Taistelu sukupuolia vastaan

Anonyymi-ap

Soili Haverinen kertoo, että Pride-liikkeen historiallisia juuria voi löytää Ranskan vallankumouksesta sekä Jean-Jacques Rousseaun ja Georg Wilhelm Friedrich Hegelin filosofioista. Omat jälkensä aatteeseen ovat jättäneet marxilaisuus, freudilaisuus ja feminismin eri aallot.

– Monet keskeisistä ydinideoista löytyvät jo 1700- ja 1800-luvuilta, kuten että ihmisen identiteetin tunnustaminen on keskeinen asia ja että ihmisen täytyy seurata omia tunteitaan ja viettejään, sekä ajatus siitä, että ihmiset ovat jakautuneet valtaapitäviin ja alistettuihin.

– Ensimmäisen ja toisen aallon feminismeissä ajateltiin, että miehet alistavat naisia. 1970-luvulta alkaen on vahvistunut ajatus siitä, että heterot ja cis-sukupuoliset ovat alistajia ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat alistettuja, ja näitä alistava rakenne on kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä, joka pitää dekonstruoida eli hajottaa.

Haverisen mukaan Kommunistiseen manifestiin on kirjattu, että perherakenne estää sosialistisen vallankumouksen, minkä vuoksi se pitäisi purkaa yhteiskunnasta.

– Neuvostoliiton alkuvaiheessa sitä kokeiltiinkin, mutta kokeilua ei pystytty jatkamaan katulapsiongelman levähtäessä käsiin. Yhteiskunnalliset seuraukset olivat järkyttävät.
Rajattomuuden huonot hedelmät
Perinteisen länsimaisen moraaliperustan rappeutuessa vanhat ideologiat ovat nostaneet päätään. Onni Rostilan mielestä Pride-liike on pyrkinyt ottamaan lähestulkoon valtion ideologian tai -uskonnon roolin.

– Monet julkisyhteisöt, valtionyhtiöt ja isot yritykset liputtavat avoimesti tämän poliittisen ideologian puolesta. Siinä on tietynlainen totalitarismin häivähdys.

Rostila kokee, että Pride-ideologiasta yritetään tehdä pakkosyöttämällä nykyajan länsimaisen kulttuurin kulmakivi, vaikka se on yksilökeskeisyydessään, hedonistisuudessaan ja moraalisessa rajattomuudessaan hyvin vallankumouksellinen verrattuna perinteiseen länsimaiseen sivistys- ja kulttuuriperinteeseen. Ideologian hedelmät eivät ole olleet erityisen hyvät.

– Syntyvyys on ennätysalhaalla, nuorten mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin, itsemurhat käsittääkseni nousussa, samoin päihteidenkäytön ongelmat. Sanoisin, että hedelmistään puu tunnetaan. Onko rajattomuus tuonut meille jotain hyvää?

-seurakuntalainen-

106

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kun on järkeviäkin ihmisiä.

      • Anonyymi

        Ne pitävät tätä maailmaa raiteillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne pitävät tätä maailmaa raiteillaan.

        Kyllä, arvostan heitä.

      • Anonyymi

        Yhteiskunta nojaa pitkälti noiden varassa,

      • Anonyymi

        Sanos muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne pitävät tätä maailmaa raiteillaan.

        Kyllä, ei vähemmistöt .

      • Anonyymi

        Sanos muuta.

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan paratiisissa käärme sanoi "onko Jumala todellakin sanonut.."

      Ihminen hyljätessään Jumalan Sanan joutui eroon Jumalasta. Ihminen ei tunne Tosi Jumalaa joka on ilmoittanut itsensä Sanassaan. Syntiin lankeemuksen pimentämällä järjellääön ihminen tekee omatekoisen jumalakuvan .

      Katoamattoman Jumalan kirkkaus muutettu ihmistekoisiin kuvatuksiin.

      "ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭1‬:‭23‬ ‭FB38‬‬

      seuraus
      ”Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭1‬:‭24‬ ‭FB38‬‬

      Mitä ihminen halusi Jumalan tilalle sitä hän sai

      ”Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭1‬:‭28‬ ‭FB38‬‬

      ”He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;” ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭1‬:‭29‬-‭31‬ ‭FB38‬‬

      Lopulta pitävät epänormaalia olitilaansa normaalina kun mittaavat omaa itseönsä toisilla jotka saman kaltaista tekevät

      ”jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭1‬:‭32‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi

        Aamen!

      • Jumalaa ei voi hyljätä, sillä Jumala ei ole ollut edes elämässä. Itse en satu tuntemaan ketään, joka olisi tuntenut Jumalan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jumalaa ei voi hyljätä, sillä Jumala ei ole ollut edes elämässä. Itse en satu tuntemaan ketään, joka olisi tuntenut Jumalan.

        Otat edelleen perääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otat edelleen perääsi.

        Ja sinä olet tuostakin edelleenkin kateellinen. Oletko miettinyt miksi kukaan ei halau tulla sinun neitimäiseen peppuun? Voisiko se johtua tuosta sinun typeräsätä asenteesta sinun lähimmäisiä kohtaan?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jumalaa ei voi hyljätä, sillä Jumala ei ole ollut edes elämässä. Itse en satu tuntemaan ketään, joka olisi tuntenut Jumalan.

        Mene muualle viimeinkin herjaaja.
        Varmasti vähemmälläkin uskotaan, ettet ole koskaan tullut Jeesusta tuntemaankaan, elit valheessa kun menit avioliittoon naisen kanssa, sekä jatkoit valhetta siittämällä hänelle lapsia.

        Vaikket sinä tunne yhtään kristittyä, joka tuntee Jumalan, monet, mm minä tunnen sekä Jumalan, että Hänet tuntevia ihmisiä.

        Ellei sulla hrjaaja ole muuta sanottavaa tänne, niin jättäisit pois nämä todella typerät sepostuksesi.

        Ps. tulen ilmoittamaan näitä herjauksiasi ylläpitoon.

    • Anonyymi

      Näin se on, miksi kaikki eivät sitä myönnä?

    • Anonyymi

      Pride-liikkeen juuret ovat New Yorkissa.

      • Anonyymi

        Kyllä ne syvemmät juuret on idässä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä intä kun keskustelun historia menee vielä pidemmälle.

        Kysymys oli pride-liikkeen juurista ja ne ovat New Yorkissa. Huom! PRIDE-JUURISTA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys oli pride-liikkeen juurista ja ne ovat New Yorkissa. Huom! PRIDE-JUURISTA!

        Älä jankuta! Ne ovat paljon pidemmällä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Totuus tulee hyvin esiin. Mutta myös se miten tuota totuutta ei muut uskalla sanoa.

    • Anonyymi

      Ennen New Yorkin tapahtumia ei ollut mitään homojen kansanliikettä. Ensimmäiset Pride-kulkueet alkoivat siinä tilanteessa.

      • Anonyymi

        Juuri näin.

      • Anonyymi

        Pride on marxistunen polittinen liike.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pride on marxistunen polittinen liike.

        Eikä ole, vaikka kuinka leukojasi louskutat.

      • Anonyymi

        Näinhän tuo on, mutta joillekin kommentoijille tuo ei mene jakeluun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pride on marxistunen polittinen liike.

        Vaikea uskoa. Itse ajattelen siitä seksuaalisia vähemmistöjä, kuten homoja ja lesboja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ole, vaikka kuinka leukojasi louskutat.

        Kyllä se on vaikka kuinka näppiksiäsi taot.

    • Anonyymi

      Täyttä totta !

    • Anonyymi

      Arvostan näitä keskustelijoita.

    • Haverisella on taipumusta vähintäänkin liioitteluun ja toisekseen hän on melko jäävi arvostelemaan sillä itse poliittisesti hyvinkin aktiivinen ja toisin kuin Pride liike joka ajaa sukupuoli ja seksuaalivähemmistöille tasa-arvoa niin Haverisen, onneksi hyvin pieni viiteryhmä Suomessa haluaisi niitä rajoittaa noilta ihmisiltä , eikä siinä suinkaan vielä kaikki Haverinen kuuluu kööriin joka ei hyväksy naispappejakaan ja koska kertoo itse edustavansa herätyskristillisyyttä niin haluaisi varmaan rajoittaa naisten elämää muutenkin.

      Onneksi nämä "haveriset" ovat tosiaan vähemmistöä ja sellaisena heidän on pysyttäväkin, jotta emme ajaudu Margaret Atwoodin kirjassaan visioimaan Gileadin kaltaiseen maailmaan.

      • Anonyymi

        "Haverisella on taipumusta vähintäänkin liioitteluun"

        No joo, vähiintäänkin. Tuo murmelihan puhuu ihan puutaheinää priden historiasta.

    • Anonyymi

      Seurakuntalainen kirjoittaa asiaa.

    • ”Soili Haverinen kertoo…”

      Näyttää vahvasti siltä, että Haverinen on lukenut vain salaliittoterioita sekä vahvaa propagandaa, eikä ole asioita sen pidemmälle miettinyt.

      ”…Pride-liikkeen historiallisia juuria voi löytää Ranskan vallankumouksesta”

      Tämä Ranskan vallankumouksen syyttely on mielenkiintoista. Koska länsimainen sivistys, demokratia ja yksilön oikeudet ovat sieltä peräisin.
      Ne, jotka vastustavat näitä asioita, ovat kehitelleen mitä mielikuvituksellisempia juttuja, joilla ajattelua yritetään muokata kohti teokratiaa sekä totalitarismia.

      Kun etenkin vapaiden suuntien opit perustuvat juuri tuolle yksilökeskeisyydelle niin paradoksaalisesti he kannattavat kollektiivista uskontoa!

      ”Rostila kokee, että Pride-ideologiasta yritetään tehdä pakkosyöttämällä nykyajan länsimaisen kulttuurin kulmakivi, vaikka se on yksilökeskeisyydessään, hedonistisuudessaan ja moraalisessa rajattomuudessaan hyvin vallankumouksellinen verrattuna perinteiseen länsimaiseen sivistys- ja kulttuuriperinteeseen.”

      :D Tässä omituisesti puhutaan ”perinteisestä” länsimaalaisesta kulttuurista, vaikka juuri se perustuu noihin Ranskan vallankumouksen periaatteisiin.

      Eikö noiden aivot jo nyrjähdä tuollaisista valheista?

      ” Syntyvyys on ennätysalhaalla, nuorten mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin, itsemurhat käsittääkseni nousussa, samoin päihteidenkäytön ongelmat.”

      ;D Nämä ovat huteroiden ongelmia, koska yhteiskunnasta on tullut niin raha keskeistä. Auttamatta ihmisiä tiputetaan ulos yhteiskunnasta, jos he eivät ole ”riittäviä” käymään koko ajan kilpailua keskenään ja tuottamaan rahaa mahdollisimman paljon.

      • Anonyymi

        Loistava analyysi Haverisen ja Rostilan puheista.
        Eihän Haverinen edes tiennyt, että pride-liikkeen juuret ovat New Yorkissa. Tai sitten tiesi mutta yritti epärehellisesti vääntää siitä jotain Ranskan vallankumoukseen liittyvää.

        "Eikö noiden aivot jo nyrjähdä tuollaisista valheista?"
        Mitä ilmeisemmin eivät.

        Kun puhutaan juurista ei silloin puhuta mistään valmiista hedelmästä. Yleensähän juuresta ne kaikki alkaa kehkeytymään ja miksei kaikki voi aivan hyvin lähteä sieltä Ranskan vallankumouksesta sen vapauttavasta ilmapiiristä. Itse Pridemarssit ovat tulleet vasta paljon myöhemmin kuvioon. Asiat kehkeytyy hitaasti ajassa ja sen hengen ilmapiirissä. Tässä välillä voi olla monia asian pysäyttäviä ja toisaalta nopeasti eteenpäin vieviä jaksoja niin kuin viime vuodet ovat osoittaneet. Sodat ja muut kriisit vaikuttavat paljonkin siihen kuinka asiaan suhtaudutaan. Ei esim. viime maailmasodan jälkeen asiasta juuri puhuttu. Asia ei siis silloin edennyt kuin vasta 1960-luvulla. Historia menee aina ajassa sykleissä. Taantumistakin on. Ja välillä hämärtyy sekin mikä on edistystä ja mikä taantumaa.

        Priden juuret ovat New Yorkissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Priden juuret ovat New Yorkissa.

        Sitä edelsi kansan lähtö mustien puolelle. Että eikö homojenkin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sitä edelsi kansan lähtö mustien puolelle. Että eikö homojenkin.

        Pride muistuttaa Stonewallin kansannoususta, joka alkoi 28. kesäkuuta 1969. Ensimmäinen Pride -vapautusmarssi järjestettiin Manhattanilla vuonna 1970 Stonewallin yksivuotisjuhlan kunniaksi.
        Virallinen pride-kuukauden julistus annettiin vasta 1999 presidentti Bill Clintonin taholta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Priden juuret ovat New Yorkissa.

        Paljon pidemmällä. !

    • Anonyymi

      Totta puhuvat tätä ei vain haluta myöntää.

      • Anonyymi

        Täyttä tuubaa puhuvt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä tuubaa puhuvt.

        Täyttä asiaa puhuvat, mutta eihän sitä haluta myöntää kun eivät ole samaa mieltä kanssanne.

    • Anonyymi

      Miksi te uskovat olette näin rasistisia ja ahdistuneita ihmisiä?

      • Se on tuo taistelu sukupuolia vastaan ja homouden vastustaminen heterona niille niin kovaa hommaa , että kyllä siinä kovempikin ihminen ahdistuisi kun piru vieraassa helvetissä kun pitäisi noita navanalus juttuja pyörittää aamusta iltaan mielessään .

      • Anonyymi

        Kirjoituksesi kertoo enemmän sinusta itsestäsi.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Se on tuo taistelu sukupuolia vastaan ja homouden vastustaminen heterona niille niin kovaa hommaa , että kyllä siinä kovempikin ihminen ahdistuisi kun piru vieraassa helvetissä kun pitäisi noita navanalus juttuja pyörittää aamusta iltaan mielessään .

        Etenkin palstan Heimo.vesalle se on suorastaan kovvoo hommo😹

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etenkin palstan Heimo.vesalle se on suorastaan kovvoo hommo😹

        Käyt sitten henkilöön kun et muuhun pysty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksesi kertoo enemmän sinusta itsestäsi.

        Ei kyllä se sinusta kertoo. Onhan se kummallista että juuri kovasti uskovat kokevat noista homoista tuollaista tuskaa vaikka omien sanojen mukaan ovat tosiaan heteroita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä se sinusta kertoo. Onhan se kummallista että juuri kovasti uskovat kokevat noista homoista tuollaista tuskaa vaikka omien sanojen mukaan ovat tosiaan heteroita.

        Tuskaa se tosiaan on kun evlut kirkko taluttaa homot kadotukseen,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskaa se tosiaan on kun evlut kirkko taluttaa homot kadotukseen,

        Pitäisit huolen vain omista asioistasi ja siitä ettet itse kadotukseen joudu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisit huolen vain omista asioistasi ja siitä ettet itse kadotukseen joudu.

        Niinkö sinä teet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä se sinusta kertoo. Onhan se kummallista että juuri kovasti uskovat kokevat noista homoista tuollaista tuskaa vaikka omien sanojen mukaan ovat tosiaan heteroita.

        Mistä muusta evlut kirkko puhuu?

    • Anonyymi

      Soikku on tasan oikeassa,

    • Anonyymi

      Oli hyvä kuulla totuus.

    • Anonyymi

      Niin juuri se on.

    • Anonyymi

      Faktaa on, että sukupuolia on todella vain kaksi.

      A) Biologisesti kaksi: mies ja nainen.
      Molemmilla kohdusta saakka erilainen hormonitoiminta.
      Miehillä testosteroni, naisilla estrogeeni.

      B) Sitten on ihmisillä ongelmaa identiteettinsä kanssa.
      Eivät tunne itseään "miehiksi" taikka naisiksi.
      Sellaisetn sukupuolet ovat virtuaaliytasoa, korvien välissä.

      C) Ja sitten?

      Koska on vain nuo kaksi (A) biologista sukupuolta, pitää ryhtyä
      "korjaustoimiin" !

      No mihin ihmeen korjaustoimiin? Repostelmaan sitä, mikä oli AITO sukupuoli.
      Horomonihoidot, korjausleikkaukset. Miksi?

      Siksi, että ei ole mitään kolmatta sukupuolta, biologisesti.

      Ja kun ihminen on hukassa, hän tahtoo sorvata itselleen mielikuviensa mukaisen tuotteen: "muun sukupuolinen".

      Surullista ja ikävää.
      Toki jokaisella on oikeus.

      Ihminenhän voi kuvitella olevansa vaikka mikä?

      Mutta on absurdia väittää että OIKEASTI olisi joitakin useita "sukupuolia". Ne ovat rooleja, joihin jotkut ovat joutuneet, ja sitten vaativat niille tieteellistä paradigmaa.
      Sellaista EI ole.

      Tietenkään ei voida tuomita näitä ihmisiä? Ihmiset kun ovat rikki niin ja näin.
      Kuka mitenkin häiriössä ja kadottaneet faktoja.

      Mikään ei estä tuomasta kriitiikkiä kaikkia perverssejä ilmiöitä koskien.
      Kyse on pohjimmiltaan ihmisen vieteistä, haluista, himoistakin.
      Mutta on valitettavaa, että patologiset seksistiset ilmiöt nostetaan kuin korokkeelle; Pride! Ylpeys.

    • Anonyymi

      Oli paljon oikeaa asiaa.

    • Anonyymi

      Sukupuolet periaate on valmistettu taivaassa ennen maailman luomista, kaikki on jo valmiiksi suunniteltu.
      Tiedekin sen tietää, se tutkii Jumalan luomaa maailmaa.

      • Anonyymi

        Totta, loogista.

    • Anonyymi

      Olisipa a-studiossa joskus näitä aiheita.

    • ”Anonyymi” 2025-06-30 11:34:27 kirjoitti:
      ”Yleensähän juuresta ne kaikki alkaa kehkeytymään ja miksei kaikki voi aivan hyvin lähteä sieltä Ranskan vallankumouksesta sen vapauttavasta ilmapiiristä.”
      ”Asiat kehkeytyy hitaasti ajassa ja sen hengen ilmapiirissä.”

      Oikeasti Ranskan vallakumous oli pitkä prosessi. Aluksi oli liberaalivaihe 1789–1792. Siitä seurasi diktatorinen vaihe 1793–1794 ja päätökseen kumous tuli 1799.
      Tosin 1814 ja 1815 yritettiin palata aikaan ennen vallankumousta, mutta muutokset olivat tulleet jäädäkseen.

      On hyvä muistaa, että oli myös valistusaate, joka alkoi 1600-luvulla ja voimakkaammillaan se oli 1770 luvulla.

      Amerikan vallankumous perustuu juuri samaan aatteeseen kuin Ranskan vallankumous ja siellä se tehtiin ensimmäisenä maailmassa.

      Olen aikoinaan lukenut Ahvion teelmän näiden poliittisen kristinuskon pohjalta, missä hän väänsi historian aivan oudoille raiteille. Se keskittyi juuri demokratian ja muiden vapauksien vastustamiseen ja tuntui, että Ahviosta se oli sitä ”rappiota”.

      • Anonyymi

        Ranskan ja Yhdysvaltain vallankumouksen välillä on uskonnon kohdalla suuri ero, mikä selittää sen, miksei Yhdysvaltain vallankumous ole tälle "aitojen" uskovaisten köörille ongelmallinen.

        Jos ajatellaan Ranskaa, niin katolinen kirkko oli ennen vallankumousta valtava yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja. Kirkko oli osa sääty-yhteiskuntaa ja sen ylläpitävä voima. Jopa kuninkaan vallan ajateltiin olevan peräisin Jumalalta. Lainsäädäntö perustui vahvasti kristilliselle ainakin ja osin raamatulliselle pohjalle. Hyvin samalla tavalla minkä "aidot" uskovaiset näkevät jonkinlaisena ihannevaltion teonomisena pohjana. Raamattu (=kirkko) on ylin auktoriteetti ja uskonto on yhteiskunnan moottori.

        Valistuksen ajan ajatukset korostivat järkeä ja tieteellistä ajattelua uskonnon sijaan.
        Kansalaiset alkoivat nähdä sääty-yhteiskunnan ja kirkon etuoikeudet epäoikeudenmukaisina.

        -Ranskan vallankumouksessa kirkon omaisuus takavarikoitiin, papeista tehtiin maallisen vallan alaisia virkamiehiä ja mikä pahinta - kirkko erotettiin valtiosta, jopa uskonnonopetus kouluissa kiellettiin. Uskonnonvastaisuus oli yleistä ja johti pitkään maallistumisen kehitykseen Ranskassa. Uskonnolliset symbolit julkisissa tiloissa kiellettiin jne. Siis "aitojen" uskovaisten painajainen monella tavalla.

        Yhdysvaltain vallankumous oli hyvin erilainen ja sen toteuttajat suhtautuivat uskontoon hyvin eri tavalla kuin Ranskassa. Vallankumoukselliset eivät pyrkineet tuhoamaan uskontoa, vaan pikemminkin vapauttamaan sen valtion kontrollista ja takaamaan kaikille uskonnoille tasavertaisen aseman lain edessä.

        Valtio ja uskonto toki erotettiin, mutta tarkoituksena ei ollut kirkon vallan riisuminen vaan uskonnonvapaus. Pyrittiin siihen, että valtio ei voisi tukea vain yhtä tiettyä uskontoa vaan kaikilla olisi vapaus uskoa haluamallaan tavalla.

        Tämä poikkeaa selvästi Ranskan vallankumouksen huomattavasti radikaalimmasta ja usein hyvin uskonnonvastaisesta toiminnasta.

        Mummo yrittää vääristellä taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummo yrittää vääristellä taas.

        Se jaksaa valehdella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummo yrittää vääristellä taas.

        Mummumuori kirjoittaa täyttä asiaa. Opiskelisit sinäkin historiaa niin tietäisit.

      • Anonyymi

        "Olen aikoinaan lukenut Ahvion teelmän näiden poliittisen kristinuskon pohjalta, missä hän väänsi historian aivan oudoille raiteille. Se keskittyi juuri demokratian ja muiden vapauksien vastustamiseen ja tuntui, että Ahviosta se oli sitä ”rappiota”."

        Ahvion ongelmana ovat aatteelliset kakkulat silmillä, siksi tulee noita outoja raiteista ja vääristymiä.

        ”Ranskan vallankumouksessa kirkon omaisuus takavarikoitiin, papeista tehtiin maallisen vallan alaisia virkamiehiä ja mikä pahinta - kirkko erotettiin valtiosta…”
        ”Yhdysvaltain vallankumous oli hyvin erilainen ja sen toteuttajat suhtautuivat uskontoon hyvin eri tavalla kuin Ranskassa. Vallankumoukselliset eivät pyrkineet tuhoamaan uskontoa, vaan pikemminkin vapauttamaan sen valtion kontrollista…”

        Tilanteet olivat noin, mutta koska Yhdysvalloissa ei ollut mitään vankkaa ja vanhaa teokraattista toimijaa ja sinne lähti paljon protestantteja, joita jopa vainottiin Euroopassa, ei siellä tarvinnut kirkon valtaa kaataa.

        Yhtäkaikki Yhdysvaltain vallankumouksen taustalla olivat valistusajan liberaalit ihanteet. Nyt sitten kai haikaillaan takaisin tuota sääty yhteiskuntaa sekä teokraattista hallintoa.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Sinun sivistyksesi ei riitä näiden keskustelijoiden tasolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen aikoinaan lukenut Ahvion teelmän näiden poliittisen kristinuskon pohjalta, missä hän väänsi historian aivan oudoille raiteille. Se keskittyi juuri demokratian ja muiden vapauksien vastustamiseen ja tuntui, että Ahviosta se oli sitä ”rappiota”."

        Ahvion ongelmana ovat aatteelliset kakkulat silmillä, siksi tulee noita outoja raiteista ja vääristymiä.

        Kerto toki pari esimerkkiä syytöksistäsi niin otetaan yhteyttä Ahvioon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerto toki pari esimerkkiä syytöksistäsi niin otetaan yhteyttä Ahvioon.

        Aikoinaan perkasin tuotakin parissa ketjussa.
        Tuolloin ei kukaan Ahvion opetuslapsista osannut sanoa yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Aikoinaan perkasin tuotakin parissa ketjussa.
        Tuolloin ei kukaan Ahvion opetuslapsista osannut sanoa yhtään mitään.

        Höpöhöpö! Jos puhuisit totta, olisit jo ollut yhteydessä Ahvioon etkä täällä yrittäisi mustamaalata häntä. 😆

    • Anonyymi

      Päivi on nyt ollut 6 vuottaa syytettynä syyttömänä.

      • Anonyymi

        Kultapieni, kaikki syytetyt ovat syyttömiä kunnes he saavat tuomion. Tervetuloa oikeusvaltioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kultapieni, kaikki syytetyt ovat syyttömiä kunnes he saavat tuomion. Tervetuloa oikeusvaltioon.

        Et pilaisi kaunista sanaa käyttämällä sitä ylimieliseen räksytykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kultapieni, kaikki syytetyt ovat syyttömiä kunnes he saavat tuomion. Tervetuloa oikeusvaltioon.

        Hänet on tosiaan jo todettu 6 tuomarin toimesta yksimielisesti syyttömäksi lain rikkomiseen kahdessa eri oikeudenkäynnissä, eikä poliisikaan nähnyt rikosta tapahtuneen, mutta valtakunnansyyttäjä käytti valtaansa poliittisesti ja yritti vääristeltyjen tulkintojen kautta saada Räsäsen tuomituksi. Tuomareille se ei käynyt. Heidän tulee noudattaa lakia ja tulkinnoissa tulee pysyä objektiivisena, eikä tehdä toisen vahongoksi laajennettuja tulkintoja, jotka eivät edusta sitä mitä kys. henkilö ajattelee ja selvästikään on tarkoittanut.
        Räsänen tunsi lain. johon on ollut itsekin hyväksymässä kyseisiä muutoksia, joiden nojalla häntä yritetään syyttää ja tiesi, ettei ole lakia rikkonut, eikä sellaista hyväksyisi itseltään, vaan syytöksiä on ajettu valheellisin väittein, eli vääristellyin tulkinnoin, jossa asiasisältö on muutettu. Muutenhan häntä ei onnistuisi tuomita, jos sen mukaan mennään mitä hän on todellisuudessa sanonut ja onko se lain vastaista - Tähän mennessä on yksimielisesti todettu, ettei ole. Jos syyttäjän virheelliset väittämät olisivat pitäneet sellaisenaan paikkansa, asia voisi olla toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kultapieni, kaikki syytetyt ovat syyttömiä kunnes he saavat tuomion. Tervetuloa oikeusvaltioon.

        Jos sinua syytettäisiin Päivin tavoin rikoksesta, jota tiedät varmasti, ettet ole tehnyt ja kuulet vääristeltyjä väitteitä, joiden pohjalta yritetään syyttää, niin kyllä tiedät olevasi syyttömänä syytettynä, ihan kuten Päivikin ja ihan loppuun asti. Oikeusvaltiossa ei kuulu saada tuomiota rikoksista, joihin ei ole oikeasti selvästi syyllistynyt. Naapurissa on valtio, jossa sellaiset tuomiot taas ovat aika yleisiä ja syyttömiä on tuomittu kautta historian ja murto-osa on saanut korvauksiakin vääristä tuomioistaan. Silloinkin ihminen on tosiasiassa syytön rikokseen, jos hänet on siitä vääristellyin perustein tuomittu. Eri asia on, jos on oikeaa vahvaa näyttöä lain rikkomisesta. Räsäsen kohdalla sellaista ei ole löytynyt syytteiden alla olevista kirjoituksista. Radio- ja tv-ohjelmahan jo pääsivät syytteistä, vaikka niidenkin kohdalla tälläkin palstalla vääristeltiin kovasti, että Räsänen olisi sanonut niissä jotain mitä ei ollut sanonut ja ei ollut sanonut totesivat tuomaritkin, kun heidän tulee pysyä objektiivisina lakia noudattaen, eikä tulkita omin motiivein syytettyjä heidän vahingokseen, kuten tälläkin palstalla monilla on ollut tapana - eivät voi olla niin tyhmiä, vaan ymmärtävät kyllä. ettei Räsänen ihan niin tarkoittanut sanoillaan, kuin esittävät, mutta haluavat tarkoituksella vääristellä häntä, esittää ”vastustajan” pahempana kuin hän tosiasiassa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kultapieni, kaikki syytetyt ovat syyttömiä kunnes he saavat tuomion. Tervetuloa oikeusvaltioon.

        Hänen kirjoituksensa eivät ole lainkaan sitä luokkaa, että niistä tulisi vahvan sanan- ja uskonnonvapauden turvaamassa oikeusvaltiossa edes joutua ylipäätään vuosien oikeusprosessiin. Oli odotettua, että hänet on todettu yksimielisesti syyttömäksi, vaikka etenkin vasemmistosta on kansan parissa huudettu somessa, että päivänselvä juttu mukamas, että on syyllistynyt pahaan rikokseen ja häntä on nimitelty jo valmiiksi rikolliseksi heidän toimestaan ja lähetetty hänelle ilman suodatinta mitä kamalinta vihan sanelemaa postia, jossa poljetaan hänen ihmisarvoaan, osassa itse selvästi ylitetään lain rajat, kuten syyllistytään väkivallalla uhkailuun. Eivät osaa suhteuttaa asioita, vaan näkevät kuplastaan toisen, eri tavoin ajattelevan selvösti pahempana mitä todellisuudessa on, eivätkä ymmärrä, välitä miten itse toimivat.. Räsäseen kohdistuvista kunnianloukkauksistakin hän voisi tehdä rikosilmoituksia, muttei helposti sellaiseen ole lähtenyt. Onneksi seksuaalista ahdistelua koskeva lainsäädäntö selkeytyi ja kiristyi ja on yhä helpompi saada oikeutta siinä ja osa asianosaisista miettivät tarkemmin ennalta jo tekojaan.

        Kultapieni, oikeusvaltiossa sekä viranomaisten että kansalaisten on toimittavat lakien ja asetusten mukaisesti. Syyttäjällä on oikeus nostaa syyte, kun hän katsoo, että hänellä on riittävät perusteet epäillä rikosta. Jos syyttäjä toimii väärin, hänet voidaan puolestaan asettaan syytteseen. On turha haukkua oikeusvaltiota ja "vasemmistoa", jos itse samaan aikaan ratkoo julkisesti kuka on syyllinen mihinkin ja kuka ei ilman minkäänlaista perustelua muuta kuin omat tuntemukset. Kupla on kupla, oli se "vasemmistolainen" tai "uskovainen". Kumpikaan ei ole todellisempi kuin toinen.

    • Anonyymi

      ei ymmärrä mihin pridellä pyritään tarkemmin

      tuskin synnynnäisiä genrejä muuttaa

      miksi valehdella itselleen rajusti?

      jos jotakin parantaa genreissä, niin humanistisen suhtautumisen toisiinsa

      suhtautuminen seksuaalisuuteen olisi parannettavissa mutta seksuaalisuus ei olisi

      • Anonyymi

        näyttää, että pridessä olisi tieteellinen mielenkiinto teoria tasolla, miten luoda keinotekoisesti sukupuoli

        mutta tieteellinen mielenkiinto on aika kaukaa haettua arjen keskelle

    • Anonyymi

      Kova on taistelu biologiaa vastaan.

    • Anonyymi

      Hyvä juttu.

    • Anonyymi

      Onneksi teillä PerusS
      on omasta takaa nämä teidän Ihku Pridettäjät
      EU mäp Sebastian + 10 avustajaa & varapuheenjohtaja Joakim.

      • Anonyymi

        Valehtelet tapasi mukaan. Eivät ole Pridettäjiä, vaan Pride-vastaisia.

      • Anonyymi

        Miksi tykkäät kirjoitella niin asiattomasti heistä? Oletko siis kaksinaismoralisti? Vääränlaisia homoja he, niin nostelet tarpeettomasti ja muutenkin asiattomalla tavalla heidän homouttaan esiin? Muut lähinnä ihmettelevät moista tarvetta.
        Sebastian on tosiaan tuonut esiin, että saa paljon homovastaista rasistista vihan sanelemaa halveksivaa puhetta kaksinaismoralistisilta vihervasemmistolaisilta. Hän on saanut videollekin hyvin alatyylisiä kommentteja joiltain elokapinalaisilta, pilkkaavat videolla joko vihainen ilme kasvoillaan tai hymyissä suin keskisormeakin näyttäen häntä homoudestaan, hänen tummaihoisesta miesystävästään ja nostavat puheissaan esiin heidän kuviteltuja seksipuuhiaan.. Eihän Sebastian kokenut olevansa aikoinaan Prideen tervetullutkaan, vaan sai paljon vastustusta. Ei olisi saanut joidenkin mukaan tervehtiäkään häntä. Jo siitä paheksuttiin. Sebastian on heistä vääränlainen homo. Pridessä onkin paljon suvaitsemattomuutta, leimataan pahoiksi toisinajattelijat ja muuta totalitaristista ajattelua, että tulisi ajatella ja puhua joistain asioista täsmälleen Priden edustamien aatteiden ja poliittisten tavoitteiden mukaisesti. Kokoomustakaan ei päästetty edustamaan Prideen yhtenä vuonna, kun ei riittävän suurella enemmistöllä ja täsmällisesti kannatettu sen poliittisia hankkeita, vaikka erityisesti Kokoomuksen ansiosta heidän tavoitteitaan meni eteenpäin, mutta kiitokseksi siitä päättivät pitää ehdottomuuttaan tärkeämpänä kuin oikeudenmukaisuutta päästää Kokoomus osallistumaan, mistä olisi ollut enemmän hyötyä heille itselleenkin.

    • Anonyymi

      Pitää kuunnella uudelleen, oli niin paljon asiaa.

      • Anonyymi

        Varmasti oli, Räyhis....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti oli, Räyhis....

        Mikä on ongelmasi, Räyhis?

    • Anonyymi

      Järkevää puhetta.

      • Anonyymi

        Totuus on järkevää.

    • Anonyymi

      Arvostan näitä suoraan puhuvia.

    • Anonyymi

      Soili puhuu asiaa.

      • Anonyymi

        Viisas teologi.

    • Anonyymi

      Hyvä kun on näitä järkeviä ihmisiä.

      • Anonyymi

        He pitävät yhteiskunnan terveenä.

    • Anonyymi

      ”Syke ” meni mukaan genderideologiaan.
      Perun Ruutu-tilaukseni.

      • Anonyymi

        Joo, oli ihan ällö jakso tuo viimeinen.

    • Anonyymi

      Kiitos tekstistäsi. Se tuo esiin vahvasti kriittisen näkökulman Pride-liikkeeseen ja sen aatteellisiin juuriin. On totta, että identiteettiin, valtarakenteisiin ja vapauteen liittyvät keskustelut eivät ole uusia, vaan niillä on pitkät filosofiset ja yhteiskunnalliset juuret.

      Samalla on tärkeää huomioida, että Pride-liikkeen ytimessä ei ole ideologinen vallankumous, vaan konkreettinen tavoite: tasa-arvoinen kohtelu ja ihmisoikeudet niille, joita on pitkään marginalisoitu. Se, että liikkeen taustalla on vaikuttanut erilaisia ajattelusuuntia, ei tee siitä yksinään totalitaarista tai uhkaa länsimaista kulttuuria. Oikeus omaan identiteettiin ja sen kunnioittamiseen ei vie keneltäkään pois vapautta elää toisin.

      On huolestuttavaa, jos keskustelu kaventuu joko-tai-asetelmaksi, jossa monimuotoisuuden tukeminen nähdään uhkana yhteiskuntajärjestykselle. Yhteiskunnan kriisit – kuten syntyvyyden lasku tai nuorten pahoinvointi – ovat monisyisiä ilmiöitä, joihin ei voi yksiselitteisesti osoittaa yhtä syyllistä.

      Pride-liike ei ole virheetön, mutta sen tarkoitus ei ole pakottaa ketään uskomaan tiettyyn ideologiaan, vaan puolustaa ihmisarvoa. Kritiikki on tärkeää, mutta sen tulisi perustua rehelliseen tarkasteluun eikä pelkoon tai vääristelyyn.

      • Anonyymi

        Pride on täysin polittinen ja totalitaristinen yhden totuuden liike.

      • Anonyymi

        Kunnioita sitte heitä joille biologinen sukupuoli on ainoa todellinen sukupuoli. Tuntemukset eivät ole sukupuolia.

      • Anonyymi

        "puolustaa ihmisarvoa"

        Mikä vitsi. Ei vaan naurata, vaan itkettää.
        Toivottavasti silmänne avautuvat joku päivä.
        Osalla homoista onkin auki ja heille täysi tuki meiltä (ketkä ei vastusteta homoutta)!

    • Anonyymi

      Demokratianhimoon on ainoastaan yksi lääke. Jumala on 1.

      • Anonyymi

        Aamen.

    • Anonyymi

      Pidän Soilista.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      141
      7988
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3170
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      389
      2254
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1780
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      150
      1644
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1481
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1248
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1239
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1162
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1142
    Aihe