Maasta olet sinä tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman...

Anonyymi-ap

....Jeesus Kristus sinun vapahtajasi on sinut viimeisenä päivänä herättävä kuolleista !

Aika omituiset sanat muuten. Miten sitä ketään enää herättää, kun on maassa ehtinyt maatua olemattomiin, eli atomeiksi suorastaan, riippuen kuinka pitään on maassa maatunut.
Aikamoinen taikuri pitää kyllä olla, jos aikoo silmänräpäyksessä loihtia kaikki ammoisina aikoina kuolleet ihmiset esiin olemattomuudesta ja varmaan vielä samanlaisina, koska eihän kukaan voi toisiaan muutoin tuntea ja saada aivoihin sama data kuin eläissään oli.
Tosi sekavaa, kun seurapuheissa ja kuolinilmoituksissa sanotaan, että kuollut meni suoraan taivaaseen. Miten te oikein tämän käsitätte noin niinkun selväpiirteisesti ?
Ajatteletteko näin, että sielu menee heti taivaaseen ja se kaksoisolento ruumis sitten viimeisenä päivänä jollain ihme konstilla kootaan taas ihmisen muotoon, joka saa sitten sen sielun takaisin jossain vaiheessa. Kyllä olen kuullut, ettei tällaisien asioiden kanssa pidä järkeillä, mutta olette varmasti samaa mieltä siitä, että jonkinlainenhan järkevä selityshän tähän täytyy olla olemassa. Raamattu sanoo, ettei kuolleet tiedä mitään ja kuitenkin annatte ymmärtää, että taivaaseen tulee kutsu heti ja pääsee sinne soittamaan harppua ja veisaamaan Karitsan virttä ja katosmaan kasvoista kasvoihin. Ja oliko vielä ylösnousemuksen jälkeen viimeinen tuomiokin, joka ainakin joidenkin selitysten mukaan kestäisi tuhat vuotta. Varmaan kestäisi, koskapa tuomittavia on tuhansia miljoonia. Kirjatkin kuulema aukaistaan ja tuomitaan niiden perusteella, mitä niihin on kirjoitettu. Melkoista mielikuvitusta, että joku työkseen olisi niitä sinne raapustanut halki vuosi miljoonien, koskapa todistettavasti maan päällä on elänyt ihmisiä, ei vaan 6000 vuoden , vaan miljoonien vuosien kuluessa.

Saa sellaisen lapsen omaisen mielikuvan tuosta vainajan siunaus sanoista, että se vainaja siellä arkussa yhä nukkuu ja Jeesus tulee avaamaan arkun ja huutamaan; nouse ylös! Järki käteen nyt. Eihän se nyt ole mitenkään mahdollista jokaista käydä erikseen herättelemässä, kun ensinnäkään siellä haudan pohjalla ei ole mitään eikä ketään herätettävää,e llei sitten päivää ennen Kristuksen toista tuloa ole sinne hautaan laskettu. Mutta itsestänsä ne kuulema sieltä haudoista ja merienkin pohjasta nousevat esiin, jotta ei oloe meilikuvituksella mitään rajoja. Toki sinne raamattuun on kirjoitettu vaikka mitä mielikuvituksempia juttuja ja ne pitäisi sitten uskoa, jos mieli päästä taivaaseen ! Minne taivaaseen ?
Uskovaiset kamppailee kaiken aikaa uskon ja epäuskon välillä ja siitä saa kuulla seura saarnoissakin toistuvasti, jotta uskokaa nekin epäilyksenne anteeksi. Puhujakin epäilee ja pyytää seurakunnalta siunausta. Eipä ihme, että kaikkia epäilyttää, sillä niin mielikuvituksellisia nämä saarnat ovat.

13

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      No jos sanoo että tesla on kusetusta ne sanoo sala liitto teoreetikko mutta saarnailee silti syntejä anteeksi

      • Anonyymi
        UUSI

        ne kieltää totuuden mutta silti herjaa jumalaa


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        ne kieltää totuuden mutta silti herjaa jumalaa

        jopa hampaat irvessä vastustaa totuutta


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        jopa hampaat irvessä vastustaa totuutta

        ja sen jälkeen käsi pystyyn seuroissa


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        ja sen jälkeen käsi pystyyn seuroissa

        ja on tarjoamassa sitä muillekkin


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        ja on tarjoamassa sitä muillekkin

        valehtelija joka valkasee vaatteitaan


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        valehtelija joka valkasee vaatteitaan

        eli käytännössä haukkuu pystyyn mutta sit on tarjoamassa evan keliumia


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        eli käytännössä haukkuu pystyyn mutta sit on tarjoamassa evan keliumia

        jokainen lesta on valehtelija


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        jokainen lesta on valehtelija

        valeilla elävät


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        valeilla elävät

        sen evankeliumin huomaa siitä kun sanoo totuuden niillä menee kuppi nurin se on kuin joku teko syy taistella totuutta vastaan


    • Anonyymi
      UUSI

      haluan tulla maaksi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      61
      6113
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      61
      5542
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      119
      4208
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      54
      3842
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3775
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3199
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      63
      2951
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2826
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      68
      2558
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1940
    Aihe