.

        Kristityt ovat ylpeitä siitä, että Raamatussa on koodi. Ivan Panin on tutkinut Raamatun numerologiaa.

        MUTTA, MUTTA:

        Mutta he jättävät sujuvasti huomiotta sen, että myös Koraanissa on numerologiaa, siis koodi. Koraanin numero on 19.

        Muinaisilla slaavilaisilla aakkosilla on myös numerologiaa. Sen yliluonnollinen numero on 28.

        Koraanin matemaattinen ihme (koodi 19).
        Kyse on siis joistakin koodeista, joita löytyy luomista, kosmologiaa, kosmogoniaa, universumia jne. käsittelevistä tuhansia vuosia vanhoista teksteistä.

        TIEDÄN JO KRISTITTYJEN VASTAUKSEN TÄHÄN:

        Ainoastaan Raamatun koodi on Jumalasta ja Koraanin ja muiden kirjoitusten koodi on saatanasta, (vaikka saatana ei ole edes olemassa).

        Mutta he jättävät sujuvasti huomiotta sen, että myös Koraanissa on numerologiaa, siis koodi.

        https://www.youtube.com/watch?v=dtLicsTCSfo

        https://www.youtube.com/watch?v=hfmF5Rh6gwQ

        https://www.youtube.com/watch?v=11dDOBdQobQ&pp=ygUKcXVyYW4gY29kZQ==

        Koraanin numeeriset ihmeet

        KORAANISSA ON MYÖS NUMEROLOGIA, JA PALJON VAHVEMPI.

        https://www.youtube.com/watch?v=dtLicsTCSfo

        https://www.youtube.com/watch?v=hfmF5Rh6gwQ

        https://www.youtube.com/watch?v=11dDOBdQobQ&pp=ygUKcXVyYW4gY29kZQ==

        Koraanin numeeriset ihmeet

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Quran_code
        KORAANIN KOODI

        Termi Koraanin koodi (tunnetaan myös nimellä Code 19) viittaa väitteeseen, jonka mukaan Koraanin teksti sisältää piilotetun matemaattisesti monimutkaisen koodin. Kannattajat uskovat, että koodi on matemaattinen todiste Koraanin jumalallisesta kirjoittajuudesta, mutta mikään riippumaton matemaattinen tai tieteellinen instituutti ei ole vahvistanut tätä väitettä. Koraanin koodin kannattajat väittävät, että koodi perustuu tilastollisiin menetelmiin. Merkittävin kannattaja on Rashad Khalifa, joka kuvasi vuonna 1969 Koraanin alkukirjaimet numeroiden ja jakaumien avulla ja väitti vuonna 1974 löytäneensä Koraaniin kätketyn matemaattisen koodin, joka perustui numeroon 19. Koraani on siis kätketty luku 19:ään.

        Matemaattisista ihmeistä, tekstin ja numeroiden välisistä suhteista tai elementeistä, numerologisista kuvioista, rakenteellisista yksityiskohdista ja muista Koraanin piirteistä on tehty laajoja tutkimuksia, mutta yksikään niistä, joita olen lukenut, ei ole samanlainen kuin tämä tohtori Khaled M. S. Faqihin (Al al-bayt-yliopiston professori Jordaniassa) Journal of Arts and Humanities -lehdessä julkaistu artikkeli Koraanista Constant, joka on ladattavissa myös pdf-tiedostona. Pohjimmiltaan Koraanin vakio QC on luku, joka on avainasemassa Koraanin tekstin säilyttämisessä kaikenlaisilta vääristymiltä. Kirjoittajan asiantuntemus systeemianalyysin alalla antaa hänelle hienostuneen matemaattisen ymmärryksen kehittää tällainen vakio käyttäen Uthmanin käsikirjoitusta, joka on sekä todennettu (läheisessä suhteessa Birminghamin käsikirjoitukseen) että analysoitu laajasti tohtori Al-Kaheelin johdolla toimivan ryhmän toimesta, jonka tutkimuksista käytetyt luvut on johdettu. Alla on tiivistävä kuvaus vakiosta, sen tärkeimmistä kehyksistä ja siitä, mitä se tekee. Se on suorastaan ihmeellinen.

        Koraanin teksti, joka koostuu 114 suraasta, 6236 jakeesta, 86967 sanasta ja 322604 kirjaimesta.
        112 numeroimatonta bismillaa (jokaisessa bismillassa on 4 sanaa ja 19 kirjainta), jotka koostuvat 448 sanasta ja 2128 kirjaimesta.
        114 luvun nimet, jotka koostuvat 115 sanasta (luku Al-Iimran on kaksisanainen nimi) ja 652 kirjaimesta (hän pitää näitä nimiä jumalallisesti määrättyinä).

        Hän käyttää myös ”numerologian” abjad-järjestelmää (jonka hänen käyttönsä viittaa siihen, että sillä tarkoitetaan numeeristen keskinäisten suhteiden tutkimusta ”matematiikan” tavanomaisten rajojen ulkopuolella, kuten intertekstuaalisia tutkimuksia, mutta joka kuitenkin toimii sen perusperiaatteiden mukaisesti), koska se on muinainen järjestelmä, joka oli käytössä Koraanin ilmestymisen aikaan ja jota kirjoittaja pitää ”matemaattisesti lupaavana”. Yksi näkökohta tästä järjestelmästä, jota hän ei maininnut mutta joka on tämän tutkimuksen kannalta olennainen, on se, että siinä käytetään kirjaimia numeroiden esittämiseen, ja näin ollen se tarjoaa järjestelmän, jonka avulla voidaan yhdistää Koraani, joka koostuu kokonaan tekstistä, ja matematiikka, joka käsittelee ainoastaan numeroita.

        Vielä tärkeämpää on se, että suurin osa tämän (Abjadin) numerojärjestelmän avulla tehdyistä tutkimuksista on käyttänyt tätä ratkaisevan tärkeää numerojärjestelmää naiivisti ja pinnallisesti. Nämä (aiemmat) tutkimukset eivät ole olleet tarpeeksi kehittyneitä, jotta sen suuria mahdollisuuksia ja tärkeitä ominaisuuksia olisi voitu hyödyntää täysimääräisesti. Tämä on varmasti ensimmäinen tutkimus, jossa selvitetään tämän desimaalisen numerojärjestelmän merkitys Koraanin numerologian kannalta.

        Next, he calculates

        the total sum of the number of every individual verse, for example, chapter 1 has 7 verses so its sum is 1+2+3+4+5+6+7=28 and chapter 2 has 286 verses so its sum is 1+2+3+…+286=41041, and this goes through the rest of the Quran giving the final total of 333667: a unique prime number in its own right. Apparently, the cumulative sum of verse numbers of the Quran (333667) plays a central role in protecting the organizational structure of the Quran from distortion of its physical arrangement.

        Finally, he calculates the QC using this equation:
        Quranic Connection to the Golden Ratio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Next, he calculates

        the total sum of the number of every individual verse, for example, chapter 1 has 7 verses so its sum is 1 2 3 4 5 6 7=28 and chapter 2 has 286 verses so its sum is 1 2 3 … 286=41041, and this goes through the rest of the Quran giving the final total of 333667: a unique prime number in its own right. Apparently, the cumulative sum of verse numbers of the Quran (333667) plays a central role in protecting the organizational structure of the Quran from distortion of its physical arrangement.

        Finally, he calculates the QC using this equation:
        Quranic Connection to the Golden Ratio

        Quranic Connection to the Golden Ratio

        Dr. Faqih describes the Golden Ratio as having a connection to the Creator, and is therefore interested in the relationship between the Quran Constant and that fascinating number, shortened to 1.618. Here he uses the equation below to demonstrate there indeed is a relationship between the Quran and the golden ratio. Using the chapter number 114 as a standard Quranic reference known to Muslims generally (and representing the Quran in the Quran itself as I’ve suggested in my analysis of Surat Al-Zalzala), he uses a relationship between sura count and the QC in the following equation:

        The Quran Constant as a ratio of 114 thus derives a clear and unequivocal relationship with the Golden Ratio! (Considering it was derived using an ancient system such as the abjad numbers, one would not expect a closer correspondence with the ratio in modern mathematical terms of extensive non-repeating decimals.)

        Final Note: One of the numbers used in these calculations is 333667. The author writes:

        This number, 333667, will be the cornerstone of this study since its value has a direct influence on the organizational structure/arrangement of the Quran. Surprisingly, this number has many unique attributes and characteristics that make it one of the most important, if not THE most important six-digit prime number. As far as the Quran is concerned, the sum of its digits (3+3+3+6+6+7) equals 28 (which is the total number of Arabic alphabets) and this number (28) plays an important role in the forthcoming analysis of current study. Further, if we multiply each digit of this prime number with the next digit and add the results, it gives 114, and this equals the total number of the Quran chapters. Furthermore, this 6-digit prime number has many interesting mathematical properties that distinguish it from all 6-digit prime numbers. First, 333667 prime factor is the largest prime factor of the palindrome 12345678987654321. Second, the greatest prime factor of 9-digit repdigit is 333667. Third, when any 3-digit number is multiplied by 333667 and 3, the result will always be the same 3-digit number replicated 3 times. For example, 111x333667x3=111111111.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Final Note: One of the numbers used in these calculations is 333667. The author writes:

        This number, 333667, will be the cornerstone of this study since its value has a direct influence on the organizational structure/arrangement of the Quran. Surprisingly, this number has many unique attributes and characteristics that make it one of the most important, if not THE most important six-digit prime number. As far as the Quran is concerned, the sum of its digits (3 3 3 6 6 7) equals 28 (which is the total number of Arabic alphabets) and this number (28) plays an important role in the forthcoming analysis of current study. Further, if we multiply each digit of this prime number with the next digit and add the results, it gives 114, and this equals the total number of the Quran chapters. Furthermore, this 6-digit prime number has many interesting mathematical properties that distinguish it from all 6-digit prime numbers. First, 333667 prime factor is the largest prime factor of the palindrome 12345678987654321. Second, the greatest prime factor of 9-digit repdigit is 333667. Third, when any 3-digit number is multiplied by 333667 and 3, the result will always be the same 3-digit number replicated 3 times. For example, 111x333667x3=111111111.

        KORAANIN numerologia (hieman kovempaa asiaa

        https://theartsjournal.org/index.php/site/article/view/1192/583

        https://primes.utm.edu/curios/page.php/333667.html

        A mathematical Phenomenon in the Quran of Earth-Shattering Proportions: A Quranic Theory Based on Gematria Determining Quran Primary Statistics (words, verses, chapters) and Revealing its Fascinating Connection with the Golden Ratio

        RAAMATTU EI OLE AINOA, JOSSA ON NUMEROLOGIAA, MUTTA TIETYSTI KRISTITTYJEN MUKAAN VAIN RAMATUN NUMEROLOGIA ON JUMALASTA JA KORAANIN NUMEROLOGIA ON SAATANASTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RAAMATTU EI OLE AINOA, JOSSA ON NUMEROLOGIAA, MUTTA TIETYSTI KRISTITTYJEN MUKAAN VAIN RAMATUN NUMEROLOGIA ON JUMALASTA JA KORAANIN NUMEROLOGIA ON SAATANASTA.

        Kristityt ovat ylpeitä siitä, että Raamatussa on koodi. Ivan Panin on tutkinut Raamatun numerologiaa.

        MUTTA, MUTTA:

        Mutta he jättävät sujuvasti huomiotta sen, että myös Koraanissa on numerologiaa, siis koodi. Koraanin numero on 19.

        Koraanin matemaattinen ihme (koodi 19).
        Kyse on siis joistakin koodeista, joita löytyy luomista, kosmologiaa, kosmogoniaa, universumia jne. käsittelevistä tuhansia vuosia vanhoista teksteistä.

        TIEDÄN JO KRISTITTYJEN VASTAUKSEN TÄHÄN:

        Ainoastaan Raamatun koodi on Jumalasta ja Koraanin ja muiden kirjoitusten koodi on saatanasta, (vaikka saatana ei ole edes olemassa).

        KORAANIKOODI ON PALJON VAHVEMPI JA EKSPRESSIIVISEMPI.

        "Kun Raamatussa käsitellään lukuja, asiayhteyden mukaan joko kirjaimellisia tai vertauskuvallisia, niissä ei ole lukumystiikkaa."

        KORAANIN KOODI:

        In the name of God, Most Gracious, Most Merciful

        Chapter 36 in the Quran has 83 verses and begins with the first verse which has 2 initials: Y.S.
        We made some researches according to these 2 initials to understand the reasons why they start in this chapter the way they do. The second verse explains, that these initials have something to do with the Quran of Wisdom

        36:1 Y.S.
        36:2 And 1 Quran of wisdom

        1. First we searched in this chapter (36) for any word that includes both initials with same chronology (first Y than S), e.g. : يسعى, يكسبون, أوليس

        So we found 13 Words in 12 verses:

        Count of words in these 12 verses is 114 (19*6)
        114 is the number of chapters of the Quran, as we know

        2. These 12 verses are divided to 6 even numbered verses and 6 odd numbered verses. See following table
        even odd
        1 18
        21 20
        51 30
        65 40
        75 50
        81 76

        - The odd numbers calculation = 294 (6*49), and the even numbers = 234 (6*39)
        - The two numbers beside each others 66 is the gematrical value of the name of God = ALLH (1+30+30+5=66)

        Here you can see the verses and the exact calculations

        3. In the Quran there are 6 Chapters which begin with one or two such initials, Here they are:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2. These 12 verses are divided to 6 even numbered verses and 6 odd numbered verses. See following table
        even odd
        1 18
        21 20
        51 30
        65 40
        75 50
        81 76

        - The odd numbers calculation = 294 (6*49), and the even numbers = 234 (6*39)
        - The two numbers beside each others 66 is the gematrical value of the name of God = ALLH (1 30 30 5=66)

        Here you can see the verses and the exact calculations

        3. In the Quran there are 6 Chapters which begin with one or two such initials, Here they are:

        19 = كهيعص
        26 = طسم
        27 = طس
        28 = طسم
        36 = يس
        42 = حم/عسق

        If we search in these 6 chapters the way we did in example 1, we'll get following results:
        - We found exactly 57 (19*3) Words
        - We count chapter and verse numbers together and we get: 2622 (114*23) or (19*138)

        4. Now we search in chapter 36 for any of these two initials (Y or S).
        - they are found 285 (19*15) times
        - in 247 (19*13) words
        - in 83 verses, which have 722 (19*19*2) words

        The only verse that does not have Y or S is verse 6, it says

        36:6 To warn a people whose fathers were not warned, for they are unaware

        Hint: The difference between 285 and 247 is = 38 (19*2)
        and the number 722 is also (19*38) or, as we said before (19*19*2)

        5. The two initials Y.S. are followed by the word Alquran (The Quran) as we noticed.
        We also know that the word (alquran) exists in the Quran 57 (19*3) times.
        But in this chapter 36 its mentioned only in 2 verses, which consist of 57 (19*3) letters

        KORAANIN KOOD

        6. The initial Y is in the whole Quran 75924 (114*666) or (19*3996) times

        7. The initial S is in the whole Quran 3534 (114*31) or (19*185) times

        8. Now we want to search for both initials in one word (like: ليس) or seperated in two words (like: على سفر).
        We found them in 595 verses. and if we count chapter and verse numbers toge1r we get 40242 (114*353) or (19*2118)

        9. We search for all verses that begin with YS (like: يسءلونك, يستفتونك), and we found 1m in exactly 19 chapters, in 24 verses, which consist of 456 (114*4) or (19*24) words

        Why Y.S. ?

        Our researches for the two initials Y.S. and many other same researches approved that any changes done by the human to a word or letter or even verse number will be immediately discovered by the divine mathematical code. God set this system for us to detect the truth for ourselves and to show others that the traditional Quran within peoples hands got some errors in it. Here are two important examples:

        The word بسطة [BaSTaH] is written in 2 verses (2:247 and 7:69) with letter Saad (بصطة), but 1 same word is written in other 21 verses with S. Thats why Rashad Khalifa corrected 1m and rewrote 1m back to origin with S letter.
        The two injected verses 9:128 and 9:129 have 3 letters S and 9 letters Y. If we leave 1se two false verses in the Quran, we will never witness the mathematical miracles of the Quran, which means we will never witness the fully truth.

        Thats why the initials of the Quran are of a great impotance for us, specially in this era of time where we found many copies of the Quran which have lots of errors done by the human.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Why Y.S. ?

        Our researches for the two initials Y.S. and many other same researches approved that any changes done by the human to a word or letter or even verse number will be immediately discovered by the divine mathematical code. God set this system for us to detect the truth for ourselves and to show others that the traditional Quran within peoples hands got some errors in it. Here are two important examples:

        The word بسطة [BaSTaH] is written in 2 verses (2:247 and 7:69) with letter Saad (بصطة), but 1 same word is written in other 21 verses with S. Thats why Rashad Khalifa corrected 1m and rewrote 1m back to origin with S letter.
        The two injected verses 9:128 and 9:129 have 3 letters S and 9 letters Y. If we leave 1se two false verses in the Quran, we will never witness the mathematical miracles of the Quran, which means we will never witness the fully truth.

        Thats why the initials of the Quran are of a great impotance for us, specially in this era of time where we found many copies of the Quran which have lots of errors done by the human.

        RAAMATTU EI OLE AINOA, JOSSA ON NUMEROLOGIAA, MUTTA TIETYSTI KRISTITTYJEN MUKAAN VAIN RAMATUN NUMEROLOGIA ON JUMALASTA JA KORAANIN NUMEROLOGIA ON SAATANASTA.

        "Kun Raamatussa käsitellään lukuja, asiayhteyden mukaan joko kirjaimellisia tai vertauskuvallisia, niissä ei ole lukumystiikkaa."

        KORAANIKOODI ON PALJON VAHVEMPI JA EKSPRESSIIVISEMPI.

        Tarkoittaako tämä nyt sitä kristityille, että numerosta 19, joka on koraanin koodi, tulee kristityille saatanan, paholaisen, perkeleen numero, koska se on koraanin koodi?
        JOHTOPÄÄTÖS: SALAINEN NUMEERINEN LOGOS JA SEN KOODIT EIVÄT OLE AINOASTAAN RAAMATUSSA, VAAN MYÖS KORAANISSA, TOORASSA, MUINAISISSA SLAAVILAISISSA AAKKOSISSA, KAIKKIALLA SIELLÄ, MISSÄ ON KYSE KOSMOLOGIASTA JA KOSMOGONIASTA. LUOMAKUNNASTA, UNIVERSUMISTA, KAIKILLA. MUTTA EI TAVALLISISSA KIRJOISSA.

        JOHTOPÄÄTÖS: SALAINEN NUMEERINEN LOGOS JA SEN KOODIT EIVÄT OLE AINOASTAAN RAAMATUSSA, VAAN MYÖS KORAANISSA, TOORASSA JA MUUALLAKIN.

        KAIKKIALLA SIELLÄ, MISSÄ ON KYSE KOSMOLOGIASTA JA KOSMOGONIASTA. LUOMAKUNNASTA, UNIVERSUMISTA, KAIKILLA. MUTTA EI TAVALLISISSA KIRJOISSA.

        Tarkoittaako tämä nyt sitä kristityille, että numerosta 19, joka on koraanin koodi, tulee kristityille saatanan, paholaisen, perkeleen numero, koska se on koraanin koodi?

      • Anonyymi

        Tiedote muslimeille

        www.Allah-on-Herra.com/tiedote-muslimeille/

        Vielä on toivoa.

    • UUSI

      Hinduilla on monta Jumalaa. Väärin. Muslimeilla Jeesus ei ole Jumalan Poika, Luoja, Jumala. Väärin.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Hinduilla on monta Jumalaa. Väärin."

        Et tunne aihetta lainkaan. Vain yksi jumala, ja muut puolijumalat, jotka ovat yhtä tavallisia kuin me muutkin, eivät ole jumalia.

        Hindulaisuutta ei ole olemassa.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa kutsutaan jordanismiksi.

        Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta.

        Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.

        Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus.

        Tämä tapahtui, kun Aleksanteri yritti tuloksetta valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharata Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.

        Hindulaisuus - Indus joki.

        Juutalaisuus - Jordan.

        Kristinusko - Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen Jordanilla.

        Jeesuksen kaste Jordanissa, joten kristinusko on jordanismia.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa ja juutalaisuutta sanoa jordanismiksi.

