Uinuva kylä
Kaukana syvällä Pohjoisen synkissä metsissä sijaitsi kylä, jota ei löytynyt kartoista. Kylän nimi oli Uinuva, eikä se ollut saanut nimeään sattumalta.
Uinuvassa kaikki näytti olevan kuin pysähtynyt: kellot eivät tikittäneet, koirat eivät haukkuneet, ja ihmiset liikkuivat kuin unessa — hitaasti, äänettömästi. Kyläläiset uskoivat, että jokainen yö oli tärkeämpi kuin yksikään päivä. He elivät iltahämärässä ja nukkuivat auringon paistaessa.
Vanhat tarinat kertoivat, että kylää suojeli Unen Emäntä, muinainen henki, joka kietoi kylän pehmeään hiljaisuuden vaippaan. Hänet saattoi nähdä vain silloin, kun ensimmäinen lumi leijaili maahan — valkoisena hahmona, joka käveli joenrantaa pitkin ja kosketti unien lähteitä.
Eräänä syksynä kylään saapui muukalainen. Hän oli nuori kulkuri, nimeltään Elias, etsimässä paikkaa, jossa voisi levätä sielunsa. Hänet otettiin vastaan, mutta häntä varoitettiin: "Älä herätä kylää."
Mutta Elias oli utelias. Miksi kylä ei elänyt päivässä? Miksi kaikkialla leijui hiljaisuus, jota ei voinut selittää? Eräänä aamuna hän nousi auringonnousun aikaan ja löysi metsästä kiven, johon oli kaiverrettu sanat:
"Se, joka rikkoo unen, herättää varjon."
Kun Elias palasi kylään, jokin oli muuttunut. Hiljaisuus oli poissa. Tuuli ulvoi hylättyjen talojen nurkissa, ja varjot liikkuivat itsekseen. Kyläläiset eivät enää hymyilleet — he eivät enää puhuneet.
Unen Emäntä oli poissa.
Ymmärtäen tekonsa seuraamukset Elias päätti lähteä, mutta kun hän yritti poistua kylästä, polut kiersivät takaisin. Aika oli alkanut liikkua, mutta väärinpäin. Kylä ei enää uinunut – se uneksi itseään uudelleen, yhä uudelleen.
Ja niin Elias jäi, ei kyläläisenä, vaan unena. Yhtenä niistä, joita varjot kertovat, kun ensimmäinen lumi taas sataa.....
Kaukana syvällä Pohjoisen synkissä metsissä sijaitsi kylä, jota ei löytynyt kartoista. Kylän nimi oli Uinuva, eikä se ollut saanut nimeään sattumalta.
Uinuvassa kaikki näytti olevan kuin pysähtynyt: kellot eivät tikittäneet, koirat eivät haukkuneet, ja ihmiset liikkuivat kuin unessa — hitaasti, äänettömästi. Kyläläiset uskoivat, että jokainen yö oli tärkeämpi kuin yksikään päivä. He elivät iltahämärässä ja nukkuivat auringon paistaessa.
Vanhat tarinat kertoivat, että kylää suojeli Unen Emäntä, muinainen henki, joka kietoi kylän pehmeään hiljaisuuden vaippaan. Hänet saattoi nähdä vain silloin, kun ensimmäinen lumi leijaili maahan — valkoisena hahmona, joka käveli joenrantaa pitkin ja kosketti unien lähteitä.
Eräänä syksynä kylään saapui muukalainen. Hän oli nuori kulkuri, nimeltään Elias, etsimässä paikkaa, jossa voisi levätä sielunsa. Hänet otettiin vastaan, mutta häntä varoitettiin: "Älä herätä kylää."
Mutta Elias oli utelias. Miksi kylä ei elänyt päivässä? Miksi kaikkialla leijui hiljaisuus, jota ei voinut selittää? Eräänä aamuna hän nousi auringonnousun aikaan ja löysi metsästä kiven, johon oli kaiverrettu sanat:
"Se, joka rikkoo unen, herättää varjon."
Kun Elias palasi kylään, jokin oli muuttunut. Hiljaisuus oli poissa. Tuuli ulvoi hylättyjen talojen nurkissa, ja varjot liikkuivat itsekseen. Kyläläiset eivät enää hymyilleet — he eivät enää puhuneet.
Unen Emäntä oli poissa.
Ymmärtäen tekonsa seuraamukset Elias päätti lähteä, mutta kun hän yritti poistua kylästä, polut kiersivät takaisin. Aika oli alkanut liikkua, mutta väärinpäin. Kylä ei enää uinunut – se uneksi itseään uudelleen, yhä uudelleen.
Ja niin Elias jäi, ei kyläläisenä, vaan unena. Yhtenä niistä, joita varjot kertovat, kun ensimmäinen lumi taas sataa.....
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.