Arkkinarsistin parantuminen?

Anonyymi-ap

Eräs tuttavani antoi minulle diagnoosinsa minusta: olen narsisti. Annoin palaa ja heitin peliin oman analyysini hänestä. Nollakeskustelun päälle blokkaus ja radiohiljaisuus... done!
Aloin miettimään mitä olin tehnyt väärin. Muut ihmiset eivät ole asiasta huomauttaneet. Ovatko he niin sinisilmäisiä, että häikäilemätön narsismini ei tosiaan ole paljastunut?
Huomauttaja pyrkii välttämään kohtaamistani tosielämässä. Tämä on hyvä asia siinä mielessä, että vältynpähän uusilta syytöksiltä.
Muut ovat sanoneet hänen muuttuneen viimevuosina. Omastakin mielestäni hän oli muuttunut jotenkin ynseämmäksi muita ihmisiä kohtaan jo ennen tätä järkyttävää diagnoosiani. Selvisipä myöhemmin, että tämä on luonnollisesti minun aiheuttamaa, koska minullahan on narsistin taidot käytössä ja olen kääntänyt muut häntä vastaan - hän voi siis vapaasti olla töykeä muita kohtaan. (Loogisesti siis tällä kirjoituksellani käännän koko S24-kansan häntä vastaan. Miksei koko maailmankin! Simsalabim!)
Olen itsekin päättänyt vältellä kontaktia häneen ja oloni on parantunut. Enää en juuri käytä energiaani asian mietiskelyyn. Tämän kirjoittaminenkin tuli mieleeni luettuani IS:stä jälleen kerran niin happaman artikkelin narsisteista.
Sanovat, että narsisti häviää, kun hänet paljastetaan. Olen samaa mieltä ja kiitollinen saamastani helpotuksesta.
Narsistivaino on omalta osaltani nyt loppunut. Inkvisitiota ei ole enää odotettavissa, vaikka siitä espanjalaisesta ei koskaan tiedä.
Saan keitellä liemiäni taas rauhassa. Kukaan ei syytä mistään, vaikka laittaisin sisiliskonkieltä tuplana keittooni ja höystäisin sen kielonmarjoilla.

Onko vastaavia kokemuksia?
Oletko saanut osaksesi syytöksiä?
Miten hanskasit tilanteen?
Kenties voodoolla?
Kävitkö jo rovion lämmössä, mutta lensitkin luudalla karkuun?

Estradi on teidän, arvon narsistit!

15

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nykyään kuka hyvänsä voi saada narsistin leiman. Nimitys on niin yleinen. Ei siihen paljoa tarvita.

    • Anonyymi

      Narsistimaista käytöstä on monilla, ja jos jostain ei tykkää, moni idiootti heittää ilmoille narsistileiman, välillä jopa kateudesta. Aika harva oikeasti on narsisti, se kun on persoonallisuushäiriö, jota on vain noin 1% ihmisistä, mutta sen piirteitä voi monella olla etenkin näinä someaikoina ja sen innoittamina käyttäytymismalleina. Se toinen henkilö on ehkä liikaa lukenut Iltalehden jokaviikkoisia "näin tunnistat narsistin", "narsistin tuhat ilmettä", "onko läheisesi narsisti" artikkeleita, joita taitaa joka viikko tuo laatulehti tuppailla ilmoille, jotta saisi enemmän lukijoita.

    • Anonyymi

      En ole psykologi, mutta...
      Carl Jungin mukaan narsisteja vihollisena pitävä ihminen saattaa oikeastaan olla itsekin avun tarpeessa.
      Narsisti on sisältä tyhjä ihminen, mutta hän kompensoi tyhjyyttään ulkoisella olemuksellaan ja tarpeillaan. Tämä tekee hänestä kuin keisarin, joka itseriittoisella käytöksellään alkaa ärsyttämään joitakin ihmisiä.
      Narsisteja vihaava ihminen voi nimittäin nähdä narsistissa oman sisimpänsä puutteita. Ehkä hänkin haluaisi huomiota, jota tuo yksi kerää kaikilta. Ehkä hänkin haluaisi vapauksia tai etuoikeuksia, joita narsisti hankkii kuin sormia napsauttamalla... "Miksi tuo yksi saa kaiken ja minä en mitään?" Jos joku ajattelee näin, se voi olla merkki rikkinäisyydestä sisimmässä. Sen selvittäminen olisi aiheellista ja ammattiauttaja voisi ehkä auttaa. Omien varjojen kohtaaminen on ihan terve idea nykytietämyksen mukaan.
      Muista, että joidenkin mielestä narsisti on vain kissan kaltainen olento... viihdyttävä, hassu ja hullunkurinenkin. Aivan kaikki eivät koskaan vihaa narsisteja. Katso vaikka presidentti Trumpia.
      Lähestulkoon kaikilla meillä on joku ongelma sisimpämme kanssa. Meidän ei tulisi hypätä johtopäätöksiin liian nopeasti.

    • Anonyymi

      Kun aikoinaan jouduin narsistin kanssa tekemisiin, enkä ensin tiennyt mistä on kyse, tajusin jossakin vaiheessa ottaa askeleen taakse päin katsoakseni vähän kauempaa.

      Eihän narsisti ollut ensimmäinen eikä viimeinen tuttavuus elämässäni, ei edes hankalien ihmisten suhteen, vertailupohjaa löytyi kyllä. Juuri vertailu auttoi näkemään narsistin omituisuudet ja lopulta myös olemaan syyllistymättä kun narsisti yritti syyllistää.

      Vertailemalla esim. toisen tuttavan käytöstä tilanteessa, jossa läheinen vakavasti sairas, narsistin itsekeskeisyys ja empatian puute oli silmiinpistävää. Vähän kauempaa katsoen narsistin paskapuheiden aiheuttama häiriö vaimeni ja teot sekä konteksi erottui paremmin. Valehtelu, itsenä ylentäminen muita alentamalla, hyväksikäyttö, varastelu, lasten tarpeiden laiminlyönti, ylivertaisuusharhat yms. näkyivät yhä selvemmin.

      Kun lopulta tarjosin narsistille hänen omaa lääkettään eli alentamista, narsisti draamaili ja syyllisti odottaen matelua hänen edessään. Tiesin, että "huono käytökseni" ei ollut minulle normaalia käytöstä vaan vuosien turhautumisen ja ärtymyksen purkaus, joka osoittautui lopulta erittäin oikeaksi ratkaisuksi. Syyllisyyden tunteet oli helppo ohittaa, enhän kohtele muita samoin.

      Näin myös minä sain narsistin pysymään etäällä useamman vuoden ajan ja se oli iso helpotus. Olin kurkkuani myöden täynnä tuota iilimatoa joka vain tarrasi tiukemmin kiinni kun sitä yritti kevyesti ravistaa irti. Veetuilu, itsekehu, valehtelu, draamailu, kateus, huomionhaku jne. vain paheni vuosi vuodelta. Tarvittiin kunnolla liekkiä perään että irrotti.

      Vuosia välteltyään hän on yrittänyt uida takaisin vaikutuspiiriin yhteisten tuttujen kautta, mutta silloin pitää muistaa taas käyttäytyä vähän huonosti ja osoittaa narsistille paikkansa.

      • Anonyymi

        Olisi kiva saada kuulla narsistilta itseltään kuvaus tuosta tilanteestasi ja verrata niitä. Taitaa olla aika mahdoton yhtälö.

    • Anonyymi

      No ei khyl parannu

    • Anonyymi

      Kaikki ihmiset ovat narsisteja, narsismin vaikeusaste vain vaihtelee. Janan toisessa päässä on empaattinen, lievä narsisti ja toisessa ääripäässä sarjamurhaajapsykopaatti.

