Suden sielu

Nuori nainen polvistui lammen rantaan katselemaan täyden kuun valaisemalta pinnalta heijastuvaa kuvajaistaan. Hän käänteli oikeaa käsivartaan kuun luoman valon loisteessa ja etsi katseellaan virheitä kokonaisuudesta. Tarkempaa tarkastelua varten hän siirsi katseen kuvajaisestaan olkavarteensa. Hymy karehti hänen suupielillään. Oli vanha maorimies osannut hommansa. Yli kolmen viikon jälkeen alkoi tatuointi näyttää lopullisen muotonsa viimeisten parantavien rupien lähtiessä irti. Taideteos oli syntynyt. Hoikkaan käsivarteen tatuoitu suden pää tuijotteli takaisin silmissään elävän oloinen pilke. ”Kaunis” nainen sanoi pehmeällä kuiskauksen omaisella äänellä sivellen hellästi suden ääriviivoja. Kipukin oli viimein helpottanut.

Äkkiä nainen havahtui ja viilsi katseellaan suuren lammen rantoja pitkin. Hän oli aavistavinaan hahmon lammen vastakkaisella rannalla. Puiden roikkuvat oksat hyväilivät lammen pintaa ikään kuin nauttien veden suloisen virkistävästä mausta. Xia luuli jo erehtyneensä, kun samassa oksien lomasta puikahti esille hohtavaturkkinen susi. Ei ollut vaisto pettänyt. Se liikehti sulavasti kohti lampea, tuli sammuttamaan yön juoksujensa aiheuttamaa janoaan. ”Sait lajitoverin” nainen kuiskasi hiljaa käsivartensa sudelle. Susi havahtui. Se kohdisti katseensa suoraan Xiaan. Hetken nainen ja peto katselivat toisiaan. Xiasta tuntui kuin susi olisi katsonut suoraan hänen sieluunsa. Lumous rikkoutui, kun susi käännähti jatkaakseen matkaansa. ”Niin kaunis, niin vaarallinen” nainen ajatteli poimiessaan maasta hohtavateräisen miekkansa tarkoittaen samalla kertaa niin eläintä kuin pitkää ja siroa asettaan. Sen terä hohteli hämyisessä valossa naisen pyöritellessä sitä ympärillään. Xia lopetti harjoittelunsa ja tarkasti jälleen kerran aseensa moitteettoman kunnon. Kokeeksi hän siveli sormellaan terää ja sai palkaksi verta vuotavan haavan. Terä saisi ilmassa leijailevan silkkihuivinkin katkeamaan kahtia. Kuten kuuluikin. Tarvittaessa pelkällä hipaisullakin on saatava vahinkoa aikaan. Xia vihelsi kutsuakseen hevostaan. Musta andalusialainen tuli näkyviin puiden varjoista. Hän oli maksanut hevosesta paljon, mutta joka killinki oli tuonut itsensä takaisin. Ori oli voimakas sekä ruumiiltaan että mieleltään, ennen kaikkea se ei säikkynyt turhista ja oli luotettava. Tässä ajassa ja maassa oli hyvin vaikeaa löytää näitä piirteitä samasta olennosta. Zalemin myynyt mies ei olisi ehkä ollut niin halukas kauppoihin ilman pientä painostusta. Xia naurahti muistellessaan kaupankäyntitilannetta – taisi teräs kurkulla kääntää miehen pään. Nyt oli kuitenkin aika lopettaa haaveilu. Oli aika lähteä metsälle.

Jälleen yksi samanlainen pahainen taverna odotteli häntä. Xia antoi Zalemin lähestyä joustavalla käynnillään kuppilaa, jonka ikkunoiden suoma häilähtelevä kajastus toi valoa hämärään maisemaan. Hänellä ei ollut kiire. Jos siellä on saalistettavaa tarjolla, ei se sieltä tähän aikaan karkuun juokse. Laskeutuessaan hevosensa selästä Xia tuhahti paikan rähjäisyydelle. Sopiva paikka ihmisluonnon rotille. Hän marssi saranoillaan notkuvasta ovesta sisään suoraan tavernan tiskille, tilasi oluen ja aterian. Olisi turhaa ruveta haastamaan riitaa tyhjällä vatsalla.

