LENTOMUURAHAISET!!!!!!!

topijuhani

Eilen alkoi tulla keittiön seinien raoista(seinät lastulevyä) lentomuurahaisia, sama juttu oli viime vuonna. Niitä on myrkytetty ja imuroitu. Meillä on myös keittiössä keväästä asti ollut sokerimuurahaisia(toistuu joka vuosi), niitäkin myrkytetty. Myrkytys auttaa hetkeksi ja taas ne tulevat uudestaan. Olen kuullut ja lukenut, että tämä voisi johtua kosteudesta talon rakenteissa.Meillä kävi alueen terveystarkastaja tekemässä kosteusmittauksen viime syksynä, ja silloin löydettiin kosteutta ainoastaan kylpyhuoneesta, joka sitten peruskorjattiin( siellä oli myös ollut ennen remonttia muurahaisia, vaan enää ei ole). Terveystarkastaja ei kyllä ollut sitä mieltä, että muurahaiset olisivat kosteuden merkki. Mitenkä toimia tällaisessa tilanteessa, kun niitä muurahaisia on molempia(lento-ja sokeri) ja niistä on haittaa. Asumme erään pienen kunnan vuokrarivitalossa, joka on rakennettu n. 30 vuotta sitten.

T: topijuhani

19

60002

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tottakai tuoksuni on RAAAAIID

      raidia ostin, sitä nestemäistä ja laittelin ja liruttelin sitä murkkujen kulkureiteille. Ensin vaihtoivat reittiä, mutta tungin sinnekkin. Vielä kerran yrittivät, mutta ei kun uuestaan,pari pulloa meni. Ei oo enää. Empä ossaa sanoo tehooko lentomurkkuihin, ehkä.

    • RakSu

      Eihän se terveystarkastaja käytä kuin pintakosteusmittaria.Sillä ei saa lainkaan selville rakenteiden sisällä olevia kosteuksia, jotka olisi nimenomaan mitattava muurahaisten kyseessä ollessa.Toimiikohan teillä salaojat? Koska tarkastettu viimeksi? Pitäisi tarkastaa ja huoltaa vuoden välein.Muurahaiset eivät viihdy kuivissa rakenteissa.

    • peukku68

      ei ole olemassa lajia jonka nimi on lentomurkku vaan tietyssä vaiheessa murkuilla on siivet ja sitten taas ei..

      hanki sellaisia rasioita joissa myrkkyä sisällä. murkut menee sinne ja vie myrkyt jaloissaan kämpilleen. sitten on olemassa siroitetta jota voi laittaa reitille ja pääset nopsaan eroon. ja jos vielä löydät paikan josta ne ulkoa änkee sisälle niin tuki myrkyllä se puoli jo..

      murkut ja hiiret ovat ikävä kyllä osa elämäämme ja toistuvasti..

      • Lentää

        Myrkyt eivät auta sinun tapauksessa.Koeta löytää mahdollinen pesä tai yritä sulkea kulkureitit sisätiloihin.
        Sinun tapauksessa pesä on luultavammin talon rakenteissa, koska muurahaiset pyrkivät lähtemään pariutumislennolle asunnon sisätiloihin.(isot ovat koiraita, naaraat ovat puolet pienempiä)
        Pesä voi olla lattiarakenteissa tai seinässä, jossa voidaan ylläpitää tarvittavaa KOSTEUTTA.
        Voit huoletta käyttää mitä tahansa myrkkyä niitä vastaan, jolloin viimeistään syksyllä ei muurahaisia enään esiinny, mutta suraavana kesänä sopivan lämpimänä ja kosteana ilmana huomaat taas saman pariutumisrituaalin.


      • topijuhani
        Lentää kirjoitti:

        Myrkyt eivät auta sinun tapauksessa.Koeta löytää mahdollinen pesä tai yritä sulkea kulkureitit sisätiloihin.
        Sinun tapauksessa pesä on luultavammin talon rakenteissa, koska muurahaiset pyrkivät lähtemään pariutumislennolle asunnon sisätiloihin.(isot ovat koiraita, naaraat ovat puolet pienempiä)
        Pesä voi olla lattiarakenteissa tai seinässä, jossa voidaan ylläpitää tarvittavaa KOSTEUTTA.
        Voit huoletta käyttää mitä tahansa myrkkyä niitä vastaan, jolloin viimeistään syksyllä ei muurahaisia enään esiinny, mutta suraavana kesänä sopivan lämpimänä ja kosteana ilmana huomaat taas saman pariutumisrituaalin.

        Kiitos vastauksista, sain joitakin vinkkejä ja niitä alan toteuttaa.