      • Anonyymi

        Empaattina sanoisin, että empaatin ongelma ei ole narsimi vaan terveen itsekkyyden puute. Me empaatikot ollaan niitä ketkä säälitään narsisteja ja ajatellaan, että me voidaan heidät pelastaa tai, että meidän heitä kohtaan tuntema sääli, empatia parantava läsnäolo saa narsitin tokenemaan ja oikenemaan, mutta eihän se niin mene. Minä ainakin empaatikkona kärsin omalla tavallani välillä narsistisessa yhteiskunassa. Siinä missä narsisti on tyhjä, minä taas olen täynnä empatiaa ja se empatian kuppi välillä tulvii oikein yli niin, että saatan illalla itkeä sen kärsivän ihmisen kohtaloa ja elämää. Kun empaatikolle tulee ikää lisää hän ymmärtää, ettei hän voi ketään pelastaa, ehkä joskus jotakin saattaa pystyä vähän auttamaan, mutta joskus se ketä kohtaan tuntee empatiaa haluaakin pahaa ja se on se minkä todellisuuden empaatikkokin joutuu lopulta myöntämään ja kohtamaan. Empaatikolle voi olla myös vaikeaa hyväksyä, sitä miten hyvissä asemissa ja miten hyvin narsistisilla ihmisillä yhteiskunnassa menee. Mitä katalampaa sitä paremmin näyttää menevän. Empaatikko siinä kyllä saa sen palvelijan osan, koska ei pysty samalla tavalla olemaan itsekäs tyyliin mulle vaan kaikki tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen sivusta seurannut tuollaista kuviota taloyhtiön seinien sisäpuolella jossa taloon muuttanut nainen joutui narsistinaisen loukkuun. Nyt kun tämä epäterve suhde on päättynyt, kyseinen nainen kertonut miten hän alussa luuli että pystyy auttamaan muuttamaan naisen käytöstä, joka esimerkiksi kävi seitsemän kertaa päivässä ovikelloa soittamassa ja jolla pahimmanlaatuinen alkoholiongelma. Manipulointi, valehtelu, hyväksikäyttö on sanoja joita nainen käyttänyt pohtiessaan tuota suhdetta ja että on nyt ikionnellinen kun viimein pääsi eroon osakkeenomistajakollegastaan, molemmat naiset asuu edelleen taloyhtiössä.

        …taikka asuu kuka asuu, narsistinaista enää harvoin näkee kun joku piirityksessä oleva mies hänellä sadan kilometrin päässä, käy vaan silloin tällöin kotonaan kääntymässä. Kenelläkään ikävä naista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen sivusta seurannut tuollaista kuviota taloyhtiön seinien sisäpuolella jossa taloon muuttanut nainen joutui narsistinaisen loukkuun. Nyt kun tämä epäterve suhde on päättynyt, kyseinen nainen kertonut miten hän alussa luuli että pystyy auttamaan muuttamaan naisen käytöstä, joka esimerkiksi kävi seitsemän kertaa päivässä ovikelloa soittamassa ja jolla pahimmanlaatuinen alkoholiongelma. Manipulointi, valehtelu, hyväksikäyttö on sanoja joita nainen käyttänyt pohtiessaan tuota suhdetta ja että on nyt ikionnellinen kun viimein pääsi eroon osakkeenomistajakollegastaan, molemmat naiset asuu edelleen taloyhtiössä.

        Tämä nainen kertonut nyt sitten minulle kaiken mitä narsistinainen kertonut seitsemän vuoden ajan luulosairaasta alkoholisti miesnaapuristaan, joka ei suostunut olemaan naisen hovipoika taloyhtiössä 😂

    • Anonyymi

      Oikeat narsistit eivät kuulemma edes villasukkia parsi. En miekää osaa, mutta harsin sukanreiät karhurihmalla kii ja taas ne saappaissa menee ehkä viikon tai parikin.

      • Anonyymi

        Vaan villasukkia oikeat narsistit kutoo, taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana niitä aina taloon muuttaneille lahjoitti, että niin kuin sitten oltais jossain kiitollisuudenvelassa häneen päin.

    • Anonyymi

      Kyllä narsisti narsistin tuntee.

    • Anonyymi

      Narsistin kuulemma tunnistaa siitä, että he flippaavat heti jos heitä kritisoidaan... ehkä parempi jos pärjää sillä että saa blokattua heidät elämästään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      415
      3326
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      102
      2488
    3. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      102
      2475
    4. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2359
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      28
      2084
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      192
      1564
    7. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      12
      1382
    8. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      203
      1194
    9. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1162
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      93
      1081
    Aihe