Mies nosti katseensa lasin pohjasta kuullessaan oven käyvän. Häntä hieman kummastutti, kuka oli tuo sulavasti liikehtivä nainen. Ei ainakaan mikään järjen jättiläinen kun yksin tänne tulee, mies tuumasi ja katseli ympärilleen humalassa reuhkovia miehiä, joista monelle voisi tuoda suuria vaikeuksia pitää näppinsä kyseisestä neidistä irti. Kuppila oli täynnä laitapuolen kulkijoita, huoria, ylipäätänsäkin ihmiskunnan pohjasakkaa, ja sitten tämä nainen. Nainen oli kaunis tummien lainehtivien hiusten valuessa valtoimenaan olkapäiden yli. Näytti siltä, että takana oli pitkä matka. Yksinäinen nainen kiehtoi yksinäistä miestä. Ei tässä kuitenkaan ollut aikaa joutavuuksiin, mies jatkoi tuumailuaan saadessaan lautasellisen epämääräisen näköistä murkinaa eteensä. Oli töitä tehtävänä, ei ollut aikaa tirpusten pyydystelemiseen, vaikka kovin vetovoimainen tipunen olikin. Mies seuraili katseellaan, kun nainen rantautui läheiseen nurkkapöytään aterioineen. Aterian aikana mies pisti merkille erään omituisen asian. Normaalisti tällainen yksinäinen naisihminen saisi pikaista ja samalla vähemmän mieluista seuraa kuppilan miespuolisista asiakkaista. Muukalainen kummeksui miesten käytöstä, he vain vilkaisivat naista humaltunein silmin, supisivat toisen korvaan jotain ja jatkoivat juhlintaansa kuin eivät olisi naista huomanneetkaan. Mies aavisti, että tämä välinpitämättömyys oli pettävää. Ilmapiiri oli muuttunut salaman nopeasti naisen liikkeitä tarkkailevaksi. Miehessä heräsi tahaton mielenkiinto ilmapiirin vaihdosta kohtaan ja naisen osuutta tapahtuneeseen eikä mies ymmärtänyt, miksi tulija sai tämän aikaa saatikka miksi nainen ei näyttänyt huomaavan asiaa ollenkaan, vaan keskittyi täysin ateriaansa.

Mies oli väärässä, Xia tiesi täsmälleen tulonsa aiheuttaman muutoksen. Joku oli tunnistanut hänet. Harmillista. Luulisi sen olevan jo tiedossa, ettei hän enää liikkunut tavallisten paskiaisten perässä. Nyt oli tähtäimessä isommat saaliit. Joku oli ilmeisesti kerinnyt varoittamaan tällä kertaa napattavaa limanuljaskaa hänen tulostaan, koska sitä saakelin sinttiä ei näkynyt. Sekin oli harmittavaa, Xia luuli olleensa matkallaan riittävän varovainen. Vielä oli kuitenkin aikaa. Hän söi mauttoman ateriansa loppuun ja odotti. Se epatto oli jossain lähettyvillä. Xia huomasi muukalaisen seurailevan hänen tekemisiään laimealla mielenkiinnolla. Ihmettelee varmaan, mitä heikko tyttölapsi tällaisessa paikassa tekee. Mies näytti varsin komealta kynttilän valon lepattaessa hänen kasvoillaan. Tuttu röhöttävä nauru siirsi Xian huomion muukalaisesta toisaalle. Portaiden yläpäässä turpea vartalo hytkyi naurun voimasta. Mies muistutti isoa tynnyriä, jolla oli punaisena helottava porsaan pää. Mies tömisteli portaat alas kaltaisensa uhkea typerästi hymyilevä huora kainalossa. Kerrassaan vastenmielinen olento, mutta silti Xia hymyili. Hän oli ollut oikeassa, mies oli täällä.
   
Muukalainen huomasi naisen kiinnittävän täyden huomionsa tuohon epämuodostuneeseen ihmisen kaltaiseen olentoon. Nainen hymyili hiljaa. Hän katseli keskittyneesti kuin odottaen alakertaan saapuneen miehen huomaavan hänet. Joku tönäisi miestä ja osoitti nuoren naisen suuntaan. Pyylevän miehen nauru loppui kuin seinään hänen löytäessään naisen katseellaan. Xia nousi tuoliltaan hyvin hitaasti ja kiersi pöydän. Hän asettui seisomaan paino tasaisesti molemmilla jaloilla käsien riippuessa rennosti hänen sivuillaan. Xia tuijotti miestä suoraan silmiin. Hän ei enää hymyillyt. Muukalainen näki naisen silmissä leppymätöntä vihaa. Toisessa kädessään naisella oli erittäin taidokas miekka. Mies kummasteli kuinka ihmeessä hän ei ollut huomannut sitä naisen saapuessa tavernaan.

