Onko kukaan teistä kokeillut tehdä silleen, että on lopettanu täysin finnivoiteiden käytön ja ruvennut käyttämään pelkkää pesunestettä ja kosteusvoidetta. . Miltähän iho näyttää muutaman viikon päästä ?
Kysymys
saima
3301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni on herkkä ja akneen taipuva iho. Söin viisi vuotta sitten Roaccutan-kuurin, mutta näpyt ovat hiljalleen palanneet (onneksi eivät kuitenkaan siinä määrin kuin ennen kuuria). Jonkun aikaa rasvailin naamani Differinillä ja muilla tuotteilla, mutta ne eivät pitemmän päälle auttaneet, vaan vain ärsyttivät herkkää ihoani. (Naama oli jatkuvasti punainen kuin paloauto!) Tällä hetkellä puhdistan ihoni aamuin ja illoin puhdistusmaidolla ja kasvovedellä, enkä rasvaa ollenkaan, kun kasvovesi tuntuu kosteuttavan tarpeeksi. Naamani on parempi kuin aikoihin. Väri on tasaantunut, toisesta poskesta on jopa finnit lähteneet. Mutta kyllä tämä pärstä on vielä kaukana täydellisestä, ajattelin siis mennä taas ihotautilääkärin puheille. En kylläkään haluaisi enää mitään ihoani ärsyttäviä finnivoiteita, vaan ajattelin kysellä vaihtoehtohoidosta kuten esim. laserista. Eli näin minulla. Voiteiden käytön lopettaminen ei ainakaan huonontanut ihoani...
Niinhän se on että osa tuotteista vain pahentaa ihoa.Mutta jos akne on paha se ei lähde vain pesemällä.Kyllä siihen jotain ainetta tarvitaan.
Itse oon laittanut omaisuuden kaikenmaailman puhdistussarjoihin, kallein kosmetologilta ostamani 120 euron sarja. Eikä muuten auttanu yhtään. Mulla on toinen antibioottikuuri menossa, ensimmäisen aikana iho parantui aika mukavasti, käytin ensin sitä kosmetologilta hommamaani mut kyllästyin ja ostin Vichyn Normadermit, joka oli kyllä hyvä ostos. Ekan antibioottikuurin loputtua kävin uudestaan iholääkärillä koska näytti että alkais mennä taas huonompaan suuntaan. Sain toisen kuurin ja Skinorenia, mitä en kyllä käyttäny kun viikon, kauhee voide. Kysyin sitten lekurilta että kannattaako kaikenlaisten pesuaineiden, kasvovesien ja 'hoitavien' finnivoiteiden käyttö. Minun lääkäri edusti koulukuntaa joka liputtaa ihan vaan Sebamedin ja Humektanin puolesta. No sehän sopi mulle koska olin kyllästyny laittamaan rahoja puhistusaineisiin. Nyt naama on ihan hyvä, ei finnejä mutta arpia ja mustapäitä. Eikä tullu mitään pahenemisvaihetta Normadermin käytön lopetuksen jälkeen. Ja hmm, pointti taisi olla se, että lääkkeet kannattaa hommata ja naaman antaa 'hoitaa itseään', eli ei kokoajan laittaa jotain tököttiä. Iho on elävä mekanismi.