Munkaa kaikki on harkittua, mul on päämäärå ja kaikki mitä teen on taktisesti suunnitellut plääni päästä siihen. Ihmiset on esineit mulle. Ex kaivattuni oli ainoo jota en kokenut esineeksi, hän läpäisi ulkonäkö ja persoona vaatimukset kerta toisensa jälkeen, kuvittelin että löytäisin hänestä todella pahan puolen ja yritin saada sitä esille, mutta aina jouduin pettymään omaan kyynisyyteeni, tämä ihminen oli puhtaasti hyvä. Hän sai minut kyyneliin kun ajattelin että kaltoinkohtelisin häntä, otin elämän tehtäväkseni suojella ja rakastaa häntä. Mutta hän vain lähti.
Hän ei kestänyt mun narsismia, antisosiaalisuutta, epävakautta, tunteita, vaikka hän toi ilmi mussa kiltimmän puolen elementit, ei sitä hirviöö joka hyväkskäyttää, manipuloi, satuttaa ja on kylmä. Hänen sosiaaliset piirinsä eivät hyväksyneet minua, he eivät edes yrittäneet ymmärtää, torjunta oli tullut jo pelkkien julmien tekojen, sanojen tai käytöksen perusteella, kukaan ei nähnyt minuna ihmisenä, vain hirviönä. Kaivattuni ymmärsi että en ole hirviö, mutta häntä pelotti se, että entäpäs jos olenkin.
Siksi hän lähti pois, haki lähestymiskieltoa ja yritti saada minut suljetulle osastolle tai vankilaan. Se ei tullut pahasta tahdosta, vaan pelosta, että ihminen jota hän rakasti olisikin hirviö.
Mutta juuri se teki minusta hirviön, kun hän lähti pois. Vahva empatian ja kiltteyden, ymmärryksen ääni oli poissa. Motivaatio parantua, tai olla olematta epäitsekäs katosi siinä samalla, päädyimme lähtöruutuun kato.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Huomaatko että hirviöpuoli josta alussa kirjoitat ei voi kummuta hänen toiminnastaan. Se on sinussa sisällä ja se joko aktivoituu tai ei. Se että aktivoituuko se, sitä ei voi ulkoistaa vastuuttamalla ketään vaan se on se puoli johon vain sinulla on avaimet. Motivaatio ei voi olla vain toisen varassa. Sinä olet se joka parantumisesta voit hyötyä ja iloita tavoilla joita tuskin osaat edes kuvitella tässä hetkessä. Voin vain sanoa että ensimmäinen askel on Kiitos. Kiitollisuuden tunteen löytäminen ja vahvistaminen. Kiitos jokaisesta pienestä jutusta. Poutapilvistä ja sadepisaroista. Kaikesta. Tietoisuus siitä mitä saa. Seuraava on Anteeksi. Anteeksi anto itselle ja toisille. Katumuksen tunteen löytäminen ja kestäminen, vahvistuminen.
Toi onkin paras selitys tähän asti, kusipäiselle ja sairaalle käytökselle 🤣