Miten porukka tulee toimeen luulotautisuuden kanssa? Mulla ollut n. 1,5v ja tuntuu että ihan mahdoton taakka. Olen tosiaan ollut perusterve koko elämäni (toivottavasti edelleen) ja kun armeijan 2/23 saapumiserässä aloitin, puhkesi meikein samantien järkyttävän vahva luulotautisuus.
Uskon että syy jakautun siivilielämän ja palveluselämän kanssa, sillon kuin armeijaan meni, olin alkanut olemaan jo sen verran henkisesti aikuinen, että alkoi vähän ymmärtämään asioita, ja se todellisuus iskee varmasti lähes tulkoon kaikilla parikympin tienoilla, että ei ainoastaan vanhat ihmiset sairastu ja kuole. Samaan aikaan, kun rupeaa pallottelemaan tuon kaltaisilla ajatuksilla, yli 1000 varusmiehen bakteerikannat sekottuvat, hengität jatkuvasti hometta huonoissa kasarmi olosuhteissa ja pusket itseäsi äärirajoille niin henkisesti kuin fyysisesti, on varmasti monella sellainen paikka, kun psyyke alkaa pettämään.
Tästä lähti sitten tähän päivään asti jatkunut kierre, mitä tuntuu ettei kertakaikkiaan pysty rikkomaan. Tuntuu että joka viikko on eri oireita ja uusia pelkoja, kaikki kuitenkin pohjautuu syöpään, tai pian alkavaan painajaismaiseen ja lopulta kuollettavaan sairaskohtaukseen. Esimerkiksi toisena viikkona voi tuntua, että aivoinfrakti tulee milloin vain, seuraa jokaista raajaa kehossa, omaa puhumista, kävelemistä, ajattelua, ihan kaikkea ja hetikun huomaa jonkin asian, joka poikkeaa ”normaalista” enteilee se alkavaa kohtausta, sen jälkeen ollaan täydellisen hermoromahduksen partaalla muutama tunti, joka huipentuu paniikkikohtaukseen tai hyvissä tapauksissa menee ohi. Tuollainen ”normaalista” poikkeava saatta olla jotain niinkin normaalia, kun että sanat menee sekaisin, ottaa harha-askeleen, pieni jomotus päässä, jne. Sen jälkeen omassa mielessä oireesta tehdään niin sietämätön, että ei voi enään kuin odottaa pahinta. Seuraavana viikkona taas on vatsa kipeä ja tämä luonnollisesti tarkoittaa että aortta on puhkeamassa tai vatsasyöpä alkaa näyttämään ensioireita. Yhtenä viikkona taas tuntuu että on jatkuvasti rytmihäiriötä, ja pian pamahtaa sydän ulos rinnasta, tai valtimo tukkiutuu lopullisesti.
Siinä mielessä on kuitenkin hyvä, että oireet vaihtelevat, koska se käytännössä kertoo, että hyvin isolla todennäköisyydellä on luulotautinen, toisaalta taas joka viikko tuntuisi että pitäisi mennä eri testeihin, mitä ei 21-vuotiaan lompakko yksityisellä kestä, ja julkiselta puolelta et luonnollisesti apua saa. Armeijan aikana kävin sydämen tutkimassa, ultraäänitutkimus, useat EKG, useat verikokeet jne, sen suhteen pitäisi kaikki olla kunnossa. Kahdesti käynyt yksityisellä päänsäryistä, lääkäri sanoi että ei mitään syytä huoleen, todennäköisesti niskaperäistä. Kahdesti käynyt työterveydessä puhumassa vatsan kipuilusta, verikokeet ja lääkärin arvio, sanoi että voisiko olla lonkankoukistaja? Fysioterapiaan lähete. Pointtina se, että vaikka olen apua saanut, toki en ihan niin paljoa kun itse kaipaisi, mutta joka tapauksessa, niin pääseekö näistä oireista ikinä eroon? Sydämelle ei juurikaan enään tutkimuksia voisi tehdä mitkä kertoisi mitä ei jo tiedetä, ja silti sen terveys on useasti mielenpäällä. Olen kaavaillut, että alkaisin käymään kerran vuoteen laajamittaisessa terveystutkimuksessa, niin pitkään kun tälle on tarvetta, ja jos ei tunnu rauhottuvan, niin sitten kuvaamassa ja tekemässä kaikki mahdolliset tutkimukset kaikkiin paikkoihin, missä oireilua on ilmennyt. Tottakai jos jotain oikeasti vakavaa ilmenee, niin haen apua heti, mutta tuntuu että sillekkin kokoajan nousee kynnys, kaikista tutkimuksista lähtenyt terveen papereilla, ja pelottaa että jos en nyt käy tutkimassa, seuraavalla kerralla on liian myöhäistä…
Haluaisin vertaistukea, miten olette selättäneet tai tehneet taudista siedettävän? tiedän, että täällä on varmasti monia, jotka pystyy samaistua minun tunteeseen, ja kaipaavat apua yhtälailla. Tottakai saa myös kommentoida ja kertoa omasta kokemuksesta, vaikkei olekkaan ratkaisua keksinyt. Hyvässä tapauksessa tämä ottaa tuulta alleen, ja saadaan hyvät keskutelut kommentti kenttään, vielä seuraavillekkin sukupolville luettavaksi. Ehkä tänne ei kommentoi kukaan, mutta kommenttikenttä on auki juttelua varten!
Uskon että syy jakautun siivilielämän ja palveluselämän kanssa, sillon kuin armeijaan meni, olin alkanut olemaan jo sen verran henkisesti aikuinen, että alkoi vähän ymmärtämään asioita, ja se todellisuus iskee varmasti lähes tulkoon kaikilla parikympin tienoilla, että ei ainoastaan vanhat ihmiset sairastu ja kuole. Samaan aikaan, kun rupeaa pallottelemaan tuon kaltaisilla ajatuksilla, yli 1000 varusmiehen bakteerikannat sekottuvat, hengität jatkuvasti hometta huonoissa kasarmi olosuhteissa ja pusket itseäsi äärirajoille niin henkisesti kuin fyysisesti, on varmasti monella sellainen paikka, kun psyyke alkaa pettämään.
Tästä lähti sitten tähän päivään asti jatkunut kierre, mitä tuntuu ettei kertakaikkiaan pysty rikkomaan. Tuntuu että joka viikko on eri oireita ja uusia pelkoja, kaikki kuitenkin pohjautuu syöpään, tai pian alkavaan painajaismaiseen ja lopulta kuollettavaan sairaskohtaukseen. Esimerkiksi toisena viikkona voi tuntua, että aivoinfrakti tulee milloin vain, seuraa jokaista raajaa kehossa, omaa puhumista, kävelemistä, ajattelua, ihan kaikkea ja hetikun huomaa jonkin asian, joka poikkeaa ”normaalista” enteilee se alkavaa kohtausta, sen jälkeen ollaan täydellisen hermoromahduksen partaalla muutama tunti, joka huipentuu paniikkikohtaukseen tai hyvissä tapauksissa menee ohi. Tuollainen ”normaalista” poikkeava saatta olla jotain niinkin normaalia, kun että sanat menee sekaisin, ottaa harha-askeleen, pieni jomotus päässä, jne. Sen jälkeen omassa mielessä oireesta tehdään niin sietämätön, että ei voi enään kuin odottaa pahinta. Seuraavana viikkona taas on vatsa kipeä ja tämä luonnollisesti tarkoittaa että aortta on puhkeamassa tai vatsasyöpä alkaa näyttämään ensioireita. Yhtenä viikkona taas tuntuu että on jatkuvasti rytmihäiriötä, ja pian pamahtaa sydän ulos rinnasta, tai valtimo tukkiutuu lopullisesti.
Siinä mielessä on kuitenkin hyvä, että oireet vaihtelevat, koska se käytännössä kertoo, että hyvin isolla todennäköisyydellä on luulotautinen, toisaalta taas joka viikko tuntuisi että pitäisi mennä eri testeihin, mitä ei 21-vuotiaan lompakko yksityisellä kestä, ja julkiselta puolelta et luonnollisesti apua saa. Armeijan aikana kävin sydämen tutkimassa, ultraäänitutkimus, useat EKG, useat verikokeet jne, sen suhteen pitäisi kaikki olla kunnossa. Kahdesti käynyt yksityisellä päänsäryistä, lääkäri sanoi että ei mitään syytä huoleen, todennäköisesti niskaperäistä. Kahdesti käynyt työterveydessä puhumassa vatsan kipuilusta, verikokeet ja lääkärin arvio, sanoi että voisiko olla lonkankoukistaja? Fysioterapiaan lähete. Pointtina se, että vaikka olen apua saanut, toki en ihan niin paljoa kun itse kaipaisi, mutta joka tapauksessa, niin pääseekö näistä oireista ikinä eroon? Sydämelle ei juurikaan enään tutkimuksia voisi tehdä mitkä kertoisi mitä ei jo tiedetä, ja silti sen terveys on useasti mielenpäällä. Olen kaavaillut, että alkaisin käymään kerran vuoteen laajamittaisessa terveystutkimuksessa, niin pitkään kun tälle on tarvetta, ja jos ei tunnu rauhottuvan, niin sitten kuvaamassa ja tekemässä kaikki mahdolliset tutkimukset kaikkiin paikkoihin, missä oireilua on ilmennyt. Tottakai jos jotain oikeasti vakavaa ilmenee, niin haen apua heti, mutta tuntuu että sillekkin kokoajan nousee kynnys, kaikista tutkimuksista lähtenyt terveen papereilla, ja pelottaa että jos en nyt käy tutkimassa, seuraavalla kerralla on liian myöhäistä…
Haluaisin vertaistukea, miten olette selättäneet tai tehneet taudista siedettävän? tiedän, että täällä on varmasti monia, jotka pystyy samaistua minun tunteeseen, ja kaipaavat apua yhtälailla. Tottakai saa myös kommentoida ja kertoa omasta kokemuksesta, vaikkei olekkaan ratkaisua keksinyt. Hyvässä tapauksessa tämä ottaa tuulta alleen, ja saadaan hyvät keskutelut kommentti kenttään, vielä seuraavillekkin sukupolville luettavaksi. Ehkä tänne ei kommentoi kukaan, mutta kommenttikenttä on auki juttelua varten!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.