Kävin naapurin ovella kysymässä yhtä juttua.
En muistanut mikä sen naapurini sukunimi oli, mutta nimi ei näyttänyt välttämättä tutulta ja asukkaat olivatkin vaihtuneet. Alkoi aika kova kuulustelu kuka tarkalleen olen ja mistä asunnosta.
Aiempi naapuri ei kuulustellut. Ei tuntunut kovin hyvältä.
Lisäksi siellä oli tosi äänekäs lemmikki, jonka ääni sattui korviin, kaikui vielä aika pahasti asunnossa ja kerrostalon käytävälle ja häiritsi puheen kuulemista.
Uusi naapuri suhtautui vähän naureskellen, kun en heti vain reippaasti lyönyt kaikkia tietoja tiskiin.
En voinut fyysisesti muutenkaan siinä kovin hyvin, että olisin jaksanut kuulusteluita, mutta aloin kuitenkin puhua vielä yhtä toista juttua, mutta naapuri löi välittömästi oven kiinni, kun kerran aiempi asia tuli selväksi.
Kävin naapurin ovella
Anonyymi-ap
1
267
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052633Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021735- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141236Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221048- 81973
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44931Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta120921- 85883
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta338836