UPPOMUNAT JA PIHVEISTÄ PARHAIN.

Anonyymi-ap

Jokainen rakas tietää että simppeli tapa onnistua uppomunailussa on asettaa kahvikuppiin tai pieneen kulhoon kelmu ja rikkoa sinne kaksi vapaan kanan munaa.
Solmia kelmu ja upottaa 3-4 minuutiksi kiehuvaan veteen.
Lautaselle rapeiksi paistettuja pekoniviipaleita, sipulia sekä jotain muuta mieluista, niin päivä alkaa sutjakkaasti.

Mikäli olet pikapanomiehiä ymmärtämättä esileikin merkitystä, tai olet induktioliesimies Oliver tefloneineen ja keittiöveitsesi on teroitettu pellinpalanen johon tuikattu kahva, niin älä jatka tämän aloituksen lukemista tämän pidemmälle, koska se ei ole sinua varten.

Kotikokille pihvin valmistaminen on nautinto ja kokonaisuus alkaa lihan hankinnasta loppuen viimeiseen herkulliseen suupalaan, siis kyse on hieman enemmän kuin paistaminen 2-3 minuuttia puoleltaan.

Pihvin grillaaminen ja pihvin paistaminen on kaksi eri asiaa ja nyt käsittelen naudan / härän sisäfileen paistamista.

Kurmeekokit kilvan julkaisee juutuupissa miten paras pihvi paistetaan, mutta on myös Japanilaisia huippukokkeja, jotka on julkaissut täysin päinvastaisia tapojaan, jotka todellakaan ei ole yhteneviä esimerkiksi Suomalaisten kokkien ohjeiden kanssa.

Suolaaminen on yksi asia jolloin täytyy ymmärtää, että hetkeä ennen paistamista suolauksella suolataan ainoastaan pihvin pinta, ei siis enempää.
Kun on tarkoitus suolata varsinaista pihvilihaa, niin se tulee suorittaa päivää ennen ja senhän tietää jokainen joka ymmärtää myös kalan ja joulukinkun suolaamisen käytännöt ja merkityksen.
Normaali pöytäsuola on ns. liian suolaista, joten on hyvä valita miedommista suoloista sopivampaa.

Pippurit tulee jättää käytettäväksi valmiiseen pihviin mikäli pippureita käyttää ja hauskana piirteenä on, että pippuripihvejään grillaavat sivelevät pihviensä pintaan suolat ja pippurit ennen grillaamista ja sitten kokevat syövänsä pippuripihvejä kun niiden pinnassa on palanut kerros pippurisuolasekoitusta.

Selviöhän on että pihvit tulee ottaa huoneenlämpöön siten riittävän ajoissa jääkaapista, että niiden lämpötila nousee kauttaaltaan.

Paistamisessa on kyse siitä, että pannussa on kuumuutta kestävää öljyä, ei siis voita eikä myöskään öljy-voi sekoitusta, koska voin palamislämpötila on alhainen.
Suomessa voi suosia esimerkiksi rypsiöljyä mutta minä käytän usein avokadoöljyä.

Pihvin paistamisessa on kaksi perusasiaa, kaikki muu on sovellettavissa erittäin runsain tavoin, ja se nimenomaan tuo kotikokille nautinnon.
Siis pintojen kiinteyttäminen että lihan nesteet pysyvät lihassa sekä se, että lopputuloksena pihvin ydin saavuttaa halutun lämpötilan eli kypsyysasteen kun on niin sanotusti levännyt.

On täyttä huuhaata väitteet että pihvin tulisi koskematta paistua ensin haluttu minuuttimäärä ja esimerkiksi kun yläpinta alkaa ns. hikoilemaan ja sitten käännetään pihvi taasen kelloon katsoen ja sitten pihvi on valmis lepäämään.
Näin ei tee Japanilaiset kokit, vaan alati kääntelevät pihvejä ensin kiinteyttäen pinnat ja sitten sivelevät niiden pinnoille öljysekoitusta jossa pihvi on paistunut.
Lopuksi voi tekee hyvän aromin mutta sitä tulee käyttää vasta loppuvaiheessa.

Paistinöljyn saa aromikkaaksi siten että ennen pihvien paistamista kuullottaa runsaassa öljyssä halkaistuja valkosipulin kynsiä, yrttejä ja haluttaessa myös chiliä ilman siemeniä.

