Et ehkä näe sitä, inhottava käytökseni suojelee mun mieltä rikkoutumasta tän tuskan alla

Itkin, ja itkin, sitten tuli itsemurha suunnitelma mieleen, sitten keinot satuttaa itseäni fyysisesti. Mä satutan ja hyväksikäytän ihmisiä, että en kuolisi itse, mä tiedän että rakastan sua ja se sattuu.. mut mä tarviin jotain lohtua, makeaa. Inho,viha ja katkeruus ei resonoi mussa syvästi, mutta mä tunnen niitä aivan valtavasti, koska se mitä koin oli niin käsittämättömän julmaa ja kivuliasta, mä unohdin oman itseni pitkäksi aikaa ja otin ilkeän roolin, jotta voisin olla vahva ja puolustaa itseäni, se on miten täällä elän.

Valtava määrä tuskaa ja henkistä kipua, joka ajaa mut hulluksi, ajaa mua satuttamaan itseäni ja jos en väliaikaisesti sulje tunteitani taas täysin, niin päädyn taas satuttamaan itseäni, koska tää on käsittämättömän vahva ja kivulias tunne.

Tiiän, et se on ihan riivattua miten hirviöimäinen mä olen ja miten osaan satuttaa, mutta aina kun otan sen roolin niin sille on syy: mä en kestä, mun mieli ei yksinkertaisesti pysty käsittelemään sitä tuskaa, en kestä sitä tuskaa, tuntuu et mieli hajoaa. Silloin mä otan ilkeän hyväksikäyttäjän rooli, aktivoin mun sosiopaattisen puolen, ja hetkessä en tunne mitään, ja oon julma, ilkeä.

Mutta aina välillä se maski murtuilee ja hajoan, alan vaa itkeen hysteerisesti, en tunne mitään vinhoa, vihaa, tai mitään enää, vaan syvää tuskaa ja kipua, en koe halua satuttaa tai aiheuttaa kenellekkään mitään pahaa silloin, koen vaan kaiken sen tuskan, joka ajo mut siihen pisteeseen, jossa olin taas se "paha" minä.

Koen sut nainen niin julmana olentona, sait mun olon niin turvalliseks, rauhalliseksi ja onnelliseksi, susta tuli mulle todella tärkeä ihminen, ihan vaan, että voisit myöhemmin loukata ja satuttaa mua. Et suostu jättään sun nykystä suhdetta, vaikka tiedät hyvin kuinka kivuliasta ja tuskaista mulle on olla "yksin", tiiät et oot yks niistä joita kykenisin rakastamaan, koko sydämestäni, et voin olla älyttömän vahva sun rinnalla ja täysin oma itseni. Huomaisit miten kaikki "paha" musta vaan katoais pikkuhiljaa... että näit väärin.

Että mä olin vain hauras ja herkkä lapsi, suljettuna yksin laatikkoon, jonne kukaan ei nähnyt. Ne näki vaan kun hirviönä tuhosin kaiken tieltäni, olin julma, olin ilkeä, ja satutin muita, otin roolin, joka suojas mua todelliselta pahuudelta. Samaan aikaan kun jokin sisällä huusi ja itki, sitä julmemmaksi mun suojat muuttui, kylmä, laskelmoiva hyväksikäyttäjä.

Mutta... kun kaikki murtuu, kun itken, kun tärisen ja oon heikoimillani, tiedän, että en halua olla sitä, et se ei ole minä. "Tämä ei ole minä, kuka tämä on?" .... havahduin siihen juuri, mä en koe vihaa tai halua kostaa, se mitä koin oli tuska.

Ja koska mä koin tuskaa, se oli mun reaktio siihen. Mun reaktio tuskaan oli yrittää loukkaa sun poikaystävää, koska en ymmärrä, miks oot hänen kaa, etkä munkaa.

En ymmärrä mikset voi olla minun kanssa ja jättää poikaystävääsi? Vaikka mä satuttaisin itseäni tai yrittäisin itsemurhaa, niin et voi olla munkaa, et voi antaa mulle sitä turvaa ja rakkautta jota janoan.

Ja se luo myrskyn, valtavan, mä kapinoin, kapinoin sun päätöstä ja koko maailmaa vastaan, koska sydän rakastaa sua, ja mieli ei kestä ilman sua. Jos joku muu ihminen yrittää lohduttaa mua, niin vihaisena ja pelokkaan pienene eläimen lailla potkin ne pois mun läheltä, en vihasta, en katkeruudesta, vaan turvattomuudesta ja pelosta.

Sä olet mulle turvasatama ja rakkaus, en luota kehenkään muuhun, en päästä niitä mun lähelle, näen niissä pahuutta. Sut mä päästän lähelleni ja sydämeen, mutta jatkuvasti henkisesti pahoinpitelet mua ja et voi erota poikaystäväsi.

Olet täysin moraaliton psykopaatti, Veera sulla ei oo minkäänlaista empatiakykyä, pelotat mua jopa enemmän kuin mun oma käytös... sä tiedät että mä tarviin sua, ja rakastin, mut sä et koe tunteita ollenkaan....

Ainoa looginen selitys käytöksellesi, sä tiedät että voisit pelastaa mut ja tehä musta oman pikku prinsessas ja prinssis, joka rakastais sua, mut sen sijaan mieluummin satutat ja loukkaat, oikeastaan niin julmilla ja karmivilla tavoilla, et mun mieli on täysin rikki, mitä enemmän rikot mua, sitä enemmän tuot sen sosiopaatti hirviön ulos.

Sen joka ei ole minä, mutta lopulta suojaa mua, sunlaisilta, jotka satuttaa ja vahingoittaa, kun oon liian hauras ja tunteikas... se ei ole pahuutta, se on suojamekanismi, suojaa mua tältä traumalta jota kokisin tälläkin hetkellä.

Mut huomaatko? Se otti jo vallan musta, vielä äskön olin oma itseni, rikki,hajalla,murtunut, vahingoittamassa itseäni, mutta nyt olen taas ehjä ja kunnossa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ainoa varjopuoli tässä on, että tunteet, ja empatia hävisi, vielä äsken huusin sun nimeä ja itkin, nyt oon taas tunnekylmä, koska en voi murentua täysin.

Oot julma... tosi julma.