Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti arvostelee kovin sanoin vasemmistoliittoa ja sen puheenjohtajaa Minja Koskelaa.
– Koskelan torstainen älähdys on kehno yritys peitellä vasemmistoliiton ideologisesti yksisilmäisen Palestiina-politiikan seurauksia. Koskela näennäisloukkaantuu jonkun huomauttaessa, ettei Gazassa ole Pride-kulkueita eikä seksuaalivähemmistöillä ihmisoikeuksia, Sammallahti sanoo tiedotteessaan.
Sammallahden mukaan vasemmistoliitto asettaa Koskelan johdolla erityisesti Lähi-idän seksuaalivähemmistöt hengenvaaraan tukemalla epäsuorasti terroristijärjestö Hamasin tavoitteita.
– Onhan tämä nyt jo täysin uskomatonta! Sammallahti lausuu.
Sammallahti ihmettelee vasemmistopuolueissa elävää sinisilmäisyyttä ja kaksoisstandardia islamismin suhteen.
– Erityisesti vasemmistoliitto saarnaa juhlapuheissaan demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Silti se vaatii Palestiinan tunnustamista, mikä antaisi islamistiselle terroristijärjestö Hamasille valtavan poliittisen voiton ja näin kaventaisi niin demokratiaa kuin ihmisoikeuksiakin palestiinalaisalueilla, Sammallahti sanoo.
ote IL
seksuaalivähemmistöt hengenvaaraan tukemalla epäsuorasti terroristijärjestö Hamasin tavoitteita.
18
443
Vastaukset
- Anonyymi
Kommunisti on kommunisti.
- Anonyymi
Vihervassarit epäisänmaallista sakkia. Sitä roskaväkeä, esimerkkinä vuosi 1918...
- Anonyymi
Röda huuror
- Anonyymi
mrrrrr
- Anonyymi
Kapitalistiset leikkaaja saastat ovat sionisteja Yllättävää
- Anonyymi
hamas mokyat gubta
- Anonyymi
Teren puolue oli vielä vuonna 2017 suvaitsevainen kokoomus. Halla ahon persut heitettiin ulos hallituksesta koska arvot eivät kohtaa.
Kun Teren juttuja lukee, en tiedä mitä kokoomukselle on tapahtunut? Semminkin kun Purran persujen arvot ovat vielä kylmempää ja kovaa kapitalistista politiikkaa. Nykyäänhän kokoomuslaista ja perussuomalaista politikkoa on vaikea pelkän puheen perusteella enää erottaa.
Tai ehkä se kun päivät pääksytysten istut perussuomalaisten kanssa samoissa huoneissa tekee kaltaisekseen.- Anonyymi
Mamujen lutkutus näkyy Lontoon, Pariisin ja Amsterdamin kaduilla. Nykyään ne muistuttavat
Mogadishua.
- Anonyymi
Vain Marxismi ja Lysenkolaisuus voivat nostaa Suomen tästä kurimuksen suosta.
- Anonyymi
katukuva turussa on islamvaikutteinen
- Anonyymi
Tätäkö Vasemmistoliitto haluaa?
Miinat pois ja rajat auki että idästä vyöryisi tänne ensin mustia miehiä laumoittain ja sitten ryssien tankkeja ja ukkoa kuin pipoa aseet kädessä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätäkö Vasemmistoliitto haluaa?
Miinat pois ja rajat auki että idästä vyöryisi tänne ensin mustia miehiä laumoittain ja sitten ryssien tankkeja ja ukkoa kuin pipoa aseet kädessä?Nämä vihrvas. naiset haluavat lupsuttaa murjaanin mokkulaa, ikävä kyllä ajattelevat vain alapäällään ...
- Anonyymi
Aitolahti niin, liekö kyseistä vettä olemassa?
- Anonyymi
frty
- Anonyymi
arvostelee kovin sanoin vasemmistoliittoa ja sen puheenjohtajaa Minja Koskelaa.
Onhan hän peestä..edustaa cccp,ei käy ! - Anonyymi
Sammallahden pitäisi liittyä kirkkoon, niin vähän rauhoittuisi. Kokoomuslaisen pitää kuulua kirkkoon.
- Anonyymi
ttre
- Anonyymi
Ååmi
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213760
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533174Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01570IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1361410