        Tai sitten Kemijoki ja Suomi.

        Jos joku kysyy teiltä, mikä on Suomen uskonto, voitte sanoa: kemismi.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa ja juutalaisuutta sanoa jordanismiksi ja että suomalainen uskonto on kemismi.

        ENNEN KUIN EDES ALOITAT TÄSTÄ PUHUMISEN, SINUN ON OLTAVA AJAN TASALLA SEURAAVISTA ASIOISTA.

        Dharma Shastra kuuluu Vedanga-katogoriaan.

        Yksi kuudesta Vedangasta. Juuri Kalpa Vedanga.

        Kuusi Vedangaa ovat ne kuusi tieteenalaa, aihetta, haaraa, jotka ihmisen on opittava ennen kuin hän edes aloittaa Vedojen opiskelun.

        Henkilö ei voi edes opiskella Vedoja, jos hän ei ole oppinut Vedangoja. On mahdotonta ymmärtää Vedoja, jos ei ole opiskellut Vedangoja.

        Koska ennen kuin edes alkaa opiskella Vedoja, on tutkittava, mitä äänteitä ja vivahteita on olemassa ja miten ne eroavat toisistaan.

        Kuten tiedämme, Shastra ja erityisesti Shruti välitettiin suullisesti. Ja siksi, jotta shastroja voi oppia, vastaanottaa ja jopa välittää oikein, on ensin kuultava ääntäminen ja äänteet oikein.

        Joku, joka ei tunne ääntämystä, fonetiikkaa, hän ei voi vastaanottaa Vedoja edes kuulemalla niitä.

        Ensimmäinen on shiksha, joka opetetaan, miten lausutaan, äännetään oikein (sanskritin sanat, tavut jne.).

        Kun oppilas on oppinut Shiksan, hän opiskelee Chandasta.

        Sanojen ja tavujen painotus, ääntäminen, sillä jos sanaa äännettäessä painotetaan sanan väärää osaa, koko sanan merkitys voi muuttua kokonaan.

        Kun oppilas on jo oppinut Chandasan, hänen tulisi aloittaa Niruktan oppiminen.

        Nirutka - oppia, mitä sanat tarkoittavat.

        Sen jälkeen hänen tulisi oppia Vyakaranaa, kielioppi.
        Itse asiassa Vyakarana tulee ennen Niruktaa.
        Vyakarana, sanskritin kieliopin oppimiseen kuluu 12 vuotta, pelkän kieliopin oppimiseen, 12 vuotta intensiivistä opiskelua, hyvin vaikea kieli.

        Sanskritin kielen kieliopin oppimisen jälkeen on aloitettava Nirukta, eli on tunnettava etymologia jne.

        KUN OPPILAS ON JO OPISKELLUT NIRUKTAN, VOI JO ALOITTAA VEDALAISTEN PYHIEN TEKSTIEN TUTKIMISEN.

        TÄSSÄ VAIHEESSA HÄNEN ON PEREHDYTTÄVÄ KALPA VEDANGAAN UUDELLEEN.

        Et tunne aihetta lainkaan. Oletko pätevä puhumaan tästä? Oletteko opiskellut sanskritia 20 vuotta jne,

        "Hinduilla on monta Jumalaa."

        Vain yksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hinduilla on monta Jumalaa."

        Vain yksi.

        "Hinduilla on monta Jumalaa. Väärin."

        Mitä tarkoittaa hindu?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hinduilla on monta Jumalaa. Väärin."

        Mitä tarkoittaa hindu?

        "Hinduilla on monta Jumalaa. Väärin."

        Mitä tarkoittaa hindu?

        Vrinda on kirjoittanut kaiken niin ytimekkäästi ja tarkasti. En olisi itse pystynyt ilmaisemaan asiaa näin oikeilla ja samalla totuudenmukaisilla sanoilla. On huomattava, että Vrinda on totuuden tiellä. Toivotamme Vrindalle kaikkea hyvää!

        EN OLE KIRJOITTANUT SEURAAVAA TEKSTIÄ, VAAN SEN ON KIRJOITTANUT ERÄS TOINEN HENKILÖ.

        **********************

        Vrinda kirjoitti

        2005-10-22 13:05:49 hindupalstalla:

        Rauhaa ystävä! :)
        Kyselit, miten meistä on tullut hinduja. Itse vähän vierastan tuota hindu-sanaa. Se kun on kuitenkin kattokäsite, jonka alle mahtuu mitä erilaisempia suuntauksia. Tavallaan yhteen ja samaan uskontoon sovitetaan ajatusmalleja, jotka eroavat toisistaan enemmän kuin kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin äärilaidat. Toisaalta se on ehkä myös tuo tietty avaruus, joka minua hindulaisuudessa on aina viehättänyt. Avoimmuus ja vapauttava sanoma, joka myös Bhagavad-Gitan sivuilta niin kauniisti välittyy.

        En ole kokenut mitään voimakasta kääntymiskokemusta. Jotenkin vain elämänmatkani on kulkenut fanaattisesta kristillisyydestä kristilliseen mystiikkaan, siitä agnostikoksi ja lopulta vaishnava-hindulaisuuteen. Koen löytäneeni gaudiya-vaishnavismissa tähän asti parhaimmat vastaukset elämän suuriin kysymyksiin, joihin pohjimmiltaan ei ole ihmismielen käsityskykyyn mahtuvaa vastausta.

        Tässä ajattelussa minua kiehtoo sen avaruus ja monimuotoisuus, se miten Jumalalla on monia kasvoja ja monia nimiä. Ja miten jokainen luonteensa mukaisesti voi löytää niistä sen itselleen sopivimman. Lisäksi arvostan sitä, miten käytännöllisyys ja korkealentoinen filosofia nivoutuvat yhteen hindulaisuudessa.

        Voisin luetella enemmänkin piirteitä, jotka minua hindulaisuudessa kiinnostavat. Pohjimmiltaan kuitenkin jonkun uskonnon valitseminen ei ole yksinomaan älyllinen, järjen ja loogisten perusteluiden varassa tehty valinta. Siinä on kyse kokonaisvaltaisesta kokemuksesta, rohkeudesta ottaa tarvittava ”uskon loikka”, rakastumisesta. :)

        On vain yksi Jumala, vaikka Hänellä on monia eri ilmenemismuotoja, kyseessä on silti yksi ja sama Jumala.

        Pelkästään tässä maailmankaikkeudessa on 33 miljoonaa puolijumalaa, jotka eivät ole Jumalia, mutta jotka toimivat maailmankaikkeutemme hallintojärjestelmänä. Maapallon uskonnot palvovat puolijumalia, mutta kuvittelevat heitä jumalaksi.

        santtunen2

        Olet itse mormoni ja Melkisedekin pappi, kuten sanoit itsestäsi, oletko varma, että polkusi on ainoa oikea. Et ole kuitenkaan koskaan ollut päällekäyvä kuten kristityt terroristit, toivon, että pysyt jatkossakin sellaisena.

        https://www.youtube.com/watch?v=vNofUHYJo1A
        The Forbidden Secret of the Vatican Hidden Truth About Jesus

        Vatikaani on salannut jotain vuosisatojen ajan... 🏛️💀 Entä jos Jeesuksen todellinen tarina onkin erilainen kuin mitä meille on kerrottu? Mitkä muinaiset asiakirjat ja kadonneet käsikirjoitukset voisivat kirjoittaa historian uudelleen sellaisena kuin me sen tunnemme? 📜👀

        Tällä tajunnanräjäyttävällä videolla paljastetaan kiellettyä tietoa Jeesuksesta Kristuksesta, Vatikaanin piilotettuja arkistoja ja historiasta pyyhittyjä salaisuuksia. Gnostilaisista evankeliumeista Jeesuksen kadonneisiin vuosiin, Nikean konsiilista Vatikaanin salaiseen kirjastoon, tutkimme, mitä kirkko ei halua sinun tietävän. ⚡🔍

        🔴 Olisiko Jeesus voinut matkustaa Egyptiin, Intiaan tai Tiibetiin?
        🔴 Mitä Kuolleenmeren kääröt ja Nag Hammadin tekstit paljastavat?
        🔴 Onko olemassa Kristuksen salainen sukulinja, joka uhkaa kirkon auktoriteettia?
        🔴 Miksi Vatikaani kielsi tietyt evankeliumit ja piilotti muinaiset käsikirjoitukset?

        Tämä on totuus, jota he eivät koskaan kertoneet sinulle! Katso loppuun asti yhdistääksesi pisteet ja paljastaaksesi järkyttävä mysteeri, joka voi muuttaa kaiken.

        💬 Mitä luulet tapahtuvan, jos tämä totuus tulisi julki?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=vNofUHYJo1A
        The Forbidden Secret of the Vatican Hidden Truth About Jesus

        Vatikaani on salannut jotain vuosisatojen ajan... 🏛️💀 Entä jos Jeesuksen todellinen tarina onkin erilainen kuin mitä meille on kerrottu? Mitkä muinaiset asiakirjat ja kadonneet käsikirjoitukset voisivat kirjoittaa historian uudelleen sellaisena kuin me sen tunnemme? 📜👀

        Tällä tajunnanräjäyttävällä videolla paljastetaan kiellettyä tietoa Jeesuksesta Kristuksesta, Vatikaanin piilotettuja arkistoja ja historiasta pyyhittyjä salaisuuksia. Gnostilaisista evankeliumeista Jeesuksen kadonneisiin vuosiin, Nikean konsiilista Vatikaanin salaiseen kirjastoon, tutkimme, mitä kirkko ei halua sinun tietävän. ⚡🔍

        🔴 Olisiko Jeesus voinut matkustaa Egyptiin, Intiaan tai Tiibetiin?
        🔴 Mitä Kuolleenmeren kääröt ja Nag Hammadin tekstit paljastavat?
        🔴 Onko olemassa Kristuksen salainen sukulinja, joka uhkaa kirkon auktoriteettia?
        🔴 Miksi Vatikaani kielsi tietyt evankeliumit ja piilotti muinaiset käsikirjoitukset?

        Tämä on totuus, jota he eivät koskaan kertoneet sinulle! Katso loppuun asti yhdistääksesi pisteet ja paljastaaksesi järkyttävä mysteeri, joka voi muuttaa kaiken.

        💬 Mitä luulet tapahtuvan, jos tämä totuus tulisi julki?

        https://www.youtube.com/watch?v=vNofUHYJo1A

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hinduilla on monta Jumalaa. Väärin."

        Et tunne aihetta lainkaan. Vain yksi jumala, ja muut puolijumalat, jotka ovat yhtä tavallisia kuin me muutkin, eivät ole jumalia.

        No sitten se on oikein, mutta Jeesus on se Jumalamme, sitä eivät tunnusta, ilmoitus jatkuu Vedakirjoista Raamattuun.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hinduilla on monta Jumalaa. Väärin."

        Et tunne aihetta lainkaan. Vain yksi jumala, ja muut puolijumalat, jotka ovat yhtä tavallisia kuin me muutkin, eivät ole jumalia.

        Hindulaisuutta ei ole olemassa.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa kutsutaan jordanismiksi.

        Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta.

        Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.

        Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus.

        Tämä tapahtui, kun Aleksanteri yritti tuloksetta valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharata Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.

        Hindulaisuus - Indus joki.

        Juutalaisuus - Jordan.

        Kristinusko - Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen Jordanilla.

        Jeesuksen kaste Jordanissa, joten kristinusko on jordanismia.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa ja juutalaisuutta sanoa jordanismiksi.

        Tai sitten Kemijoki ja Suomi.

        Jos joku kysyy teiltä, mikä on Suomen uskonto, voitte sanoa: kemismi.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa ja juutalaisuutta sanoa jordanismiksi ja että suomalainen uskonto on kemismi.

        No mikä sen uskonnon nimi sitten on?

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        No mikä sen uskonnon nimi sitten on?

        Ei ole olemassa sellaista uskontoa kuin hindulaisuus, vaan se käsittää lukemattomia etnisiä ryhmiä, mukaan lukien ateismi, erilaisia filosofisia suuntauksia, jotka eivät liity mitenkään toisiinsa.

        Sanaa hindulaisuus sanotaan auditoirion tason vuoiksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole olemassa sellaista uskontoa kuin hindulaisuus, vaan se käsittää lukemattomia etnisiä ryhmiä, mukaan lukien ateismi, erilaisia filosofisia suuntauksia, jotka eivät liity mitenkään toisiinsa.

        Sanaa hindulaisuus sanotaan auditoirion tason vuoiksi.

        Onko mahdollista kääntyä hinduksi?
        Anonyymi-ap
        2024-08-06 19:15:35

        Hei, olen ateisti eikä minua kiinnosta kääntyä mihinkään uskoon, mutta ajattelin kysyä että pitääkö paikkansa että hinduksi ei voi kääntyä, siihen synnytään?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mahdollista kääntyä hinduksi?
        Anonyymi-ap
        2024-08-06 19:15:35

        Hei, olen ateisti eikä minua kiinnosta kääntyä mihinkään uskoon, mutta ajattelin kysyä että pitääkö paikkansa että hinduksi ei voi kääntyä, siihen synnytään?

        Kumpikaan väite ei ole totta. Hindulaisuutta ei ole olemassa, ,vaikka wikipedia väittää toisin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpikaan väite ei ole totta. Hindulaisuutta ei ole olemassa, ,vaikka wikipedia väittää toisin.

        Hindulaisuutta ei ole olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

        He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

        JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

        Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

        Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.

        Valitse jokin filosofinen suuntaus ja perehdy siihen. Siitä se lähtee.

        "Hei, olen ateisti eikä minua kiinnosta kääntyä mihinkään uskoon"

        Ateisteille on omat koulukunnat:

        Intassa on lukemattomia filosofioita, mutta perusfilosofioita on kuusi.

        The Search for Sri Krishna — Reality the Beautiful

        Tämä on Srila Sridhar Maharajin ensimmäinen englanninkielinen julkaisu. Esittelyssä on Srila Bhakti Vedanta Swami Maharajin artikkeli. Tämä kirja on järjestetty sambandhan (.suhde)., abhidheyan (.keinot). ja prayojan (.päämäärä). periaatteiden mukaisesti, ja siinä kuvataan sielun alkuperää ja subjektiivista evoluutiota. Se sisältää yhteenvedon Brihad Bhagavatamrtasta ja Intian kuudesta filosofiasta sekä gaudiya-vaishnavin analyysin kristinuskosta, ja siinä käsitellään myös nykyajan kysymyksiä huumeongelmista kolmanteen maailmansotaan. Dramaattisessa loppupäätelmässä esitetään yhteenveto Ramananda Rayn ja Sri Chaitanya Mahaprabhun välisestä keskustelusta - vaisnav-teologian ytimestä.
        ______________________

        Intian kuusi filosofiaa

        Intiassa on kuusi muinaista filosofista järjestelmää. Ensimmäinen on Kanada Rsin Vaisesika-filosofia, atomiteoria. Hänen mukaansa kaikki koostuu atomeista. Niin monet erilaiset atomit yhdistyvät ja tuottavat tämän maailman. Kana tarkoittaa atomihiukkasta. Niin monet atomihiukkaset ovat yhdistyneet ja tuottaneet tämän maailman sattumalta, ilman mitään syytä, rytmiä, tietoisuutta tai mitään sellaista. Ja näiden yhdistelmien tuloksena on syntynyt se, mitä löydämme täältä. Tämä on Kanadan mielipide: tämä on atomimaailma.

        Bhakti Vinod Thakur, 1800-luvun Krishna-tietoisuusliikkeen perustaja, laulaa eräässä laulussaan: ...
        ... Jatkuva kärsimyksen virta on nielaissut meidät syntymästä kuolemaan, emmekä voi sietää tällaisen kurjuuden aiheuttamaa tuskaa. Ja niin monet helpottajat - Kapila, Patanjali, Gautam, Kanada, Jaimini, Buddha - juoksevat meitä kohti ja tarjoavat ratkaisujaan."

        Analyysi, jooga ja logiikka

        Kapila on tuonut mukanaan sankhya-filosofisen analyysijärjestelmän ja sanonut: "Analysoi materiaa, niin olet vapaa kaikesta tästä tuskasta." Patanjali on tuonut mukanaan joogan: "Hei, jivatma! Tule tapaamaan Paramatmaa! Silloin kaikki tämän maailman ongelmat katoavat sinusta. Tulkaa yhteyteen Paramatman, Ylisielun kanssa." Tämä on hänen suosituksensa.

        Gautam esittää logiikkaa, Nyaya-shastraa: "On olemassa yksi Luoja, yksi Luoja, mutta Hän on välinpitämätön. Hän on luonut tämän maailman, lopettanut sen ja jättänyt sen. Ja teidän on yritettävä elää järjenne avulla. Kehittäkää päättelykykyänne ja olkaa järkeviä kaikessa käytöksessänne. Vain siten voitte auttaa itseänne tässä maailmassa. Muuta parannuskeinoa ei ole. Olkaa hyvä loogikko, ja silloin pystytte hallitsemaan ympäristöä järjen voimalla, ja teistä tulee onnellisia." Ja Kanada: "Sattumalta atomit ovat yhdistyneet, ja kun atomit hajoavat, mitään ei jää jäljelle. Miksi vaivautua? Älkää välittäkö. Mikä on kohtalo? Se ei ole mitään; älä välitä siitä. Ja kun ruumis hajoaa, mitään ei jää jäljelle. Miksi valittaa?"

        Atomiteoria ja karma

        Sitten karma-mimamsa-filosofian avulla Jaimini sanoo: "Voi olla Joku, joka on yhdistänyt meidät tähän maailmaan ja karmaamme, mutta karma on kaikki kaikessa. Hän on välinpitämätön tarkkailija. Hänellä ei ole enää mitään otetta meistä. Karman mukaan me joko menestymme tai vajoamme alas. Näitä toimintoja siis suositellaan teille. Jos jatkatte karmaanne, tulette onnellisiksi. Sitä ei tietenkään voi kieltää; karma-phala, karman tulos, vähenee ja loppuu. Mutta pitäytykää karmassa, hyvässä karmassa; älkää menkö huonoon karmaan. Hyvän karman tulos loppuu, mutta se ei haittaa; jatkakaa taas hyvän karman tekemistä, ja hyvä tulos odottaa teitä taivaassa, ja teillä on onnellinen elämä. Jos jokin on teille ystävällistä, se on karmanne. Jumala on olemassa, mutta hän on välinpitämätön. Hänen on pakko palvella teitä, joko hyvässä tai pahassa, karmanne mukaan. Hänellä ei ole itsenäisyyttä."

        "Liuota mielesi" - Buddha

        Toinen filosofian luokka on Buddhan filosofia: "Vain erilaisten asioiden yhdistelmä on luonut mielenjärjestelmänne. Kun mentaalijärjestelmä on hajotettu, mitään ei jää jäljelle. Meidän on siis jotenkin liuotettava mentaalijärjestelmä. Harjoitelkaa ahimsaa, väkivallattomuutta, satyaa, totuudellisuutta ja niin edelleen."

        On nähtävissä, että kaikki nämä filosofit puhuvat joko luopumisesta tai hyväksikäytöstä (bhukti, mukti). Ja asettamalla erilaisia lumoavia ansoja he järjestävät jiva-sielun vangitsemisen. Bhakti Vinod Thakur sanoo: "Mutta olen ymmärtänyt, että nämä kaverit ovat kaikki huijareita. Ja heillä kaikilla on tämä yhteinen kanta: heillä ei ole mitään kosketusta Sinun antaumuksestasi, Sinun palvelustasi. Siinä he ovat yhtä. He eivät voi tuottaa mitään todellista hyvää. Heillä on yhteistä vastustaa Sinun omistautunutta palvelustasi ja ylivertaisuuttasi. Ja lopulta he jättävät meidät kaaokseen.

