Vielä

tuolla alempana reinhrd veti herneen nenäänsä tupakin poltosta suviseuroissa ja ilmeisesti muutenkin ei tykkää tupakista,synniksi hänen mielestään pitäisi moinen julistaa siis tupakoiminen.
Tarkemmin asiaa pohdiskelin,ajattelin itsekin tupakointihan on aika yleistä etenkin nuorilla,siinähän piilee suuri vaara langeta syntiin alaikäinen ei saa tupakkaa,joten se pitää varastaa,kotona pitää valehdella että ei polta ym ym,
Kun vertaa sitä em siihen mihin syntiin telkkari houkuttelee vaikka se laite ei olekaan synti,se tosiaan tuntuu omituiselta,vai eikö nuorten asia olekaan niin tärkeä,kun isät polttavat hyvällä omallatunnolla.
Vai onkohan niin että telkkari houkuttelee nimenomaan miehet syntiin ja se siksi kiellettiin.
Tupakkaa en sinällään pidä syntinä,mutta kun tarkemmin ajattelee niin nuorisoa se on kyllä vienyt maailmaan nimenomaan sen takia kun pitää olla epärehellinen,eikä uskalla puhua em jos kaupasta varastaa tupakkaa.Asia ei tosiaankaan ole vähäpätöinen tältä kannalta katsottuna.
Taitaapi vaan olla niin että se on miehinen etuoikeus ja siihen ei siksi puututa todenteolla.Naisen suussahan moni uskovainenkin pitää tupakkaa syntinä.
61099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Naisen suussahan moni uskovainenkin pitää tupakkaa syntinä."

No eikä pidä.
Suomessa on tasa-arvo.

Äänestä
  • välinen tasa-arvo, mutta vl:n keskuudessa se taitaa olla vähän niin ja näin varsinkin vanhemman väen keskuudessa. Kun lapsia on kymmenkunta, niin äiti joutuu kyllä äärimmäisen koville. Mies pääsee töihin karkuun.

    Äänestä

  • epäilyksen kirjoitti:

    välinen tasa-arvo, mutta vl:n keskuudessa se taitaa olla vähän niin ja näin varsinkin vanhemman väen keskuudessa. Kun lapsia on kymmenkunta, niin äiti joutuu kyllä äärimmäisen koville. Mies pääsee töihin karkuun.

    Elä sinä vääristele.Tasa-arvo se on varmaan siinäkin.
    Harvassa on ne miehet jotka lapsia synnyttänyt on.

    Äänestä

Miten lestadiolaismiehillä (ja naisilla) riittää rahaa tupakkaan? Ja minkä takia ne polttaa? Se on aine jota tulee riippuvaiseksi, eli hermothan siinä menee.

Joku sanoi, että tupakka ei saa ihmistä käyttäytymään huonosti kuten esim. viina. Mutta otapa lestadiolaisukolta tupakat pois esim. viikoksi? Jos ei tupakka saa käyttäytymään huonosit, niin ainakin sen puute.

Eli ?

Äänestä
  • He polttavat tupakkaa nimenomaan siksi, ettei hermot menisi. Riipuvaiseksi siitä kyllä tulee.

    Moni olis ennemmin viikon syömättä kuin tupakatta.
    Palaan ajassa vuosikymmeniä taaksepäin, kun muistelen menoani Kristilliseen Kansanopistoon.

    Äitini lähetti minut kansanopistoon sitä varten, että horjuva uskonelämäni saisi siellä vahvistusta.
    Kun saavuin tuonne opistoon, siellä oli majoitus järjestetty siten, että samaan noin 18 neliön huoneeseen oli majoitettu neljä henkilöä.
    Se oli kuin vankikoppi kaksine kerrossänkyineen ja olemattominen säilytystiloineen.
    Toki nykyään on hienot asunnot opiskelijoilla ja huoneissa on tupakointikielto, mutta kaikki oli alkeellista silloin 1970 luvulla, kun opistoon menin.
    Tarina alkaa:
    Astun suuren betonisen rakennuksen sisätiloihin.
    Minua jännittää ja pelottaa.
    Käytävällä vastaani lemahtaa poikajoukko tupakkaa vedellen ja kova keskustelun sorina täyttää käytävän.
    Mistähän täältä löytäis oman huoneensa ?
    Katoppa noita ovia, sinne on kirjoitettuna jokaisen nimet!
    Niinpä näyttää. Jokaisen oven taakse on kirjoitettu lappu, jossa lukee, ketä sinne on nimetty asumaan.
    Omani löytyy ja avaan oven.
    Sisällä vastaani tunkeutuu katkera tupakan savu.
    Ällähdän oven eteen, sillä olen sanaton ja kauhistunut tulevasta majapaikastani.
    Vastassani on nauravan näköiset muut huoneen asukit, jotka alkavat puhua:

