Konkurssi

Palvelutalo Koivurinteen toiminta päättyy. Palvelutalo sijaitsee Kankaanpään keskustassa Keskuskadun varrella. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Kankaanpään palvelukotiyhdistyksen hallitus päätti konkurssihakemuksen jättämisestä alkuviikolla.

Koivurinteessa on 45 asuntoa, joissa asuu tällä hetkellä 34 vanhusta. Yhdistys tarjoaa heille itsenäistä vuokra-asumista ja siihen liittyviä tukipalveluja. Kyse on yhteisöllisestä asumisesta, eli vanhukset eivät ole kaikkein huonokuntoisimpia.
Asukkaiden keski-ikä on 87 vuotta, eikä heitä voi enempää rahastaa”, Koivurinteen toiminnanjohtaja Tarja Koivisto sanoo.

Koivisto ei osaa arvioida, miten asukkaille käy konkurssin jälkeen. Joka tapauksessa nämä siirtyvät nyt Satakunnan hyvinvointialueen vastuulle.

”Hyvinvointialue päättää, miten heidän tarpeitaan hoidetaan.”

Hyvinvointialueen edustajaa ei tavoitettu kommentoimaan tilannetta.

Vaikeita vuosia
Tarja Koiviston mukaan Koivurinteellä on takanaan viisi ja puoli vuotta vaikeaa aikaa. Hän viittaa koronavuosiin ja sen jälkeen tapahtuneeseen soteuudistukseen

Lukuisista yrityksistä huolimatta emme ole päässeet sellaiseen vuoropuheluun Satakunnan hyvinvointialueen kanssa, että siitä jotain tulosta olisi tullut”, Koivisto sanoo.

Koivurinne työllistää vakituisesti noin kymmenen työntekijää. Kankaanpään palvelukotiyhdistys on perustettu vuonna 1962.
161011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

vanhukset töihi vaa, ihme laiskottelua.

Äänestä
  • Etkö sää voisi syödä rotanmyrkkyä ja menisit hautausmaalle valmiiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Etkö sää voisi syödä rotanmyrkkyä ja menisit hautausmaalle valmiiksi?

    Ei kerkiä

    Äänestä

Tuo on nyt esimerkki hyvinvointialueen toiminnasta. Kaikki halutaan itselle omiin näppeihin. Ja sitten ei pystytäkään hoitamaan, kun se vaatisi "johtajana" olemisen lisäksi suunnittelua, toteutusta, työtä, arviointia ja sitä johtamista ja kehittämistä.

Nyt kehittäminen on vain paperin pyörittämistä ja sen miettimistä, miten saisi vielä lisää rahaa. Nuo vanhukset on vain välttämätön ja vastenmielinen osa koko kuplettia.

Johtajat ei osaa, luottamushenkilöit vielä vähemmän ja heitä ei kiinnosta. Hoitajat ja lähiesimiehen ovat ihan pulassa. Konsulttia tarvitaan taas kohta kertomassa omia mielipiteitään asioista, jotka johdon pitäisi muutenkin tietää ja toteuttaa sitä ehdotusta selvästi järkevämmin.

Koko homma kaatuu kohta käsiin ja edessä on yksityistäminen ja amerikan malli. Köyhät kuolkoon ja rikkaat superhoidetaan yksityisesti.

Äänestä
  • Se että kaikki loppuu ja mikään ei kannata taustalla on osittain Venäjä pakotteet, tyhmempienkin on syytä ymmärtää minkä puolesta ovat meuhkanneet. Olen niin toivonut että osuisi mekastajien omalle kohdalle, no eiköhän tuollakin muutama oikea henkilö saa kärsiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Se että kaikki loppuu ja mikään ei kannata taustalla on osittain Venäjä pakotteet, tyhmempienkin on syytä ymmärtää minkä puolesta ovat meuhkanneet. Olen niin toivonut että osuisi mekastajien omalle kohdalle, no eiköhän tuollakin muutama oikea henkilö saa kärsiä.