      • varmasti lähtee
        topijuhani kirjoitti:

        Kiitos vastauksista, sain joitakin vinkkejä ja niitä alan toteuttaa.

        asumme 50-luvun talossa, jossa on hiekkaperäinen maa, se vasta kerää muurahaisia! Niitä on yleensä joka paikassa, vaan ei enää. Anoppini neuvoi vanhan kansan konstin joka tepsi!
        Kiehauta kattilallinen vettä ja sekoita sinne vajaa desi merisuolaa, lorottele tällä nesteellä sitten kivijalan ympärystä, koko talon ympäriltä. Nesteen pitää olla suoraan liedeltä, eli tosi kuumaa! Tällä keinolla kyllä lähtee.


    • Pete

      Nyt on kyseenä oikeasti hevosmuurahaiset. Mökillämme on käytetty välipohjassa ja sisäseinien eristeenä osittain tyrox levyjä.
      Neljä vuotta sitten purin yhden väliseinän ja kas kummaa, murkut olivat rakentaneet levyjen sisään itselleen viihtyisän ja lämpimän kodin. (Mökillä on talvella lämpö päällä, noin 10 astetta) Niitä oli todella paljon, satoja. Kosteutta ei näkynyt rakenteissa. Tämän kodin hävityksen jälkeen niitä ei samassa kohdassa ole näkynyt eikä rapinaa kuulunut, kunnes pari päivää sitten kuulimme taas tutun äänen. Ei muuta kun seinää purkamaan. Tällä kertaa ulkolaudoitusta. Taas sama löydös: Paljon paksupeppuisia otuksia, sekä kypsymässä olevia munia. Ääk! Nyt on kaikki siitä kohdasta puhdistettu ja seinä kiinni.Käytimme Malasiini-pitoista myrkkyä surma-aseena, joka näytti myös tehoavan. Kysymys kuuluu: Miten saamme nämä loisijat lopullisesti lähtemään ja millä aineella? Pitääkö ympäröivä maa myrkyttää pysyvästi ja millä, vai riittääkö silloin tällöin tehtävä malasiiniruiskutus?

    • Miiru-Hiiru

      Lentomurkut tulivat yhtäkkiä kuistin eteen samoin tavalliset murkut.
      Tämä oli ensimmäinen kerta kun murkut (lento ja tavalliset)tulivat kiehnaamaan kuistin eteen.
      Murkut(molemmat)kiipesivät seinäämme pitkin ja huusin siskoni katsomaan. Sisko huusi äidille ja äiti haki suolan.Suola ei auttanut.
      Sitten isäpuoleni tuli töistä ja sanoi: eihän niihin mikää suola auta.Ja haki jotain litkua varastosta.
      Siksi kirjoitin tällä lailla.
      Voisitteko vastata pian mikä on hyvää myrkkyä muurahaisille(lento ja tavallisille)
      No ei muuta vastatkaa pian koska muurahaiset leviävät nopeaa!!!

      • kavo

        poltto öljy levitä sitä sokkelin reunoille


      • murkkusota
        kavo kirjoitti:

        poltto öljy levitä sitä sokkelin reunoille

        Takuuvarma keino estää ainakin pienten muurahaisten tulo sisätiloihin esim.
        lattialistojen välistä, kuten meillä on käynyt, on sirotella paksulti HIENOJAKOISTA MERISUOLAA listan ylä alapuolelle. Eikä aikaakaan kun ne viimeisimmätkin jotka
        yrittävät punkea suolassa, tuupertuvat ja uusia yrittäjiä suolareitille ei ole sen jälkeen näkynyt. Ainakin meillä tämä on toiminut loistavasti!


    • savutan ne ulos

      joka vuosi näihin aikoihin nuo tulevat savupiipusta alaspäin sisälle. oliskoha niillä pesä jossain välikatossa josta ne sitten tulevat sisälle päin, enpä tiedä. vedestä ne ainakin tykkää koska eilen oli auton katto ihan mustana niitä ja ruiskutin vedellä ne pois katolta ja siihen ne samantien lensi takasin. muuten meillä ei muurahaisia näy mutta just näitä lentäviä tapauksia tuppaa tulemaan sisälle.

      • lars-peter

        meilläkin on kotona ja mökillä ilmestynyt lentomuurahaisia sisälle parina viimeisenä vuonna ainakin mitä muistan.. tänä vuonna sama juttu taas niitä on ilmestynyt talon sisälle.. muuten ei muurahaisia näy.. mökillä kyllä kauempana rannassa huomasin tänä vuonna että maassa oli muurahaispesä ja sen ympärillä todella paljon lento- ja normaalimuurahaisia, ei siis kusimurkuista kyse! lentomuurahaisista ei sinänsä haittaa hirveästi ole kun ne kuolevat lamppuihin tai johonkin.. niitä saa sitten imuroida parin päivän päästä kun niitä ei enää ilmestu. mitä itse olen tutkinut, niin muurahaiset tulevat takan luukkujen raoista tai muista takan lähettyvillä olevista raoista. jos on takuuvarma keino niiden sisälle pääsyn estämiseksi niin kertokaahan.


      • Murkkupippuri
        lars-peter kirjoitti:

        meilläkin on kotona ja mökillä ilmestynyt lentomuurahaisia sisälle parina viimeisenä vuonna ainakin mitä muistan.. tänä vuonna sama juttu taas niitä on ilmestynyt talon sisälle.. muuten ei muurahaisia näy.. mökillä kyllä kauempana rannassa huomasin tänä vuonna että maassa oli muurahaispesä ja sen ympärillä todella paljon lento- ja normaalimuurahaisia, ei siis kusimurkuista kyse! lentomuurahaisista ei sinänsä haittaa hirveästi ole kun ne kuolevat lamppuihin tai johonkin.. niitä saa sitten imuroida parin päivän päästä kun niitä ei enää ilmestu. mitä itse olen tutkinut, niin muurahaiset tulevat takan luukkujen raoista tai muista takan lähettyvillä olevista raoista. jos on takuuvarma keino niiden sisälle pääsyn estämiseksi niin kertokaahan.

        Valkopippurijauhe on yllättävän tehokas konsti muurahaisten hätäapuhäätöön. Sitä reilusti sille alueelle, mistä muurahaiset näyttävät parveilevan sisälle. Pippuri ei tietystikään poista ongelmaa, mutta antaa aikaa, jotta murkut eivät pääse valtaamaan koko taloa.


    • murkkuvaara!

      meillä oli yhessä vaiheessa lentomuurahaisia sekä tavallisia muurahaisia! niitä on nyt imuroitu ja valkopippuria siroteltiin talon joka nurkkaan ja listojen molemmin puolin. lentomurkut hävis kokonaan, mutta tavallisii murkkuja vielä löytyy, vaikka niitäkin vähemmän. murkut siis tukehtuu valkopippuriin ja sitruunaa ne vihaa. meillä on kotona sitruuna raikastimia joita jokapäivä kaikkiin huoneisiin ruiskutamme. kokoajan huomaa että pikkuhiljaa vähenee. puristamme sitruunaa kaikkiin keittiön kaappeihin aina sillontällön. se tepsii! keittiössä muurahaisia ei ole enää ollenkaan! vaan hämähäkkejä löytyy. aluksi ne tappoi murkkuja mutta ne kyllä levis nopeeta. enää hämähäkit piinaa. meillä on iso omakotitalo ja asun kaksin mieheni kanssa. niissä huoneissa joissa olemme harvemmin, on joka nurkassa seittejä. miten hämppiksistä eroon? myrkkyjä en uskaltaisi käyttää koska meillä on kaksi koiraa. niitä myös murkut pelkää. vaan hämppiksiä pelkääkin toinen koirista, ja toinen taas pyydystää niitä. toinen koirista on husky ja toinen espanjan vesikoira. husky on tosiallerginen. jopa pöly alkaa sitä aivastuttamaan. mikä siihenkään neuvoksi?

      • Hui hui

        Miten iso koira sinulla on, kun murkutkin pelkää sitä?


      • Kesä kaikilla
        Hui hui kirjoitti:

        Miten iso koira sinulla on, kun murkutkin pelkää sitä?

        Laimensin vedellä mäntynesteliuosta sumutinpulloon, ei tarvitse kuin muutaman kerran sumuttaa muurahaisten pesän päälle, tehoaa taatusti. Käsittelyn voi toistaa esim. seuraavana päivänä jos on tarvis. Hävitän muurahaiset vain jos uhkaavat tulla sisälle, muuten annan elää rauhassa. Pihallamme käy myös siilejä jokailtaisella vierailulla joten mitään tehokkaampaa myrkkyä en halua edes ajatella.


    • murkuton

      Minä käytän muurahaisrakeita, murkut kantaa niitä pesään ja kohta on kaikki hävinnyt. On pysynyt loitolla talosta. Jos näkyy yksikin murkku, niin silloin sirottelen rakeita talon ympärille.

      • Murkullinen

        Minä olen käyttänyt noita kaupan eri rakeita, pölytettä, rasioita, mikään ei tepsi. Nyt on firma tulossa laittamaan kunnon syötit taloon ja ulos myrkyt sokkelin ympäristöön, toivon parasta. Tämä vuosi vaikuttaa olevan oikein paha muurahaisvuosi. Kosteutta on niin paljon ollut.


    • mie vaan

      kloriittia ja tai etikkaa saumojen väliin, kloriitti tehokas...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2403
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1814
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      332
      1526
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1524
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1065
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      84
      949
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      795
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      780
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      205
      731
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe