SUOMENNOSSELVENNYS.

Anonyymi-ap

“Lapsillakin pitää olla päämäärä.
Itse tienattu raha on arvokkaampaa kuin iskältä saatu.”
Ostin lapsille mersut ja tankkaavat minun korteilla.
Ostin myös veneen, että pojilla ei tule riitaa naarmuista.
Tytär ei ole eläissään tehnyt päivääkään ansiotyötä.

“Veroasioista sen verran että meikäläinen makselee ainoastaan yhteisöveroa. Palkkaa en ole saanut vuoden 2009 jälkeen.
Tilille tulevat fyffet kuittaan osakaslainoina tarvittavilta osin ja makselen sitten kun jakselen ne takaisin firmalle.”
Olen kerran ottanut osakaslainaa ja heti maksanut takaisin.

“Ei minulta puutu mitään.
En tarvii helikoptereita enkä huvijahteja, en loistoautoja enkä kattohuoneistoja.
Ihan tavalliset puitteet riittää.”
Asumme Eedenissä jossa kaikki on parasta mitä rahalla saa ja kaikki tekniikka on huippuluokkaa.
Minulla oli avomersu ja nyt huippulaatuinen Raptor.

“Käytän rahaa aika reippaasti kuitenkin vuositasolla.
Lentelen aina busineksessa enkä pihistele missään.
Sellainen satatonnia menee vuodessa.”
Olemme lähes omavaraisia, joten kuukausittaiset kulumme on noin 2.000 euroa.

2

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän nämä osamaksumiljonäärit ymmärrä tuloslaskelman vastaavaa ja vastattavaa puolta tosistaan, pelkkiä numeroita, kukaan ei nosta vuosia osakaslainaa maksele niitä takaisin firmalle kun jakselee, eli menee omat ja vieraat kauniisti sekaisin, ja ulosotto jää nuolemaan näppejään, vai mitä osakaslaina miljonääri.

      • Anonyymi

        Tämän suomennosselventäjän olisi syytä aloittaa vaikkapa yhdyssanoista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3323
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      95
      2993
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2252
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1695
    5. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      20
      1684
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      11
      1630
    7. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1468
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      22
      1458
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1391
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      38
      1364
    Aihe