    Oot kyllä nii vääräs ku olla ja voi

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oot kyllä nii vääräs ku olla ja voi

    Niin tai sitten sinä et vaan ymmärrä miten Suomi on aina voittanut idänkaupassa ja miten se sitten näkyy valtion/kuntien taloudessa kerrannaisvaikutuksineen

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niin tai sitten sinä et vaan ymmärrä miten Suomi on aina voittanut idänkaupassa ja miten se sitten näkyy valtion/kuntien taloudessa kerrannaisvaikutuksineen

    Kyllä se kuule itä vie meitä ku pässiä narussa, suomi vikisee ja tulee perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä se kuule itä vie meitä ku pässiä narussa, suomi vikisee ja tulee perässä.

    Selkeästi kommentoit tunnepohjalta, ei jatkoon

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Selkeästi kommentoit tunnepohjalta, ei jatkoon

    Kattosit uutisia nii tiiät sinäkin ees jotain maailman asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kattosit uutisia nii tiiät sinäkin ees jotain maailman asioista.

    Luenkin uutisia maailmalta joka päivä valtavan määrän.

    Ps. En laske uutisiksi aivopesua mitä sinä todennäköisesti seuraat

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Luenkin uutisia maailmalta joka päivä valtavan määrän.

    Ps. En laske uutisiksi aivopesua mitä sinä todennäköisesti seuraat

    Noo kerroppa sitte et kuka on syyllinen sotaan, ja sen voi heti sanoo että venäjä ei oo.

    Äänestä

Kukahan demari oli säätämäs alasajoa,vai syytetäänkö taas persuja.

Äänestä

Eikös Anssi j ole tässäkin taas hoitamassa asioita, kuten oli Kanervakodissakin, joka saatiin onneksi pelastettua Kaupungin toimesta, olisikohan Anssin aika jo jäädä pois näistä hommimista

Äänestä

Kyllä se kuule oli demarit jotka ajoiva tätä vanhusten ”alasajoa” viime vaalikaudella,elikkä samariinin hallitus.

Äänestä

Vähävaraiset vanhukset hoidetaan kodeissaan loppuun asti. Siinä ei hoitajamitoitukset haittaa pätkän vertaa, kun yksi lähihoitaja poikkeaa vilkaisemassa kymmenkuntaa vanhusta työvuoronsa aikana. Asuuhan vanhus omassa kodissaan "itsenäisesti". Koivurinteen kaltaiset yhteisölliset palvelut ovat liian kalliita ylläpidettäväksi.

Varakkaat vanhukset elävät puolestaan täysin eri todellisuudessa. He valitsevat haluamansa tavan ja paikan missä viettävät viimeiset vuotensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Palvelutalo Koivurinteen toiminta päättyy. Palvelutalo sijaitsee Kankaanpään keskustassa Keskuskadun varrella. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Kankaanpään palvelukotiyhdistyksen hallitus päätti konkurssihakemuksen jättämisestä alkuviikolla.

Koivurinteessa on 45 asuntoa, joissa asuu tällä hetkellä 34 vanhusta. Yhdistys tarjoaa heille itsenäistä vuokra-asumista ja siihen liittyviä tukipalveluja. Kyse on yhteisöllisestä asumisesta, eli vanhukset eivät ole kaikkein huonokuntoisimpia.
Asukkaiden keski-ikä on 87 vuotta, eikä heitä voi enempää rahastaa”, Koivurinteen toiminnanjohtaja Tarja Koivisto sanoo.

Koivisto ei osaa arvioida, miten asukkaille käy konkurssin jälkeen. Joka tapauksessa nämä siirtyvät nyt Satakunnan hyvinvointialueen vastuulle.

”Hyvinvointialue päättää, miten heidän tarpeitaan hoidetaan.”

Hyvinvointialueen edustajaa ei tavoitettu kommentoimaan tilannetta.

Vaikeita vuosia
Tarja Koiviston mukaan Koivurinteellä on takanaan viisi ja puoli vuotta vaikeaa aikaa. Hän viittaa koronavuosiin ja sen jälkeen tapahtuneeseen soteuudistukseen

Lukuisista yrityksistä huolimatta emme ole päässeet sellaiseen vuoropuheluun Satakunnan hyvinvointialueen kanssa, että siitä jotain tulosta olisi tullut”, Koivisto sanoo.

Koivurinne työllistää vakituisesti noin kymmenen työntekijää. Kankaanpään palvelukotiyhdistys on perustettu vuonna 1962.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu