Kain ja Aabel olivat ensimmäiset maailmaan syntyneet ihmiset, Aadamin ja Eevan jälkeläiset. Mutta Kain tappoi Aabelin. – Ja Raamattu kertoo, miten Kain sittemmin löysi itselleen vaimon vieraalta maalta. Miten tämä selittyy?
Kysymys asetetaan useinkin tarkoitushakuisesti väärin esimerkiksi idän uskontojen harrastajien piirissä, jotta saataisiin Raamatun sana näyttämään virheelliseltä. Ivaten kysytään: ”Mistä Kain sai vaimon, kun muita ihmisiä ei ollut?”
Mutta Raamattu EI SANO, etteikö silloin olisi ollut muita ihmisiä! Adamille ja Eevalle syntyi nimittäin paljon poikia ja tyttäriä, mm. Seet. 1 Moos. 4:25. ”Aadam eli Seetin syntymän jälkeen 800 vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.” 1 Moos.5:4. Ensimmäisen ihmisparin jälkeläiset hajaantuivat ”vieraalle maalle”, myös veljensä murhannut Kain. Aikanaan Kain otti siis sisartensa tai jopa sisarustensa jälkeläisen vaimokseen. 1 Moos. 4:17. Asiassa ei siis ole vähääkään ristiriitaa.
Tosin Raamattu ei aseta tapahtumia kronologiseen järjestykseen, vaan esitetyt tapahtumat saavat täydennystä seuraavilla sivuilla. Esimerkkinä luomiskertomus (1 Moos. 1), joka saa täydennystä 2. luvussa.
On huomioitava, että Adamin elinaika oli 930 vuotta, ja hänen elinaikanaan ihmiskunta lisääntyi satoihin tuhansiin, jotka hajaantuivat tahoilleen. Siellä he tapasivat toisiaan, menivät liittoon ja synnyttivät lapsia.
Myös Seet, Aadamin ja Evan kolmas poika (1 Moos.5:3) , otti vaimon isänsä Adamin tyttäristä, tai tyttären tyttäristä.
Näin ihmiskunta alkoi lisääntyä Jumalan luoman yhden ihmisparin kautta. Tämä on järkeenkäypää ja loogista. Vasta Mooseksen aikana lähisukulaisten liitot kiellettiin. 3 Moos. 18.
PS. Adamin aikaisen luonnon vesi, ilma ja ravinto olivat 100% puhdasta. Sen ansiosta ihmisten elinikä oli lähes tuhat vuotta. Mm. maailman vanhin ihminen, Metusalah, eli 969 vuotiaaksi. 1 Moos. 5.27.
Mistä Kain sai vaimonsa?
7
510
Vastaukset
- Anonyymi
Jumala rakastaa Sinua!
Jeesus kuoli sijaisuhrina ja kärsi ristinkuoleman Sinun syntiesi tähden. Hän otti päällensä Sinulle kuuluvan rangaistuksen.
Kolmantena päivänä Jeesus nousi ylös kuolleista. Hän meni Taivaaseen, josta tulee pian takaisin. Hän sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh. 14:6.
Jeesus on ainoa Pelastaja! Uskonnot eivät voi Sinua pelastaa!
Selitys mistä Kain sai vaimonsa on totinen ja oikea.- Anonyymi
”Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa.” 2 Tim. 3:16.
- Anonyymi
Kakase ulos sitten vaan.
- Anonyymi
Eli sukurutsaa harjoittivat.
No silviisii niin.- Anonyymi
Aatami ja Eeva on satu.
Ihminen on evoluution tulos. Ihmiskunnan synty löytyy sieltä tekstistä aiemmin. Luomiskertomus ei sisällä sukurutsaa, vaan se kuvaa evoluutiota ja elämän kehitystä maapallolla.
Ihminen kehittyy samana "päivänä" kuin muutkin nisäkkäät, "perjantaina" kaikista viimeisimpänä.
Sitten on lepopäivä sapatti.
Aatamin ja Eevan tarina alkaa sapatin jälkeen.
- Anonyymi
Kerrankin rauhallinen ja asiallinen artikkeli. Tätä lisää.
- Anonyymi
Niin, eihän, tässä ole mitään outoa, uskotaan sitten lähes tuhat vuotta eläneisiin ihmisiin (puhuvien käärmeiden ja Nooan arkin lisäksi yms.) niin kaikki on kunnossa! Kyllä se Raamattu on ihmeellinen!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610