Sektio?

Lueskelin vanhoja tämän palstan keskusteluja ja jokunen kuukausi sitten oli kiivasta mielipiteiden vaihtoa sektiosynnytyksistä.

Itselläni on raskaus vasta aluillaan ja mitään synnytyspelkoja ei ole. Itse asiassa olen aina halunnut jos vain oma ja vauvan terveys sallivat synnyttää luonnollisesti ilman sektiota.

Sektio askarrutta mieltäni kuitenkin siksi, että anoppini on sitä mieltä ettei kenenkään naisen tulisi synnyttää normaalilla tavalla vaan kaikki lapset olisi saatettava maailmaan sektiolla.

Hän on itse erikoissairaanhoitaja ja työskennellyt mm. joskus vuosia sitten useamman vuoden vastasyntyneiden teholla. Omat lapsensa hän on synnyttänyt sektiolla ennalta sovittuna ajankohtana.

Hän perustelee kantaansa mm. sillä, että jokainen vauva kärsii hetkellisen happivajauksen luonnollisessa synnytyksessä ja siinä on aina olemassa aivovaurion riski. Kun taas sektiolla turvataan vauvan terveys.

Ajatukset tuntuvat hieman ristiriitaisilta mielessäni ja olenkin sitä mieltä etten halua synnyttää sektiolla kuin pakon edessä. Vaikeinta on asettua anopin asenteita vastaan... varsinkin kun yritän aina luovia sopivasti loukkaamatta hänen mielipiteitään. Muutenkin pelottaa, että anoppi puuttuu omassa "pätevyydessään" liiaksi raskauteni hoitoon ja sitten aikanaan lapsen kasvatukseen. Tekee pahaa ottaa välimatkaa ja asettaa rajoja anopille... muuten ei omasta elämästä tule itsemme näköistä. Onneksi kuitenki maantieteelline välimatka auttaa jonkin verran asiaan... puhelin tosin soi lähes päivittäin ja anoppi tiedustelee vointiani, vaikka mihinkäs se olisi 24 tunnissa muuttunut.
121000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voi teistä asiaa paremmin tuntevista tuntua typerältä kun tätä kysyn, mutta.. Mikä on sektio? vastaako se keisarinleikkausta? Kiitos kun valeisette tietämättömän mieltä :)

Äänestä
  • Latinan sectiõ tarkoittaa leikkausta, joten eiköhän se sieltä ole tullut lääketieteelliseksi nimeksi leikkaukselle ja synnytyksen yhteydessä puhutaan keisarinleikkauksesta joten puhekielessä se cesar on jäänyt pois ja puhutaan vain sektiosta

    Olikohan tästä jotain apua?

    Äänestä

  • cat kirjoitti:

    Latinan sectiõ tarkoittaa leikkausta, joten eiköhän se sieltä ole tullut lääketieteelliseksi nimeksi leikkaukselle ja synnytyksen yhteydessä puhutaan keisarinleikkauksesta joten puhekielessä se cesar on jäänyt pois ja puhutaan vain sektiosta

    Olikohan tästä jotain apua?

    Onko sektio siis sama kuin leikkaus, eli nainen nukutetaan ja lapsi otetaan kohdusta ulos?

    Äänestä

  • mm kirjoitti:

    Onko sektio siis sama kuin leikkaus, eli nainen nukutetaan ja lapsi otetaan kohdusta ulos?

    vaan suunnitellut sektiot tehdään selkäydinpuudutuksessa. Hätäsektioissa nukutetaan, koska se on nopeampaa.

    Äänestä

  • q kirjoitti:

    vaan suunnitellut sektiot tehdään selkäydinpuudutuksessa. Hätäsektioissa nukutetaan, koska se on nopeampaa.

    En ole itse kokenut sektota, mutta olen kuullut ja lukenut, että äiti nukutetaan vasta, kun lapsi on leikattu ulos kohdusta. Lapsi ei siis saa joutua missään tapauksessa kosketuksiin nukutusaineiden kanssa. Ja lisäksi olen käsittänyt että kaikkien sektioiden lopussa äiti nukutetaan, jotta ompeleminen voidaan hoitaa mahdollisimman hyvin ja äiti rentoutuu ja aloittaa paranemisensa paremmin.

    Ennen nukahtamistaan äidin annetaan yleensä nähdä vastasyntynyt pienokainen.

    Koska äiti ei synnytä alakautta jää synnytyksen supistukset kokematta itse synnytys hetkellä. Mutta sektion jälkeen äiti kokee voimakkaat jälkisupistukset, jolloin kohtu supistelee takaisin pieneen kokoonsa. Alatiesynnytyksen yhteydessä ei siis ole yhtä voimakkaita jälkisupistuksia. Nämäkin tietenkin saattavat olla synnyttäjästä kiinniolevia persoonallisia seikkoja.

    Äänestä

  • Cat kirjoitti:

    Keisarileikkauksen voi valita joko nukutuksena tai puudutuksena ja hätäsektioissa aina nukutus.Minua ei nukutettu kun näin lapseni ja ommeltiinkiinni -olin hereillä kokoajan.Vasta heräämössä nukuin ...3tuntia pätkittäin ja imetin lastani .Voi tietenkin olla sairaala kohtasta miten menetellään?

    Äänestä

että jokaisessa leikkauksessa on aina komplikaatioiden riski leikattavalle? Alatiesynnytys on turvallisempi terveelle naiselle jolla on tilava lantio ja normaalikokoinen lapsi raivotarjonnassa.
Opettele valikoiva kuulo anoppisi suhteen. hyvää hän varmasti vain tarkoittaa. itseänikin huvitti kun isä alkoi soitella monta kertaa viikossa vointia kysyäkseen, kun ennen soitti vain muutaman kerran vuodessa ja vain kun oli tärkeää asiaa..

Äänestä
  • Eiköhän hän tiedä sen mutta luottaa erikoissairaanhoitajana niin täysin lääketieteeseen... mutta sitä minäkin olen joskus yrittänyt hänelle sanoa, että leikkauksessa on aina omat riskinsä. Ja varsinkin kun olen itse saanut aikanaan huonoja kokemuksia leikkauksista.

    Valikoivaa kuuloa olen harrastanut kaiken aikaa hänen kanssaan. Nyt vain alkoi tuntua siltä, että onkohan ollut haittaa, etten ole selkeästi ilmaissut omaa mielipidettäni vaan hän on saanut yksinään kritiikittömästi levittää omaa näkemystään synnytyksen suorittamisesta.

    Oma arvioni on, että anoppini itse pelkää kaikkea kipua ja siitä syystä on aikanaan kääntynyt sektion kannalle. Lastensa syntymän jälkeen hän on sitten vuosia koonnut kantaansa puolustavia näkemyksiä oman itsetuntonsa tueksi. Toisaalta tätähän en voi varmaksi sanoa, sillä edes mieheni ei tiedä syytä siihen, miksi on syntynyt sektiolla.Asia on anopin ja apen välinen salaisuus ja puolestani saa sinä pysyäkin ;o)

    No päivä kerrallaan ja kuten sanoin etäisyys auttaa. Itse olen kuitenkin päättänyt tehdä oman tahtoni mukaan ja anoppi ei voi kuin seurata hiljaa sivusta.

    Kaippa tässä on mukana jotain "äidin pikkuinen ainoa poika tulee isiksi ja anoppi saa ensimmäisen lapsenlapsen" -komplikaatioita :o)

    Äänestä

  • Kristiina kirjoitti:

    Eiköhän hän tiedä sen mutta luottaa erikoissairaanhoitajana niin täysin lääketieteeseen... mutta sitä minäkin olen joskus yrittänyt hänelle sanoa, että leikkauksessa on aina omat riskinsä. Ja varsinkin kun olen itse saanut aikanaan huonoja kokemuksia leikkauksista.

    Valikoivaa kuuloa olen harrastanut kaiken aikaa hänen kanssaan. Nyt vain alkoi tuntua siltä, että onkohan ollut haittaa, etten ole selkeästi ilmaissut omaa mielipidettäni vaan hän on saanut yksinään kritiikittömästi levittää omaa näkemystään synnytyksen suorittamisesta.

    Oma arvioni on, että anoppini itse pelkää kaikkea kipua ja siitä syystä on aikanaan kääntynyt sektion kannalle. Lastensa syntymän jälkeen hän on sitten vuosia koonnut kantaansa puolustavia näkemyksiä oman itsetuntonsa tueksi. Toisaalta tätähän en voi varmaksi sanoa, sillä edes mieheni ei tiedä syytä siihen, miksi on syntynyt sektiolla.Asia on anopin ja apen välinen salaisuus ja puolestani saa sinä pysyäkin ;o)

    No päivä kerrallaan ja kuten sanoin etäisyys auttaa. Itse olen kuitenkin päättänyt tehdä oman tahtoni mukaan ja anoppi ei voi kuin seurata hiljaa sivusta.

    Kaippa tässä on mukana jotain "äidin pikkuinen ainoa poika tulee isiksi ja anoppi saa ensimmäisen lapsenlapsen" -komplikaatioita :o)

    sinä olet sentään ihan hyvissä väleissä anoppisi kanssa, kun soittelette toisillenne niin usein. Minä taas en puhu akan kanssa yhtä sanaa. Mieheni on valitettavasti akan lempilapsi ja siksi mieheni on niin tärkeä, ettei kukaan nainen ole hänelle tarpeeksi hyvä. Paitsi tietysti anoppi itse, mutta äitiäänhän ei voi naida!

    Näin ollen minua ei edes onniteltu mieheni suvun puolelta raskaaksi tultuani, mikä häiritsi ihan sairaana aluksi, mutta nyt en suostu antamaan heidän häiritä muuten niin ihanaa odotusaikaa.

    Tiedän tunteesi: olemalla kohtelias anopille, hän alkaa lopulta sysäämään omia ideoitaan niin ettei huomaa, että ne sinua voisivat häiritä.
    Jos haluat oikein hyvän suhteen itsesi ja anoppisi välille, ole rohkea ja kerro mielipiteesi, muutoin hän voi mennä niin pitkälle, että alat karttaa anopin seuraa. Jos itse olisin alussa osannut sanoa mielipiteeni, jotka melkein aina sotivat akan mielipiteitä vastaan sen sijaan, että aina nyökyttelin kohteliaasti hänelle, emme olisi nyt tässä tilanteessa, jossa emme halua toisiamme nähdä.

    Ja vaikka pelkäisitkin häviäväsi anopille tiedossa koskien synnytystä (hänen ammatti & 2 omaa synnytystä), älä anna sen estää omien mielipiteidesi esille tulemista. Normaalikäsitys synnytyksestä on silti aina ja suurimman osan lääkäreistä keskuudessa, että normaali alapääsynnytys on paras. Miksi siis turvautua heti hätäratkaisuihin.

    Yritä kestää, niin minäkin.

    Äänestä

Mielipiteitä sektiosta on monenlaisia,ehkä anopille tämä on ollut ainoa mahdollisuus ja puolustaa näin synnytystapaa,mene ja tiedä.Minulle on tehty sektio,koska lapseni oli perätilassa .Mielelläni olisin synnyttänyt alateitse,vaikkei sektiostakaan huonomaku jäänyt,leikkauksesta toivuttua oli vain yhtä tuskaa kolme päivää ja tietenkin vain lasta sai nostella -etunsa siinä jossain määrin.Alateitse vain on niin luonnollinen tapa ymmärrän sektion jos on tarpeen.Odotan toista lasta ja haluan synnyttää alateitse -ellei...

Äänestä

Voiko sen nykyisin valita????

Oma lapseni syntyi (hätä)sektiolla 10 v. sitten Kätilöopistolla, ei minulla ainakaan ollut mitään mahdollisuutta missään vaiheessa vaikuttaa siihen, miten lapseni syntyisi.

Olisin valinnut sektion ilman muuta, siis ennalta määrätyn ja valmistellun.

Saako sen nykyisin ihan totta päättää itse????

Äänestä
  • Tietääkseni sektiota ei voi vain valita vaan pitää olla pätevä syy miksi se tehdään.Sinulla on synnytyksen yhteydessä ilmennyt ilmeisesti komplikaatiota,että jouduit hätäsektioon.Ajat ovat muuttuneet,jos olet synnyttänyt viimeksi 10-vuotta sitten?voit ilman muuta ottaa puheeksi toiveesi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kristiina kirjoitti:

Lueskelin vanhoja tämän palstan keskusteluja ja jokunen kuukausi sitten oli kiivasta mielipiteiden vaihtoa sektiosynnytyksistä.

Itselläni on raskaus vasta aluillaan ja mitään synnytyspelkoja ei ole. Itse asiassa olen aina halunnut jos vain oma ja vauvan terveys sallivat synnyttää luonnollisesti ilman sektiota.

Sektio askarrutta mieltäni kuitenkin siksi, että anoppini on sitä mieltä ettei kenenkään naisen tulisi synnyttää normaalilla tavalla vaan kaikki lapset olisi saatettava maailmaan sektiolla.

Hän on itse erikoissairaanhoitaja ja työskennellyt mm. joskus vuosia sitten useamman vuoden vastasyntyneiden teholla. Omat lapsensa hän on synnyttänyt sektiolla ennalta sovittuna ajankohtana.

Hän perustelee kantaansa mm. sillä, että jokainen vauva kärsii hetkellisen happivajauksen luonnollisessa synnytyksessä ja siinä on aina olemassa aivovaurion riski. Kun taas sektiolla turvataan vauvan terveys.

Ajatukset tuntuvat hieman ristiriitaisilta mielessäni ja olenkin sitä mieltä etten halua synnyttää sektiolla kuin pakon edessä. Vaikeinta on asettua anopin asenteita vastaan... varsinkin kun yritän aina luovia sopivasti loukkaamatta hänen mielipiteitään. Muutenkin pelottaa, että anoppi puuttuu omassa "pätevyydessään" liiaksi raskauteni hoitoon ja sitten aikanaan lapsen kasvatukseen. Tekee pahaa ottaa välimatkaa ja asettaa rajoja anopille... muuten ei omasta elämästä tule itsemme näköistä. Onneksi kuitenki maantieteelline välimatka auttaa jonkin verran asiaan... puhelin tosin soi lähes päivittäin ja anoppi tiedustelee vointiani, vaikka mihinkäs se olisi 24 tunnissa muuttunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu