Tuntuu olevan kovin yleistä, että lapsettomat 'ystävät' jättävät yhteydenpidon, kun ilouutinen kerrotaan ja viimeistään sitten, kun vauva on syntynyt. Ihmettelen vaan kovasti, että pitääkö tosissaan olla katkera, jos toinen on onnellinen ja 'siunatussa tilassa'? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, omasta mielestäni lapsi ei saisi olla ystävyyden esteenä. Monet eivät tunnu ystävyyttä enää käsittävän, on selkäänpuukotuksia ym. Tuntuu, kuin olisin jossain pikkuteinien ympäröimänä, selän takana sipistään, puhutaan pahaa jne. Mutta sitten kun ovat asiat huonosti, ei kuunnella, ei välitetä ja naureskellaan muille.. Vai onko mulla sitten ystävyyden kriteerit jossain pilvissä vai mitä muiden mielestä ystävyys on? Ja miksi pikkuihminen voi olla este ystävyydelle? Ei mua haittaisi jos ystäväni ei olisi koskaan ollut tekemisissä vauvojen kanssa, ei osaisi käyttäytyä normaalisti pienten lasten seurassa (vaivaantunut), välejähän yritään pitää toisiimme... On outoa. Olen ehkä luullut ystäviä todellisiksi, ikuisiksi, mutta olenpa ollut väärässä. Muita samoin kokeneneita? Saapi ottaa yhteyttä, ystävää kaivataan =)
Ystävyys hukassa
TheDevil
13732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä ne lapsettomat tai me, joilla ei ole enää vauvoja vaan isompia elätettäviä, ei jakseta kuunnella sitäö jatkuvaa vauvapuhetta. Raskaus-vauva-synnytys-vaipat-koliikki-eka hammas.....Ei muuta. Sitä ei jaksa.
ollaanhan mekin oltu joskus vauvojen vanhempia.Ja parempi et puhutaan ja pyöritään kakka jutuissa,kuin et masennutaan.onhan se tärkeää aikaa.ja kyl sit tulee uudet jutut.Aika aikaas kutakin.
No, eipä kerennyt vielä vauvakaan syntyä, kun yhteydenpito on lopahtanut. Enkä minä ainakaan höpötellyt lapsettomille vauvajuttuja, se oli selvää, että jutut jatkuvat kuten ennenkin. Vauvajutuista puhutaan 'vauvallisten' kanssa. Mut silti ei ole tosiystävyyttä, jos lasten takia välit laitetaan poikki. Tietenkin jokainen tyylillään ja on varmasti sellaisia ihmisiä, jotka vain höpöttelee vauvoistaan. Vaikka itselläni on pieni vauva, löytyy kyllä muutakin jutunjuurta ja itselläkin menee välillä hermot joihinkin, kun keskustellaan vaan lapsista.
Moni asia muuttuu, kun kuvioihin astuu uusia ihmisiä kuten puoliso, saatikka kun ystävä saa lapsen.
Itselläni kävi niin, että muutenkin jo mielestäni mahdottomaksi käynyt ystävättäreni alkoi touhuta perhettä sellaisella rytinällä, etten kerta kaikkiaan jaksanut katsella sitä touhua. Siinä episodissa ei ollut mitään sellaista, mihin olisin halunnut liittyä tai kuulua. Ystävättären jutut muuttuivat pinnallisemmiksi ja painostavammiksi. Hän alkoi rakentaa systemaattisesti ihanne-elämäänsä ja halusi minunkin alkavan tahtoa samanlaista. Ehkä siksi, että meillä olisi enemmän jaettavaa keskenämme. Teki mieleni hiljentää yhteydenpitoa ja jättäytyä hissukseen pois kuvioista. Olen ollut tyytyväisempi näin.
minulle on aika lailla käynyt sama juttu!
kaverit kaikonneet ja eivät yhteyttä pidä muutama kunnon ystävä on jäänyt mutt heillä on koko ajan kiire töissä ja koulussa niin ja viikonloppuisin he ovat baanalla johon minä yhden lapsen äitinä ja kun toinen viellä masussa en tasan mene.
ikävää että kun lapsia saa niin ei ole ketää kenenkä kanssa jakaa ilot ja surut niin paitsi miehen mutta ei hänkään kaikkea ymmärrä kun on kuulemma liian "akkamaisia" juttuja..
mutta jos vaikka maili kamua haluat niin laita ihmeessä mailia!!!
[email protected] (v=iso)
Syy ei suinkaan ole se, että he olisivat sinulle kateellisia siunatusta tilastasi tai vauvastasi.
