http://amb69.it.ambientia.fi/tyyppitalovertailu.php
Mitä tuohon voi sanoa enää? Kyllä Suomessa tuetaan hyvin sähkölämmittämistä.
Ottaapa vertailuun pellettiä, sähköä, öljyä yms. niin sähkö on 30 vuoden jälkeen edelleen halvin! Mutta tämänhän me kaikki olemme aina tienneet mutta emme halua myöntää sitä. Minä en ainakaan. Olisipa sähkölämmitys.
Mutta sitä ei ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kioton sopimus ja päästötonnin hinnan kaksinkertaistuminen vaikuttaa jotakin. Ja entäpä hallituksen energiastrategia, joka julkaistaan syksyllä. Hallitus on "luvannut" investointitukia myös meille (eikä pelkästään yrityksille) vaikka aiheutamme vain 10% Suomen hiilidioksidipäästöistä. Jos tukia saadaan niin aurinko-öljy tai siis öljy-aurinko ja erilaiset biopoltto-aineet, kuten puupelletti, luulisi tukea saavan.
Samaan hengenvetoon on todettava, että kokeilkaapa mitenkä paljon auringon hyödyntäminen maksaa enemmän 30 vuoden aikana verrattuna siihen, ettei airinkoon satsaa! Markkinointikikka ja omantunnon puhdistusta koko aurinkolämpö! Sekin on asia jonka olemme tienneet...
Alla vertailua...
Vertailtavat järjestelmät:
1. Maalampö (vaakaputkisto),Lattialämmitys
2. Öljy (lattialämmitys),Lattialämmitys
3. Suora sähkölämmitys,Sähkölämmittimet,Tulisija: alle 1 krt/viikko,Ilmalämpöpumppu
4. Pellettilämmitys,Lattialämmitys
Investointikustannukset:
1) 19240 €
2) 14943 €
3) 6247 €
4) 17561 €
Korjaus- ja uusimiskustannukset /30v:
1) 3578 €
2) 3462 €
3) 1843 €
4) 4564 €
Energiakustannukset vuodessa:
1) 1312 €
2) 2035 €
3) 1599 €
4) 1486 €
Energiakustannukset/30v:
1) 25710 €
2) 39871 €
3) 31322 €
4) 29121 €
Kokonaiskustannukset/30v:
1) 48528 €
2) 58276 €
3) 39412 €
4) 51658 €
Motivan lämmitysvertailupalvelu
39
12047
Vastaukset
- Miklu
Nimitäin aiemmin pelletille luvattiin vuosikuluiksi alle tuhat euroa mutta nyt muihin säkökuluihin menee parin sadan sijasta 686€... Lämmittävät Motivalla vissiinkin sillä 6kW vastuksella osan vuotta :)
- Miklu
Enpä heti olis ilman vinkkiä hoksannut, että siinähän onkin kyseessä kaikki sähkö! Eli tuossa valossa suorasähkö näyttää edelleen parhaalta vaihtoehdolta näillä sähkön hinnoilla.
Laskeskelin, että teoreettisesti vanhaan taloon investoituna pelletti kuroisi sähkölämmityksen kiinni aikaisintaan 14 vuoden kuluttua, jos säästöistä investoi laitteisiin. Tod. näk. kuitenkin ollaan lähempänä 20 vuotta. Ja jos lainaa joutuu ottamaan niin vielä enemmän. - Suorasähkö
Miklu kirjoitti:
Enpä heti olis ilman vinkkiä hoksannut, että siinähän onkin kyseessä kaikki sähkö! Eli tuossa valossa suorasähkö näyttää edelleen parhaalta vaihtoehdolta näillä sähkön hinnoilla.
Laskeskelin, että teoreettisesti vanhaan taloon investoituna pelletti kuroisi sähkölämmityksen kiinni aikaisintaan 14 vuoden kuluttua, jos säästöistä investoi laitteisiin. Tod. näk. kuitenkin ollaan lähempänä 20 vuotta. Ja jos lainaa joutuu ottamaan niin vielä enemmän.Talossa muusähkö vain 517kW kun esim pelletillä 648kW ????
- Raksu
Suorasähkö kirjoitti:
Talossa muusähkö vain 517kW kun esim pelletillä 648kW ????
tarvita sen pellettilämmitysjärjestelmän pyörittämiseen. Voisiko olla niin?
- Miklu
Suorasähkö kirjoitti:
Talossa muusähkö vain 517kW kun esim pelletillä 648kW ????
Ilmeisesti pellettivehkeet vie tuon erotuksen? Ruuvi/spiraali pyörii, poltin vie jonkin verran, kiertovesipumput, ehkä savukaasuimuri ja mahdollisesti pelletin sytyttäminen vie vastuksella/kuumailmapuhaltimella jonkin verran.
- Huomioon
Takan investointikustannuksia? Siis miksei?
- pitäis ottaa
huomioon?
Eikös se ole melkein "pakollinen" hätävara lämmitysmuodosta riippumatta. - Miklu
pitäis ottaa kirjoitti:
huomioon?
Eikös se ole melkein "pakollinen" hätävara lämmitysmuodosta riippumatta.Takan investointikulujen huomioon ottaminen ei muuta lämmitysten keskinäistä suhdetta. Tuossa esimerkissähän on tietylle talolle laskettu nuo maksut ja kulutukset. Sieltä löytyy pohjapiirrosta yms. liittyen tuohon.
Omissa vertailuissa kannattaa huomioida mm. se että tuossa esimerkissä kaikki klapit on ostettu jne. - TOkHan
pitäis ottaa kirjoitti:
huomioon?
Eikös se ole melkein "pakollinen" hätävara lämmitysmuodosta riippumatta.Se melkein kaikille tulee... Joskin esimerkissä sehän oli vain sähkölämmityksessä ;-)
Muuten tuo vertailu on vain vertailu ;-) Ja kukin kauppamieshän löytää sieltä parhaat pointtinsa miksi kannattaa valita hänen järjestelmänsä. Ja toisekseen vertailussahan ei kerrota kenen tuotteilla vertailu on tehty. Esim. PILPpejähän on eri periaatteella toimivia. Hinnat LÄHINNÄ OHJEHINTOJA. Esim. ILP 2600€ ;--) Korjauskustannukset arvioita. Esim. ILPin korjaus n.1300€ ;-)
Energiankulutuksista Esim. kesäaikaan lämmityskulut sähkölämmitteisessä?
Kesäkuu katto -ja lattialämmitys 446kW
Kesäk. katto-ja lattial. ILP 369kW
Kuinka paljon kesäaikaan siis lämmitetään? Eikö lämmitys ole käytännössä käyttövedenlämmitystä johon ILPin ei pitäisi vaikuttaa??? (Päinvastoin ILPhän käy kesäaikaan yleensä jäähdytyksellä joka sinällänsä lisää kulutusta) - lämmitys
TOkHan kirjoitti:
Se melkein kaikille tulee... Joskin esimerkissä sehän oli vain sähkölämmityksessä ;-)
Muuten tuo vertailu on vain vertailu ;-) Ja kukin kauppamieshän löytää sieltä parhaat pointtinsa miksi kannattaa valita hänen järjestelmänsä. Ja toisekseen vertailussahan ei kerrota kenen tuotteilla vertailu on tehty. Esim. PILPpejähän on eri periaatteella toimivia. Hinnat LÄHINNÄ OHJEHINTOJA. Esim. ILP 2600€ ;--) Korjauskustannukset arvioita. Esim. ILPin korjaus n.1300€ ;-)
Energiankulutuksista Esim. kesäaikaan lämmityskulut sähkölämmitteisessä?
Kesäkuu katto -ja lattialämmitys 446kW
Kesäk. katto-ja lattial. ILP 369kW
Kuinka paljon kesäaikaan siis lämmitetään? Eikö lämmitys ole käytännössä käyttövedenlämmitystä johon ILPin ei pitäisi vaikuttaa??? (Päinvastoin ILPhän käy kesäaikaan yleensä jäähdytyksellä joka sinällänsä lisää kulutusta)Kyselit tuossa että paljonkohan kesäaikaan lämmitetään ja arvioit sen olevan lähinnä käyttöveden lämmitystä. Itsellä helteilläkin suihkun ja saunan lattiassa lämmitystermostaatit ajoittain napsahtelevat päälle. Kulutus kylläkin varmaan minimaalista mutta kuitenkin...
- Muttei ILP
lämmitys kirjoitti:
Kyselit tuossa että paljonkohan kesäaikaan lämmitetään ja arvioit sen olevan lähinnä käyttöveden lämmitystä. Itsellä helteilläkin suihkun ja saunan lattiassa lämmitystermostaatit ajoittain napsahtelevat päälle. Kulutus kylläkin varmaan minimaalista mutta kuitenkin...
ILP tuskin vaikuttaisi sauna ja pesuhuoneen lattialämmitykseen???
- Juki
TOkHan kirjoitti:
Se melkein kaikille tulee... Joskin esimerkissä sehän oli vain sähkölämmityksessä ;-)
Muuten tuo vertailu on vain vertailu ;-) Ja kukin kauppamieshän löytää sieltä parhaat pointtinsa miksi kannattaa valita hänen järjestelmänsä. Ja toisekseen vertailussahan ei kerrota kenen tuotteilla vertailu on tehty. Esim. PILPpejähän on eri periaatteella toimivia. Hinnat LÄHINNÄ OHJEHINTOJA. Esim. ILP 2600€ ;--) Korjauskustannukset arvioita. Esim. ILPin korjaus n.1300€ ;-)
Energiankulutuksista Esim. kesäaikaan lämmityskulut sähkölämmitteisessä?
Kesäkuu katto -ja lattialämmitys 446kW
Kesäk. katto-ja lattial. ILP 369kW
Kuinka paljon kesäaikaan siis lämmitetään? Eikö lämmitys ole käytännössä käyttövedenlämmitystä johon ILPin ei pitäisi vaikuttaa??? (Päinvastoin ILPhän käy kesäaikaan yleensä jäähdytyksellä joka sinällänsä lisää kulutusta)Monellakohan vuosikulutus vastaavissa taloissa tippunut ILPin asennuksen jälkeen 6500kW??? En oikein jaksa uskoa. 3-4000kW säästön uskoisin kun ottaa huomioon että A) ihmiset eivät osaa käyttää ILPpiä B) jäähdytys kuluttaa myös energiaa
- vaikeus?
Juki kirjoitti:
Monellakohan vuosikulutus vastaavissa taloissa tippunut ILPin asennuksen jälkeen 6500kW??? En oikein jaksa uskoa. 3-4000kW säästön uskoisin kun ottaa huomioon että A) ihmiset eivät osaa käyttää ILPpiä B) jäähdytys kuluttaa myös energiaa
Sanoit että ihmiset eivät osaa käyttää ILP:ä oikein. En kyseenalaista väitettäsi, mutta haluaisin tietää kuinka sitä voi väärin käyttää? Itse harkitsen ILP:n laittamista ja siksi väitteesi kiinnostaa.
- Kerbiili
vaikeus? kirjoitti:

Muuttuvat. Ennen pidetty lämpöä 20 asteessa ILPin jälkeen nostetaan 22 asteesen...
Lisäksi ihmiset käyttävät päälämmönlähdettään aivan samalla tavalla kuin enne eli jos ennen termostaatit asetettu 21 asteeseen myös ILPin jälkeen asetus 21astetta ja sitten vielä ILP 21 astetta.
Eli älä muuta kulutustottumuksia. Ja toiseksi säädä ILPin lämpötila 2-4 astetta korkeammalla kuin päälämmönlähde siis kovemmilla keleillä. Ja niin kauan kuin ILP jaksaa lämmittää koko talon käytä vain sitä. Ja vielä kesällä viilennys, talvella lämmitys... mieluummin kuin auto-toiminto. Siinä hieman ohjeita. - Anonyymi
lämmitys kirjoitti:
Kyselit tuossa että paljonkohan kesäaikaan lämmitetään ja arvioit sen olevan lähinnä käyttöveden lämmitystä. Itsellä helteilläkin suihkun ja saunan lattiassa lämmitystermostaatit ajoittain napsahtelevat päälle. Kulutus kylläkin varmaan minimaalista mutta kuitenkin...
Sammuta ihmeessä kesällä laittialämmöt. Minä käytän pesuhuoneen, saunan, apukeittiön lattialämmitystä vain kun ulkona on reilusti pakkasta.
- Lauritsa
Miksi vertailussa ILPpiä ei saa muihin kuin sähkölämmitykseen? Onko otettu huomioon käyttövedenlämmityskulut?
- Sähkönsuosiota
"Vertailupalvelussa ei ole mukana eri lämmitysjärjestelmien vaatimien tilojen rakennuskustannuksia, vaan ne on otettava huomioon järjestelmän lopullista valintaa tehtäessä. Hyvin usein rakennuksessa on jo luonnostaan tiloja, jotka soveltuvat lämmitysjärjestelmätiloiksi ja/tai polttoainevarastoksi, eikä lisärakenteita ja -tiloja tarvita."
Kyllähän ne tilat maksaa ja mielellään muuhun käyttöön ottaa. - Seija
Ilmanvaihto huomioon? Kulutus, hyöty, investointi, huolto? Lähinnä ajateltuna PILPiin vertailtaessa?
- Matti-79
Ei ole ilmeisesti otettu huomioon. Lisäksi huomasin vertailussa seikan että takan lämmitys (3-4krt/vk) vaikuttaa hyvin erilailla kulutukseen. Esim. suorasähkö vähennys n. 2700kW, maalämpö 900kW, öljy 1000kW ja PILP 1200kW.
- Kerbiili
Motivan vertailussa ei ole otettu huomioon ilmanvaihdosta tulevia kustannuksia saati sitten suorasähkön käyttöveden lämmityskustannuksia. Vertailussa oletetaan lähtökohtien olevan samat. Mutta kannattaa tosiaan muistaa että käyttövesihän lämpenee muissa järjestelmissä ilman erillistä varaajaa. Lisäksi PILP tosiaan hoitaa rakennuksen ilmanvaihdon.
- Exile
...niin hassu että rakentaisi 131 m2 tyyppitaloon maalämmön, se ei yksinkertaisesti kannata.
Yli 180 m2 talossa maalämpö on realistinen, eli kuoletusaika 7-9 vuotta, ja siitä neliöiden lisääntyessä aina vain kannattavuus paranee.
Toinen asia on tarvitseeko sitä tilaa lopulta niin paljon, se on jokaisen omaehtoinen valinta.- Raksu
Lämmitystarve ei kasva suoraan verrannollisesti neliöiden kasvamisen kanssa tasatahtiin?
- Raksu
Raksu kirjoitti:
Lämmitystarve ei kasva suoraan verrannollisesti neliöiden kasvamisen kanssa tasatahtiin?
kun oli vähän epäselvä ilmaisu.
Jos rakennuksen pinta-alaa kasvatetaan vaikka kaksinkertaiseksi, niin tarvittavan lämmitysenergian määrä ei läheskään kaksinkertaistu. - Jarmo
Raksu kirjoitti:
kun oli vähän epäselvä ilmaisu.
