Ei sitä voi oikein käsittää kun ajattelee, että miten pieni hiukkanen maapallo on avaruudessa. Silti täällä ei ole kuin sotia koko ajan. Miksi ei voi maat asua rauhassa keskenään. Mitä siitä hyötyy kukaan. Kaikki maat tarvitsevat toisiaan ja kauppaa pitää käydä. Syyhän on yksinomaan yksissä ihmisissä, jotka paholainen on ottanut haltuunsa. Koko ajan uhka kiristyy. Onko edessä raamatun ennustus, että kun paha ja saa tarpeeksi valtaa, silloin tulee loppu. Eli Luoja lopettaa sodat ja riidat hävittämällä kaikki pahuuden. Kuten raamatun kertomuksista on luettu, se on kerran tapahtunut.
Ihmeellinen maailma
Anonyymi-ap
1
68
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole hätää. Kaikkihan järjestää omaa puolustautumistaan. Siis eihän ole silloin hyökkääjiäkään. Vai pelataanko sitä sotapelit niinkuin jääkiekkoa. Välillä hyökätään ja välillä puolustaudutaan. Mutta se on varmaa, että jos nato rupeaa kahinoimaan enempi lähi-idässäkin, kohta ollaan kyyvihtemässä solttuja suomestakin sinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609077IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3126299Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661380Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61311- 1091111
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.791005Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut61889Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43788MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311708Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23696