Siis hyötykasvikuivuri. Olisin sellaista hankkimassa ja olisi mukava tietää mitä sellaiset maksavat ja missä? Myös käyttökokemuksia kaivataan. Lisäksi voiko sellaisella kuivattaa hedelmiä tai vihanneksia? Pitääkö ennen kuivuriinlaittoa käsitellä vihannekset, marjat, hedelmät tai yrtit? Jos niin miten?
Vastaukset 17
- kuivuria
minä en sellaista suosstu käyttämään. Olen kaatsellut "etevienkin" ihmisten aikaansaannoksia ja kaikki, joyka olen nähnyt ovat palanneet. Sen näkee jo värierosta.
Viime syksyllä laitoin kylppärin lattialle saman viritelmän suppiksista ja laattialämmön 1:lle kun tuli niin paljon märkiä suppiksia. Siihen meni se osa satoa, eli paloivat, vaikka lämpöä ei ollut sen enempää.
Itse kuivatan tiskikaapin ritilöillä (joita olen ostanut tähän tarkoitukseen), johon laitaan paksun sanomalehtikerroksen päälle ja sen päälle voipaperia. Kuivaus huoneenlämmössä ja jääkaapin päällä on vielä kestänyt palamatta. Sanomalehdet vaihdan eka päivänä useamman kerran sitten aamulla ja illalla.
Samat sanomalehdet ovat kuivia seuraavaan vaihtoon.
Ennen kuivumaan laittoa on pienennettävä ohuiksi, pieniksi. Yrtit silpuiksi, saksilla mielestäni nopeinta. Tuppo esim. kertakäyttölasiin, jugurttipurkkiin ja sitten saksimaan purkkiin. Sienet repien. - LUMME
Osta kirpparilta vanha kypäränmallinen hiusten-kuivain . Ota moottori pohjalle .Lado hyttysverkko kehikkot päälle.Hyvin toimii.On kuivattu vaellus eväitä.Lihaa,perunoita,kanaa,sieniä,yrttejä
- humpparetku
Voisitko lähettää kuvia laitteesta [email protected]
Voisin koittaa jalostaa tätä tee-se-itse miehen kuivuria :)
- Raasa
Ostin pari viikkoa sit kuivirin hong kongista, makso 49.90e.
Ohjekirjassa omenoitten kuivatuksen väitettiin vievän 6-7 tuntia, mutta laitoin puolet ohuempia viipaleita, eli 3-4mm ja kuivatin n.10 tuntia, ja hyviä tuli, ja ei liho ku niitä napostelee karkin sijasta illalla=)Itse jätän kuivattamatta ompun päädyt, ku se kuori ei mielestäni niin hyvälle maistu.
Omenoita kuivattaessa haju leviää varmasti koko kämppään jos ei saa suljettua huonetta.
Banaaneja koitin kuivata, mut annoin olla aivan liian vähän aikaa(8h), eli kokeilemalla se oikee aika löytyy. - ennenkin kuivannut
Orakas 5521 maksaa 440€ postimaksu 25 €.
Puhtaat marjat laitetaan suoraan hyllyille kuivattavaksi - halpa kuivuri.
Minä osti sellaisen kuivurin, jossa on monta kerrosta, Mega-Marketista Keuruulta. Maksoi 19.90. Merkki on Severin. En kylläkään ole kovin ahkeraan käyttänyt. Omenia enimmäkseen kuivasin, mutta en ostaessani käsittänyt, että niitä pitää paahtaa noin pitkiä aikoja.
- jommi 98
Maailman parasta kuivuria saa Suomesta www.ssj-import.com eli excalibur. Minulle laite tuli kahdessa päivässä tilauksesta !
- Ellu 1972
Samasta paikasta minulle tuli myös.
- voittaja?
http://www.ssj-import.com on kisa meneillään ja mahdollisuus saada 50 egee pois hinnasta. Kannattaa katsoa.
- septou
Nyt olisi myynnissä pari kertaa käytetty Orakas.
http://www.huuto.net/fresco/kohteet/orakas-hyotykasvikuivuri/259974850 - pitkään kuivannut
Excalibur ehdottomasti. Muut leluja
- asdad3
Excalibur mulla myös. Sairaan hyvä :)
- sienestäjä-Sid
Tässä teko-ohje:
http://www.chiliyhdistys.fi/pages/fi/keskustelut/viewthread.php?id=443 - Setä savosta
Minulla myös ssj:ltä ostettu excalibur. Paras!!
- Kyllästäjä
No nyt alkas jo tympiä tää äs-äs-jii - tuputus. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4101811- 1471165
- 671093
- 881091
- 1011024
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku152885- 94741
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57654