Runsaan kokoisen pihvin saata leikkaamalla fileestä normaalia paksumman viipaleen ja hellävaraisesti painaen sitä hieman ohuemmaksi.

Paistinpannu ei missään tapauksessa saa olla liian kuuma, joka on yksi yleisimmistä perusvirheistä, vaan sellaisessa lämpötilassa että öljy rauhallisesti tirisee ja tämän toteutus onnistuu parhaiten koko prosessin ajan kaasuliedellä.

Siis mikäli pihvin paistaminen ei ole sinulle pikapanon kaltainen minuuttisuoritus, niin suosittelen kokeilemaan erilaisia tapoja, varmasti lopputulokset on sitä luokkaa, että aiheuttaa ajankäyttösi lisääntymistä keittiössäsi ja läheistesi pihvitilauksia aiempaa enemmän.

Hanki korkeatasoinen hieman kalliimpi paistolämpömittari jolla voit seurata ja olla tietoinen koko ajan pihvien sisälämpötilasta.

Kun sinulla sitten on runsas aromikas paistinöljy niin siitä on helppo loihtia kermalla ym. maukas kastike.

Kurmeekotikokin arvostuksen saatuasi voit siirtyä vaativimpiin suorituksiin ja muista että harjoittelu tekee mestarin.

> § <

9

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten kyrvånsyylån metrinen liittyy thaimaan matkailuun??

      • Anonyymi

        Takuueläke maksetaan joka kuukauden 22. päivä. Senssu on käynyt kaupassa ja opettelee ruoanlaittoa. Hyvä Senssu! Oiva vaihtoehto pämppäämiselle.


      • Anonyymi

        Kiitos Rakas nopeasta alta kahden minuutin ripeästä kiinnostuksestasi joten vastaan sinulle kohteliaasti kysymykseesi, että liittyy silläviisiin, että vapautin ajatuksesi hetkeksi Thaimaan matkailuun liittyvästä akkuoireilustasi, enkä minä ole matkailija täällä Chiang Maissa, mutta sinä olet matkailusta haaveileva, toivottavasti joskus haaveesi toteutuu.

        > § <


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Rakas nopeasta alta kahden minuutin ripeästä kiinnostuksestasi joten vastaan sinulle kohteliaasti kysymykseesi, että liittyy silläviisiin, että vapautin ajatuksesi hetkeksi Thaimaan matkailuun liittyvästä akkuoireilustasi, enkä minä ole matkailija täällä Chiang Maissa, mutta sinä olet matkailusta haaveileva, toivottavasti joskus haaveesi toteutuu.

        > § <

        "enkä minä ole matkailija täällä Chiang Maissa". Kerrankin kyrvänsyylå puhuu totta, ei ole miesmuistiin käynyt chiang maissa vai oletko vienyt sen -70 luvun keittiön chiang maihin, lankavetimineen??


    • Anonyymi

      Tohtori Yinusa Raji Ibadan yliopistosta Nigeriassa syötti rotille inkivääriuutetta kahdeksan päivän ajan. Kokeen lopussa hän huomasi, että rottien testosteronitaso oli noussut, ja rottien kivekset olivat kasvaneet.

      • Anonyymi

        Isoimmat kivekset omaavalle tohtori antoi nimeksi NumBall.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isoimmat kivekset omaavalle tohtori antoi nimeksi NumBall.

        Luonnon viagraa ovat tomaatti, selleri, vesimeloni, inkivääri, valkosipuli, oliivi, manteli, chili, mustikka ja mustaherukka. Mutta mikään niistä ei auta, jos pallomaha painaa jo muutenkin tukossa olevia suonia ja rasvamaksa viheltää.


    • Aimo otti vinkistä vaarin.. vaari meni kontalleen ja päätti kokeilla uppo munaa.. sattuihan se ensin mutta sitten alkoi jo vaaria hymyillyttää.. aimo oli solminut mynän juureen solmun ja lauloi "hunajata hunajata hunajata sulle, hunajata hunajata hunajata mulle.."
      Antero Tarharanta selosti tilannetta samaan aikaan telkkarissa...
      https://www.youtube.com/watch?v=kqRyUSw6WjY&ab_channel=Mikedits

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      224
      4503
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      132
      3772
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      308
      3345
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      19
      2114
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      192
      1598
    6. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      62
      1536
    7. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      80
      1420
    8. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1322
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      104
      1150
    10. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      81
      1122
    Aihe