Pienessä kylässä, vanhan metsän laidalla, eli poika nimeltä Aapo. Hänellä ei ollut paljoa – kuluneet kengät, reikäinen takki ja pieni mökki, jossa hän asui äitinsä kanssa. Talvet olivat kylmiä, ja usein heidän mökissään ei ollut lämmintä, saati ruokaa.
Eräänä pakkaspäivänä Aapo heräsi vatsansa murinaan. Äiti ei ollut vielä palannut kaupungista, jossa hän yritti myydä käsintehtyjä huiveja. Aapo päätti lähteä kylään, josko joku tarvitsisi apua – halkojen hakkaamista, vettä kaivosta, mitä tahansa.
Hän kiersi talolta talolle. Useimmat sulkivat oven nopeasti tai sanoivat, ettei ollut tarvetta. Mutta vanha rouva Leena, joka asui yksin punaisessa talossaan, katsoi häntä pitkään ja sanoi:
"Sinulla on kylmä. Tuo minulle puita liiteristä, niin saat jotain lämmintä."
Aapo teki työtä hartiavoimin. Sormet jäässä, mutta sydän toivossa. Kun hän oli saanut puut sisään, Leena johdatti hänet keittiöön. Pöydällä höyrysi juuri paistettu ruisleipä ja pieni kulho keittoa.
Hän ojensi Aapolle leivän. "Et voi auttaa kaikkia, mutta jokainen voi auttaa jotakuta."
Aapo ei unohtanut sitä päivää koskaan. Ei leivän tuoksua, ei keiton lämpöä, ei sanoja. Siitä lähtien hän auttoi toisia, aina kun voi. Ei koska hänellä oli varaa – vaan koska tiesi, miltä tuntuu, kun ei ole.
Eräänä pakkaspäivänä Aapo heräsi vatsansa murinaan. Äiti ei ollut vielä palannut kaupungista, jossa hän yritti myydä käsintehtyjä huiveja. Aapo päätti lähteä kylään, josko joku tarvitsisi apua – halkojen hakkaamista, vettä kaivosta, mitä tahansa.
Hän kiersi talolta talolle. Useimmat sulkivat oven nopeasti tai sanoivat, ettei ollut tarvetta. Mutta vanha rouva Leena, joka asui yksin punaisessa talossaan, katsoi häntä pitkään ja sanoi:
"Sinulla on kylmä. Tuo minulle puita liiteristä, niin saat jotain lämmintä."
Aapo teki työtä hartiavoimin. Sormet jäässä, mutta sydän toivossa. Kun hän oli saanut puut sisään, Leena johdatti hänet keittiöön. Pöydällä höyrysi juuri paistettu ruisleipä ja pieni kulho keittoa.
Hän ojensi Aapolle leivän. "Et voi auttaa kaikkia, mutta jokainen voi auttaa jotakuta."
Aapo ei unohtanut sitä päivää koskaan. Ei leivän tuoksua, ei keiton lämpöä, ei sanoja. Siitä lähtien hän auttoi toisia, aina kun voi. Ei koska hänellä oli varaa – vaan koska tiesi, miltä tuntuu, kun ei ole.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aapo arvasi heti mitä leskirouvalla oli mielessä ja kaivoi suonikkaan..
Aapo piti kirjaa panoistaan ja jo vuoden kulttua oli vihkoon räknättu luku 314 kertaa .
Leena rakasti olla pantavana sekä nuoltavana ja Aapohan teki niin . Muutoinkin Aapo autteli leenaa kaikissa töissä . Kun lopulta asia paljastui Aapon äidille niin hän sätti Aapoa : Mitä sinä näet siinä vanhassa akassa..hommaa nuorempi ja ikäisesi..koko kylä puhuu kun lamppaat naimassa sitä vanhaa akkaa !
Aapo ei hellittänyt vaan jopa kihlasi leenan, koska hän niin auliisti suostui joka kerta seksiin.