Toistan tämän vielä

kerran. Jos olisit vuonna 2016 sanonut minulle edes muutaman sanan junassa, tai saaressa kaupungissa, missä myös näimme toisiamme, olisit ns. pelastanut minut rankkojen vuosien kärsimyksiltä! Se olisi ollut miehen työ, koska projekti aloitettiin minulta lupaa kysymättä! Mutta et sen jälkeenkään sanonut yhtään sanaa ja sellaisen voi tulkita välinpitämättömyydeksi! Ikäänkuin "katso tässä mä taas meen, mutta sinulle en sano mitään!" Okei ajattelin, en minäkään sano sitten sinulle edes yhtä sanaa, koska tämä kaikki tuntuu olevan jotain käsittämätöntä leikkiä! Ilman sanoja voi vain arvailla! Jos olisit sanonut edes sen yhden sanan, minä olisin myös sanonut! Siitä tutustuminen olisi voinut alkaa! Niitä tilanteita oli paljon senkin jälkeen, mutta hiljaisuus huusi aina vastaan! Enää se ei ole mahdollista koskaan, olen ollut totaalisen väsynyt projektiin jo noin kuuden vuoden ajan! Nyt meillä on ihan erilaiset päämäärät, minä haluan parisuhteen ja sinä et sitä halua. Minä haluan asua yhdessä kumppanini kanssa ja sinä haluat asua aina yksin! Jo noin kolme vuotta sitten aloin pitää siitä ajatuksesta, että olisi ihanaa olla parisuhteessa rakastamansa ihmisen kanssa! Saada rakkautta je hellyyttä ja saada olla joka päivä läsnä rakkaan ihmisen arjessa. Se jos mikä juuri sitä elämää, mistä pidin aikoinaan parisuhteessa ollessani. Tiedän että kuulut ryhmään nepsyt, kuten minäkin, mutta olemme erilaisia nepsyjä. Joten ei voi ajatella niin, että nepsyt tulisivat toimeen hyvin erilaisen nepsyn kanssa kuin itse on! Sen kokemuksen sain jo parisuhteessa ollessani! Minulla on erityispiirteisiä älykkäitä lapsia, jorka tarvitsevat aina silloin tällöin apuani. Heidän lisäkseen haluan keskittyä mahdolliseen uuteen parisuhteeseen, jonka koen itselleni hyvin tärkeäksi asiaksi elämässäni! Toivottavasti löydät vaikka tansseista uuden ihmisen elämääsi, joka voi auttaa sinua ongelmissasi!