En ihan usko Jenna Vikmanin juttuun, joka on julkaistu Sieviläisessä.
Se on kyllä totta, että pienituloisilla ei tunnu veronkevennykset.
Tutkin oman tilanteen. Saan eläkettä n. 1800 € kuukaudessa. Minun kohdalla veronkevennys on 15 € kuukaudessa.
Eläkkeen lisäksi teen myös osa-aikatyötä. Sen vaikutusta en jaksanut enää laskea.
Kumpikaan ei ole oikeassa. Ei Antti Kangas eikä Jenna Vikman.
Populismi jyllää ja Suomi on elänyt vuodesta 2008 ylivarojen. Joskus tämä lasku on maksettava, mutta vielä karummaksi tilanne on tulossa.
Paras hallitus olisi puolueeton virkamieshallitus. Me olemme Kreikan tiellä. Kreikka on saanut tilanteensa korjattua, mutta saa nähdä milloin Suomi pääsee samaan tilanteeseen.
Jenna Vikmanin laskelmat Sieviläisessä
Anonyymi-ap
5
495
Vastaukset 5
- Anonyymi
Älä viitti puhua pas*aa. Jokainenhan tuon Antin keskivertojutun ymmärtää. Meinaa Antti et säästetään vuodessa satoja jopa tuhansia euroja. Keskiverto kun ei saakkaan vuodessa kuin saman kuin Antti kuukaudessa jos sitäkään. Antilla vaan hölskyy, kun ite tienaa tonneja kuussa ja kulkee veronmaksajien kustannuksella lentäen Kruunupyystä Hesaan edestakaisin vähintäänkin kerran viikossa. Häpeäisi ja menis junalla.
- Anonyymi
Tarvisi kahden ihmisen paikan kokonsa takia.
- Anonyymi
Eikö kirjoittajan puoluekanta jo kerro tarpeeksi..
- Anonyymi
Koulutus vähän enemmän kuin puoluevaihtaja Kankaalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656