    No terve! Mistäpäin sä tuut ja ookkonää uskovaeneen.
    Vastaan totisella naamalla olevani pieneltä syrjäiseltä paikkakunnalta ja kylläkait minä oon uskovainen.
    Iso lihavahko poika sanoo: "taijat olla nippa nappa uskovainen ja alkaa tarjota minulle tupakkaa.
    Tuota noin, kun minä en ruukaa polttaa, vastaan.
    No kyllä varmasti opit polttamaan, kun täällä kaikki polttaa. Tässä kämpässä on sellaisia hirmuliskoja, ettei pärjää, jos ei ole samassa uskossa jengin kanssa. Opiston napoja nääs ollaan.
    Istahdan alapetille raskain miettein ja kysyn:"Minne voi tavarat kassista purkaa?
    Eräs oululainen poika, iso hänkin, naurahtaa, että koska tulit viimeisenä, sinulle ei ole enää kaapeissa tilaa.
    Toinen vastaa:"Pijä vaan tuolla sängyn alla, siellä on nääs villakoiria aina.
    Tunnen joutuneeni ujona ja hiljaisena poikana simputuksen kohteeksi, koska olen pieneltä paikkakunnalta. Kolme muuta kaveriani on suurista kaupungeista kotoisin.

    Ookko sää käynyt koskaa oulun r.yllä ?
    En ole, mutta olen käynyt silloin, kun siellä oli ne suviseurat !
    Tuuppa kuule joskus käymään, niin saat nähä kunnon jengin, mistään et löydä niin kovaa jengiä, kuin meillä oulussa on !
    Loppuilta meni maatessa ikävissään sängyn päällä.
    Tein sinä iltana päätöksen, että heti aamunkoitteessa häivyn täältä myötämöykkyineni kotiin.
    Seuraavana aamuna matkustin siis maitojunassa takaisin kotiin äidin helmoihin.
    Matkalla koin uuden järkytyksen.
    Kun rahastaja tuli perimään kyytimaksua, en löytänyt lompsastani kahta markkaa enempää.
    Minulla piti olla enemmän rahaa, siitä olin varma.
    Kun melkein itkua päästäen sanoin rahastajalle, ettei minulla ole tämän enempää, vaikka kyytimaksu olisi ollut 17 markkaa, totesi kuski vaan, että no eipä maha sitte mittää ja päästi minut ouluun saakka vajaalla kyytimaksulla.
    Tulin siihen johtopäätökseen, että huonekaverini olivat pöllineet rahani, kun poistuin huoneesta illan aikana.

    Kotona äiti meuhasi kovasti ja sanoi:
    Huomenna soitan sinne opistoon ja käsken järjestää siellä sinulle kunnon huoneen. Menet varmasti takaisin, on taivahan tosi !

    Äitini on kipakka ja nopeaälyinen. Hän soittaa opiston rehtorille ja kertoo, millaiseen pyöritykseen hänen poikansa oli joutunut.

    Rahtori on ymmärtäväinen ja käskee palata heti takaisin ja aikoo järjestää asiat parhain päin.

    Niinpä palasin takaisin ja minulle järjestyi kahden hengen huone toisen tupakoimattoman kanssa.
    Mutta arvatkaapa, oliko se ratkaisu kaikkiin ongelmiin.
    Tupakoivat kaverit pitivät meitä kahta siellä melkeinpä eriseuraisina ja puhaltelivat avaimen reijästä savua huoneeseemme.
    Kun sama ilkeys jatkui, menin kerran oven taakse vahtiin. Kun joku oli juuri pistänyt nenänsä avaimen suulle potkaisin ulos päin aukeavaa ovea kaikin voimin, jolloin kaverin huuli halkesi oven takana.
    Siitä alkoi semmoinen vaino, että olin jo tekemässä taas maitojunapaluuta kotiin.
    Onnekseen rehtori taas tuli väliin ja pakotti porukan ruotuun.
    No, paljonhan siellä tapahtui talven aikana ja rehtori totesikin, että tämänkertainen kurssi on villein, mitä täällä on koskaan aikaisemmin ollut.

    Tupakointi oli niin yleistä, että pojista poltti 90 %, tytöistäkin aika moni.

    Tämän kerroin siksi, että ymmärrätte, mistä johtuu suunnaton vastenmielisyyteni tupakointia kohtaan.

    Äänestä

Olet oikeassa, vedin herneen nenään, enkä suinkaan ensimmäistä enkä viimeistäkään kertaa.

Raamattu opettaa: "älä himoitse"!
Tupakkaa himoitaan ja sen käyttäjä on himojensa orja. Hän on myös huumeen orja.
Tuskinpa tavallisen tupakin tai marihuanan poltolla on suuriakaan eroja.

Tupakka on lestadiolaiselle ainut sallittu pahe.
Heistä osa ei pärjää ilman tupakkaa, koska ovat tupakan synnin orjia.
Meitä kehoitetaan olemaan vapaita kaikista turmeluksien orjuuksista, mutta tupakkaa se ei koske, vaikka se on kärkipäässä turmeluksista.

