ei opiskelua

Eli kysymykseni on seuraava,voinko ilmoittautua yliopistoon kirjoille,vaikka minulla ei ole ekana vuonna tarkoitus opiskella yhtään,vaan tehdä töitä?Sain opiskelupaikan,mutta minulla on myös vuoden mittainen työsuhde ja haluaisin ensiksi kerätä rahaa tulevia opiskelujani varten,opiskelut aloitan varmasti ensi vuonna..Onko kukaan tehnyt niin,ettei ole ekana vuonna opiskellut?Auttakaa tietämätöntä..
3570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En näe siinä mitään väärää. Opintoaika kuluu.

Äänestä

Noin voit tehdä.

Uusien tutkintojen/opinto-oikeuksien kohdalla - eli tästä syksystä eteenpäin - pitää vaan huomioida se, että opintojen suoritusaika on rajattu, eli tuo vuosi on sitten pois siitä kokonaisajasta, mikä sinulla on aikaa suorittaa tutkintosi. Nykyäänhän opinto-oikeus ei ole elinikäinen, toisin kuin aiemmin.

Kyllä jotain ehkä kannattaisi yrittää tenttiä ensimmäisen vuodenkin aikana, esim. jokunen perusopintojen kirjatentti jos vain sellaisia omassa oppiaineessasi on mahdollista suorittaa.

Äänestä
  • Eli siis,pääsin opettajankoulutukseen,suoritan nyt avoimen kautta erityispedan perusopintoja ja mietin,että voinko suorittaa myös kasvatustieteet avoimen kautta,vaikka olen yliopistossa kirjoilla,kun kasvatustieteethän on joka tapauksessa suoritettava..Tietääkö kukaan ja mistähän voisi tarkemmin asiasta kysellä..?Kenties yliopistolta..?Vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekana vuonna? kirjoitti:

Eli kysymykseni on seuraava,voinko ilmoittautua yliopistoon kirjoille,vaikka minulla ei ole ekana vuonna tarkoitus opiskella yhtään,vaan tehdä töitä?Sain opiskelupaikan,mutta minulla on myös vuoden mittainen työsuhde ja haluaisin ensiksi kerätä rahaa tulevia opiskelujani varten,opiskelut aloitan varmasti ensi vuonna..Onko kukaan tehnyt niin,ettei ole ekana vuonna opiskellut?Auttakaa tietämätöntä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu