Niin nuhteetonta näytellään kuin olla ja voidaan

On Juojärven santuville palailleet osoitekeplottelijat. Kotikunta on eri asia kuin syntymähetken kunta, mutta kun ha-tukien nostosta kysymys niin kotikunnaksi viranomaisille ilmoitellaan se syntymätorpan osoite, jotta on saanut ne tuet juoksemaan maksimimääräisinä. Mutta mitä sanoi laki ja sanoo edelleenkin.
Minilexistä napattua:
"Rekisterimerkintärikoksesta tuomitaan ensinnäkin se, joka antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin. Toiseksi rekisterimerkintärikokseen syyllistyy myös se, joka tarkoituksenaan hankkia itselleen tai toiselle hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, käyttää hyväkseen edellä mainitulla tavalla aiheutettua virhettä."
12444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei Tuusniemen oikeet immeiset näin eläisi. Tällä vissiin putinlandissa sukujuuret.

Äänestä

Onko tuolla koko puelkunnalla sellaisia viljelijöitä jotka peltotukia nostaa.

Äänestä
  • <ei ole ollut oikeita maajusseja herran aikaan. näitä tukien nostajia vain. näennäisviljelijöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    <ei ole ollut oikeita maajusseja herran aikaan. näitä tukien nostajia vain. näennäisviljelijöitä.

    mikäs siinä tukia nostellessa jos moraali on kohdallaan, mutta tuo osoitekikkailu eurojen saamiseksi vie ihmisen kaidalta polulta petolliselle tielle. kertoo ihmisen mädännäisyydestä kaiken. vain rahalla merkitystä. ja nyt näytellään "maailmalle" tilan siivottuja nurkkia, nuhteetonta hyväntekijää ja kylän kokoajaa.

    Äänestä

Hyväntekijät uskovaisia. Miettikääpä millä lailla uskovaisia. Uskoon kuitenkin piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä matka.

Äänestä

Oikein Hyvää Kesän Arkipäivää Sinne Tuusniemen Jokaiseen Niemeen Ja Notkohon.

Äänestä
  • Huom! Huom! Vastoin oikeuskirjoitusääntöjä sanan isolla alkukirjaimella kirjoittaminen kielii oirehdinnasta.

    Äänestä

Mistä tuista tuo aloittaja tollo vouhkaa?

Äänestä
  • Älä välitä siitä se taitaa olla viri viri tööt tööt

    Äänestä

  • No no. Ei ole sivistynyttä kommentoida toisen olevan tollo. Kommentoija paljastaa vain oman tolloutensa. Jos noin kova tarve on itsetunnon kohotukselle, niin hae sitä niistä keski-ikäisistä naisoletetuista, jotka vielä peukuttavat juttujasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No no. Ei ole sivistynyttä kommentoida toisen olevan tollo. Kommentoija paljastaa vain oman tolloutensa. Jos noin kova tarve on itsetunnon kohotukselle, niin hae sitä niistä keski-ikäisistä naisoletetuista, jotka vielä peukuttavat juttujasi.

    Täys tollo koko aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Täys tollo koko aloittaja.

    Fiksu aloittaja.On asialinajalla toisin kuin kommentoija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On Juojärven santuville palailleet osoitekeplottelijat. Kotikunta on eri asia kuin syntymähetken kunta, mutta kun ha-tukien nostosta kysymys niin kotikunnaksi viranomaisille ilmoitellaan se syntymätorpan osoite, jotta on saanut ne tuet juoksemaan maksimimääräisinä. Mutta mitä sanoi laki ja sanoo edelleenkin.
Minilexistä napattua:
"Rekisterimerkintärikoksesta tuomitaan ensinnäkin se, joka antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin. Toiseksi rekisterimerkintärikokseen syyllistyy myös se, joka tarkoituksenaan hankkia itselleen tai toiselle hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, käyttää hyväkseen edellä mainitulla tavalla aiheutettua virhettä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu