Tuukkasen Pekkaa haetaan taas

Anonyymi-ap

Tapauksesta on kulunut aikaa 21 vuotta. Silti siitä tulee poliisille vihjeitä edelleen joka vuosi, yhdestä kahteen kappaletta, arvioi tutkinnanjohtaja Jussi Luoto.

Viime toukokuussa tehtyihin maastoetsintöihin osallistui poliisin lisäksi myös koiria. Maastoetsintöihin ei liittynyt yleisövihjettä, vaan kyse oli poliisin omista tutkinnoista.

– Etsinnöistä oli päätetty jo kuukausia aikaisemmin. Ne haluttiin sijoittaa ajallisesti keväälle, kun lumetkin ovat sulaneet.

Etsinnät kuitenkin päättyivät jälleen tuloksettomina. Edellisistä maastoetsinnöistä on aikaa jo useita vuosia.

Mikä on tutkinnan seuraava askel, aiotaanko esimerkiksi kuulla Tuukkasen lähipiiriin mahdollisesti kuuluneita henkilöitä?

– Mahdollisesti kesän aikana tullaan kuulemaan vielä henkilöitä todistajan roolissa, tutkinnanjohtaja Luoto avaa.

5

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisivat uskoneet Ressun ennustuksia ja selnänäköisyyttä, niin tapaus olisi selvinnyt jo "alkumetreillä":
      Penningintien varressa sijainneen Koivusen talon pihassa poltetun auton mukana lienee palanut vaatteet ym todistusaineisto, ja "alaston" ruumis on upotettu lähivesiin (mahdollisuuksia on kymmeniä; mm Kuuslampi, Piilampi, Penninkijoki).
      Vesieliöstö; petokalat, kasvillisuus, pohjamuta ym luonto hoitaa ihmiskehon jäljettömiin parissa kuukaudessa. Löydetty Fiskarsin pitkävartinen lapio, ja Kellokosken parkkialueella poltettu auto olivat vain hämäystä... MOT

    • Anonyymi

      Perhon oma Aino Kassinen kyllä ennustaa takakäteen kaikki kuten Lordin voiton Euroviisuissa. MOT.

      • Anonyymi

        Ei ole "takaviisautta". Ressu kirjoitti tapauksesta useita juttuja jo 20 vuotta sitten. Koivusen talon, ja pihalla olleen auton polttamisesta, laukausten äänistä keskellä yötä ym.
        Reijo kirjoitti myös tapauksesta Kivikankaalla. Valtatie 13 varrella olevan levähdysalueen poltetusta autosta, josta ei ole mainittu sanaakaan. Tämäkin liittynee tapahtumien kulkuun. Ennustihan Ressu mm Kaustisella tapetun nuorukaisen kuolinpaikan; veteen, tai metsälampeen, rimpisuohon upotetusta ruumiista. Ja sieltähän se löytyi. "Räyringin rämeiköstä"...


    • Anonyymi

      Perhossa on runsaasti selvinnäkijöitä ja ennustajia. Nämä takanäkijät asuvat yleensä kunnan ulkopuolella ja esiintyvät nimettöminä kuten tämäkin tällä sivustolla usein kirjoitteleva.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo juttu jääikuseksi arvoitukseksi elleivät tekijät itse tunnusta.
      Resurssien haaskausta uhrata aikaa jutulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      79
      7665
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      74
      7484
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      166
      6059
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      55
      4966
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4159
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3890
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      3582
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3517
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      98
      2913
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      209
      2562
    Aihe