uneni viime yöltä = kuvaa nykyhetkeä

Anonyymi-ap

heräsin siihen liikutukseen ja itkuun ja sydän hieman heikkona ja räkä tukki hengityskanavat&aukot itkun seurauksesta.

No kun siis näin unta jossa mä ensin omalla kotikylälläni eksyin johonkin putiikkiin jota piti noin mun ikäinen mies. Ensin oli jotain siinä pientä ongelmaa mutta sitten ne hurrasi minulle oikein että se oli eka kerta kun minulle osoitettiin tuollaista tämän unen aikana. Tunsin kainoutta kunnianosoituksesta enkä ottanu siitä kunniaa. Kiittelin kuitenkin. Niiden putiikki ensin tuhoutui kun minä suutuspäissäni kaadoin sen maantasalle mutta sitten tein sovinnon ja sanoin "simsalabim" ja putiikki oli taas pystyssä mut jäin ihmetteleen että hieman erikoinen juttu että silti huusivat mun nimeä ihan kunnianosoituksena vaikken ehkä olis ansainnutkaan sitä.

Sitten uni jatkui johonkin työpaikkaan jossa oli enimmäkseen naisia jotka tykkäsi minusta. Kuitenkin yksi alkoi huomata että aloin vaipua johonki tilaan että hän huomas ettei kaikki ole ok. Aloin sitten puhumaan siitä heille etten ihan terve. Eräs nainen sanoi että hän ei hyväksy sitä jos oot noin vähäpuheinen että koemme sen loukkaavana koska täällä on hyvä tapa jutella ja huomioida muut. Mä koetin siinä sanoo että mun kohalla ei oo kyse kunnioittamisen puutteesta.

Sitten oltiin ruokasalissa ja rakensin jostain muovista itselleni asun jossa oli Batmanin nimi ja muovipuku oli mustanvärinen. En uskaltautunut mennä syömään heidän kanssa ja mun piti siinä sitten hyvästellä heidät. Kyllähän siinä sitten iso naisporukka (ehkä mukaanlukien muutama mies) tulivat oikein riviin ja sanoivat minulle "hyvää loppuelämää me rakastamme sua oot symppis" niin sitten mä pillahdin kovaan itkuun johon heräsin koska ilmeisesti unitilan aikana koin sellaisen ison tunnereaktion että ne kommentit kosketti mua syvältä .

Kakistelin räkää ulos nenästäni että inhoittava tunne kun heräsin kun pumppu löi raskaammin ja pumpun tila tuntui heikommalta. Otin pari paniikkilääke-tablettia että nyt alkaa mennä hieman ohi toi kysenen olotila mut ei kivalta tunnu että pelkäsin jo että tuleekohan lähtö eli kuolema&sydänkohttaus.

osaako joku neuvoa minua että kannattaisiko unitohtorille tai ihan lääkärille jutella näistä unista kun viime aikoina alkaneet tuntua kehossa voimakkaammin?? Onko niissä terveysriski jopa että terveys voi pettää niin että jopa kuolemaan voi johttaa??

viestin lähettäjä Juha pohjola(erakkohärkä)

1

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        88
        2503
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1455
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        84
        1378
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        11
        1192
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        923
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        900
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        33
        773
      8. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        773
      9. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        102
        771
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        706
      Aihe