        "Mutta viime kädessä näen, että he ovat teidän palkkaamianne asiamiehiä, joiden tehtävänä on erottaa vakavasti sairaat henkilöt toiselle osastolle vähemmän vakavasti sairaiden potilaiden hyväksi. Se on Sinun järjestelysi, jolla toivottomat henkilöt erotetaan toiselle puolelle hyvän puolen hyväksi. Tämä on Sinun suunnitelmasi, ja he leikkivät kädessäsi kuin monet nuket. He ovat Sinun agenttejasi, ja he myös palvelevat Sinua jollakin tavalla, koska mikään ei ole Sinun ulkopuolellasi." Bhakti Vinod Thakur päättää sanomalla: "Hyvästelen heidät kaikki. Tunnen sydämessäni, että osoitan kunnioitusta kaikille näille niin sanotuille hyville asiamiehille etäältä; ainoa todellinen pääomani on kuitenkin Sinun hartaitesi pyhien jalkojen pöly. Luotan tuohon pölyyn kaikkien mahdollisuuksieni lähteenä. Pyrin käyttämään kaiken energiani siihen, että otan heidän pyhien lootusjalkojensa pölyn pääni päälle. Tämä on minulle kaikki kaikessa."

        _________________

        Suomennoksessa paljon käännösvirheitä.

        The Search for Sri Krishna — Reality the Beautiful
        Six Philosophies of India
        Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
        Sri Chaitanya Saraswat Math

        the Mission of the inseparable
        Srila B.R. Sridhar Maharaj and Srila B.S. Govinda Maharaj

        hindulaisuuten hyväksyminen on periaatteessa mahdotonta, koska sellaista uskontoa ei ole olemassa. Termi tarkoittaa suurta määrää usein varsin erilaisia opetuksia, joita yhdistää niiden alkuperäalue. Näissä opetuksissa käytetään usein samoja pyhiä kirjoja ja niillä on osittain yhteinen terminologia, mutta ne eroavat toisistaan olennaisilta osiltaan. Länsimainen uskontotutkimus käyttää sanaa "hindulaisuus" kätevyyden vuoksi, mutta ei niputa kaikkea yhteen.

        "Moni on menettänyt sielunsa lopullisesti käännyttyään hinduksi. Ei kannata."

        Juurihan sanottiin, että hindulaisuutta ei ole olemassa. Intiassa on yli 2,2 prosenttia kristittyjä, joten kristinusko on myös osa hindulaisuutta. Ei siis kannata olla Intiassa kristitty, kun menettää sielunsa.

        Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.

        Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat.

        "Olen kyllä nähnyt youtubessa monen intialaisen kutsuvan itseään hinduksi."

        Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä. Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri valloitti Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.

        Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea hindujokeksi. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.

        Sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.

        korjaus: Tämä tapahtui, kun Aleksanteri YRITTII valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa, mutta ei onnistunut siinä.

        Tämä tapahtui, kun Aleksanteri yritti tuloksetta valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.

        TODELLISUUDESSA INTIAN OIKEA NIMI ON BRARATA.

        Nimi Brarata tulee suuren Bharata-nimisen kuninkaan nimestä.

        Mahabharata, josta olemme jo puhuneet täällä paljon, tarkoittaa Suurta Bharataa.Maha tarkoittaa suurta sanskritiksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        TODELLISUUDESSA INTIAN OIKEA NIMI ON BRARATA.

        Mahabharata, josta olemme jo puhuneet täällä paljon, tarkoittaa Suurta Bharataa.Maha tarkoittaa suurta sanskritiksi.

        "Olen kyllä nähnyt youtubessa monen intialaisen kutsuvan itseään hinduksi."

        Ilmeisesti hän tarkoitti, että on syntynyt Intiassa.

        Hän ilmeisesti tarkoitti, että hän oli syntynyt Intiassa, minkä vuoksi toisinaan Intiasta sanotaan myös Hindustan ja tästä sanasta: hindu, Hindustan. Oikeampi olisi kuitenkin sanoa: että on kotoisin Braratista, eli bharatalainen.

        Jos joku sanoo olevansa hindu, se voi tarkoittaa myös Intiassa syntynyttä muslimia, kristittyä, buddhalaista, kartikeyalaista, mayavadalaista, impersonalistia tai tuhansia muita asioita.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen kyllä nähnyt youtubessa monen intialaisen kutsuvan itseään hinduksi."

        Ilmeisesti hän tarkoitti, että on syntynyt Intiassa.

        "Olen kyllä nähnyt youtubessa monen intialaisen kutsuvan itseään hinduksi."

        Hän ilmeisesti tarkoitti, että hän oli syntynyt Intiassa, minkä vuoksi toisinaan Intiasta sanotaan myös Hindustan ja tästä sanasta: hindu, Hindustan. Oikeampi olisi kuitenkin sanoa: että on kotoisin Braratista, eli bharatalainen.

        Jos joku sanoo olevansa hindu, se voi tarkoittaa myös Intiassa syntynyttä muslimia, kristittyä, buddhalaista, kartikeyalaista, mayavadalaista, impersonalistia tai tuhansia muita asioita.

        Jos joku sanoo olevansa hindu, se voi tarkoittaa myös Intiassa syntynyttä muslimia, kristittyä, buddhalaista, kartikeyalaista, mayavadalaista, impersonalistia tai tuhansia muita asioita.

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        No sitten se on oikein, mutta Jeesus on se Jumalamme, sitä eivät tunnusta, ilmoitus jatkuu Vedakirjoista Raamattuun.

        No sitten se on oikein, mutta Jeesus on se Jumalamme, sitä eivät tunnusta, ilmoitus jatkuu Vedakirjoista Raamattuun.

        Päinvastioin.

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla Akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat

        Akasha tarkoittaa muinaisesta sanskritin kielestä käännettynä eetteriä tai avaruutta. Akasha on viides elementti, joka muodostaa maailmankaikkeuden. Se on kaikkein hienovaraisin ja näkymättömin, mutta samalla universaalisin elementti. Se ilmestyi maailmankaikkeuteemme ensimmäisenä ja sisälsi kaikki muut myöhemmin ilmestyneet elementit, kuten ilman, tulen, veden ja maan. Akasha eli eetteri toimii eräänlaisena informaatioenergiakenttänä, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden. Se on ikään kuin verkko tai kehys, josta kaikki muut universumin elementit ilmenevät ja joka on nivottu yhteen.

        Yksi akashan tärkeimmistä tehtävistä on varastoida tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta ja koostumuksesta. Se on ikään kuin eräänlainen kovalevy - nykyaikaisen tietokoneen kovalevy, joka sisältää kaiken tiedon ja kaikki ohjelmat tietokoneen toimintaa varten.

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat, jotka sisältävät ehdottoman täydellistä tietoa kaikesta maailmankaikkeudessamme ja jopa sen ulkopuolella olevasta.

        Monilla muinaisilla tietäjillä oli vapaa pääsy tähän Universaaliin tietoverkkoon. Ja aivan kuten tietokoneella painamalla tiettyä näppäintä, ja tässä tapauksessa sanomalla tietyn äänivärähtelyn - mantran - voi saada tietyn tuloksen.

        Vedoista tiedetään, että muinaisten aikojen tietäjät pyysivät ja saivat tästä maailmanlaajuisesta universaalista verkostosta mitä tahansa aineellisten elementtien yhdistelmiä.

        Nyt ihmiskunnan rappeutumisen vuoksi tämän verkon ohjeet ovat unohtuneet ja kadonneet. Mutta nytkin on mahdollista päästä käsiksi tähän Universaaliseen tietoon. Menetelmät ja tiedot siitä sisältyvät muinaisiin pyhiin teksteihin - Vedoihin.

        Vedat eole yksi kirja, eikä miljardia kirjaa, Vedat ovat värähtey avaruudessa.

        Vedat ei ole yksi kirja, eikä miljardia kirjaa, Vedat ovat värähtey avaruudessa.

        Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi

        Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

        Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        santtunen2

        Olet itse mormoni ja Melkisedekin pappi, kuten sanoit itsestäsi, oletko varma, että polkusi on ainoa oikea. Et ole kuitenkaan koskaan ollut päällekäyvä kuten kristityt terroristit, toivon, että pysyt jatkossakin sellaisena.

        Polku on jokaisen kääntymys kertomus. Sitten pitää rakkauden hengessä puhua muiden kristittyjen ja muiden uskovien kanssa.

        Se merkitsee sitä, että kukin kertoo uskonsa ja arvioidaan opilliset erot ja yhteiset käsitykset ja sitten keskustellaan niistä eikä kilistellä niistä.

        Jumalaan uskominen on yleensä se yhteinen asia, mutta sitten tulee jo eri käsityksiä siitä, millainen Jumala on. Kristuksen Kirkon, mormonien käsitys on, että Isä-Jumala on kirkastettu, ihmisen muotoinen olento, ja Hänen Poikansa, Jeesus, on ihan samanlainen. Kaksi tällaista eikä yksi. Jumala on sen lisäksi koko kaikkeuden Ylijumala ja omaa kaikki ne yliluonnolliset ominaisuudet, jotka vaan mahdollisia ovat, kaikkitietävä, hyvä ja kaikkivaltias, ilman että nämä kolme olisivat ristiriidassa, kuten jotkut väittävät filosofiassa ja teologiassa.

        Uskomme tietysti, että tämä on oikea käsitys, ja tiedämme Jumalasta paljon muutakin, joka muilta puuttuu, ja uskomme, että Raamattu kertoo oikein Jumalasta. Ja Mormonin Kirja korjaa kirkkojen väärät käsitykset ja tulkinnat Raamatusta.

        Jeesushan se Jumala on.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitten se on oikein, mutta Jeesus on se Jumalamme, sitä eivät tunnusta, ilmoitus jatkuu Vedakirjoista Raamattuun.

        Päinvastioin.

        Vedat ei ole yksi kirja, eikä miljardia kirjaa, Vedat ovat värähtey avaruudessa.

        Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi

        Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

        Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.

        No sitten se on oikein, mutta Jeesus on se Jumalamme, sitä eivät tunnusta, ilmoitus jatkuu Vedakirjoista Raamattuun.

        Päinvastoin.

        *****************

        Aitzhanova A. A on filosofian tohtori, professori, uskontotieteilijä. Kirjojen ”Islam ja Vedat”, ”Vedat ja maailman uskonnot”, ”Opettajan kaksitoista ilmenemismuotoa”, ”Vedalainen ja raamatullinen teologia” kirjoittaja.

        🔸 Vuonna 2004 hän puolusti väitöskirjaansa islamilaisesta teologiasta.

        🔸 Vuodesta 2006 lähtien hän on opettanut yliopistossa uskontotiedettä, buddhalaisuutta, kristillistä teologiaa, islamin teologiaa ja filosofiaa.