Etkö tosiaan ymmärrä? Teillä on nyt vaan niin erilaiset intressin kohteet. Ei sinkku ystävättäresi ehkä olekaan kiinnostunut kuulemaan minkälainen oli vauvasi kakan koostumus, kuinka kauan jouduit viime yönä valvomaan vauvan takia, miksi vauvallasi ei ole hyvä ruokahalu, miten ihanasti se jokeltaa tms....
Mulla jäi ystävyyssuhteet, koska en yksinkertaisesti jaksanut kuunnella tuota tunnista toiseen. Ymmärrän toki, että hänen vauvansa on täysin ainutlaatuinen, mutta.....
Onko vaikeaa ymmärtää. Te olette eri maailmoissa. Etsi uusia ystäviä pienten lasten äideistä. He jaksavat olla kiinnostuneita kaikesta edellä mainituista.
No ensinäkin sanon, että 'ystäväni' ei ole sinkku ja toiseksi et voi tietää meidän tilannetta.
'Ystävälläni' on myös ajankohtaista lasten hankkiminen, on puhunut siitä iät ajat, ennenkö itse olin raskaana. Ja eniten epäilen kateellisuutta tai jotain, koska mitä luultavammin ei voi itse saada ollenkaan lapsia. Sinkkututtujen ja lapsettomien kanssa sitä paitsi minulla ainakin on muut jutut, kun höpöttelyt vauvasta. Vauvajuttuja kuulee jo ihan tarpeeksi muualtakin ja kaipaankin keskusteluseuraa enemmän muihin asioihin liittyviä, kun lastenhoitoon.
Ei se nyt ihan noin mene.. Kyllä se tosiystävä pysyy rinnalla ja jaksaa kuunnella sinua vaikka hermot menisi välillä "vauvajuttujen" takia..
Tosiystävä on aina tosiystävä ja jos yhteys katkeaa vauvan tulon vuoksi sellainen "ystävä" saa mennä.. joku päivä sinä olet juuri samanlainen vauvasi kakan koostumusta ihmettelevä äiti(jos luoja sinulle sen onnen suo)vaikka nyt sitä et voi sietää..
Sinulla on lapsi. Sinä et tiedä, miltä tuntuu vaikeat, pitkät lapsettomuushoidot, jotka eivät tuota tulosta. Sinä et tiedä, miltä tuntuu joka kuukausi kun huomaa, ettei tärpännytkään. Sinä et tiedä, kuinka pahalta tuntuu nähdä hyvän ystävänsä hellivän vauvaansa. Vaikka kuinka haluaisi iloita ystävänsä puolesta, se on äärimmäisen vaikeaa. Tilanteesta tekee ikävämmän se, että siinä lähtee itse syyllistämään itseään, että "olen paha ihminen, kun en osaa olla iloinen hänen puolestaan". Eivät kaikki ole katkeria tai kateellisia, heillä on vain paha olla. Koita ymmärtää. Jos kyseessä on todellinen ystävä, hän tulee takaisin elämääsi sitten kuin kipein vaihe on ohi ja hän on sopeutunut tilanteeseen.
En tarkoittanut tällä mitään pahaa, tuntui vain niin ikävältä tuo syytös kateellisuudesta. En minäkään tunne tilannettasi tai ystäviäsi, joten en tiedä totuutta, mutta halusin vain sanoa mielipiteeni.
Ja ihaninta on kuulla, että osaat keskustella muustakin kuin lastenhoidosta. Toisilla äideillä vaan aivot tuntuvat valuvan raskauden aikana vauvaan ja entiset mielenkiintoiset keskustelut esim. kirjallisuudesta, elokuvista ja harrastuksista katoavat ja tilalle tosiaan tulee se vauvankakan koostumus ja imettämiset.
Tietenkään en voi kuvitella miltä lapsettomuus tuntuu, mutta itse jos kärsisin sellaisesta, yrittäisin kyllä olla tosiystävän puolesta onnellinen ja olla tekemisissä sellaisten kanssa, joilla jo lapsia on. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa, en ikinä hylkäisi ystävääni. Tämä 'ystäväni' on myös laittanut omaan serkkuunsa välit poikki, kun tämä on saanut lapsen. Mitäpäs sitten, kun oma sisko tai veli saa lapsen.. Pistetäänkö niihinkin välit poikki. Ei kuulosta reilulta.
Voit kirjoittaa mulle sähköpostia jos haluat ystävän. Osoite: [email protected]. Olen 8kk vanhan tyttövauvan äiti ja en minäkään aina halua jutella pelkkiä vauva-juttuja. Katsotaan ollaanko yhtään samalla aaltopituudella.
olen itse tehnyt juuri sen klassisen vastakohdan, että lapsen saatuani ja toista odotellessani olen vähitellen lakannut pitämästä yhteyttä suurimpaan osaan ystäviäni. En tietoisesti tai määrätietoisesti, mutta vähitellen ja pikku hiljaa olen tullut tilanteeseen, jossa moni entisistä "ystävistäni" on jäänyt hyvällä omallatunnolla unholaan.
Näin siksi, että ennen perheellistymistäni olin villi sinkku, joka tuli ja meni minkä kerkesi, ja biletti joka viikonloppu. Kavereita oli runsaasti, ystäviä paljon. Ekan raskauden aikana yritin pitää kaikkiin yhteyttä kuten ennen, ja vielä vauvan synnyttyä yritin jonkun aikaa. Lopulta aloin huomata, että MINUA ei enää kiinnostanut heidän juttunsa kundeista jotka eivä kirjota tekstiviestejä takaisin tai kertomuksia esim. edellisillan yhdenyönjutun peniksen ulkomuodosta.
He kyllä jaksoivat esittää kiinnostuneita aina kun kerroin kuinka itse jakselen uudessa elämäntyylissäni jne. mutta valitettavasti... aloin pitää noita juttuja yksinkertaisesti sietämättöminä ja... no, noloina.
Nyt olen enää yhteydessä niihin aitoihin ystäviin, joiden kanssa keskusteleminen on AINA molemminpuolista puhelua, eikä yksinpuhelua vuorotellen. Aiheet vaihtelevat vauvoista (myös lapsettomien kanssa) opiskeluun (itse valmistunut jo) ja autoista (joista en tiedä mitään) urheiluun (josta kaverini eivät niin välitä). Onneksi näitä on siunaantunut pari-kolme.
Toivon tietysti, ja luotan siihen, että jos joku näistä ihanista ystävistäni joskus joutuisi kokemaan pitkät lapsettomuushoidot tms. niin he uskaltaisivat kertoa tuskastaan myös minulle. Jos näin ei käy, ja he päättävät vetäytyä seurastani siksi etteivät kestä katsoa perhe-elämääni, niin annan heille sen ilman muuta "anteeksi". Ystäyys, aito sellainen perustuu luottamukseen. Luottamukseen nimenomaan ystävyyteen. Oikea ystävä on sitä, vaikka kymmeneen vuoteen ei antaisi kuulua itsestään, ja jonain päivänä yhtäkkiä palaakin elämääsi. Oikea ystävä antaa toisen myös vetäytyä, ja palata kun hän on siihen valmis. Tällaiseen toisesta vetäytymiseen ON aina syynsä. Jos ei luota ystävyyssuhteeseen, niin totta, silloin sitä ei ehkä olekaan.
Ehkäpä näin aikuistuessa alkaa tietämättään karsia ystäväjoukostaan niitä päläpälä-kavereita, joiden kanssa ei tunne aitoa yhteenkuuluvuutta. Näin on käynyt minulle. En tiedä tilanteestasi mitään muuta kuin sen vähän minkä kerroit, mutta tulipa vaan mieleen että jos lapsettomuus tms. ei ole syynä kaverisi etääntymiseen, niin ehkä hän ei pidä sinua enää sellaisena aikuisiän kaverina, aitona ystävänä jonka kanssa keskusteleminen on aina rakentavaa molemmin puolin. Tämäkin on mahdollista.
Hyvin paljon kuulosti tutulta tekstiltä. Itsekin olin ennen ystäväni kanssa kunnon hulivili, baariin piti päästä joka viikonloppu.. Perhe-elämän myötä olen aikuistunut ehkä liikaa ollakseni sillä tasolla, että elämässä kaikkein tärkeintä on baarireissut, meikit ja vaatteet. Ehkäpä entinen ystäväni ei kertakaikkiaan sitten uskalla ottaa yhteyttä, eikä varmasti keksisi puhuttavaakaan, pinnalliset jutut ei jaksa enää kiinnostaa baari-illoista. En tiedä sitten mitä tekisin, jos tämä henkilö ottaisikin minuun yhteyttä, kertoen esim. vauvauutisia. Yksin kertaisesti mua ei enää jaksa edes kiinnostaa hänen elämänsä, mutta tietenkin toivon hänelle kaikkea hyvää ja onnelista elämää.