Hain palkkoja kesätöistä.

Anonyymi-ap

Olin nuorena tyttönä lukion jälkeen kesätöissä yhdellä maatilalla poimijana, kun tämä oli meidän lähellä. Vanhemmat minut hieman sinne pakotti, ettei kesä mene ihan kokonaan kotipihalla aurinkoa ottaessa bikineissä.
Eikä siinä mitään, lyhyt matka käydä poimimassa niitä herneenpalkoja torimyyntiin. Tuttu isäntä, poikamies sillä kertaa, ei seurustellut kenenkään kanssa ja minua 16 vuotta vanhempi. Selkeä homma poimia tietty määrä niitä herneitä ja sitten pääsi kotiin. Isäntä oli ihan mukava ja tietty tuttu, kun lähellä asui. Palkka oli sovittu reilusti poimittujen kilojen mukaan ja vielä takuu pohjapalkka, ei huono. Oli meitä muitakin tyttöjä siellä poimimassa, jokunen ulkomailtakin, asuivat siellä tilalla.

Muutama viikko niitä herneitä poimittiin ja sitten lähti ne toiset poimijat jo pois, kävin vielä siellä kuitenkin poimimassa kotiin herneitä ja jollekin torille ekstraa, joten minun palkan maksu sovittiin myöhempään. Hieman oli tullut silmäpeliä siinä viikkojen aikana tuon isännän kanssa, kun muutamana kuumana päivänä olin pelkissä bikineissä poimimassa, ei kuitenkaan mitään suurempaa. Minulla oli ehkä enempi toiveita seksin suuntaan.

Lähdin sitten yhtenä iltana urakan päätteeksi niitä palkkoja kyselemään ja kuinka minulle tuli mieleen, että kävin kotona hyvin suihkussa ja laitoin kevyen kesämekon päälle, enkä rintaliivejä sinne alle. Pikkupöksyt jätin pois ja tein niistä hiusdonitsin pitkille hiuksille ponnariin. Polkupyörällä polkaisin sinne palkkojen hakuun illalla.

Jussi oli tietty kotosalla uutisia katsomassa telkkarista, kun ilmestyin sinne hänen eteiseen koputtelemaan. Huomasin kyllä, että kesämekko teki Jussiin vaikutuksen ja ilmeistä päätellen huomasi puuttuvat rintaliivitkin. Ja mikäpä siinä, Jussi pyysi minut keittiön pöydän ääreen ja pyysi saada tarjota teetä keksien kanssa, jos kelpaa. En kieltäytynyt tarjoiluista.

Jussilla oli tilikirja valmiina ja kaikki tarkasti laskettuna, oikein yllätyin palkan suuruudesta ja Jussi antoi vielä reilusti ylimääräistä silloisen 300 markkaa sen palkan päälle. Teki jo heti mieli hypätä siitä Jussin kaulaan halaamaan kiitokseksi, mutta maltoin sentään mieleni. Jo se ylimääräinen 300 markkaa oli iso raha silloin opiskelijalle sen reilun palkan lisäksi.

Hörpittiin sitä englantilaista teetä, tosi hyvää ja syötiin "Mannerheimin koirankeksejä", kuten Jussi niitä nimitti. Juteltiin siinä kaikenlaista ja yllätyin kuinka paljon meillä oli yhteistä, vaikka ikäeroa oli se 16 vuotta. Samat elokuvat kiinnosti ja musiikki oli samaa mitä tykättiin kuunnella. Alkoi jo hämärtämään ja Jussi sytytti tuikkukynttilän siihen pöydälle lasikuppiin palamaan. Kait se kynttilän valo ja mukava tunnelma teki sen, että kyllä minua alkoi tekemään mieli enempikin, katsottiin vain toisiamme ja rohkaisin itseäni antamaan suudelman Jussille siinä pöydän kulmalla. Jussi vastasi siihen suudelmaan ja pian suutelimme jo kiihkeästi. Siirryin Jussin syliin hajareisin, halasimme toisiamme ja suutelimme vain kiihkeästi, tunsin pimppiäni vasten Jussin jäykistyneen kalun etumuksessa. Tapahtumat etenivät tästä vauhdilla ja Jussi hyväili käsillään pakaroitani mekkoni alta todeten, ettei minulla ole lainkaan pikkupöksyjä. Ei olekaan, eikä niitä nyt tarvita.

Olin aika nopeasti Jussin makuuhuoneessa käsittelyssä, märkä pimppini sai käsittelyä Jussin kielellä ja rinnat puristelua, vikisin vain nautinnosta. Vaadin jo saada kovaa kalua sisälle ja sainkin, kun Jussi oli laittanut kondomin siihen päälle. Huh, että teki hyvää! Olin jo saanut orgasmin siinä kielikäsittelyssä ja lisää tuli, kun pääsin Jussin päälle nauttimaan siitä kovasta kalusta sisälläni. Jussi kehui pimppiäni kireäksi ja rintojani kauniiksi, annoin nännit hänen nuoltaviksi, kyllä teki hyvää,

Hieman oli vaikea sieltä sitten lähteä kotiin, kun olisin halunnut jäädä yöksi. En kuitenkaan halunnut alkaa selittelemään kotona vanhemmille pidempää viipymistä vielä tuolloin. Kyllä siitä kuitenkin tuli alkua pidempään suhteeseen Jussin kanssa, aika pian yhdyttiin uudelleen tämän jälkeen. Ikäero ei haitannut, katsottiin samoja elokuvia ja kuunneltiin musiikkia, käytiin yhdessä teatterissa ja rakasteltiin kiihkeästi. Talvella tehtiin oikea lemmenlomakin kaukomaille.

4

5407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi miten ihana tarina. Siitä jäi varmasti niin mukavat muistot. Kadehdittavaa. Mies 1964.

    • Anonyymi

      Minulla vähän saman suuntaista kokemusta. Opiskelin Kuopiossa ja parempien kesätöiden puuttuessa menin Suonenjoelle poimimaan mansikoita. Majoituimme tilalla vanhaan navettaan tehdyissä huoneissa. Vaikka poikaystävä oli Kuopiossa, niin päädyin tilan isännän pantavaksi kolme kertaa. Olin silloin 17 ja tämä isäntä oli yli 30. Hän oli komea ja miehekäs ja kyllä taitavakin. Siellä sain kokea oikeaa nautintoa ja laukesin miehen käsittelyssä useamman kerran. Hän kyllä otti osansa itsekin, vaimonsa oli jotenkin sairas ja ei ollut luultavasti seksiä pahemmin harrastettu. Nämä muistot n. 30 vuoden takaa.

      • Anonyymi

        Eli olit kapinen huora jo nuorena.


      • Anonyymi

        Me oltiin Jussin kanssa silloin kumpikin vapaita, kummallakaan ei ollut sillä kertaa mitään suhdetta, joten ei me ketään petetty. Itseämme olisi vaan petetty, jos ei olisi alettu pidempään suhteeseen.

        Hieman minua se ikäero arvelutti ja Jussia vielä enempi, mutta kyllä meillä hyvin meni. Tykättiin niin samoista asioista, katsottiin hieman erikoisempia elokuvia, kumpikin tykkäsi myös ranskalaisista elokuvista. Musiikissa oltiin todella samalla aaltopituudella, joskus rakasteltiin tietyn musiikin soidessa, se vasta mahtavaa olikin. Teatterissa käytiin monet näytökset katsomassa.

        Se lemmenloma me tehtiin Intiaan, Jussi oli käynyt siellä aiemmin ja tiesi hyvän paikan tosi mukavalta alueelta. Puhdasta hiekkarantaa oli kilometreittäin, eikä ulkomaalaisia turisteja juuri missään, todellinen paratiisi. Meillä oli vuokrattuna aika hieno huvila sieltä rannan läheltä. Ajettiin moottoripyörällä Arabianmeren rannan tuntumassa olevalla tiellä. Kyllä jäi mukavat muistot.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      37
      2383
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1362
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1313
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      37
      1295
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1201
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      914
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      798
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      751
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      23
      606
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      586
    Aihe