        🔸2016-2021 CMU:n kansainvälisten opintojen tiedekunnan professori.

        🔸Vuodesta 2019 Bhaktivedanta-akatemian (Mayapur) opettaja.

        🔸 Vuodesta 2020 lähtien «Heavenly Culture, World Peace, Restoration of Light»

        jne.

        *******************

        Nykyaikaisessa maailmassa on valtava määrä erilaisia uskontokuntia, sekä ikivanhoja, jotka ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia, että uusia, jotka ilmestyivät vähän aikaa sitten. Hengellisten liikkeiden moninaisuus hämmentää usein totuutta etsiviä ihmisiä. Tuntien toisaalta hengellisen kehityksen houkuttelevuuden, monet ihmiset pelkäävät lähteä tälle tielle, koska he pelkäävät joutuvansa johonkin epäilyttävään järjestöön. Usein käy myös niin, että tultuaan jonkin uskonnollisen ryhmän jäseniksi ihmiset alkavat julistaa sitä ainoaksi pelastustieksi ja arvostelevat muita tunnustuksia. Kun joku julistaa, että absoluuttinen totuus on vain uskonnon omaisuutta, syntyy uskonnollista fanatismia ja suvaitsemattomuutta. Näin syntyy uskonnollisia konflikteja, keskinäistä arvostelua ja erilaisia fobioita.

        Tällaisia näkemyksiä ja epäilyjä ennakoiden muinainen Veda-kirjallisuus julisti jo vuosituhansia sitten, että on olemassa vain yksi Absoluuttinen Totuus - Jumala - ja vain yksi uskonto - ehdottoman rakkauden ikuinen uskonto. Vedan mukaan tämä ikuinen uskonto on olemassa maailmassa ja ilmenee maailmankaikkeudessa eri aikakausina ihmiskunnan ajan ja kehitystason mukaan. Vedojen näkökulmasta kaikki tässä maailmassa vallitsevat uskonnolliset käytännöt ovat tämän ikuisen uskonnon ilmentymiä, jotka on annettu ihmisille siinä määrin kuin he kykenevät havaitsemaan sen: "On olemassa vain yksi todellisuus, mutta tietäjät kutsuvat sitä eri nimillä" (Rigveda, 1.164.46).

        Hindulaisuuden ammattitutkijat, filosofit ja totuuden etsijät ovat usein hämmentyneitä, kun he joutuvat kohtaamaan vedalaisen filosofian monisäikeisen perinnön ja yrittävät ymmärtää tämän henkisen perinteen ytimen ja sen tarkoituksen. Nykyaikaisessa ymmärryksessä vallitsee usein näkemys, jonka mukaan hindulaisuus on kaoottinen sekoitus uskomuksia, joita yhdistää yksi yhteinen alku - alkuperä. Usein vedalaista uskontoa pidetään monijumalaisuutena - eri puolijumalien kulttien sekoituksena, joskus sitä pidetään panteistisena järjestelmänä ja joskus se samaistetaan joogan harjoittamiseen. Tällaiset epäselvät käsitykset Vedoista luovat usein ihmisissä ennakkoluuloja, joiden mukaan niiden muinaiset tekstit ovat huonompia kuin nykyaikaiset maailmanuskonnot.

        Todellisuudessa tällaisia vastakkaisia näkemyksiä on kuitenkin syntynyt vain kahdesta syystä:

        - Yksi syy on se, että vedalaisen kirjallisuuden määrä on valtava - kymmenen biljoonaa shlokaa. Asiantuntija-arvioiden mukaan vedalaisten tekstien kokonaismäärä ylittää kaiken muinaisen kirjallisuuden yhteensä. Hollantilainen indologi J. Gonda luonnehti sitä seuraavasti: "On virhe sanoa, että sanskritinkielinen kirjallisuus ylittää määrältään Kreikan ja Rooman kirjallisuuden. Sanskritin kirjallisuus on lähes rajaton, eli kukaan ei tiedä sen todellista kokoa tai sen sisältämien teosten lukumäärää." Veda-kirjallisuuden jättimäinen määrä on johtanut siihen, että vain osaa sen teksteistä on tutkittu valikoivasti, tutkijoiden yksityisten intressien mukaan.

        - Toinen syy on asianmukaisen lähestymistavan puuttuminen tutkimukseen. Vedojen tekstit itsessään osoittavat, että niitä tulisi tutkia vain arvovaltaisessa opetuslapseusperimyksen linjassa, jossa niiden merkitys välittyy ilman vääristymiä tai uudistuksia.

        Asianmukainen lähestymistapa Vedojen tutkimiseen osoittaa, että tämä muinainen järjestelmä sisältää systemaattisen kuvauksen uskonnon henkisestä kehityksestä. Veda-perinteen sisäisten virtausten ja oppien moninaisuus ei johdu sen sattumanvaraisuudesta, vaan päinvastoin sen syvästi tieteellisestä lähestymistavasta, jolla kuvataan ihmisen tietoisuuden eri tasoja ja niiden mukaisia erilaisia uskonnollisuuden muotoja. Kun olemme analysoineet vedalaista uskontojärjestelmää, voimme nähdä, että se vastaa melko hyvin nykymaailmassa vallitsevaa uskontojen moninaisuutta.

        "On virhe sanoa, että sanskritinkielinen kirjallisuus ylittää määrältään Kreikan ja Rooman kirjallisuuden. Sanskritin kirjallisuus on lähes rajaton, eli kukaan ei tiedä sen todellista kokoa tai sen sisältämien teosten lukumäärää." Veda-kirjallisuuden jättimäinen määrä on johtanut siihen, että vain osaa sen teksteistä on tutkittu valikoivasti, tutkijoiden yksityisten intressien mukaan.

        JA NIIN VAIN MAAPALLOLLA, MUTTA ERIASTEISESTI ERI PLANEETOILLA JA ERI UNIVERSUMEISSA.

        Veda-kirjallisuus selittää kaikki lait, mutta ei minkään uskonnon tai minkään kansakunnan asemasta, vaan se yksinkertaisesti antaa jokaiselle elävälle olennolle mahdollisuuden tietää, miten maailmankaikkeus on järjestetty ja miten se toimii.

        Ei ole väliä, mikä uskonto ihminen on, kommunisti, materialisti, kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen järjestelmään tai mihin tahansa vakaumukseen. Vedalainen kirjallisuus ei kuulu mihinkään kansakuntaan. Joskus ihmiset ymmärtävät väärin ja luulevat, että Veda on Intia. Mutta Vedoilla ei ole mitään tekemistä Intian kanssa. Vedat eivät ole siellä, missä niitä puhutaan tai säilytetään.

        Vedat ovat siellä, missä niitä noudatetaan. Se sanotaan itse Veda-kirjallisuudessa. Tämä tieto kuuluu kaikille ihmisille, kaikille eläville olennoille maailmankaikkeudessa. Jos ajattelemme, että vain meillä on jotain tekemistä vedalaisen kulttuurin tai vedalaisen tiedon kanssa, se ei kuitenkaan ole totta. Kaikki vedalainen kirjallisuus kuvaa kaikkia planeettajärjestelmiä ja kaikissa planeettajärjestelmissä elävät olennot noudattavat tavalla tai toisella näitä periaatteita, lakeja ja näitä oppeja.

        Saksassa on myös paljon niitä tekstejä.

        ONKO SAKSA SITTEN INTIA?

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=vNofUHYJo1A
        The Forbidden Secret of the Vatican Hidden Truth About Jesus

        Vatikaani on salannut jotain vuosisatojen ajan... 🏛️💀 Entä jos Jeesuksen todellinen tarina onkin erilainen kuin mitä meille on kerrottu? Mitkä muinaiset asiakirjat ja kadonneet käsikirjoitukset voisivat kirjoittaa historian uudelleen sellaisena kuin me sen tunnemme? 📜👀

        Tällä tajunnanräjäyttävällä videolla paljastetaan kiellettyä tietoa Jeesuksesta Kristuksesta, Vatikaanin piilotettuja arkistoja ja historiasta pyyhittyjä salaisuuksia. Gnostilaisista evankeliumeista Jeesuksen kadonneisiin vuosiin, Nikean konsiilista Vatikaanin salaiseen kirjastoon, tutkimme, mitä kirkko ei halua sinun tietävän. ⚡🔍

        🔴 Olisiko Jeesus voinut matkustaa Egyptiin, Intiaan tai Tiibetiin?
        🔴 Mitä Kuolleenmeren kääröt ja Nag Hammadin tekstit paljastavat?
        🔴 Onko olemassa Kristuksen salainen sukulinja, joka uhkaa kirkon auktoriteettia?
        🔴 Miksi Vatikaani kielsi tietyt evankeliumit ja piilotti muinaiset käsikirjoitukset?

        Tämä on totuus, jota he eivät koskaan kertoneet sinulle! Katso loppuun asti yhdistääksesi pisteet ja paljastaaksesi järkyttävä mysteeri, joka voi muuttaa kaiken.

        💬 Mitä luulet tapahtuvan, jos tämä totuus tulisi julki?

        Tietysti Jeesus on käynyt Intiassa ja Amerikassa ja Afrikassa, koska on käynyt kaikkialla maailmankaikkeudessa, koska on Jumalan Poika, Jumala. Ainakin Isä-Jumala on käynyt kaikkialla. Molemmat ovat kaikkivaltiaita, hyviä ja kaikkitietäviä, ilman että näiden kolmen välillä on ristiriitaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Veda-kirjallisuus selittää kaikki lait, mutta ei minkään uskonnon tai minkään kansakunnan asemasta, vaan se yksinkertaisesti antaa jokaiselle elävälle olennolle mahdollisuuden tietää, miten maailmankaikkeus on järjestetty ja miten se toimii.

        Ei ole väliä, mikä uskonto ihminen on, kommunisti, materialisti, kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen järjestelmään tai mihin tahansa vakaumukseen. Vedalainen kirjallisuus ei kuulu mihinkään kansakuntaan. Joskus ihmiset ymmärtävät väärin ja luulevat, että Veda on Intia. Mutta Vedoilla ei ole mitään tekemistä Intian kanssa. Vedat eivät ole siellä, missä niitä puhutaan tai säilytetään.