Iloinen hälinä oli muuttunut odottavaksi hiljaisuudeksi. Humaltuneet huorat ja heitä käpälöivät miehet kiinnittivät katseensa näihin kahteen hyvin erilaiseen ihmiseen. Luvassa oli veren vuodatusta, joka tässä synkässä ajassa toi vain lisähupia iltaan. Katseet kiiluivat ja he odottivat. Odottivat näkevänsä jälleen kerran, kuinka hentona palava elämän liekki pyyhitään vain muistoihin – jos olet niin onnellisessa asemassa, että sinua kukaan kuolemasi jälkeen muistaa. Tämä mies tuskin tulisi olemaan, ja nainen… tästä naisesta oli hyvin vaikea sanoa.

”Mitä helvettiä?” mies pihisi jostain kahden turvonneen huulia toimittavan lihanpalan välistä. Hikikarpalot nousivat miehen punaiseen niskaan ja otsalle. ”Takaisinmaksun aika” Xia totesi tyynenä.

Xia otti tietoisen riskin haastaessaan miehen. Kömpelö ulkomuoto ei hämännyt häntä. Mies pystyi halutessaan liikkumaan yllättävän vikkelästi ja käytti taitavasti asetta kuin asetta eikä mies nähtävästi ollut tarpeeksi oluen turruttama taitojen heikentämiseksi. Tämä ei kuitenkaan ollut suurin huoli. Näiden likaisten kasvojen seassa saattoi hyvinkin olla mukana joku, jolla olisi kalavelkoja Xialle maksettavana ja he tietävät, että hänen jälkeensä ei tule ketään kostamaan. Pelissä oli kuitenkin paljon suuremmat panokset kuin hänen henkensä. Hän oli vannonut valan. Valan, joka sitoi häntä kuolemaan asti tai kunnes tehtävä olisi täytetty. Tämä mies oli viimeinkin ensimmäinen ratkaiseva askel kohti loppua.

Muukalainen seurasi tarkkaavaisesti naisen ja miehen sanatonta keskustelua. Kyse oli enemmästä kuin varastetusta hevosesta tai poltetusta kodista. Paljon enemmästä. ”Missä hän on?” nainen kysyi jäätävästi. ”Ja sitähän en huoran penikalle kerro” mies vastasi hymyillen pikaisen naurun remakan täyttäessä ilman. ”Hyvä on. Tehdään tämä sitten kivuliaasti.” Jälleen vihellyksiä ja kannustushuutoja, kuitenkin aika ja ilma tuntuivat pysähtyneen näiden kahden välillä heidän pälyillessä toisiaan.

Mies hyökkäsi. Hän oli tempaissut nuttunsa alta lyhyenlännän sapelinsa ja syöksyi kohti naista. Aseiden kalahtaessa yhteen, mies aavisti, että tämä olisi hänen viimeinen taistonsa. Hetken kamppailtuaan mies kaatui maahan pidellen verta syöksevää kurkkuaan. Hän oli kuollut ennen kuin edes osui maahan. Pistos sydämeen varmisti asian. Nainen seisoi samalla paikalla samassa asennossa. Vain miekasta valuva veri paljasti hänen liikkuneen. Nauru täytti taas huoneen ja ilmipiiri oli muuttunut leppoisaksi. Vasta pyylevältä mieheltä lempeä saanut huora kävi onkimassa rahanyssäkän viimeksi käyttäneen oikeudella ja marssi pussia kilisyttäen kohti tiskiä tilaamaan uutta mielennostattajaa. Hänelle olisi töitä aamuun asti. Muut haluaisivat maistaa kuolleen miehen maun hänen huuliltaan.

Xialla oli onnea. Paikalla ei ollut muita hänelle kaunaa kantavia ja voittokin tuli yllättävän helposti. Silti häntä harmitti vietävästi. Olisi pitänyt malttaa mielensä ja onkia mieheltä muutamia tärkeitä tiedonmurusia. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä. ”Todella typerästi tehty” Xia manasi mielessään ja oli vihainen itselleen. Pitkä matka oli vaatinut veronsa ja nyt tarvitsi vielä löytää suojaisa paikka lepäämiseen. Hän voisi palata takaisin lammen rantaan, mutta siinä oli vaaransa. Xia kaivoit taskustaan nuhjuisen suikaleen punaista kangasta, pyyhkäisi miekasta veret siihen ja pudotti kankaan ruumiin päälle. Mennessään ulos hän heitti majatalon pitäjälle ylimääräisen kolikon, jotta tämä siivoaisi sotkun hänen puolestaan. Molemmat olivat kauppaan tyytyväisiä.

Muukalainen näki ikkunasta kuinka naisen hahmo meni ison hevosen luokse. Matkallaan tämä potkaisi kiukkuisesti maassa ollutta kiven murikkaa. Mitähän se nyt kiukuttelee, kun onnistui haluamassaan? Todella mielenkiintoinen tapaus. Mies päätti kaivaa naisesta hieman tietoja. Niitä voisi tarvita myöhemmin hänen omassa tehtävässään. Alex etsi katseellaan sopivan uhrin ja nähdessään nuokkuvan miehen hän päätti mennä haastattelemaan tätä. Sama mies, joka oli osoittanut kuolleelle naisen.

”Kuka tuo nainen oli?” Mies nosti nukkavierun lakkinsa lippaa ja katsahti tylsistyneenä puhuttelijaan. Alex kaivoi taskustaan kolikon ja ojensi hakemansa kolpakon miehelle istuutuessaan miehen seuraksi. Kulkuri mulkaisi epäilevänä sekä kolikkoa ja kolpakkoa, punnitsi hetken asiaa mielessään ja vastasi ”Ei sillä ole oikeaa nimeä.” Hetken hiljaisuuden jälkeen mies jatkoi ”Jos et usko, kysy keneltä vain. Kukaan ei tiedä.” viitaten laiskasti muita paikallaolijoita. Alex ei luovuttanut ”Mikä hän on?”
”Druidien lapsi.”
”Druidit ovat pelkkä legenda. Sen tietää kaikki…”
”Kuolema kulkee hänessä” mies keskeytti.
”Sehän nyt on ilmiselvää” Alex vastasi ja vilkaisi pois raahattavaa ruumista.
”Ei” mies kielsi jyrkästi. ”Kuolema kulkee hänessä. Ei miekassa, jota hän kantaa.”
”Kuinka tunnistit naisen?” Alex jatkoi itsepintaisesti, vaikka tiesi, ettei saisi enää paljoakaan tietoja irti. ”Tatuointi” mies vastasi ja piirteli oikealla kädellä kiemuraisen kuvion vasemman käden selkään. ”Tribal...” hetken hiljaisuus ”…kuvion mukaan. Muuta nimeä ei ole.”
Tietäen kyselemisen jatkamisen turhaksi Alex nousi ja meni ulos tavernasta. Nyt oli tehtävä päätös jatkaa matkaa tai lähteä naisen perään. Ehkä hän ei edes löytäisi naista, mutta hänellä olisi käyttöä tälle. Hetken pohdittuaan mies päätti myöhästymisen uhallakin etsiä naista jonkin aikaa. Tästä olisi suuri apu Shenfussa, jos hän saisi naisen palkattua apurikseen. Alex nousi raudikkonsa selkään ja laukkasi samaan suuntaan, jonne nainen oli lähtenyt.

Syrjäisen lammen rannalla Xia istui nuotion ääressä ja tarkasteli pitkää siistiä viiltoa vasemmassa kyynärvarressaan. Gordo oli nähtävästi päästänyt taitonsa ruostumaan viimeisen vuoden aikana. Hänen aiheuttamansa haava paranisi melko nopeasti, koska se ei ulottunut syvälle. Sidottuaan vammansa Xia istuutui nuotion ääreen jalat ristissä, kädet polvien päällä ja aloitti laulun. Hän lauloi kaunista melodiaa kuolleella kielellä äänen noustessa savun mukana taivaisiin kohti tähtiä, kohti hänen sydäntään. Laulun jälkeen Xia painautui aluskasvillisuuden joukkoon levitetyn viittansa päälle ja nukahti välittömästi uupumuksesta.

Alex luuli jo kadottaneensa naisen metsän siimekseen. Jälkiä oli ollut hyvin vaikea seurata tähän asti. Nainen oli taitava. Äkkiä hän oli kuulevinaan tuulen lomasta aavistuksen jostain muusta äänestä. Hän lähti äänen suuntaan, mutta se loppui. Harmistuneena hän pälyili ympärilleen, kunnes äkkiä huomasi pienen valon häivähdyksen puiden lomasta. Nuotio! Hän oli löytänyt naisen! Bisneksien hierominen sai kuitenkin odottaa aamuun. Mies laittoi leirin pystyyn riittävän etäälle naisen leiristä varmistaakseen, ettei nainen huomaisi hänen seuraavan tätä.