Jos rakennuksen pinta-alaa kasvatetaan vaikka kaksinkertaiseksi, niin tarvittavan lämmitysenergian määrä ei läheskään kaksinkertaistu.Niin ja mukaan pitää tietysti laskea vinot sisäkatot ja muut korotetut huonetilat. Talon kuutiomäärä on mielestäni parempi mittari kuin pita-ala.
- Pena
Jarmo kirjoitti:
Niin ja mukaan pitää tietysti laskea vinot sisäkatot ja muut korotetut huonetilat. Talon kuutiomäärä on mielestäni parempi mittari kuin pita-ala.
Typerää laittaa vertailuun tyyppitaloksi 131 neliön mökki.
Ka. pinta-ala tänä vuonna on jo yli 150 neliötä. eli yli 400 kuutiota.
Pitäisi voida sijoittaa sinne laskelmaan esim. 550-600 kuutiota ja katsoa sen jälkeen mikä on kannattavin. Tunnettuahan on, että 130 neliön taloihin menee useimmiten suorasähkö.
Siitähän voisi tehdä kaavan:
Vähän järkeä-> pieni palkka -> pieni talo -> halpa lämmitysmuoto
Enemmän älyä-> enemmän palkkaa-> iso talo-> maalämpö - Raksu
Jarmo kirjoitti:
Niin ja mukaan pitää tietysti laskea vinot sisäkatot ja muut korotetut huonetilat. Talon kuutiomäärä on mielestäni parempi mittari kuin pita-ala.
sellaista asiaa, vähän korostettuna, jotta se näkyy paremmin:
Kun esimerkiksi 100 neliöinen talo muuttuu kaksikerroksiseksi 200 neliöiseksi huonekorkeuden muuttumatta, (myös kuutiot vain kaksinkertaistuvat) pinta-ala kaksinkertaistuu, mutta rakenteiden läpi menevät lämmönjohtumishäviöt vain 1,5 kertaistuvat.
Jos 100 muuttuu vain yhdenkerroksen 200 taloksi sama luku oli (muistaakseni) 1,66.
Johtuu mittasuhteitten muuttumisesta. Seinä, ikkuna, -lattia- ja kattopinta-aloja on lattianeliötä kohti isossa talossa vähemmän.
Laskin sellaiset kerran piruuttani.
Ret-laskentapapereissa annettiin ymmärtää, että isolle talolle pitää antaa pienempi kWh/m2 energiatehokkuusraja. En keksinyt sille muuta selitysta ja hämmästyin melkoisesti laskutoimitusten jälkeen asian tarkastettuani. - lukemaan oppinut
Pena kirjoitti:
Typerää laittaa vertailuun tyyppitaloksi 131 neliön mökki.
Ka. pinta-ala tänä vuonna on jo yli 150 neliötä. eli yli 400 kuutiota.
Pitäisi voida sijoittaa sinne laskelmaan esim. 550-600 kuutiota ja katsoa sen jälkeen mikä on kannattavin. Tunnettuahan on, että 130 neliön taloihin menee useimmiten suorasähkö.
Siitähän voisi tehdä kaavan:
Vähän järkeä-> pieni palkka -> pieni talo -> halpa lämmitysmuoto
Enemmän älyä-> enemmän palkkaa-> iso talo-> maalämpöNiin, siellähän todetaan, että palvelua on tarkoitus kehittää sellaiseksi jonne asiakas voi lähettää aikkapa oman talon pohjapiirrustukset ja laskea tarkemman arvion energiankulutuksesta oman kämppänsä osalta.
Olkaamme nyt tyytyväisiä edes tästä vähästä. - Rane
Pena kirjoitti:
Typerää laittaa vertailuun tyyppitaloksi 131 neliön mökki.
Ka. pinta-ala tänä vuonna on jo yli 150 neliötä. eli yli 400 kuutiota.
Pitäisi voida sijoittaa sinne laskelmaan esim. 550-600 kuutiota ja katsoa sen jälkeen mikä on kannattavin. Tunnettuahan on, että 130 neliön taloihin menee useimmiten suorasähkö.
Siitähän voisi tehdä kaavan:
Vähän järkeä-> pieni palkka -> pieni talo -> halpa lämmitysmuoto
Enemmän älyä-> enemmän palkkaa-> iso talo-> maalämpöEnemmän älyä-> enemmän palkkaa-> iso talo-> maalämpö ->paljon korjauskuluja
Vielä enemmän älyä-> vielä enemmän palkkaa-> iso talo-> suorasähkö -> toimii parhaiten mutta on kallis. Paitsi tietysti kun on niin hyvä palkak ettei sillä ole väliä vaikka vähän maksaakin. - Pena
Rane kirjoitti:
Enemmän älyä-> enemmän palkkaa-> iso talo-> maalämpö ->paljon korjauskuluja
Vielä enemmän älyä-> vielä enemmän palkkaa-> iso talo-> suorasähkö -> toimii parhaiten mutta on kallis. Paitsi tietysti kun on niin hyvä palkak ettei sillä ole väliä vaikka vähän maksaakin.Korjaan kaavaasi... Ne jolla on älyä ei sitoudu energiamuotoon, jonka hinta voi vain nousta.
Eli vieläkin enemmän älyä---> tulevaisuuden visio energiahinnoista----> maalämpö.
Maalämmön korjauskulut on muuten Motiva laskenut pieleen pahasti! - Rane
Pena kirjoitti:
Korjaan kaavaasi... Ne jolla on älyä ei sitoudu energiamuotoon, jonka hinta voi vain nousta.
Eli vieläkin enemmän älyä---> tulevaisuuden visio energiahinnoista----> maalämpö.
Maalämmön korjauskulut on muuten Motiva laskenut pieleen pahasti!Mutta maalämpöhän on sähkölämmitystä tai siis sen lämmön pumppaamiseen tarvitaan sähköä elikä etkös sinä silloin sitoudu... ;)
- Pena
Rane kirjoitti:
Mutta maalämpöhän on sähkölämmitystä tai siis sen lämmön pumppaamiseen tarvitaan sähköä elikä etkös sinä silloin sitoudu... ;)
Mutta jos:
Sähkö on nyt 7 snt ja käyttökerroin 3,5 niin kWh maksaa sinulle 2 snt! ei tyhmää; säästö 5 snt!
Tulevaisuudessa jos sähkö onkin esim 13 snt kWh ja käyttökerroin edelleen 3,5 niin kWh maksaa sinulle 3,86 snt ! vielä kivempaa; säästö 9,14 snt!!!
Eli mitä enemmän energian hinta nousee sitä enemmän säästät.
Mikäköhän mahtaa olla kiinteistön jälleenmyyntihinta jos se on suoralla sähköllä ja pinta-alaa vaikkapa 220 neliöta ja sähkö on esim tuo 13 snt kWh;-) kontra maalämpötalo jossa se maksaa 3,86snt kWh
-----> enemmän älyä ----> enemmän rahaa taskussa! - Putkimiess
Pena kirjoitti:
Mutta jos:
Sähkö on nyt 7 snt ja käyttökerroin 3,5 niin kWh maksaa sinulle 2 snt! ei tyhmää; säästö 5 snt!
Tulevaisuudessa jos sähkö onkin esim 13 snt kWh ja käyttökerroin edelleen 3,5 niin kWh maksaa sinulle 3,86 snt ! vielä kivempaa; säästö 9,14 snt!!!
Eli mitä enemmän energian hinta nousee sitä enemmän säästät.
Mikäköhän mahtaa olla kiinteistön jälleenmyyntihinta jos se on suoralla sähköllä ja pinta-alaa vaikkapa 220 neliöta ja sähkö on esim tuo 13 snt kWh;-) kontra maalämpötalo jossa se maksaa 3,86snt kWh
-----> enemmän älyä ----> enemmän rahaa taskussa!Mitä enemmän energian hinta nousee sitä enemmän maksat!
- Pena
Putkimiess kirjoitti:
Mitä enemmän energian hinta nousee sitä enemmän maksat!
......
- Rane
Pena kirjoitti:
Mutta jos:
Sähkö on nyt 7 snt ja käyttökerroin 3,5 niin kWh maksaa sinulle 2 snt! ei tyhmää; säästö 5 snt!
Tulevaisuudessa jos sähkö onkin esim 13 snt kWh ja käyttökerroin edelleen 3,5 niin kWh maksaa sinulle 3,86 snt ! vielä kivempaa; säästö 9,14 snt!!!
Eli mitä enemmän energian hinta nousee sitä enemmän säästät.
Mikäköhän mahtaa olla kiinteistön jälleenmyyntihinta jos se on suoralla sähköllä ja pinta-alaa vaikkapa 220 neliöta ja sähkö on esim tuo 13 snt kWh;-) kontra maalämpötalo jossa se maksaa 3,86snt kWh
-----> enemmän älyä ----> enemmän rahaa taskussa!Mutta et kommentoinut vasrinaista asiaa, joka oli:
Sitoudut silti sähköön... ;)
Kysymyksessä on tietenkin vitsi, koska kaikki lämmitymuodot tarvitsevat sähköä jossakin muodossa laitteiden pyörittämiseen.
Muista, että maalämpö saataa imaista kiduksiinsa rahaa myös kalliidne huoltojen muodosa. Tämä tietysti pätee kaikkiin muihinkin lämmitymuotoihin. Vaikkakin sähköön harvemmin! :D
Silti olen sitä mieltä, että jos on paljon älyä ja rahaa vielä enemmän niin sähkö on rikkaiden läämitysmuoto. Siinä ei ole mitään kompromissejä teknisten tilojen, laitteiden tai huoltojen suhteen. Mutta se vaatiikin sitten tosi paljon älyä ;) - Pena
Rane kirjoitti:
Mutta et kommentoinut vasrinaista asiaa, joka oli:
Sitoudut silti sähköön... ;)
Kysymyksessä on tietenkin vitsi, koska kaikki lämmitymuodot tarvitsevat sähköä jossakin muodossa laitteiden pyörittämiseen.
Muista, että maalämpö saataa imaista kiduksiinsa rahaa myös kalliidne huoltojen muodosa. Tämä tietysti pätee kaikkiin muihinkin lämmitymuotoihin. Vaikkakin sähköön harvemmin! :D
Silti olen sitä mieltä, että jos on paljon älyä ja rahaa vielä enemmän niin sähkö on rikkaiden läämitysmuoto. Siinä ei ole mitään kompromissejä teknisten tilojen, laitteiden tai huoltojen suhteen. Mutta se vaatiikin sitten tosi paljon älyä ;)Niinpä nämä ovat makuasioita...
Minä tykkäsin sijoittaa asuntolainan muodossa hieman enemmän maalämpöön ja nyt "laskut" ovat pienemmän ja tietysti lainan kk-erä isompi.
Ja ei ole tapana ollut "penneissä" säästää, joten ihan sama minulle ;-)
- matkustelija
tuo laskee käyttövesivaraajan kahteen kertaan, sekä tämän lisäksi kustannukset noin 1000 eur yläkanttiin. lisäkustannus ei siis ole 4800eur, vaan luokkaa 3100eur.
samoin asennetun ilmalämpöpumpun investointikustannus 2600eur ei enää ole oikein.- Lattialämmitys
Investointikustannus 8000€.... lähempänä oikeaa lienee puolet tosta.
- Anonyymi
Niin ne sähkölämmitystalot muuttuivat yhdessä kesässä ongelmajätteeksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009