        Vedat ovat siellä, missä niitä noudatetaan. Se sanotaan itse Veda-kirjallisuudessa. Tämä tieto kuuluu kaikille ihmisille, kaikille eläville olennoille maailmankaikkeudessa. Jos ajattelemme, että vain meillä on jotain tekemistä vedalaisen kulttuurin tai vedalaisen tiedon kanssa, se ei kuitenkaan ole totta. Kaikki vedalainen kirjallisuus kuvaa kaikkia planeettajärjestelmiä ja kaikissa planeettajärjestelmissä elävät olennot noudattavat tavalla tai toisella näitä periaatteita, lakeja ja näitä oppeja.

        Saksassa on myös paljon niitä tekstejä.

        ONKO SAKSA SITTEN INTIA?

        Aitzhanova A. A on filosofian tohtori, professori, uskontotieteilijä. Kirjojen ”Islam ja Vedat”, ”Vedat ja maailman uskonnot”, ”Opettajan kaksitoista ilmenemismuotoa”, ”Vedalainen ja raamatullinen teologia” kirjoittaja.

        🔸 Vuonna 2004 hän puolusti väitöskirjaansa islamilaisesta teologiasta.

        🔸 Vuodesta 2006 lähtien hän on opettanut yliopistossa uskontotiedettä, buddhalaisuutta, kristillistä teologiaa, islamin teologiaa ja filosofiaa.

        🔸2016-2021 CMU:n kansainvälisten opintojen tiedekunnan professori.

        🔸Vuodesta 2019 Bhaktivedanta-akatemian (Mayapur) opettaja.

        🔸 Vuodesta 2020 lähtien «Heavenly Culture, World Peace, Restoration of Light»

        jne.

        *******************
        Vedalaisessa kirjallisuudessa sanotaan, että Absoluuttinen Totuus on vain yksi, ja se ilmenee eriasteisesti kaikissa tämän maailman uskonnoissa. Vedalaisen filosofian mukaan jokainen sielu tulee tähän maailmaan kehittyäkseen. Tämän evoluution päätavoitteena on luopua itsekkyydestä ja kehittää epäitsekästä rakkautta. Sielu kulkee kohti tätä päämäärää elämästä toiseen. Ja ennen kuin se saavuttaa tämän päämäärän, sen syntymät tässä maailmassa eivät lopu. Vedalaisen käsityksen mukaan tämän maailman eri uskonnot ovat olemassa kuin henkisen kehityksen koulun luokkia. Näin ollen Vedojen näkökulmasta jokainen uskonto on yksi porras sielun kehityksen tikkailla.

        Voimme siis verrata koko ihmisen henkisen kehityksen polkua kouluun ja eri uskonnollisia järjestelmiä tämän koulun sisällä oleviin luokkiin. Voimme nähdä, että koulussa on yleinen oppimistavoite, ja kussakin luokassa on myös joitakin yksityisiä tavoitteita. Kunkin luokan osatavoitteiden saavuttaminen johtaa kuitenkin oppilaan kohti yleistä tavoitetta eli lukion päättötodistuksen saamista. Vastaavasti kaiken uskonnollisen kehityksen yhteinen tavoite on sama - epäitsekkään rakkauden kehittyminen Jumalaa kohtaan ja paluu Hänen asuinsijoilleen tästä maailmasta. Koska tämä on kuitenkin uskonnon korkein päämäärä, sitä ei voi saavuttaa välittömästi, aivan kuten lukiodiplomia ei voi saavuttaa lapsi, joka ei ole suorittanut kaikkia luokkia.

        Siksi koulussa on asteittainen koulutusohjelma lapselle. Samoin kaikki tämän maailman uskonnot edustavat tiettyjä hengellisen kehityksen vaiheita, jotka ihmisen on käytävä läpi ennen kuin hän saavuttaa korkeimman päämäärän. Vedalaisen käsityksen mukaan kaikki tämän maailman uskonnot ovat siis saman henkisen polun eri tasoja.

        Vedan mukaan maailmassa on kuusi uskonnon tasoa. Jokainen näistä tasoista vastaa ihmisen psykologista tilaa, hänen tietoisuuttaan.

        Kuten missä tahansa oppimisprosessissa, uskonnossakin on kolme osaa: tieto, käytäntö ja tarkoitus. Esimerkiksi aritmetiikan tavoitteena on oppia laskemaan. Tätä tarkoitusta varten on olemassa teoria - aritmetiikan oppikirja. Ja sitten on käytäntö - harjoitukset, joita oppilaan on tehtävä oppiakseen teorian. Vastaavasti uskonnossa on nämä kolme osatekijää. Sen korkein perimmäinen päämäärä on rakkaus Jumalaan. Uskonnon teoriaa ovat pyhien kirjoitukset ja teologiset teokset. Ja on myös käytäntöä - jumalanpalvelus, askeesi, riitit, rituaalit, lyhyesti sanottuna kaikki ne uskonnolliset toimet, jotka ovat välttämättömiä hengellisen kokemuksen saamiseksi ja pyhistä kirjoituksista johdetun teorian sisäistämiseksi.

        Vedan mukaan kullakin uskonnon kuudesta tasosta nämä kolme osatekijää ovat erilaisia. Ne eroavat toisistaan: tarkoitus, tieto ja käytäntö. Veda-käsikirjoituksissa todetaan, että määräävä tekijä sen suhteen, millä tasolla ihminen on, ovat hänen motiivinsa tai halunsa. Koska ihminen valitsee sen uskonnon tason, joka sopii hänen sisäisiin motiiveihinsa.

        Vedojen kolmea ensimmäistä tasoa pidetään materialistisena uskontona, koska niiden tavoitteena on aineellinen hyvinvointi. Kolmea seuraavaa tasoa pidetään transsendentaalisina, koska ne liittyvät Jumalaan ja itsetietoisuuteen.

        1 uskonnon taso.
        Vedojen näkökulmasta sielu syntyy tähän maailmaan useammin kuin kerran....
        ...Tätä tasoa kutsutaan sanskritiksi nimellä tamas - tietämättömyys, ja se on äärimmäisen itsekkyyden ilmentymä. Uskotaan, että tässä tilassa ihminen on kiinnostunut vain omista eduistaan ja on kaukana moraalista ja etiikasta. Hänen toimintansa voi usein saada rikollisia muotoja. Tietämättömän ihmisen ainoa rakkauden kohde on hän itse. Siksi hän on valmis tekemään väkivaltaa muita kohtaan epäröimättä saavuttaakseen oman hyvinvointinsa.

        Vedojen mukaan ihmiset, joilla on tällainen "rikollinen" tietoisuuden taso, valitsevat yleensä uskontoja,...

        Tietysti Jeesus on käynyt Intiassa ja Amerikassa ja Afrikassa, koska on käynyt kaikkialla maailmankaikkeudessa, koska on Jumalan Poika,

        Jumalalla on miljardejä poikia.

        Samat viestit laitetaan eri viestiketjuihin.
        Tämä johtuu siitä, että kun kristityt alkavat tuhota viestejä ja viestiketjuja, niin ainakin ne säilyvät jossakin.

        ***************
        Kulkemalla ikuisen täydellisyyden polkua

        Muutamia katkelmia A. Maharajan tekstistä, vain katkelmia.

        Erittäin paljon käännösvirheitä suomenkielisessä käännöksessä.

        ***************
        A. Maharaj

        Sri Chaitanya Saraswat Math

        ***************

        ”Kulkemalla ikuisen täydellisyyden polkua.”

        ...
        ... ”elämästä toiseen haluan seurata täydellisyyden polkua.”

        Se on kaunista, koska kristillisestä näkökulmasta katsottuna nykyuskonnossa on vain ikuinen helvetti tai ikuinen taivas.

        Mutta niin ei ole. Kaikessa on asteita - emme voi sanoa, että joku maallikko, joka uskoi Kristukseen eilen ja alkoi ottaa ehtoollisen tänään, on yhtä suuri kuin Serafim Sarovilainen. Se ei ole niin.

        Hengellisessä elämässä on suurin syvin porrastus. Hengellisen elämän asteittaisuuden varaan Vedat ja Upanishadit on rakennettu. Asteittaisuus on hyvin hienovarainen asia.

        Vain asiantuntija voi ymmärtää kullan tai timanttien, jalokivien, porrastuksen.

        Ero on kuitenkin silmiinpistävä. Kivi, jossa on joitakin puutteita, voi olla halpa, vaikka se olisikin rubiini tai smaragdi.

        Pienikin mutta puhdas kivi voi olla valtavan rahan arvoinen.

        Myös Vedat sanoo, että henkilö, jolla on tiettyjä puutteita, voi olla jossain määrin henkinen.

        Mutta erityisesti Vedat arvostavat henkisiä timantteja, suurimpia tietäjiä, jotka ovat täysin puhdistuneet henkisen harjoituksen kautta.

        Näin he ovat päässeet pois aistien vaikutuksen alta ja saavuttaneet asemansa ...
        ...
        ...
        Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Vedat kertovat meille myös, että henkimaailmasta tulee tuhansia avatareita ja opettajia. Tällaiset persoonallisuudet tulevat ihmisten maailmaan opettamaan.

        Kun tapaamme Buddhan, Gautaman, Chaitanyan ja monien muiden pyhimysten ja opettajien kaltaisia persoonallisuuksia, ihmettelemme, miksi he ovat niin täydellisiä?

        Vedat sanovat: koska he ovat laskeutuneet henkimaailmasta.

        Vaikka he ovat ulkoisesti tavallisten ihmisten roolissa, joskus he menevät naimisiin, joskus heistä tulee kuninkaita, ja sitten he luopuvat aineellisesta maailmasta. Tämä on kuitenkin vain eräänlaista näytelmää, jolla osoitetaan, että myös tavallinen ihminen voi saavuttaa valaistumisen.

        Kuitenkin nämä suuret pyhimykset, nämä suuret avatarit ovat henkisen tiedon tukipilareita. He tuovat mukanaan kokonaisia uskonnollisia henkisiä järjestelmiä ja luovat uusia periaatteita.

        Miksi näin tapahtuu? Koska aika muuttuu aina.

        Olemassaolomme dramaturgia on rakennettu siten, että se, mikä toimii tänään, ei toimi huomenna, ja se, mitä pidämme huomenna täydellisenä, on ylihuomenna vanhentunutta. Kaikki muuttuu - joka vuosi näyteikkunat, muodit, vempaimet, tietokoneet.

        Mutta jostain syystä ajattelemme, että henkisyys on muuttumatonta. Yhdestä näkökulmasta katsottuna henkisyys on todellakin muuttumatonta, se säilyttää aina ikuiset periaatteensa, mutta toisaalta ihmiset ja heidän käsityksensä henkisyydestä muuttuvat.

        Siksi Vedat kuvaavat eräänlaista jatkuvaa ilmestystä, kuten internet verkossa.

        Todellinen opettaja, todellinen profeetta on sellainen, joka on jatkuvassa internetissä, hän pumppaa jatkuvasti totuutta, ja tarjoajana hän välittää sitä muille...tai muilla menetelmillä, kirjoittamalla, mutta todellinen opettaja on todellinen tarjoaja.

        ****************

        Ainutlaatuisuus on siinä, että tieto on kulkenut opetuslapseusketjussa opettajalta oppilaalle, joten niissä ei ole tapahtunut muutoksia. Yhdistävän voimansa, kaiken kattavan luonteensa ja universaalin lähestymistapansa vuoksi se on ainultlaatuinen.

        Länsimaiset oppineet ja filosofit ovat usein tunnustaneet sen suuruuden ja kuvailleet sitä mitä innostavimmalla tavalla. He ovat aina korostaneet sekä tämän monimutkaisuutta että yksinkertaisuutta ja sitä, että se sulautuu täydellisesti jokaisen elämään aina hedelmöityshetkestä siirtymiseen tuonpuoleiseen. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko ihminen vilpittömästi uskovainen vai ei, oppinut tai lukutaidoton.

        Vedalaisuus ei perustu uskoon ja uskonnolliseen dogmiin vaan ihmisen käyttäytymiseen ja elämäntapaan. Tämä selittää myös suvaitsevaisuuden muita uskontoja ja uskomuksia kohtaan. Sen kannattajat uskovat, että kaikki uskonnot ovat erilaisia tapoja palvoa samaa Jumalaa (tai puolijumalaa).

        Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Nykyään uskonnon ja tieteen välillä on suuri ero, mitä ei ollut muinoin. Uskonnosta on tullut uskomus, koska se perustuu todistamattomiin postulaatteihin, joita pidetään epätieteellisinä. Tiede sen sijaan perustuu siihen, mitä voidaan havaita ja todistaa kokemuksen avulla.

        Mutta silti Vedoissa jäljitetään tiedon kokonaisuutta, ja niissä mainitaan ja jopa kuvataan se, mitä tiede ei vieläkään voi todistaa.

        Pyhien tekstien jokaisella sanalla on sekä yleinen että erityinen merkitys, ja lisäksi kaikki sanan muodostavat tavut ovat hyvin toiminnallisia. Äänteellä, kieliopillisella muodolla, tavuihin jakamisella, osilla, sijalla lauseessa, ajan ja mahdollisen toiminnan merkityksellä on suuri semanttinen merkitys.

        Vedojen tieteellinen arvo ihmiskunnan hyväksi voidaan helposti todentaa.

        Ensiksikin meillä on runsaasti tietoa, jonka vedalaiset tietäjät ovat tallentaneet Pyhiin kirjoituksiin.

        Toiseksi jokainen Vedojen osa voidaan todentaa nykyaikaisen tieteen tulosten perusteella ja kolmanneksi se voidaan todentaa välittömällä kokemuksella ihmisen havaintokyvyn tasolla.

        Vedat eivät rajoitu aineellisen maailman tutkimiseen, vaan ne koskevat myös ihmistä itseään tutkimuskohteena ja hänen suhdettaan aineelliseen ja henkiseen maailmaan.

        Juuri tämä lähestymistapa tutkimukseen tekee vedalaisesta tieteestä täydellisen ja täysin ainutlaatuisen.

        Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengelliseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.

        Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen

        Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.

        Lisäksi sivistyneet ja sivistymättömät ihmiset elävät rinnakkain jopa nyt saman aikakauden sisällä.
        Niinpä afrikkalaisista pygmeistä ja Amazonin intiaaneista ei tule sivistyneitä, sillä Vedojen mukaan ne ovat yksinkertaisesti erilaisia ihmiselämän muotoja.

        Myös entisaikoina korkeakulttuuri ja primitiivinen elämä elivät rinnakkain.

        Ja sen takia.

        Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.

        Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.

        Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

        He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.

        Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

        Vielä nykyäänkin on kannibaalien heimoja, heille ei voi viedä korkeampaa tietoa heti, mutta voi vaikka sanoa, että älä tapa ihan kaikkia ihmisiä, vaan valikoivasti, koska he ovat eläimen tasolla, he eivät voi ottaa korkeampaa tietoa vastaan lainkaan, paitsi jos heillä on tarpeeksi sukritia edellisistä elämistä, silloin he voivat ottaa vastaan enemmän.

        Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.

        Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.

        Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.

        Ei ole niin, että on vain yksi uskonto ja kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla "pelastuakseen", muuten on ikuinen helvetti.

        Kyseenalaistaminen on älykkyyden tunnusmerkki.

        Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.
        Jos joku puhuu taivaista ja paratiiseista, joissa kadut on tehty kullasta, ja jos se on kaikki, mihin ihminen kykenee, ja jos se on hänen motiivinsa yläraja, se on silloin niin.

        Itsekkyyden motiivi on Ilmeisesti myös tärkeää ennen kuin ottaa seuraavan askelman, hieman korkeamman.

        Vedalaisuus ei perustu uskoon ja uskonnolliseen dogmiin .

        Vaishnavat ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin.

        Kaikki sellainen on infantilismia, materialismia, oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,

        Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?
        Vaishnavismi alkaa siitä, mihin neljä Vedaa loppuu, siis Rig, Yajur, Sama ja Atharva Veda.

        Tämä vaihe on jo ohitettu.

        Yli 90 prosenttia Veda-tiedosta on aineellista tietoa, vain loput, alle 10 prosenttia on henkistä.

        Nämä neljä Vedaa ovat pääasiassa ihmisille, jotka haluavat jatkaa nauttimista tässä maailmassa eivätkä lainkaan siirtyä henkimaailmaan.

        Viimeksi mainitut ovat harvinaisia,

        Kaikki muut ovat enimmäkseen materialisteja, jotka haluavat tietää, miten elää kunnolla tässä maailmassa ilman suurempia kärsimystä, miten nauttia, miten olla rikkomatta kosmisia lakeja ja silti nauttia.

        Tätä varten ihmisille on annettu käytävä, jota pitkin kulkea. Jos ette riko kosmisia lakeja, ette kärsi paljon, mutta voitte nauttia.

        Vaisnavat eivät välitä edes vapautuksesta, muktista, joita on ainakin viittä erilaista, ja impersonalistinen vapautus on vaishnaveille pahempaa kuin mikään helvetti. Ei todellakaan mitään sellaista.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Vedalaisuus ei perustu uskoon ja uskonnolliseen dogmiin .

        Vaishnavat ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin.

        Kaikki sellainen on infantilismia, materialismia, oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,

        Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?
        Vaishnavismi alkaa siitä, mihin neljä Vedaa loppuu, siis Rig, Yajur, Sama ja Atharva Veda.

        Tämä vaihe on jo ohitettu.

        Yli 90 prosenttia Veda-tiedosta on aineellista tietoa, vain loput, alle 10 prosenttia on henkistä.

        Nämä neljä Vedaa ovat pääasiassa ihmisille, jotka haluavat jatkaa nauttimista tässä maailmassa eivätkä lainkaan siirtyä henkimaailmaan.

        Viimeksi mainitut ovat harvinaisia,

        Kaikki muut ovat enimmäkseen materialisteja, jotka haluavat tietää, miten elää kunnolla tässä maailmassa ilman suurempia kärsimystä, miten nauttia, miten olla rikkomatta kosmisia lakeja ja silti nauttia.

        Tätä varten ihmisille on annettu käytävä, jota pitkin kulkea. Jos ette riko kosmisia lakeja, ette kärsi paljon, mutta voitte nauttia.

        Vaisnavat eivät välitä edes vapautuksesta, muktista, joita on ainakin viittä erilaista, ja impersonalistinen vapautus on vaishnaveille pahempaa kuin mikään helvetti. Ei todellakaan mitään sellaista.

        Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=vNofUHYJo1A

        Ainoa oleellinen, mikä puuttuu tiedoistamme, on Jeesuksen ilmestyminen kadonneille sukukunnille 34 jKr. jossakin Armeniassa tai Kashmirissa. Muslimit ovat säilyttäneet arabien kautta jotain perinnäistietoja tästä, mutta kun muslimit eivät uskoneet Jeesuksen Jumaluuteen, perimätieto on muuttunut sellaiseksi, että Jeesus ei kuollutkaan vaan kuoli vasta Kashmirissa. Siellä kuoli ilmeisesti joku apostoleista.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
        Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

        Jumalaan uskominen on yleensä se yhteinen asia, mutta sitten tulee jo eri käsityksiä siitä, millainen Jumala on. Kristuksen Kirkon, mormonien käsitys on, että Isä-Jumala on kirkastettu, ihmisen muotoinen olento, ja Hänen Poikansa

        Sinulla on oikeus uskoa niin, kunhan et lähetä tappouhkauksia vääräuskoisille, kuten dogaterroristikristityt tekevät.

        Ainoa oleellinen, mikä puuttuu tiedoistamme, on Jeesuksen ilmestyminen kadonneille sukukunnille 34 jKr. jossakin Armeniassa tai Kashmirissa.

        Tiedämme se kaiken.

        Kerro ihmeessä!

    • Anonyymi
      UUSI

      Näin Jeesuksen kerjäämässä Helsingin kadulla. Ihan saman näköinen kuin Jesus aikoinaan parransänkineen ja kaikki. Sanoi anna rahaa syntinen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Treenaamisen voi aloittaa pallonheitolla ennen siirtymistä kivien heittoon.

    • Anonyymi
      UUSI

      Britania heitää maasta ulos seksuuaalirikoksista tuomitut maahanmuuttajat. Uskonnonvapaus ok. Naisten alistamista uskonnon varjolla ei hyväksy kukaan.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      64
      6267
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      63
      5649
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      128
      4645
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      58
      3926
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3825
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3239
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      69
      3031
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2866
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      76
      2647
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1970
    Aihe