Ramattu opettaa meitä elämään raittiisti niin, ettemme vahingoittaisi ruumistamme millään myrkyllisillä aineilla.
Tupakka on kuitenkin heroiinin kaltainen myrkky.

Huumausaineen voimalla ihmiset pakenevat elämän kovuutta. Alkoholin käytön ymmärtää, että ihminen ei kestä tätä elämää ilman kokovartalon puudutusta.
Koska alkoholilla rentouttaminen on uskovaiselta kielletty, on hänelle miesjohtajien suuresta viisaudesta johtuen sallittu puuduttaa ja rauhoittaa mieltään huumausaineella nimeltä tupakka.
SRK.n johto tajuaa, ettei tämäkään uskovien joukko saa vain pelkästä sanasta tarpeeksi voimaa kestää elämisen paineita, vaan on pakko sallia puuduttava tupakka, jotta porukka pysyis voimissaan.
Suurin osahan meistä pärjää ilman mitään huumeita, mitä nyt kahvin voimalla, mutta tupakka on ylitse muiden.
Ilman tupakkaa pärjää kyllä, mutta se edellyttää, ettei erehdy niihin ensi kokeiluihin nuoruudessaan.
Ei tarvita montakaan vetoa, kun kahdeksanvuotias jo on tupakan (heroiinin verrattavan) aineen orja.

Kaikista pahinta moraalia on SRK.n toimesta se, että se tuo tupakkikopin suviseura-alueelle.
On täysin selvää, että se jo kahdeksantoista täyttänyt ostaa tupakat sieltä ja välittää niille aivan nuorille ämpärin kokoisille kavereilleen.

Mikään kielto ei koske suviseuraväkeä, kun on kyse tupakasta ja sen välittämisestä ala-asteikäiselle.

Tupakka mielletään uskovaisten keskuudessa kuin karamellin osto ja sen kyllä näki siellä kun vähääkän kriittisin silmin seurasi.

SRK.n johdon pitäisi tajuta tämä asia paremmin, mutta tupakkakysymys on heille edelleenkin kuin kuuma peruna hyppysissä.
SRK. mieluummin vaikenee, kuin alkaa kinastelemaan oman joukkonsa kanssa tupakasta.
SRK uskoo lapsenomaisesti, ettei terveydestä kannata välittää, koska se on Jumalan kädessä.
Lapsenomaisesti uskotaan, että tupakkasairaudet ja kaikki kärsimykset antaa Jumala, ettei itse voi vaikuttaa elämän kulkuunsa mitenkään.

Kerranhan sitä vain kuollaan ja Jumala on määrännyt, kuolenko keuhkolaajentumaan vai vanhuuteen, on höperöä uskoa.
Suviseurojen esirukoukset käsitteli kaikenmaailaman sairauksia ja ongelmia, mutta tupakasta ei saa esirukouksissakaan mainita.

Olen kerran vienyt esirukouspyynnön, että Jumala vapauttaisi kansansa tupakan himoista ja orjuuksista, mutta sain tylyn torjunnan.
"Ei me tälläisiä pyyntöjä voida esittää, ei tämmöinen ole sopivaa, " saan vastaukseksi.
Kun sitten poistuin esirukouspyyntö kopista ulkopuolelle, kuulen takanani sanottavan: "Kaikenlaisia höperöitä sitä täälläkin suviseuroissa liikkuu !"
Istahdin synkkämietteisenä kopin lähistölle ja hetken kuluttua kopista tulee ulkopuolelle mies alkaen vetää pitkiä syviä savuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tupakasta kirjoitti:

tuolla alempana reinhrd veti herneen nenäänsä tupakin poltosta suviseuroissa ja ilmeisesti muutenkin ei tykkää tupakista,synniksi hänen mielestään pitäisi moinen julistaa siis tupakoiminen.
Tarkemmin asiaa pohdiskelin,ajattelin itsekin tupakointihan on aika yleistä etenkin nuorilla,siinähän piilee suuri vaara langeta syntiin alaikäinen ei saa tupakkaa,joten se pitää varastaa,kotona pitää valehdella että ei polta ym ym,
Kun vertaa sitä em siihen mihin syntiin telkkari houkuttelee vaikka se laite ei olekaan synti,se tosiaan tuntuu omituiselta,vai eikö nuorten asia olekaan niin tärkeä,kun isät polttavat hyvällä omallatunnolla.
Vai onkohan niin että telkkari houkuttelee nimenomaan miehet syntiin ja se siksi kiellettiin.
Tupakkaa en sinällään pidä syntinä,mutta kun tarkemmin ajattelee niin nuorisoa se on kyllä vienyt maailmaan nimenomaan sen takia kun pitää olla epärehellinen,eikä uskalla puhua em jos kaupasta varastaa tupakkaa.Asia ei tosiaankaan ole vähäpätöinen tältä kannalta katsottuna.
Taitaapi vaan olla niin että se on miehinen etuoikeus ja siihen ei siksi puututa todenteolla.Naisen suussahan moni uskovainenkin pitää tupakkaa syntinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu