Ukki kalassa

Suuri kala ja vanha soutuvene

Oli kerran hiljainen kesäaamu, kun ukki päätti lähteä yksin järvelle kalastamaan. Aurinko ei ollut vielä noussut kunnolla, ja usva leijui kuin harso veden pinnalla. Ukin vanha soutuvene natisi tuttuun tapaan, mutta se piti pintansa, kuten aina ennenkin.

Ukki oli tuskin saanut ongen veteen, kun koho katosi pinnan alle. "No jopas nyt!" ukki tuhahti ja nykäisi. Mutta siiman päässä ei ollut mikään särki. Ei edes hauki. Vapa taipui kaarelle niin että se natisi, ja vene alkoi kääntyä hitaasti ympäri kuin joku olisi tarttunut siihen alhaalta.

"Se on jättihauki", ukki murahti. Mutta mitä enemmän hän kelasi, sitä syvemmälle kala sukelsi. Lopulta ukki oli polvillaan veneen pohjalla, pitäen kaksin käsin kiinni vavasta, joka oli taipunut melkein solmulle.

Sitten kala teki jotakin, mitä yksikään kala ei ollut tehnyt ennen: se veti veneen mukanaan.

Ukki puristi vavasta, ja vene kiisi veden päällä kuin moottorivene. Lokit kiljuivat, vesilinnut pakenivat ja mökkiläiset tulivat laitureille katsomaan, mitä ihmettä tapahtuu. Ukki ohitti saaria, mökkejä ja yhden uimarin, joka väisti juuri viime hetkellä.

Lopulta vene pysähtyi – keskellä järveä, siellä missä kukaan ei ollut ennen kalastanut. Kala nousi pintaan, ja ukki näki sen kunnolla: valtava hauki, niin suuri, että sen selässä kasvoi sammalta ja yksi pieni koivu. Se katsoi ukkia silmiin, nyökkäsi ja... irrotti itsensä koukusta.

Ukki huokaisi syvään. Hän ei saanut kalaa, mutta sai tarinan, jota kukaan ei uskonut – paitsi ehkä naapurin Reino, joka väitti nähneensä vilauksen kalan peräevästä omasta laituristaan.

Siitä lähtien paikka, johon kala vei ukin, on tunnettu nimellä Hauenkolo. Ja ukin vapa? Se on vieläkin mökin seinällä – käyränä kuin kysymysmerkki.